Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helein. Näytä kaikki tekstit

Kohti heleämpää huomista

Kaupallinen yhteistyö Helein/40+Blogit
 













Reipasta ja raikasta syyskuuta <3

Muistatteko kun kerroin teille kesäkuussa, kuinka olin aloittanut syömään Helein Strong Collagen kauneusravintolisää? Siitä löytyy postausta täältä. Nyt testijakson päätyttyä on aika kertoa teille koinko ravintolisän hyödylliseksi kohdallani ja mitä huomioita tein kyseisenä aikana.

Kuten moni varmasti tietääkin niin siinä neljänkympin paikkeilla ihon oma kollageenin tuotanto alkaa hiipua ja lopulta lakkaa lähes kokonaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ihossa alkaa näkyä veltostumista ja se menettää kimmoisuutensa.
Kollageenin puutos ei näy vain ihossa vaan se tuntuu myös nivelissä, joten viimeistään siinä neljänkymmenen pyörähtäessä mittariin, on todellakin hyvä aika napata kollageenilisä osaksi päivittäisiä rutiineja, mieluiten toki jo aiemmin, varsinkin jos urheilet paljon tai ravinnon saanti ei välttämättä ole kovin monipuolista.

Minusta kollageenitutkija Taina Pihlajaniemen toteamus ”Ihon voi ajatella olevan peili sille, miten koko keho voi. Kun hoitaa itseään niin, että iho on hyvässä kunnossa, hoitaa samalla myös muita elimiään”, on varsin osuva.

Miltä se minun peilini tällä hetkellä sitten näyttääkään.
Voin sanoa, olevani tyytyväinen siihen minkälaisessa kunnossa ihoni tällä hetkellä on. Se on parempi kuin aikoihin. Ihoni on kosteutetumpi ja samalla tietysti pehmeämpi. Niin että olen huomannut lähteväni pelkässä ripsivärissä ja huulikiillossa ulos useammin kuin ennen, se on aika ihana fiilis se.
Ja sitten kun sen meikin taiteilee kasvoilleen, se näyttää ehdottomasti paremmalta.

Myös huuleni jotka ennen kuivuivat ja rohtuvat helposti, eivät ole rohtuneet enää laisinkaan. Ihmiselle joka käyttää huulipunaa tai kiiltoa joka päivä, on tämä muutos enemmän kuin mieluinen.

Vaikka olen enemmän kuin innoissani ihoni kosteustasapainon paranemisesta on yksi asia mihin kiinnitin huomiota muutama viikko sitten ja joka vie tällä hetkellä voiton kaikesta. Olen nimittäin huomannut , että oikeassa kädessä jo jonkin aikaa jatkunut nivelsärky on kadonnut. En tiedä johtuuko tämä kollageenista vai kesästä tai kenties niiden yhteysvaikutuksesta, mutta olen joka tapauksessa enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen.
Minä haluan ja toivon, että tämä tilanne jatkuu yhtä hyvänä omalla kohdallani, ja kenties tuo pidempiaikaisessa käytössä vielä jotain muutakin huomion arvoisia asioita, joten kollageenilisä tulee jäämään käyttööni jatkossakin.



Pidetään huolta ihosta ja kehosta.
Näillä eväillä kohti heleämpää huomista <3

Helein Strong Collagen kauneusravintolisä ja arvonta!



                                                                          Kaupallinen yhteistyö Helein/ 40+Blogit













Kuka katsoo peilistä takaisin, kun sinne katsahdat? Aikuinen vai nuori nainen? Vanhempi rouva, vaiko kenties mies? Yhtä kaikki kaunis ihminen, juuri sinä <3

Me kaikki vanhenemme, se kuuluu asiaan mutta se ei haittaa, ainankaan minua. Mutta se millä tavalla se näkyy minussa, siihen haluan vaikuttaa jos vain pystyn.
Ihmiskeho alkaa menettää kykyä muodostaa kollegeenia n 30-40 vuoden isässä, mikä on täysin normaalia. Tämä puolestaan näkyy monesti juonteina. Jokainen naurunryppy ja pieni juonne kertoo eletystä elämästä, se kertoo minusta, se kertoo sinusta. Toki toivon, että ne syvimmät juonteet vielä jaksaisivat odottaa ja iho pysyisi mahdollisimman kimmoisena ja elinvoimaisena.

Olen ottanut tälle vuodelle uuden suunnan hyvinvoinnin saralla. Pyrin nauttimaan jokaisesta hetkestä täysillä. Urheilu on tullut elämääni muutenkin kuin jääkiekkokaukalon reunalla vietetystä ajasta. Ja se mikä on suurimpana työnalla, on oikeanlainen ravinnon tasapaino, jonka lisäksi syön myös Helein Strong Collagen kauneusravintolisää.

Lääketieteen professori ja kollageenitutkija Päivi Pihlajaniemi sanoi;
Juuri kollageeni on olennaisessa osassa ihon vanhenemisen kannalta, sillä sen ansiosta iho pysyy kimmoisena ja sileänä. Kun kollageenintuotanto vähenee, iho alkaa ohentua, ja siitä tulee herkempi vaurioille ja rypyille.

Ihon hyvinvointi ei myöskään kuulu ainoastaan naisille. Yhtä lailla myös miehet kaipaavat hyvinvoivaa ihoa ja kehoa.
Miehet eivät ehkä kehtaa sanoa samalla tavalla asiasta, tai lähde ostamaan ihonhoitotuotteita niin kuin naiset. Mutta uskon vahvasti, että ravintolisä sopii monen miehenkin rutiineihin, kun siitä heille hieman vinkkaa, tai joskus sitä ei tarvitse edes vinkata niin kuin meidän perheessä kävi.
Olin saanut Helein kollageenikapselit juuri ja juuri kotiin, kun huomasin mieheni popsivan niitä.
Hän vain totesi tyytyväisenä, että no kun niissä on c-vitamiinia, kyllä hänkin voi niitä syödä!


Heleinin kollageenitabletit sisältävät 250mg  c-vitamiinia, joka edistää normaalia kollageenin muodostumista.
Mikään ravintolisä yksinään ei ihmeitä tee, se tarvitsee osakseen monipuolisen ruokavalion ja levon. Mutta ne yhdessä, saa tuloksia aikaan.

Oletko jo tutustunut kauneusravintolisiin, haluaisitko kertoa kuinka ne toimivat sinulla? Minä lupaan kertoa teille elokuussa, miten testijakso on sujunut, saavutinko tuloksia ja minkälaisia ne olivat.

Haluaisitko sinä päästä kokeilemaan Helinin Strong Collagen kauneusravintolisää?
Nyt kolmella teistä on nimittäin mahdollisuus voittaa itselleen 90kpl pakkauksen Helein Strong Collagen tabletteja, joka riittää kuukauden tarpeisiin. Eli kapseleita otetaan 1x3 päivässä.
 Jätä kommentti ja olet mukana arvonnasssa, arvonta päättyy 2.7.2017

Onnea jokaiselle tasapuolisesti arvontaan!!


Helein arvonnan voittajat




Huomenta kaikille! Eilen ei tietokone ollut oikein yhteistyökykyinen kanssani, joten Helein arvonta jäi tälle aamulle. Nyt olen  arponut Helein ravintolisien voittajat, random.org palvelun kautta ja voittajat ovat:
 
Uskon ehdottomasti ihon sisäiseen hoitamiseen, näitä olisi kiva kokeilla, joten mukana arvonnassa. :)


Mukaan arvontaan :) Iloista joulua sinulle!
t. Nelliina

nelliina(@)yahoo.com


Kiitos kaikille osallistumisesta ja onnea voittajille! Laitan teille viestiä, jotta saadaan paketit matkaan!

Helein testijakson kuulumiset ja arvonta!!

*Kaupallinen yhteistyö  40+blogit/ Vermain



Kuten moni teistä on varmasti huomannutkin, panostan kosmetiikkaan ja hoidan ihoani kyllä ulkoisesti paljonkin.
Mutta miten on sen sisäisen huolehtimisen laita?
Syönkö oikein ja monipuolisesti? Entä nukunko tarpeeksi ja elänkö stressitöntä elämää?

Ikää yli 40+, ruuhkavuodet ja vuorotyö, lasten harrastukset jne. mitäs luulette? Ei ehkä se seesteisin hetki elämässä, mutta antoisa kylläkin.
Myönnän, että vaikka kuinka huolehtisin ulkoisesta kauneudesta, jää monipuolinen ravinto monesti liiankin yksipuoliseksi, valitettavasti. Ja kaikki nämä heijastuvat takaisin, kun katsoo itseään peilistä.

Silti on se elämäntilanne mikä tahansa haluaisin pitää itsestäni huolen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, joten yhtenä askeleena otin Helein Anti-Agening Premium kauneusravintolisän osaksi jokapäiväistä hyvinvointia.

Reilu kuukausi sitten postasin teille uudesta, apteekista saatavasta Heleinin kauneusravintolisästä Anti-Ageing-Premium, postaus löytyy täältä , ja siinä postauksessani olen kertonutkin enemmän perustietoa Helein Anti-Agening tuotteesta. Nyt kerron teille, mitä vaikutuksia olen huomannut kahden kuukauden testijakson aikana.


Selkeimmän muutoksen huomasin kolmen viikon testijakson kohdalla, kun ihoni pintakuivuus alkoi helpottaa. Ja nyt kahden kuukauden kohdalla se on helpottanut selkeästi, niin, että muutoksen kyllä huomaa ja varsinkin tuntee.
Ihoni vaikuttaa heleämmältä ja kosteutetummalta, mikä tarkoittaa myös sitä, että aamulla ei tarvitse ensimmäisenä katsella tyynyn painaumia naamalla:D

Ja kyse ei todellakaan ole vain kasvojen ihosta, vaan totta kai koko vartalosta. Minut ja ihoni, joka on selkeästi tarkoitettu etelän lämpöön, kiukuttelee yleensä sääolojen vaihtelusta, kuivumalla ja kiristelevällä tunteella, varsinkin sääreni, joita joudun sheivaamaan vähän väliä, on tämän jakson aikana olleet hyvinkin yhteistyöhaluiset.
Testijakson aikana en siis ole ruokavaliolle tehnyt muutoksia, mutta kyllä siihenkin on muutoksia tulossa ja uskonkin, että yhdessä oikeanlaisen ravinnon kanssa, ravintolisästä saa vielä suuremman hyödyn irti.
Sen verran positiivisesti tämä testijakso yllätti, että annan ravintolisälle mahdollisuuden jäädä osaksi hyvinvointirutiineja jatkossakin.










Sanotaan, että kauneus alkaa sisältäpäin, ja tämä sanonta kyllä pitää niin paikkansa.

Olenkin erittäin iloinen, sillä  saan arpoa teille kahdelle onnekkaalle, kaksi pakettia Helein Anti-Agening Premium kaueuskapseleita! Eli kaksi teistä saa neljän kuukauden satsin näitä itselleen.

Arvonnan säännöt on seuraavat:
Jokainen komentin jättänyt saa yhden arvan, olit kirjautunut lukija tai anonyymi.
Arvonta päättyy 18.12 klo 24.00
Arvonna sponsoroi ja postittaa Helein.