Mitä tapahtui?

Hei pitkästä aikaa, mitä kuuluu?
Olette olleet mielessä kovasti ja olen lukenut teidän ihanat kommenttinne noihin aikaisempiin postauksiini-ihan jokaisen, mutta olen pahoillani vastaamattomuudestani. Kyse ei ole siitä etteikö olisi ollut aikaa, vaan siitä, etten yksinkertaisesti ole saanut läppäriä avattua. Ja ei, läppäri ei ole rikki, vaan minä olin hieman loppu.
Ajatukset ovat toki pyörineet ajoittain myös somessa ja olen Tiian kanssa saanut muutaman videonkin tehtyä samalla kun olemme nähneet, mutta paukut eivät ole oikein riittänyt muuhun.
Työ, koulu ja kaikki muu tekeminen verotti vaan omia voimavaroja hieman enemmän kuin ajattelin ja pieni tauko teki hyvää, oli aikaa ajatella, miten jatkan.

Ensimmäiset päivät, kun en jaksanut avata konetta tuntui pahalta. Tunsin jopa syyllisyyttä, etten saanut tuotettua mitään, en jaksanut käydä lukemassakaan kenenkään blogeja ja varsinkin siitä, kuinka en pystynyt vastaamaan teidän kommentteihinne.
Koska onhan se epäkohteliasta ja joku voisia ajatella, että itsekkyyttä, jos en vastaa välittömästi tai saatika moneen päivään, mutta uskokaa tai älkää olette jokainen minulle tärkeitä, välitän oikeasti ja olen kiitollinen ihan jokaisesta ajatuksesta ja kommentista, jonka teiltä saan joko omaan blogiini tai lukemalla teidän blogejanne tai mikä muun tahansa kanavan kautta<3

Muutamat päivät venyivät melkein kolmen viikon taukoon. Instassa kävin muutaman kuvan heittämässä, mutta siinä se oikeastaan olikin. Sieltäkin toki lähti muutama pitkäaikainen seuraaja kävelemään, eikä heitä siitä voi moittia, jokainen seuraa sitä ketä haluaa. Mitä sitten tuon reilun parin viikon tauon aikana sitten tapahtui ja muuttuiko mikään?  Tästä saisi kilometrin pituisen tarinan, joten kerron sen teille ihan lyhyesti tällä kertaa;)

Kävin töissä ja koulussa ihan niin kuin ennenkin, mutta kotona läppäri oli lähinnä Verbun huoneessa, enkä sitä kaivannutkaan. Oli päiviä, etten avannut edes telkkaria, kuuntelin musiikkia ja keräsin ympärilleni perheeni ja/tai ystäviä ja tiedättekö, se oli just se mitä tarvitsin ja mikä teki minut taas niin hemmetin onnelliseksi<3
Hetket, kun olen istunut perheen kanssa pulisemassa kaikkea päätöntä ja nauranut vedet silmissä ja suurin piirtein pissat housussa ja ne, kun olen treffannut ystäviäni enemmän kuin aikoihin, ilman kameraa ja somettamista, on olleet varsin voimaannuttavia. Olen löytänyt uudestaan rakkaan ystäväni, vuosien takaan ja uuden harrastuksen ja imenyt sitä energiaa, jota näistä kaikista yhdessä ja erikseen saa ja todennut, että tästä on hyvä jatkaa.

Suunta mihin nyt pyrin tulee toivottavasti näkymään myös täällä.
Haluan antaa teille enemmän itsestäni, kertoa ja näyttää millainen minä noin niin kuin oikeasti olen, eikä vain blogin täydeltä nättejä kuvia-tosin niihin pyrin edelleenki ;D  haluan antaa enemmän aikaa myös läheisilleni ja olenkin päättänyt, että ne ihmiset elämässäni, jotka eivät osaa arvostaa toista, saavat jäädä taka-alalle, koska niihin kulutettu aika on hukaan heitettyä aikaa. Joskus on ihan ok olla itsekäs ja tässä tapauksessa se on terveellistäkin.

Omat ajatukseni ovat selkeytyneet monen asian suhteen, niin bloggaamisen, tubettamisen, itsensä likoon laittamisen, oman kriittisyyyden ja varsinkin jaksamisen kanssa, se että minä todella voin sanoa ei- työtehtävillekin. Perhe tulee toki aina ykkösenä, se on selvä ja tämän kaiken saaminen mahdollisimman hyvään balanssiin on sitten työnalla ja uskon, että kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Postauksen asukuvat on ottanut ihana Maarit ja minä editoin:)

Näillä ajatuksilla tänään, Suloista sunnuntaita murut<3