Perjantai maalaismaisemissa









Veera oli soittanut taas mummolle, saisinko tulla maalle viikonlopuksi ystäväni kanssa? No saihan he. On todella ihana huomata kuinka paljon hän viihtyy siellä, mummon, papan ja tätinsä perheen kanssa.

Perjantaina pahimpaan ruuhka aikaan pakkasin kamppeet, tytöt ja myös Saken fillari, joka oli takoitus papan korjata viikonlopun aikana, autoon ja lähdimme ajelemaan kohti landea.

Perillä neidit sinkasi autosta omille teilleen ja minä siirryin anopin kanssa pullakahville tupaan.
Tokihan siinä käytiin kaikki kuulumiset läpi niinkuin aina, ja voi jestas miten paljon sitä juttua riittää, vaikka nähdään ja kuullaa toisistamme kohtuullisen usein.

Työt oli tällä välin laittanut leikit pystyyn isossa talossa, tällä kertaa yhteen huoneeseen oli pystytetty vaatekauppa. Ihanaa kun nuo lapset leikkivät ihan niin kuin me joskus ennen.
Myös perheen yksi kissoista saapui paikalle ihmettelemään menoa. Hyvin nopeasti hän tuli puskemaan jalkoihin ja kellahti matolle kerjäämään rapsutuksia ja huomiota ja niitä hän saikin.





Rapsutuksista oman osansa sai myös lampaat ja nuo pienet karitsat, jotka ei nyt enää ihan pikkuisia ollutkaan, paitsi yksi, sintti. Sintin äänikin oli pieni, voi jestas kuinka hurmaava hän on, minun suosikkini.
Tytöt yrittivät kouluttaa lampaita istumaan tammenterhon avulla, voin kertoa, ei onnistunut :D
Jätin tytöt koulutus puuhiin ja kävin vielä napsimassa muutaman valokuvan. Ilta-aurinko alkoi laskeutua ja maisema oli kieltämättä kaunis.  Kyllä luonto on kaunis myös syksyllä.


Hetken päästä lähdin ajamaan kotia kohti, ruuhkaa ei ollut laisinkaan ja matka taittui nopeasti. Hain samalla pojat hallilta kotiin, suoraan ruokapöytään. Illalla katseltiin vielä leffa yhdessä ja perjantai oli sillä taputeltu <3 Lauantai meni leppoisasti ja sunnutaista tuli päivä, jonka olisin voinut todellakin vaihtaa, siitä sitten myöhemmin lisää.










17 kommenttia

  1. Voi miten kauniilta näyttää. Toivottavasti jo tämä sunnuntai-ilta on sujunut mukavimmissa merkeissä kuin päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Joo ilta meni jo paljon paremmin kuin aamupäivä <3

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ja haha, voin joo kuvitella, ettei tammenterhoilla ehkä ole saatu lampaita tottelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Salka! Hih, ihan ei ollut lampaat yhteistyökykyisiä tyttöjen koulutukselle ;)

      Poista
  3. Kauniit kuvat! Ihanaa kun on tuollainen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle myös Unelmoiden:) On kieltämmä ihanaa kun saa viettää aikaansa maalaismaisemissa <3

      Poista
  4. Ihania lampaita. Ensi lauantaina menemme anoppilan pitkästä aikaa, siellä on parikymmentä lammasta laitumella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin suloisia! Noita jaksaisi katsella vaikka kuinka. Ihanaa kun teilläkin on anoppilassa lampaita :D

      Poista
  5. Ihania syyskuvia ja nuo lampaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo ja eikös lampaat olekin jotenkin ihania <3

      Poista
  6. Oi miten ihana paikka, räsymatto, kisu, lampaat ja lapset. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki nuo myös minun suosikkeja ;) <3 <3
      Saa olla kiitollinen, että oon tälläinen paikka olemassa ja nuo ihanat lapset <3

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia olet ottanut! <3 vau <3

    VastaaPoista