Heissan ihanat! Täällä on nautiskeltu lomasta, silleen leppoisaan sävyyn, kiire on karannut jonnekin kauas, ja me ollaan vaan menty aika lailla samalla hitaalla moodilla koko loma ja mulle se passaa oikein hyvin.
Kerättiin autoon kamppeet, omat,- ja lainalapset ja ajeltiin maalle koko poppoo. Olen sanonut sen aiemminkin ja sanon taas, rakastan sitä, kuinka nämä lasten ystävät ovat kuin omaa perhettä ja mukana monessa.
Tänäänkin lähdetään taas reissun päälle oman poppoon, sekä kahden lisälapsen kanssa <3
Niin ja sieltä maalta- napsin sieltä paljon kuvia, kaikkialla oli uskomattoman kaunista ja vehreää.
Grillattiin ja syötiin mummon tekemiä korvapuusteja kasoittain. Pojat suuntasivat talliin remppaamaan mopoja, syli täynnä korvapuusteja. Me muut suunnattiin laitumille ja käytiin rapsuttamassa kaikki eläimet läpi moneen kertaan, ok no jätin sonnin ja mullit käsivarren mitan päähän tai parinkin. Uskalsimme kuitenkin mullilaitumelle, missä nuo uteliaat elikot olivat alku mulkaisujen jälkeen vähintään yhtä kiinnostuneita meistä, kun me heistä.
Varmistin kuitenkin pakopaikan, eli mikä aita on matalin, jos tulee tarvetta äkkilähdölle, mutta mitä vielä, nuo olivat lauhkeita kuin lampaat ja saatiin tepastella ihan rauhassa heidän tontillansa.
Niin ja kisut, ne kuljeskelivat rauhallisesti ympäriinsä, välillä kellahtaen viereen kerjäämään rapsutuksia tai nauttimaan auringon säteiden lämmöstä.
Päivä oli just täydellinen, sellainen kun loman kuuluu olla <3
*tuoksut saatu
Koska päivä oli kaunis kuvata ja en olekaan postannut vähään aikaan tuoksuista, niin nyt sitä tulisi, kahden pullon verran:) Rakastan Marc Jacobin tuoksuja, jotka ovat ihan täydellisiä tähän kesään ja raikkaiden tuoksujen ystäville muutenkin<3
Aurinkoisten päivien onnellista tunnelmaa huokuva tuoksu on
valovoimainen versio Marc Jacobin klassisesta Daisy-hajuvedestä. Daisy
Eau So Fresh -tuoksun kesäversiossa tuoksuu mehukas päärynä ja
virkistävä mimosa yhdessä auringontäyteisen heliotroopin kanssa.
#MJDaisyMarc Jacobs Sunshine Limited Edition luo iloisen ja onnellisen
taikapiirin, jossa optimismi ja huolettomuus saavat vallan.
Daisy Love eau so sweet – raikas gourmand-tuoksu. Makea, pirskahteleva, flirttaileva ja samalla pehmeä tuoksu, jonka ensituoksussa on valkoista vadelmaa, sydäntuoksussa kukkia ja pohjatuoksussa makeaa myskiä.
Tykkään mahdottoman paljon kummastakin tuoksusta. Olen käyttänyt ylempänä olevaa
Daisy Eau So Fresh -tuoksua hieman enemmän, juuri sen kesäisen pirskahtelevan raikkauden vuoksi, mutta siis täydellisiä ovat molemmat <3
Daisy Eau So Fresh -tuoksua hieman enemmän, juuri sen kesäisen pirskahtelevan raikkauden vuoksi, mutta siis täydellisiä ovat molemmat <3
Mutta nyt on sanottava taas heipat, ja pakattava pikaisesti, kohta lähdetään taas! Mukavaa keskiviikkoa ja palataan pian <3
Jos haluat vilkaista videon muodossa meidän päiväämme maalta, niin se löytyy alta, olkaapas hyvät!

























