Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit

Kevään sisustusinspiraatiota


Yhteistyössä Tokmanni/Kotikulta







On ehkä viikon timanttisin hetki. Työvuoro päätöksessä, päivän tapahtumat pulkassa ja huomenna on vapaapäivä. On siis lupa ottaa rennosti ja nauttia oman kodin rauhasta ja hullunkurisesta perheestä.
Minulle koti on turvasatama, se paikka jossa saa olla juuri sellainen ja juuri niin kuin parhaalta tuntuu, tämän tosin allekirjoittaa varmasti koko perhe ja hyvä niin.
Minusta tuntuu, että kotimme on solahtanut sopivasti uomiinsa, sillä on oma rytminsä ja jokaisella oma lempipaikkansa. Olohuoneen iso sohva kerää säännöllisesti syleilyynsä puheripulin omaavat teinit (oikeasti siis äidin) ja urheiluhullun perheen ja majoittaa se yövieraitakin.

Koska koti on tärkeä paikka ja vietämme siellä paljon aikaa, on siitä ajan mukaan muokkautunut juuri meidän näköisemme, rento ja leppoisa paikka. Sisustusta tulee päivitettyä aika ajoin pienillä annoksilla, kuten verhoilla, koreilla, koreilla ja vielä kerran koreilla, taljoilla jne.-kyllä te tiedätte.

Kevät on kriittistä aikaa, koska kasvava valon määrä aiheuttaa Verbulle ja minulle vastustamatonta halua pistää kotia uusiksi sisustusrintamalla. Se ei tosiaan tarvitse olla mitään suurta ja maailmoja mullistavaa, vaan pientä piristystä talven jäljiltä.

Suurin piirtein viikko sitten, tuo sisustuskuume kävi aika lailla ylitsepääsemättömäksi ja lähdimmekin käymään Variston Tokmannilla, olin nähnyt kuvastossa Kotikullan ihanat rottinkikorit, jotka oli ihan pakko saada, jos ette vielä huomannut niin rakastan koreja ja niitä hivuttautuu kaikkialle kotiimme vaivihkaa, joku maltillisempi olisi ostanut ehkä korin tai kaksi, minä hankin kerralla neljä. Verbu halusi huoneeseensa uudet petivaatteet, nuo pilkulliset pussilakanat, jotka ovatkin aivan ihanat ja vaaleanpunaisen taljan riipukeinua kaunistamaan. Nyt kun olen noita pussilakanoita hetken ihastellut ja todennut, etten saa niitä varmasti lainattua neidiltä aion käydä ostamassa meidänkin sänkyymme samalaiset. Miten unikin tuntuu paremmalta kauniissa petivaatteissa?  Pilkut näköjään toimivat niin petivaatteissa kuin mekossakin<3



Olen alkanut hivuttamaan kotiimme enevissä määrin myös viherkasveja ja makuuhuoneemme ikkunassa roikkuu nyt amppeli, jossa kasvaa aloevera. Se tuntuu viihtyvän siinä, aamuauringon säteissä. Tykkään jotenkin hurjasti tuosta, se näyttää kuuluvan juuri siihen.





Minä rakastan sisustaa mutta en ole kaksinen kokki. Olen kiitollinen, että tuo mies tuntuu nauttivan ruoanlaitosta, joten luvassa on siis astetta maistuvampi dinneri ja lapset kiittää, niinkuin minäkin.  Tälläkin hetkellä mies häärää keittiössä ja kokkaa kanaa, uusi paistinpannu on kuulemma loistava, jopa niin hyvä, että minä en saa koskea siihen, etten vain pilaa sitä, yhtään en ymmärrä mistä tuo taaskin puhuu.
Ruoasta puheenollen pöytä on katettu, joten toivotan sinulle ihanat illat ja siirryn nauttimaan illallista jääkiekon pariin.

💗Pilkku pussilakanat
💗Kori iso
💗Kori pieni
💗Paistinpannu
💗Rottinkilyhty
💗Patalappu
💗Patakinnas

Valitettavasti en löytänyt taljan ja amppelin suoraa linkkiä, mutta käykää ihmeessä tsekkaamassa liikkeessä, siellä on kaikkea kaunista tarjolla<3

Alla on muuten video meidän ostosreissustamme, ostosten esittelystä ja stailauksesta, jos haluat, kurkkaa myös sen!





Viikonlopun villaneule ja ajatuksia isänpäivästä












Niin vaan se uusi viikko taas käynnistyy harmaana ja sateisena sekä koulun ja työn täyteisenä, eli kuten huomaatte ei siis mitään uutta tällä rintamalla. Tällä moodilla on menty aika ahkeraan viime ajat, mutta kyllä se tahti tästä himmaantuu hetkeksi, joulukuun alun jälkeen, eli jaksaa jaksaa.

Ei tässä opiskelutyökombossa mitään muuta vikaa ole, kuin vähäiset vapaahetket, jotka on siis oikeasti todella vähäiset- oikeastaan olemattomat, mutta toisaalta kaikkea aikansa. Ja sitä paitsi on tässä paljon hyvääkin. Tänäänkin meillä oli niin hyvä tunti ja maikka aamupäivän, joka antoi paljon eri näkökulmia ja ajattelemisen aihetta omaan työhön ja sen kehittämiseen On aina avartavaa ja itsetutkiskelun paikka nähdä oma tekeminen toisen silmin ja kuulla konkarilta vinkkejä ja viedä ne opit eteenpäin. Iltapäivän opetus ei ehkä sitten uponnut niinkään hyvin, mutta se opiskelusta. tältä erää.

Sunnuntaina minäkin vaihdoin vapaalle ja kiskoin päälleni H&M;ltä ostamaani muhkean neuleen. joka on aavistuksen liian lyhyt makuuni, mutta toisaalta just sellainen neule, jonka sisään on ihana uppoutua kylminä päivinä, eli just se mitä tällä hetkellä kaipaan. Ja kylmähän tuo päivä olikin, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Koska me ei isänpäivää vietelty sen kummemmin muuten, kuin huikattu iloiset onnittelut ukkelille aamulla ja Verbu keitteli siinä kupillisen kahvia iskälle samalla kuin itselleenkin. Siis neitihän normisti keittää kupposen vaan itselleen, ei siis vahingossakaan iskälle, joten ukkeli sit keittelee perässä sen puoli pannua, josta loput laittavat termariin, minkä he sit yhdessä huomaamatta juovat tyhjäksi. Tämä on noiden kahden kahvikissan sisäpiirijuttu, mille he jaksavat heikkopäisinä aina nauraa siis se, että Verbu keittää kahvit vaan itselleen, eikä iskälle, paitsi isäinpäivänä. Outoja <3

Minä jäin miettimään sitä, kun meillä ei ole tapana, ei ole ikinä ollut, viettää mitenkään kummemmin isänpäivää taikka äitienpäivää, että onko tää teidän mielestä kauhean kummallista?
Siis toki toivotetaan hyvät isäin- tai äitienpäivät ja soitetaan vanhemmille/isovanhemmille, mutta ei muuten. Silloin kun lapset olivat pieniä, tekivät he aina päiväkodissa kortit, jotka annettiin heti aamusta, mutta ei meillä osteta lahjoja tai kokoonnuta yhteisille päivällisille tai brunsseille kyseisinä päivinä. Toisaalta se voi johtua toki siitäkin, kun smoni meistä tekee vuorotyötä eikä aina vapaiden järkkääminen onnistu isolla porukalla. Tosin kyllä me synttärit ja muut tärkeät juhlat kokoonnutaan isommallakin väellä. En sitten tiedä miksi juuri kyseinen päivä jää vähemmälle huomiolle, ehkä sitä vaan arjessa huomio toista vanhempana kuitenkin niin, ettei koe tarvetta juhlistaa sitä erikseen tai sitten nätiä pippaloita on vaan muuten ihan tarpeeksi jo, tai kiire vei taas mennessään en tiedä.
Tällaisia pohdintoja päänsärkyisen illan pääteeksi.

Mutta hei ihanaa viikkoa ihan jokaiselle <3

Ale ostoksia ja hehkua kasvoille!









Aurinkoista keskiviikkoa murut <3
Ulkona on tajuttoman kaunista ja lämmintä. Myönnän, että tänään lähtisin mieluummin rannalle kuin töihin, koska tuntuu hieman tuhlaukselta olla näin kaunis päivä sisätiloissa. On ehkä ihan hyvä, etten tee töitä kotona. Luulen, että minulla olisi muuten toimisto rannalla, koko kesän:)

Tämän kesän suosikkeja- sarja täydentyy tänään mm. Tallinnan ale ostoksilla.

♡Aloitetaankin minun suosikkilöydöstäni, hapsullisesta korikassista <3
Minä olen aina ollut jotenkin heikkona korikasseihin ja tämän kesäinen korilaukku- buumi onkin ollut minulle enemmän kuin mieleinen. Viime kertaisella Tallinnan reissulla osuikin erään kaupan hyllyllä silmiini tämä suloinen korikassi, enkä voinut jättää sitä kauppaan, en sitten millään.
Kassi on juuri sellainen mitä olen kaivannut. Sopivan kokoinen ja ehdottomasti rakastan tätä hieman boheemia ulkonäköä, nuo hapsut, ne vaan ovat yli suloiset<3 Hintakin varsin kohtuullinen, alennuksen jälkeen kassille jäi hintaa10€. Ehdottomasti löytö.

♡Samalta reissulta ostin myös nuo sandaalit. Alennuksesta nekin.
En yleensä osta glitterkenkiä, mutta tänä kesänä niitäkin on siunaantunut kenkähyllyyni jo kolmet kappaleet. Mikä lie minuun on mennyt, kun pitää säihkyä varpaisin asti:)
Ihan sataman lähellä on muuten ihana kauppa Stradivarius, josta nämäkin kengät ostin. Käykää ihmeessä tutustumassa, kun seuraavan kerran suuntaatte Tallinnaa.
♡Korvakorut ovat löytö Zarasta. Yhdet kauneimmista korvakoruista jotka omistan. Huomasin juuri kun katselin tämän kesä koruostoksiani, että olen ostanut kolmet musta/kultaiset hapsukorvikset, noh kun halvalla sai...

♡Kosmetiikkapuolelta L`Orelailta on tullut aivan ihanat korostustipat!
Yksi kesän käytetyimpiä meikkituotteita on ollut tuo tummempi purkki korostustippoja. Olen käyttänyt niin meikin päällä kuin ihan yksistään. Juhlissa, arjessa, ihan kaikessa. Sillä saa todella kauniin hehkun kasvoille-suosittelen<3
♡Sinulle joka puolestaan haluat käyttää puuterimaisia korostusvärejä, testaa LA VIE EN GLOW- paletti.
♡Sarjan poskipuna sekä aurinkopuuteri, ovat jääneet meikkipussiini pysyvästi. LIFE`S A PEACH poskipuna on kauniin persikkainen poskipuna, sävy joka sopii lähes kaikille.
♡BACK TO BRONZE aurinkopuuteri, on väriltään yksi parhaista. Tällä saa kauniin päivettyneen lookin ympäri vuoden, ja mikä parasta tästä ei todellakaan tule oranssia naamataulua.
*kosmetiikka saatu

Olisin palavasti halunnut kertoa teille vielä muutaman ihanuuden, mutta nyt ei aika enää anna myöten, vaan on pakko lähteä suuntaamaan askeleet töitä kohden. Nauttikaa auringosta. Kuullaan huomenna!






More&More ja puistopäivä











Koittakaa kestää, koska sanon sen varmasti sadannen kerran, mutta en voi kuin taas todeta, että lomani ei oikeastaan olisi voinut osua parempaan ajankohtaan.
Lämpöä riittää edelleen ja kaikkialla alkaa olla niin kaunista. Olen istunut rannalla kirja kädessä, nauttinut auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitäni ja katsellut lasten riemua heidän leikkiessä rantavedessä. Olen ladannut akkuja. Pikkuhiljaa tajunnut kuinka stressaava talvi ja kevät minulla olikaan takana.
Kuinka ilo monesta tekemisestä oli kadonnut, luovuuteni olevan täysin hukassa ja pipoa on kiristänyt myös urheilun vähyys, joka on ollut pakkotauolla.

Mutta huomaan että lepo tekee hyvää ja pikku hiljaa energiatasot lisääntyvät. Nyt mieli halajaa jo lenkkipolulle. Ajattelin teipata kipeän olkapään niin hyvin, ettei juokseminen olisi niin tuskallista.
Uskon, että kun pääsen takaisin liikunnan pariin, energiat nousevat entisestään.

Yksi super energiapakkaus on siskoni, jonka kanssa kävimme eilen Marketan puistossa käppäilemässä. Kun lapset olivat pienempiä, kävimme täällä useastikin leikkimässä, mutta lasten kasvaessa on puistokäynnit jäänyt unholaan.
Marketan puistossa on myös puutarhamyymälä, josta saa kuulemma kestävät kesäkukat kotiin. Yksi ystävistäni hakee täältä aina pöytään kurkut ja tomaatitkin. Tontilla on myös sisustuskauppa ja kahvila.
Tuo kuvassa näkyvä tuulimylly oli aikanaan lasten suosikki. Nykyään niin ränsistynyt ettei sinne voi enää kiivetä, kun puoli lattiaa näytti puuttuvan tönöstä.
Mutta muuten tämä on edelleen ihan kiva paikka kierrellä. Yritin tehdä hieman videotakin samalla, mutta meni niin nauruksi, että voipi olla, ettei tule mitään julkaisukelpoista.

Mutta siis piti mun vielä kertoa minun uudesta kesäkassista. Tuo More&Moren kaunis kesäkassi oli kirppislöytö, josta pulitin kokonaista 10€
Olen ihastellut tänä keväänä kauppoihin ilmestyneitä toinen toistaan upeampia kasseja, mutta ajatellut odotella alennusmyyntejä. No nyt ei tarvinnut odotella, en nimittäin usko, että enää tuon edullisemmin olisin tuota mistään saanut ja uusi vielä <3

No niin nyt on aika lähteä viemään roposet Lidliin, joten aurinkoa päiväänne ja palaillaan <3

Pakkaspäiviä ja pehmeitä neuleita












Olen ihastuksissani näistä pakkaspäivistä joista, ollaan saatu nauttia tämä viikko täällä Espoossakin.
Olen ollut neljä päivää vapaalla ja ihan parhaaseen aikaan. Puut ovat kuurassa ja kaikkialla on hieman valoisampaa ja kauniinpaa. Viikko on ollut sekä hiljainen että kiireinen -samaan aikaan. Hiljaisempi sosiaalisen median osalta ja kiireisempi ystävien osalta, ja hyvä niin.

Eilen kävin hieman kuvailemassa koska maisemat olivat vain niin kauniit. Olin pitänyt kamerankin viikon ajan nurkassa pölyttymässä, joten nyt oli vihdoin aika lähteä ulkoiluttamaan kameraa ja itseänikin.

Torstaina puolestaan olin treffeillä "vanhan" ystäväni kanssa. Nähtiin Isossa-Omenassa, tarkoituksena kahvitella ja shoppailla hieman samalla. Olin paikalla hieman ennen ystävääni ja hoidin ostokset alta pois ensin, koska tiesin vanhasta, että meillä se tapaaminen menee pulinaksi emmekä ehdi yhdessä ostoksille kuitenkaan ja näinhän siinä kävi tälläkin kertaa.

Istuttiin kahvilassa tovi, jos toinenkin. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, joten juttua riitti-loputtomasti. En tiedä ehtikö kumpikaan edes vetää henkeä välissä, kun yritimme kiriä menetettyä aikaa kiinni. Sovittiin samalla seuraavat treffit ensi viikkoon koko perheen voimin. Olen ehdottomasti edelleen sitä mieltä, että tänä vuonna aion panostaa ystävieni tapaamiseen enemmän. Heistä saa voimaa ja iloa, joten miksi en tekisi niin.

Ostin samalla reissulla tuon harmaan neuleen H&M:ltä Tämä ansaitsisi oikeasti ihan oman postauksensa, koska neule on yksinkertaisesti käsittämättömän ihana.
Neule on sellainen pumpulin pehmeä ja reilu mitoitukseltaan, jotain sekoitetta, mutta en rupea kympin hinnalla valittamaan. Joka tapauksessa asiansa ajava ja söpöin strassein varustettu.
Tämä taitaa olla jo kolmas harmaa neule parin kuukauden sisään minkä olen ostanut. Turvaväri kenties?

Iltaisin olen uppoutunut kirjojen pariin, tällä kertaa on lukuvuorossa Jan-Erik Fjellin Vaaran Varjo. Loistavaa luettavaa, rakastan dekkareita, jos jollekin se on jäänyt kenties epäselväksi;)
Nyt on kuitenkin heitettävä kirjat ja kamerat nurkkaan ja suuunnattava töihin.


Ihanaa lauantaita murut <3




Uusi neule miestenosastolta ja essien talvikokoelma


Kotini on ollut ilman leikkokukkia jo viikon -kaksi,täältä selkeästi puuttui jotain tärkeää, joten ostin kauppareissulla eukalyptuksen oksia ja kukkia joiden nimeä en edes tiedä, toisaalta ihan sama mitä lienevät, ne näyttävät aivan ihastuttavilta ja tuovat hyvän mielen <3
Ihanaa kun ruokakaupatkin ovat alkaneet laajentamaan kukka valikoimaansa!





Olen jo hetken etsinyt itselleni uutta neuletta- ihan sellaista perusneuletta, mutta löytäminen on tuntunut olevan kiven alla. Tällä hetkellä toki kaupat toki pursuavat toinen toistaan upeampia neuleita, mutta monesti juuri ne mihin olen ihastunut, ovat joko hiton kalliita (Merinovillaiset) tai sitten ne kutisevat törkeän paljon ja en voisi käyttää niitä, vaikka alla olisi mitä vaatetta tahansa.

Tänään käydessäni Sellon New Yorkerissa, vilkaisin samalla miesten osaston tarjontaa ja löysin kivan perusneuleen, jonka tietysti nappasin heti mukaan, etten vaan jää ilman. Paita on toki keinokuituinen, mutta kivan pehmoinen ja ajaa asiansa. Tämän jälkeen näin Mangossa ihan mielettömän kauniin neuleen, ja pohdin hetken, ostaisinko sen ja palauttaisin juuri ostetun neuleeni, mutta päädyin kuitenkin pitämään ensimmäisen vaihtoehdon.  Ainahan sitä voi toivoa, että se Mangon neule löytyisi vaikka joulupaketista, vink vink
Miten on, ostatteko muuten itsellenne vaatteita vain naisten osastolta vai sekä että?

Essie faneille muuten tiedoksi, että tämän vuotinen Winter Collection on hykerryttävän ihana<3
Omiksi suosikeikseni nousi Be Cherry! sekä on your mistletoes, jotka ovat minulle ne voimavärit-ne missä oma olo tuntuu itsevarmalle ja hyvälle.
Myös kokoelman social-lights, ring in the bling sekä suit & tied ovat kauniita värejä jokainen. Näissä lakoissa on ihana aavistuksen metallinen hohde, joka on juhlakautena kuin piste iin päälle.

Kaunista viikonloppua ihanat <3
*lakat saatu







Kohta kesälaitumille









Vielä yksi päivä töitä ja sitten minulla alkaa kesäloma. Jaksaa jaksaa vaikka päällä seisten.
Ilmat ei ehkä ole ne parhaat mahdolliset, mutta en anna sen haitata. Eihän koko kesäkuuta voi sataa vai voiko?

Minulta on kysytty monta kertaa mitä aiotaan lomalla tehdä, lähdetäänkö jonnekin reissuun?
Lähtisimme ilomielin jos se olisi mahdollista, mutta palmupuut saavat odottaa meitä ensi vuoteen.
Eli suunnitelmissa ei ole mitään maata mullistavaa, toisaalta tarviiko aina etukäteen tehdä suunnitelmia vai saako vaan olla ja elää hetkessä?

Sen verran kuitenkin tiedän, että Herneen ristiäisiä vietetään tulevana viikonloppuna.
Herne on siis kolmas lapsenlapseni, tuo mummin pieni mustatukkainen peikkopoika, ilmeikäs ja iloinen rakkauspakkaus.

Löysin muuten ristiäisiin täydellisen mekon Zarasta,vaalean kukkamekkon, joka on henkäyksen keveä, joka tuo mieleen tuoksuvat kesäillat, ilon, naurun ja lapsuuden. Sellaisen jonka päälle voit heittää nahkatakin ja istua viilenevässä illassa rannalla tai terassilla ystävien kanssa ja tanssia yöhön asti. Yhteisiin ja yksinäisiin hetkiin, ihan paras <3

 


Vapaapäivän iloja










Heippa ihanat <3

Toivottavasti teidän joulunpyhät on mennyt mukavasti <3
Täällä on nautittu lomasta, yhdessäolosta, ystävistä ja niistä pienistä arjen ihanista hetkistä.
Meillä muu perhe lomailee edelleen, mutta minä palasin töihin jo Tapaninpäivänä.
Oli ihana palata töihin monen viikon jälkeen ja nähdä kaikki ihanat työkaverit, olen onnekas, kun saan tehdä töitä tuollaisen porukan kanssa. Maanantaina vastassa oli kasa halauksia ja tiistai aamuna nauru niin herkässä, että vatsalihastreeni tuli tehtyä siinä<3

Jos on hyvä duuniporukka, niin onneksi löytyy ihania ystäviäkin.
Eilen meillä kävi yksi sellainen ystäväperhe kylässä ja siinä menikin ihan huomaamatta kolme tuntia kahvitellessa ja jutellessa! Hyvässä seurassa se aika lentää kuin siivillä, vai mitä mieltä olette?
Tämän kyseisen ystäväperheen kanssa tulemme viettämään uutta vuottakin, joten saas nähdä missä vaiheessa kukakin kotiin kerkiää.

Tänään minulla on vapaapäivä, eli aika iisisti tämä työviikko on lähtenyt käyntiin.
Aamulla ensimmäisenä minulla oli aika fysioterapeutille. Lääkärin kehotuksesta vaihdettiin fyssaria, ei sillä, että edellinen ei olisi ollut hyvä, vaan siksi, että jos uusi fyssari toisi uusia ideoita.
Täytyy sanoa, että olen toiveikas, fyssari vaikutti todella pätevältä ja sain uudet liikeharjoitukset, samalla hän napsautti kylkiluuni oikealle paikalle, nyt on helpompi hengittää.

Tämän jälkeen hain Verbun ja suunnistimme alennusmyynteihin. Perheen miehiä ei tämä huvi kiinnostanut.
Ensin suunnattiin H&M:lle, josta tehtiinkin ihania löytöjä. Käytiin muuten siellä eilenkin, ja silloin ostin tuon ihanan valkoisen palmikkoneuleen. Neule on puuvillaa ja aivan täydellinen istuvuus, pakkohan se oli kotiuttaa.
Mukaan tarttui myös laukku, koruja, mekko sekä pari paitaa, niistä tulee ihan oma postaus.
Käytiin ostamassa myös ihania kanelikierteitä päiväkahville.

Ollaan muuten Verbun kanssa ihasteltu taas essien uutta kausikokoelmaa<3
Essie on yksi kaikkien aikojen suosikki kynsilakka brändejä minulle.
Varmasti suurin syy tähän on, ettei minun ole tarvinnut pettyä sarjan tuotteisiin.
Lakka on kestävää, harja on hyvä ja lakan peittävyys yksi parhaista. Monesti jo yksi lakkakerros riittää, mutta kahdella saat jo täydellisen peittävän tuloksen.

Uusi essien talvikokoelma getting groovy vie sinut 60-luvun lontooseen, svengaavien saundien, hieman nuhjuisen muodin, hippityylin täydellisesti omaksuneille trakoitettujen pippaloiden aikaan!
Karvalankamatto, vanhat vinyylilevyt ja kultaa kynsiin, siis niin boheemia ja ihanaa tunnelmaa, toimii taatusti!

Ja taas piste I:n päälle, on lakkojen nimet <3

redy to boa, on pronssinkimalteinen mahonkisävy, joka luo tyylillesi loisteliaan, viimeisen silauksen.  party on a platform, aivan huikea lontoonpunainen, tiedäthän ne puhelinkopit ja kaksikerrosbussit? tämä on sellainen sävy.  oh behave! on pehmeän huurteisen persikkainen sävy, oikein söpö. getting groovy, sujautappa kynsille tämä kullanhohtoinen palladiumsävy ja sinut taatusti huomataan! satin sister riikinkukon sininen lakka joka vei sydämeni ikuisesti <3  go with the flowy keveä kyyhkynharmaa saa ajatuksesi pilviin.

*essiet pr-näytteitä


Olipa yltiöpositiivinen  postaus, mutta on niin hyvä olo <3
Ihanaa torstai- iltaa ja voikaa hyvin <3