Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauneus. Näytä kaikki tekstit

Syksyn essence uutuuksia












Kiitos teille ihanat lukijani, edellisen postauksen kommenteistanne ja onnitteluistanne<3
Sydäntäni lämmitti suunnattomasti teidän kauniit sanat, ja fiilistely meidän tärkeässä päivässämme. Olette te vaan ihan parhaita<3

Elokuu ja syyskuun alku on ollut taas vilkasta erilaisten tapahtumien osalta ja ajattelin kertoilla niistä teille parhaani mukaan ja sitä mukaan, kuin temppuileva tietokoneeni suostuu yhteistyöhön kanssani.
Minä olin tämänkin postauksen jo kertaalleen kirjoittanut ja kuvat tallentanut, kunnes koneeni päätti pyyhkäistä kaiken pois, ihan omatoimisesti.

Joka tapauksessa nyt asiaan, vielä kun kone toimii;)
Kävin viime viikolla tutustumassa essencen syksyn uutuuksiin Fab Makeup&Hair:ssa järjestetyssä pressitilaisuudessa Helsingissä.
Olen aiemminkin kirjoittanut essencen meikeistä ja meillä niistä tykkää niin Verbu kuin minäkin, ja kaikki neidin kaikki kaverit, jotka testaavatkin meikit aina innolla.

Syys- ja talvensesonki näyttäytyy metallinhohtoisena ja Kawaii-lookin innoittamana. Myös glitter pitää edelleen pintansa. Meillä nuoret tuntuivat ihastuvan erityisesti tähän kokoelmaan, enkä ihmettele lainkaan, onhan se syötävän suloinen, tyttömäinen ja edullinen.

Tähän postaukseen kuitenkin poimin ne minun suosikkini, jotka päätyivät meikkipussiin ensimmäisinä.

Eye & Face- palettia on saatavilla neljää eri sävyä, joista löytyy niin matta kuin hohdesävyjä, luomille, poskille sekä korostusväriksi. Tällä paletilla tein Verbulle kevyen meikin siskonsa häihin. Kurkkaa alemman postauksen kuva :)
Minun palettini on “too glam to give a damn” Hinta alle8€

Velvet matte lipstic sävyssä 06 unredsistible on kerrassaan tyrmäävä! Tämän kanssa et taatusti jää huomiotta! Hintaa 2,90€

Insta- care lipstic sävyssä daily maybe on puolestaan täydellinen sinulle, joka haluat enemmän huulikiillon tyyppisen punan ja nudemaisen lopputuloksen. Hinta 2,50€

#insta perfect liquid make up värivoiteesta olen kuullut pelkkiä kehuja, sen edullisen hinnan, helpon levittyvyyden ja peittävyyden saralla.  Saatavilla on kuusi eri sävyä ja hinta vaivaiset 5,60€






Kaunis iho kuuluu kaikenikäisille

Kaupallinen yhteistyö Nivea Cellular/40+Blogit



Hei murut, ajattelin kirjoittaa teille tänään aiheesta, joista olen saanut ajoittain kyselyä ihmisiltä, joita olen ihan kasvotusten tavannut. Nimittäin minun kasvojeni ihon kunnosta ja hoidosta.
Ikäähän minulla on mittarissa 45 vuotta ja totta kai kasvoilla näkyy myös elettyä elämää ja hyvä niin.

Oma ihoni on ollut ajoittain pintakuiva, mutta olen kiitollinen, että olen kuitenkin välttynyt sen suuremmilta iho-ongelmilta. Olen toki aina ollut kiinnostunut ihonhoidosta sekä kauneudesta ja pyrkinyt huolehtimaan päivittäisestä ihonhoidosta parhaani mukaan, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Tiedän että  iän myötä ihon tarpeet muuttuvat, ja siksi onkin tärkeää löytää juuri itselleen ne toimivimmat tuotteet

Kun sain jokin aika sitten yhteistyötarjouksen Nivealta, lähdin mielenkiinnolla mukaan kokeilemaan heidän Nivea Cellular Hyaluron Wrinkle Filler+ Firming, sekä Volume Contour- tuotteita, jotka ovat tarkoitettu nimenomaan 40+ iholle.

Nämä Nivean eivät ole mikään uusi juttu, vaan olette voineet löytää ne jo kaupan hyllyiltä jo muutaman vuoden ajan. Mutta tänä keväänä konseptia on uudistettu ja tuotteissa onkin korostettu hyaluronihapon ryppyjä tasoittavaa merkitystä ja sen korjaavaa vaikutusta ihossa.

Ihmeitä ei tietenkään yhdessä yössä tapahdu, mutta säännöllisellä ihonhoidolla ja ihon kosteutuksella saadaan varmasti näkyviä tuloksia aikaan.



NIVEA Cellular Hyaluron Filler + Volume Contour Plumping Pearls Serum -kasvoseerumi, siis tämä oli ehdottomasti joukon suosikki! Aivan ihania pieniä valkoisia helmiä, jotka sisältävät aktiiviaineita, jotka sitten vapautuvat helmien rikkoutuessa, kun painat pumppupullosta muutaman tipan seerumia kämmenellesi.
Tästä täytyy sanoa, että olen niin koukuttunut kyseiseen seerumiin, että yhtenä päivänä sutaisin sitä jo laitetun meikin päälle, siis ihan vahingossa:)
 *Voit käyttää tehokuurina tai päivittäin.


NIVEA Cellural Hyaluron  Filler+Firming Eye Cream -silmänympärysvoide, on sopivan kosteuttava ja ohut voide.

Tykkään myös tuubista ja sen suuosasta, koska siitä saa juuri sopivan määrän annosteltua, eikä tuotetta tule liikaa ja näin ollen mene hukkaan. Ja koska vaan tykkään, että näissä kaikissa tuotteissa on tuota hyaluronihappoa, iloitsen myös siitä, että silmänympärysvoiteessa löytyy sitä myös. Silmänympärysvoide on myös hajusteeton, joten myös piilareiden käyttäjät voivat hyvin käyttää tätä tuotetta.
*Aamuin illoin



NIVEA Cellural Hyaluron Filler+Firming Day Cream -päivävoide, on tehokas kosteuttaja.

Vaikka voide on kevyt, se on tehokas ja yhdessä seerumin kanssa pitää ihon kosteustasapainon yllä, koko päivän ajan. Ihosta tulee ihanan pehmeä ja meikkivoiteen levitys sujuu helposti. Muista antaavoiteiden imeytyä kunnolla ihoon ensin.

NIVEA Cellular Hyaluron Filler+Firming Night Cream -yövoide, onkin sitten huomattavasti täyteläisempi voide tässä sarjassa. Ihanan kosteuttava, oikea tehopakkaus yöksi! Kiinteyttää ihoa ja edistää ihon uusiutumista. Aamulla iho on todella pehmeä<3





Seuraavaksi teille minun Nivea Cellural Hyaluron Wrinkle Filler-ihonhoitorutiinit 

1: Aamulla ensimmäisenä teepannu porisemaan ja sitten aamupesulle!

2: Puhdistetuille kasvoille levitetään seerumi ja annetaan hetken imeytyä.

3: Seuraavaksi levitetään päivävoide. Nauti voiteen tuoksusta, se tuo muistoja menneestä.

4: Viimeisenä vielä silmänympärysvoidetta ja homma on sillä valmis.

5: Illalla samat rutiinit toistuvat, vain päivävoide vaihtuu yövoiteeksi. Enää ei tarvitse kuin kunnon yöunet ja aamulla saat nauttia pehmeästä ja kosteutetusta ihosta.


Täytyy sanoa, että olen oikein tyytyväinen testijaksoon ja ostaisin tuotteita myös jatkossa. Olen innostunut hyaloronihapon osuudesta sekä sen yhteisvaikutuksesta, sekä keratiinin vaikutuksesta. Hintahaitarikin on tuotteiden osalta varsin kohtuullinen n. 15-20€/tuote.

Niin ja vielä pikku muistutus, viimeistään neljänkympin paremmalla puolella on syytä kiinnittää huomiota myös kaulan ja dekolteen alueisiin, joten kun puhdistat ja hoidat ihoa, muista ehdottomasti levittää hoitotuotteet myös kaulan ja dekolteen alueelle<3




Kanssani Nivean Cellular-sarjaa testaavat Tiia ja Kristiina, joten käykää ihmeessä lukemassa tulevan viikona aikana myös heidän kokemuksiaan.
Kaunista elokuun hetkiä juuri sinulle <3

Ale ostoksia ja hehkua kasvoille!









Aurinkoista keskiviikkoa murut <3
Ulkona on tajuttoman kaunista ja lämmintä. Myönnän, että tänään lähtisin mieluummin rannalle kuin töihin, koska tuntuu hieman tuhlaukselta olla näin kaunis päivä sisätiloissa. On ehkä ihan hyvä, etten tee töitä kotona. Luulen, että minulla olisi muuten toimisto rannalla, koko kesän:)

Tämän kesän suosikkeja- sarja täydentyy tänään mm. Tallinnan ale ostoksilla.

♡Aloitetaankin minun suosikkilöydöstäni, hapsullisesta korikassista <3
Minä olen aina ollut jotenkin heikkona korikasseihin ja tämän kesäinen korilaukku- buumi onkin ollut minulle enemmän kuin mieleinen. Viime kertaisella Tallinnan reissulla osuikin erään kaupan hyllyllä silmiini tämä suloinen korikassi, enkä voinut jättää sitä kauppaan, en sitten millään.
Kassi on juuri sellainen mitä olen kaivannut. Sopivan kokoinen ja ehdottomasti rakastan tätä hieman boheemia ulkonäköä, nuo hapsut, ne vaan ovat yli suloiset<3 Hintakin varsin kohtuullinen, alennuksen jälkeen kassille jäi hintaa10€. Ehdottomasti löytö.

♡Samalta reissulta ostin myös nuo sandaalit. Alennuksesta nekin.
En yleensä osta glitterkenkiä, mutta tänä kesänä niitäkin on siunaantunut kenkähyllyyni jo kolmet kappaleet. Mikä lie minuun on mennyt, kun pitää säihkyä varpaisin asti:)
Ihan sataman lähellä on muuten ihana kauppa Stradivarius, josta nämäkin kengät ostin. Käykää ihmeessä tutustumassa, kun seuraavan kerran suuntaatte Tallinnaa.
♡Korvakorut ovat löytö Zarasta. Yhdet kauneimmista korvakoruista jotka omistan. Huomasin juuri kun katselin tämän kesä koruostoksiani, että olen ostanut kolmet musta/kultaiset hapsukorvikset, noh kun halvalla sai...

♡Kosmetiikkapuolelta L`Orelailta on tullut aivan ihanat korostustipat!
Yksi kesän käytetyimpiä meikkituotteita on ollut tuo tummempi purkki korostustippoja. Olen käyttänyt niin meikin päällä kuin ihan yksistään. Juhlissa, arjessa, ihan kaikessa. Sillä saa todella kauniin hehkun kasvoille-suosittelen<3
♡Sinulle joka puolestaan haluat käyttää puuterimaisia korostusvärejä, testaa LA VIE EN GLOW- paletti.
♡Sarjan poskipuna sekä aurinkopuuteri, ovat jääneet meikkipussiini pysyvästi. LIFE`S A PEACH poskipuna on kauniin persikkainen poskipuna, sävy joka sopii lähes kaikille.
♡BACK TO BRONZE aurinkopuuteri, on väriltään yksi parhaista. Tällä saa kauniin päivettyneen lookin ympäri vuoden, ja mikä parasta tästä ei todellakaan tule oranssia naamataulua.
*kosmetiikka saatu

Olisin palavasti halunnut kertoa teille vielä muutaman ihanuuden, mutta nyt ei aika enää anna myöten, vaan on pakko lähteä suuntaamaan askeleet töitä kohden. Nauttikaa auringosta. Kuullaan huomenna!






Kesä kynsillä, nude huulilla







Kaunista tiistaita murut!
Kuten moni teistä tietääkin olen ehdoton nudepunien ystävä. Käytän toki kirkkaimpiakin sävyjä, mutta nude-sävyt ovat vain lähellä minun sydäntä.
Olin todella kiitollinen ja iloinen kun sain kotiin näytteitä IsaDoran Bare & Beautiful kevät 2018 huulipunakokoelmasta, joka on saanut innoituksensa skandinaavisesta tyylistä.
Kokoelma sisältää viisi kaunista mattapunaa ja viisi kiiltoa. Kokoelmasta löytyy niin viileät kuin lämpimät nude- sävyt, joten uskoisinkin, että tästä löytyy jokaiselle se oma ihastuttava oma puna.
Mattapunat toimivat ja näyttää parhaalta hyvin hoidetuilla huulilla tai no punat yleensäkin, mutta mattapunissa tämän huomaa parhaiten. Jos huulesi ovat kovin kuivat tai rohtuneet, suosittelen ensin kuorimaan ja kosteuttamaan huulet, näin saat kauniin huulimeikin ja se myös pysyy paremmin.
Vaikka sanotaan ettei mattapunat ole välttämättä paras vaihtoehto ikääntyvälle iholle, koska se tuo paremmin juonteet näkyviin, niin minä olen sitä mieltä, että käytä sitä mitä rakastat<3 Ja sitä paitsi nämä mattapunat, ovat erittäin keveitä ja pehmeitä, samettisen lopputuloksen jättäviä punia, joten uskalla kokeilla ihan rohkeasti.

Huulikiillot ovat keveitä ja kauniin kiillon jättäviä. Näiden luvataan myös parantavan huulen muotoa saaden ne näyttämään aiempaa täyteläisimmiltä. Mitään isoja mullistuksia on turha odottaa, mutta kun oikein tiirailee peilin edessä, niin voi sitä olla, että tuo suht voimakas kiilto voi aiheuttaa ajatuksen aavistuksen täyteläisemmistä pusuhuulista, en osaa sanoa tekeekö mieli tepposet vai miten on?
Tästä täytyy ehdottomasti tehdä ennen ja jälkeen kuvat, ehkä videon muodossa, jotta voitte sitten sanoa, että kuvittelenko vai en.









Seuraavaksi haluan näyttää teille vielä nämä essien kynsilakat jotka kuuluvat Spring Collection 2018 kokoelmaan.
Olen aiemminkin kirjoittanut essien lakoista ja todennut niiden olevan yksiä suosikki lakkojani. Kynsilakoissa on hyvä pigmentti ja yleensä yksi kerros lakkaa riitää. Näissä tummissa sävyissä se yksi kerros on tosiaan ihana riittävä, mutta tämä kaikista vaalein sävy pass-port to sail tarvitsee jopa kolme kerrosta, jotta lakasta tulee omaan makuuni tarpeeksi väriä.
Muutenhan kokoelman värit ovat taas oikein onnistuneita. at the helm, perfect mate, bon boy-age, stripes and sails, anchor down sekä pass-port to sail vai mitä mieltä olette?

essien kookoelmissa tykkään siitä, että niistä löytyy minulle aina uusi tuttavuus, sellainen mihin en normaalisti välttämättä kiinnittäisi huomiota. Nyt kynsilläni on at the helm, oikealla alakulmassa, lakka jonka miellän enemmänkin siskoni väriksi, mutta joka kuitenkin onnistui ihastuttamaan myös minut.

Odotan kuitenkin innolla kesää ja niitä hetkiä kun iho alkaa päivettyä kauniisti, silloin myös kynsilakka näyttää ihan erinlaiselta ja uskon että bon boy-age sävy toimisi silloin mitä loistavimmin <3

Nyt toivottelen teille kaunista viikkoa, palaillaan pian <3
*tuotteet saatu blogitestiin