Viikonloppu maalla



























Siitä on noin puolitoista vuotta, kun sanoimme heipat hetkeksi, tälle ihanalle maatilalle, joka on ollut meille kuin toinen koti.
Ei sitä oikein ymmärtänytkään kuinka paljon tätä paikkaa on kaivannut, ennen kuin vihdoin viime perjantaina pakkasimme autoon tytöt, Saken jäädessä rippileirille ja saavuimme keskelle kaikkea tätä ihanuutta.

Jos jossain niin täällä tosiaan sielu lepää. Kun saavuimme pihaan, en hetkeen pystynyt kuin huokailla ihastuneena ympärille, kaikki oli niin tuttua ja kaunista, ihan kuin ei oltaisiin oltu laisinkaan poissa.
Mummo laittoi kahvit tulille ja minä kaivoin kameran esiin ja suuntasin askeleet kohti laidunta, jossa odotti 80 lammasta ja pientä karistaa <3
Yksi kesä taatusti suloisimmista äänistä ja näyistä on se, kun pieni kaunis karitsa juoksee innolla sinua kohti ja määkii minkä kerkiää:)

Jos minä olin onnellinen näystä, niin tytöt olivat haljeta riemusta, kun he pääsivät paijaamaan Marttaa ja Tanelia, sekä muita ihania pikku karitsoja. Viikon loppuun mennessä jokainen nelijalkainen oli muuten saanut omat nimet. Tästä en tosin ollut mitenkään yllättynyt, koska Verbulla on tapana keksiä nimiä kaikille ja kaikelle, koko ajan.

Nyt kun päätalon remontti on tehty, tulemme olemaan maalla taas paljon. Verbu todennäköisesti viettää aika lailla koko kesänsä täällä, ja mikä ettei, viihtyisin itsekin täällä koko kesän, pitkälle syksyyn, jos ei tarvitsisi käydä töissä. Meidän tytöt on aina rakastanut tätä paikkaa, on toki Sakkekin, mutta teini ikä on tehnyt tehtävänsä ja hänen mielenkiinnon kohteet ovat jossain ihan muualla, kuin maalaiselämässä. Mutta näinhän se menee.

Minulla on talosta ja kaikesta kuvia varastossa vaikka kuinka, mutta teen niistä ihan oman postauksen myöhemmin. Nyt nämä fiilistelykuvat toi vaan niin hyvän mielen, että halusin jakaa ne kanssanne heti.

Tämä viikonloppu antoi taas puhtia tulevaan viikkoon ja huomenna alkavaan työhön.
Ihan paras loman lopetus ja muilla loman aloitus.

Aurinkoista viikko teille <3




26 kommenttia

  1. Vautsi, ihanan näköistä! Ei ihme, että viihdyitte. Tuolla todella sielu lepää! Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo on sellainen pakopaikka ettei malttaisi aina kotiin edes palata <3
      Ihanaa viikkoa!

      Poista
  2. Ihana, idyllinen paikka - kuvista ja katseista tunnelma tosiaan välittyy. Upea kukkalaite! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pilvi:) Kyllä maalla vaan se tunnelma on jotenkin toisenlainen-rauhoittava:)

      Poista
  3. Oi miten söpöjä lampaita! <3 Hyvää työn aloitusta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lampaat ovat ihastuttavia kieltämättä <3 Tällä kertaa laumassa oli mukana noita suloisia monivärisiä karistoja ja ne ihastutti jotenkin erityisesti:)
      Kiitos Jonna, työt on alkanut ihanasti <3 Mahtavaa viikkoa <3

      Poista
  4. Niin ihanat kuvat, kesäfiilis oli todellakin aistittavissa. Tsemppiä työnaloitukseen <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru <3 Työt ovat alkaneet ihanasti-tykkään. Ja kyllä maalla jos jossain sen kesäfiiliksen saa aikaan:D

      Poista
  5. Aivan mahtavat kuvat, joista välittyy aito tunnelma ja riemu.
    Ihanaa lomaa teille siellä maalaismaisemissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kirsti <3 On suorastaan pakahduttavan ihanaa kun omat lapset saavat nauttia maalaiselämästä, josta on itse lapsena nauttinut suunnattoman paljon <3 Ja kyllä ne kaupunkilaislapsetkin rakastavat tätä touhua suunnattoman paljon.

      Poista
  6. Oijoi, aivan ihanan näköinen paikka! Maalla aina rentoutuu ihan eri lailla kuin kaupungissa. On luonto, rauha ja omatahtisuus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, siis maalla rentoutuu ihan toisella tavalla ja tulee ulkoiltua todella paljon. Yksi parhaita asioita on aamulla herätessä, kun kurkkaa keittiön ikkunasta ja näkee nuo lampaat ikkunan alla<3

      Poista
  7. Ihanat maalais- ja kesäfiiikset, ymmärrän hyvin miksi olet kaivannut tuonne.

    Anoppilaan tuli pari päivää sitten jokakesäiseen tapaan 10 lammasta laitumelle omien kolmen lemmikkilampaan lisäksi, näen ne vasta juhannuksena. Aina kun talosta astuu ulos ja huutaa "Hei tytöt!", lampaat alempana rinteessä määkivät yhteen ääneen vastaukseksi. Niin suloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanat lampaat sielläkin:D Se on jotenkin niin suloista kun he vastaavat ja noiden pikkuisten menoa on hauska katsella, kun innolla hyppivät ja pomppivat pitkin laidunta:D

      Poista
  8. Oi, miten ihana paikka teillä on siellä maalla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä sellainen mistä ei malttaisi lähteä kotiin <3

      Poista
  9. Kesäinen lämmin postaus. Tästä tuli niin hyvä mieli, kiitos <3

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kuvia. Tuo paikka on kyllä aivan unelma. Karitsat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, onhan tuo ihana paikka kieltämättä<3 Karitsat <3

      Poista
  11. Aivan uskomattoman ihanalta näyttää! Mukavaa töihinpaluuta💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaismaisemia on ihana välillä kuvailla:)
      Kiitos työt ovat alkaneet yllättävän hyvin, olen innoissani:)

      Ihanaa viikkoa<3

      Poista
  12. Ihanan idyllinen paikka joten ymmärrän hyvin kaipauksesi ♥
    Hyvää töihinpaluuta ja tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä miten se kaikki oikein tulvahti yli, kun pääsi vihdoin kurvaamaan talon pihaan <3 Maalla lapsuuskesät viettäneenä, jotenkin sitä aina kaipaa näihin maisemiin.

      Kiitos Marjo ja ihanaa viikkoa <3

      Poista
  13. Voi, mitä maalaisidylliä! Tuo on aika harvinaista herkkua tänä päivänä! Olette onnekkaita, kun teillä on tuollainen paikka, jossa kerätä mielenrauhaa!
    Mukavaa paluuta töihin ja kesäistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se harvinaista herrkua ja olemme erittäin kiitollisia, että meillä on mahdollisuus nauttia tälläisesta paikasta <3
      Täällä tosiaan saa stressin katoamaan alta aikayksikön.

      Kiitos ja oikein ihanaa loppuviikkoa sinne myös <3

      Poista