Viime hetken lahjavinkkejä






Joko teillä on joululahjat hankittuna, vai vieläkö on lähdettävä viime hetken ostoksille?
Minä vielä kurvasin tänään Jumbon kautta hakemassa muutamat puuttuvat lahjat, sekä muutaman pienen jutun joulupöytään.

Minusta tuntuu, että vaikka olisin kuinka ajoissa lahjojen kanssa liikenteessä, tule näinä viimeisinä päivinä ennen aattoa kuitenkin mieleen, jokin mikä on unohtunut hankkia.

Kokosin tähän postaukseen muutaman lahjavinkin, joita olen hankkinut lähipiirille vuosi toisensa jälkeen, ja ne ovat aina tuntuneet olevan ihan mieleisiä. Joten tässä muutama lahjavinkki viime hetkeen.



Kirjat: Kirjalahjat ovat mielestäni aina hyvä idea, oli sitten kyse joulusta tai vaikka synttäreistä.
Itse rakastan toiminta/jännityskirjallisuutta ja tällä hetkellä lukulistalla ovat Anna Ekbergin Uskottu Nainen, sekä Pierre Lemaitre Petoksen Hinta. 


*tuoksut pr näyte

Tuoksut: Aah, rakastan tuoksuja ja tykkään antaa niitä myös lahjaksi. Tällä hetkellä kaupat ovat pullollaan ihania lahjapaketteja, joihin kannattaa panostaa. Jos olet epävarma minkälainen tuoksu sopisi lahjan saajalle, nappaa rohkeasti myyjää hihasta, he ovat erittäin ammattitaitoisia ja osaavat varmasti etsiä sopivan oloisen tuoksu, kun vain kuvailet minkä tyyppinen ihminen on kyseessä, jolle lahja menee. Chloé L'Eau on hurmaavan raikas ja naisellinen kukkaisa tuoksu, joka sopii mielestäni hyvin monelle. Myös pullo itsessään on kaunis kuin koru <3

Ted Bakerilta on puolestaan ilmestynyt kolme tuoksua, jotka on kerrassaan tyylikkäissä pulloissa, että tuoksultaan ainutlaatuisia. Omaksi suosikikseni nousi Cu kupari, jonka tuoksu rakentuu,
latvatuoksun greipistä ja bergamontista. Sydäntuoksun merellisistä elementeistä sekä pippurista. Pohjatuoksussa vaikuttaa seetripuu, patsuli ja myski.




* ihonhoitotuotteet pr näyte
Ihonhoitotuotteet sekä alusvaatteet: Ihonhoitotuotteet ja alusvaatteet ovat ehkä hieman haastavampi laji, mutta tässä vaiheessa kannattaa hieman tehdä taustatutkimusta, mitä sieltä puolison kosmehyllyltä mahdollisesti löytyisi, ja poimia vinkkejä sieltä, tai napata kaupasta mukaan lahjakortti, jolloin ei oikein voi mennä metsään. Itse olen käyttänyt pidempään MonSun sarjan tuotteita, joista olen tykännyt kovin. Olen myös ostanut näitä aiemminkin lahjaksi ja mökkiviemisiksi, ja voinkin suositella ihanaa Overnight Kit pakettia joulupakettiin.




Pyjamat ja neuleet: muistan lapsuuden jouluista sen, kun saimme aina jouluna uudet pyjamat, ja kuinka ihana niissä olikaan hengata pyhät ja katsella joululeffoja telkusta.  Ostan edelleen pyjamia lahjaksi lähipiirille ja samoin itselleni. Myös paksut neuleet kuuluu ehdottomasti jouluun.  Tällä hetkellä olen vallan ihastunut kirjoneuleisiin. Siskoltani olen jo yhden sellaisen saanut lahjaksi, vielä erityisemmän siitä tekee se, että hän itse on sen rakkaudella neulonut.


Lahjakortit: Kuten jo tuolla aiemmin mainitsin lahjakortit, vaikka ne voivat olla hieman persoonattomampi lahja, ne ovat silti myös mainio lahjaidea, varsinkin sellaiselle jolla on jo kaikkea, tai et välttämättä ole ihan varma mitä toiselle voisi ostaa.  Samaan sarjaan menee leffa-,ja teatteriliput kuin myös konserttiliputkin, taatusti halutut lahjat.


Aika: Tämä on varmasti se tärkein. Muista antaa aikaa myös läheisillesi ja itsellesi. Mitä jos tänä jouluna, soittaisit joulutervehdyksen tekstarin sijaan. Tai käväiset ystävän, mummon, naapurin tai muun läheisen luona vaikka hetkeksi glögillä. Meillä kun on monesti niin mahdottoman kiire kaikkialle, ei aina muista, että voi olla, että jollain toisella ei sitä kiirettä tai tärkeää ihmistä ole luonaan lainkaan. Hän ei kaipaa lahjoja, hän kaipaa vain hetken aikaasi.


Tällaisillä ideoilla tämän joulun odotukseen. Leppoisaa sunnuntai-iltaa <3

12 kommenttia

  1. Hyviä vinkkejä :) Itse pääsen lahjojen osalta helpolla, koska olemme sopineet ettemme lahjo aikuisia :D

    VastaaPoista
  2. Ihania lahjaideoita, meillä on nyt kaikki hankittuna mutta tämän postauksen vuoksi voisin vielä tehdä kierroksen 😂 rakastan lahjojen hankkimista! Ihanaa joulua teille!

    VastaaPoista
  3. Tänä vuonna olinkin ajoissa liikkeellä ja ostin lahjat jo eilen.. Mutta kivoja vinkkejä viime hetken hankintoihin.
    Oikein hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja kivoja vinkkejä! Täällä viimeiset lahjat tänään ostettiin ja oikein hyvällä mallilla on jouluhommat:) Huomenna vielä aamu töitä ja sitten joulun viettoon:) Hyvää ja rauhaisaa joulua sinne teille❤️🎅🎄

    VastaaPoista
  5. Yleensä olen ollut lahjojen kanssa valmis jo hyvissä ajoin, mitta nyt muutama lahja jäi tähän viikonloppuun.

    Tunnelmallista joulua❤

    VastaaPoista
  6. Tänä vuonna olen laittanut lahjoiksi kosmetiikkaa, hiusjuttuja, pieniä sisustusjuttuja ja suklaata. Näillä mennään tänä vuonna :) Ihanaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkeistä! Täällä on lahjat hankittu ja viimeisetkin sain juuri paketoitua. Mukavaa Joulua sinne teille! <3

    VastaaPoista
  8. Hyviä lahjavinkkejä.
    Meillä lahjat jo hankittu.
    Tunnelmallista Joulun aikaa sinulle!💖

    VastaaPoista
  9. Hyviä lahjavinkkejä! Kirjat toimivat aina ja niistä on iloa myös lahjansaajalle. Olen itse aika kaikkiruokainen kirjojen suhteen mutta e-kirjoista on välitä. Haluan lehteillä kirjaa ja mutustella sanoja suussani. Tuoksut ovat myös ihania joululahjoja saada...
    Oikein hyvää joulunaikaa <3

    VastaaPoista
  10. Kivoja vinkkejä ja monia itsekin toteuttanut. Mulla on tapana ostaa lahjoja pitkin syksyä eikä näin ollen tule koskaan paniikkia, vaarana on vain että paketteja haalii liikaa:D

    Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
  11. Tuo viimeinen on varmasti paras vinkki, jonka voi jollekin antaa ♥ Toimii niin tärkeänä muistutuksena myös -elämän tarkoitus on musta just se rakkaus ja aika, jota antaa läheisimmille, sen tärkeämpää työtä ei olekaan. Ihanaa joulunaikaa sinne <3

    VastaaPoista
  12. Hyvät vinkit oli, vaikka luinkin tätä vasta joulun jälkeen:) Harmittavasti olin kipeänä joulua edeltävän viikon, joten en tahtonut millään ennättää hankkia niitä lahjoja, joita olisin halunnut ja tuntui, että jouluvalmistelut eivät millään edistyneet! Mutta hyvin kävi ja kaikki meni hienosti joulun järjestelyjen suhteen ja lahjat, joita olin hankkinut yhdessä miehen kanssa, kelpasi myös nuorille, joten huhuh! Mutta nyt lomailen ja nautin:) Toivottavasti sinäkin ennätät hiukan huilia <3

    VastaaPoista