Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Porvoo. Näytä kaikki tekstit

Kun suksi ei luista








                                                                                                                   * Takki ja kengät saatu
Voi että kun tykkään tuollaisista päivistä kuin eilinen. Ystäviä, naurua ja vaikka kauheasti oli myös tohinaa, samalla fiilis oli kuitenkin rento ja kiireetön. Se on täysin mahdollista, kaikki ne asiat samassa paketissa.

Aamun pimeydessä käänsin auton nokan kohti Porvoota, Tiian luokse. Oltiin jo hyvän aikaa sitten kaivettu kalenterista yhteinen vapaapäivä ja sovittu treffit heille. Yritän aina mahdollisuuksien mukaan sopia treffit Porvooseen, koska siellä on ystävä, kaunis kaupunki, lemppari pitseria, kahvila ja ihan paras kauppa- Bohemian<3 Jos olette menossa Porvooseen, käykää tutustumassa siihen.

Aamuruuhkassa sateen piiskatessa auton ikkunaan laitoin radiosta joululaulut soimaan ja lauleskelin mukana, koska kukaan ei ollut kuulemassa.
Sateella on kumma vaikutus. Normaalisti tämä kaahaava kansa alkaa himmata kaasupolkimen käyttöä ja matka kestää turkasen paljon pidempään, mutta toisaalta, eihän mulla ollut kiirettä minnekään, joten hoilasin hymyssä suin muutaman joululaulun enemmän.

Sade oli pyyhkinyt lumen pois myös Porvoosta, tai löytyi sitä läntti, mutta hyvin pieni sellainen.
Koska olimme päättäneet lähteä ulkoilemaan ja Tiialta löytyi mitä upeammat vanhat sukset, päädyimme raahaamaan ne mukaan, joka tapauksessa. Mukaan lähti myös Samu tuo ihana hännänheiluttaja, joka muistuttaa koko olemukseltaan minun kultaistanoutajaa Santtua, joka oli perheemme rakas lemmikki lapsuudessa.

Höpöteltiin Tiian kanssa meidän nuoruuden hiihtoreissut, ne menivät ehkä aavistuksen paremmin silloin kuin tällä kertaa, mutta ei ainakaan minun suorituksissa silloinkaan juuri kehumista ollut, lähinnä aiheutin lukuisan kasan pieniä onnettomuuksia, niin hiihtoladulla kuin laskettelurinteessä;)
Ja ei, ei se suksi luistanut sitten millään, mutta naurettiin kyllä vuosia lisää, hyvästä yrityksestä.


Mulla oli päällä Icepeakin kevytuntsikka, joka toimii varsin mainiosti näillä keleillä, kun ollaan vielä hieman plussan puolella tai pikkuisella pakkasella-muusta en osaa vielä sanoa, kun talvi ei ole vielä parasta antanut. Ja kengät sitten, ne ovat Luhdan. Ihana lämpöiset karvavuorella varustetut ihanuudet, joissa on kevyt kulkea ja kauniit katsella<3 Pipon ostin H&M:ltä, se on just täydellisen valkoinen ja lämmin! Niin ja vielä yksi vinkki, kurkatkaapa essien uudet glitteriset kynsilakat siellä on ehkä kauneimmat kynsilakat miesmuistiin<3


Kaikki kuvat ovat tällä kertaa Tiian kännykällä napsittuja. Minun uudehko pikkuinen järkkärini se ilkikurinen vekotin, jonka kanssa en todenäköisesti tule ikinä yhteistä säveltä löytämään, niin just se, ei suostu muistikortilta kuvia minulle paljastamaan. Ei vaikka olen kiristänyt, lahjonut, maanitellut ja luvannut laittaa hänet kiertoon. Se on itsepäinen ja hankala kaveri-olen tainnut ansaita hänet.





Ihanaa viikkoa murut<3

Kylässä taas

















Porvoossa nimittäin ja Tiian luona. Johan tässä on lomalla kotinurkkia kulutettukin parin viikon ajan, joten eilen kokosin kimpsut ja kampsut kasaan ja ajelin kohti Porvoota.
Oli ihan timanttinen reissu muuten. Ystävä, kaunis kesäpäivä, Porvoon vanhan kaupungin kujat ja kadut. Pizzaa ja leivoksia.

En varmasti ikinä kyllästy näihin maisemiin. Rakastan noita vanhoja taloja, suojaisia sisäpihoja ja korkeita aitoja, joiden yli tekisi mieli kurkkia, en väitän että niin tekisin;) Minua viehättää suunnattomasti juuri ne vanhimmat ja suojaisimmat talot. Kuka siellä asuu ja minkälainen historia sillä kyseisellä talolla on. Olisi ihana omistaa sellainen. Istua omenapuun alla suojaisalla pihalla ja nauttia kesästä.

Kun käyt Porvoossa varaa aikaa kunnolla ja tsekkaa samalla ne lukuisat pienen putiikit ja kahvilat. Niistä löytyy aarteita kohtuu hintaan. Toki myös ihania sisustusliikkeitä, joiden hintataso on huomattavasti korkeampi, mutta jo pelkästään niiden liikkeiden läpikoluaminen on ainakin minulle elämys. Löysin tällä kertaa pienen puodin, jossa myytiin upeita taidekortteja ja- tauluja.
Valitettavasti tällä kertaa oma aikani oli rajallinen, jotta ehdin tutustua valikoimaan kunnolla, samoin kuin ihanaan Bohemian liikkeeseen, jonka ovella jo meinasin saada pienen sydärin, se on juuri se minun näköiseni liike <3 Ensi kerralla sitten paremmalla ajalla käyn kummankin puodin valikoimat kunnolla läpi.

Nyt oli nimittäin vielä ehdittävä lemppari kahvilaan Cafe Cabrioleen syömään porkkanakakkua. Söinköhän sitä viimeksikin? En tiedä ihan sama, herkullista joka tapauksessa.
Paikan vihreä tee on maukasta, sellaista että sitä litkii ihan huomaamatta muutaman kupillisen, helteelläkin.

Koska Suomessa on lukuisia ihania paikkoja, kuten Porvoo ei minua harmita enää laisinkaan, vaikka emme ole lähdössä etelään tänä vuonna. Sitä vastoin, aion ehdottomasti koluta mahdollisimman monta ihanaa mestaa läpi ihan koto-Suomesta tämän kesän aikana, vaikka sitten ihan päivän reissuilla.

Aurinkoista viikkoa just sinulle <3

Suosikkivaatteet Klingelitä ja päivä Porvoossa



                                                                                                                *Yhteistyössä Klingelin kanssa



Heipat Porvoosta! Porvoo tuo nopeasti minun suosikki kaupungeiksi hiipinyt upea kaupunki, joka hurmaa tunnelmalla ja kauniilla taloillaan. Keskiviikkona tuli taas ajeltua heti aamupäivästä ystäväni Tiian luokse kyläilemään ja kuvaamaan Klingelin yhteistyönä saamiamme vaatteita. Jouluinen vanha kaupunki oli mitä mainioin paikka tähän tarkoitukseen.

Ilma ei valitettavasti meitä hellinyt, vaan tietysti juuri silloin oli hyvin tuulinen päivä ja kesken kuvien ottamisen tuuli heitti aina hiukset kasvoille ja varsinkin suuhun. No mitäpä pienistä. Valon puute on myös aina näihin aikoihin hieman haasteellista, mutta saatiin mielestäni kuitenkin aika kivoja kuvia aikaiseksi ja mikä parasta meillä oli todella hauskaa ja tunnelma kohdillaan<3 Kuvausassarina meillä toimi Tiian kultainennoutaja Samu<3




Klingel on yksi Euroopan suurimpia nettikauppoja, josta löytyy vaatteita ja asusteita aikuisille naisille. Toki nettikaupassa on myös miestenvaatteet ja asusteet, samoin kuin kodin sisustustakin.
Valikoimassa on siis mistä valita.

Minä lähdin hakemaan itselleni kivaa asukokonaisuutta arkeen, mutta niin että kaikkia vaatteita voi myös käyttää tarvittaessa juhlavammissakin tilaisuuksissa.

Ensimmäiseksi silmiini osui tämä ihastuttava ruudullinen trenssimallinen Alba Moda takki.
Ruudulliset takit ovat olleetkin vuoden 2017 megatrendi, mutta mielestäni tämä nyt on täysin ajaton ja iätön kuosi ja malli. Takin pituus on mitä parhain minulle ja saappaiden kanssa erittäin toimiva yhdistelmä.
Tykkään tästä takista mielettömän paljon, se on tyylikäs niin mekon kanssa, kuin farkkujen tai nahkahousujen ja neuleen kanssa. Muhkea kaulaliina kaulaan kruunaa koko setin.

Noista saappaista puheenollen, valitsin itselleni konjakin väriset mokkasaappaat, joita kipeästi kaipasin. Edelliset mustat saappaani alkoivat olla jo aikansa eläneet, mutta hyvin palvelleet joten oli siis aika hankkia uudet kengät. Ensin mietin mustia saappaita, mutta sitten ajattelin, että pitääkö niiden aina olla mustat? Ei pidä, joten nyt vaihtelun vuoksi kenkävarastoa täydentämään tuli nämä 8cm tolppakoroilla varustetut kauniit konjakin väriset ihanuudet.

Kyseisiä kenkiä voin todella suositella lämmöllä. Näissä ei jalat väsy, vaikka minäkin kävelin Porvoossa aamusta iltaan ja ajoin vielä samaisilla kengillä Espoo-Porvoo-Espoo välin. Ja on ne vaan niin kauniit.












Käytiin välissä Rossossa syömässä pizzat ja lempikahvilassani Cafe Cabriolessa nauttimassa herkulliset leivokset.






Huomaan että vaatekaappiini alkaa hiipiä totutusta poikkeavia värejä. Ja vannoutunut farkkutyttö on alkanut antaa tilaa mekoille, myös talvella.
Annoin mahdollisuuden khakin väriselle Amy Vermontin viskoosimekolle, jossa on pitkä nappilista edessä, mutta vain ylimmät napit aukeaa. Se on superkaunis ja laskeutuu nätisti. Nuo rintojen päällä olevat taskut ja hartioita koristavat koristetampit ovat ihastuttava yksityiskohta tähän mekkoon.
Mikä parasta se on miellyttävän tuntuinen päällä.

Noihin kultaisiin timanttileikattuihin korvakoruihin rakastuin heti <3 Sopivan boheemit, mutta kuitenkin sirot ja tyylikkäät. Sopii mielestäni ihan loistavasti niin arkeen kuin juhlaan. Nämä ovat vielä niin kevyet, ettei niitä edes huomaa.
Nämä keikkuvat tälläkin hetkellä korvissani, eikä taida ihan heti toisiin vaihtuakaan.




                                                                                               
Voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen näihin asuvalintoihini. Kaikki tuntuvat laadukkailta ja oman näköisiltä. Vaatteita jotka kulkevat tiukasti arjessa mukana.

Päivä itsessään oli todella hauska, niinkuin aina Tiian kanssa. Myönnän että innostun näistä asukuvista sen verran, että niitä tullaan varmasti näkemään blogissa tulevaisuudessakin enemmänkin.
Oli todella kiva päästä kuvaamaan ja kirjoittamaan tästä aiheesta ja hei Klingeliltä löytyy kyllä todella kivoja ja trendikkäitä vaatteita, vai mitä mieltä olette?

Tiia kuvasi omalle youtube- kanavalle videon meidän päivästä, joten käykäähän tsekkaamassa!
Minulle vieläkään tuo kameran edessä oleminen ei ole ihan kauhean luontevaa, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa alkaa sujua.Ehkä.
*Osa kuvista Tiian ottamia
Tiia postauksen näet täältä ja Maijun täältä.


Kiitos paljon Klingel ihanasta yhteistyöstä ja kiitos Tiia ihanasta päivästä jälleen kerran <3

 




                      

Päivä Porvoossa











Terkut Porvoosta!
Täällä on kuulkaas ihana lomafiilis. Aloitin viikon ajelemalla eilen Tiian luokse Porvooseen kyläilemään.

Perille päästyäni pääsin ensimmäisenä tutustumaan perheen uusimpaan tulokkaaseen Miki kisuun, joka mittaili minua hetken katseellaan. Hyväksyi olemassaoloni varsin nopeasti ja sen jälkeen puski ja nuoli kättäni vaimean kehräyksen säestämänä. Sain tämän komean herran hyväksynnän ja olin ihastuksissani.
Huomaatteko kuka kurkistaa muuten meidän välistä, kun nappasimme selfien :D

Osku ihanuus taisi muistaa minut jo edelliseltä kertaa, koska sain oitis kehräykset ja hyväksyvän nuolaisun kämmenelle, kun ojentauduin rapsuttamaan häntä korvan takaa.

Nämä yllä olevat räpsyt ovat Tiian perheen kodista. Minusta on kiehtova kuvata koteja, se kertoo ihmisestä/perheestä paljon ja on samalla oikea aarreaitta. Jokaisen kotin on niin yksilöllinen ja ihastuttava. Voi mitä ihania yksityiskohtia toisten kodeista voikaan bongata!





















Heti ensi töikseen suuntasimme kulkumme Rossoon koska nälkä alkoi kurnia vatsassa.  Nyt teki mieli pizzaa ja halusin ehdottomasti testata tämän ravintolan, koska olin Tiialta kuullut niin paljon kehuja kyseisestä paikasta.

Ravintola oli erittäin viihtyisä ja koska lounasaika oli jo ohi, oli ravintola mukavan rauhaisa ja palvelu erittäin ripeää.
Päädyin tilaamaan itselleni Al Capone pizzan, jossa oli kinkkua, homejuustoa, ananasta, juustoa ja rucolaa. Aivan mielettömän hyvää, en voi kuin suositella. Tällä reissulla opin, että kannattaa tilata myös tomaattivalkosipulidippi, ja kastaa pizzanreunat siihen. Täydellistä.
Palvelussa ei ollut moitteen sanaa, päinvastoin, kaikki sujui kertakaikkisen mainiosti.

Tämän jälkeen kävimme kiertelemässä vanhan kaupungin kaduilla ja minä tietysti kuvasin minkä kerkesin. En saa tästä kauniista kaupungista tarpeekseni, en sitten millään.
Tässä kaupungissa on aivan oma tunnelmansa.
Nuo talot ovat jotain niin kaunista ja täynnä toinen toistaan ihanampia pikku puoteja sekä kahviloita.
Kävin ostamassa teetä suloisesta Skaffer puodista kotiin viemisiksi, jossa löytää mitä herkullisimpia tuliasia ja lahjaideoita.

Päivä alkoi kääntymään jo iltahämärään, kun päätimme käydä vielä nauttimassa kupilliset kuumaa ja leivokset, Cafe Cabriolassa johon ihastuin jo viime reissulla.

Kahvilan vitriinissä oli vieri viereen mitä herkullisimpia kakkuja, keksejä ja leivonnaisia.
Tarjolla oli toki suolaisiakin herkkuja, mutta minä näin vain ne kaikki kauniit kakut.
Koska tuli syötyä sen verran myöhäinen lounas ja massu oli jo aika täynnä, kaipasin jotain kevyempää ja raikasta leivosta, joten valitsin teen kanssa mango-juustokakku palan.  Itse asiassa, en olisi oikeasti tarvinnut enää laisinkaan syötävää, mutta en vain voinut olla nauttimatta näistä herkuista.
Näitä leivonnaisia kuulemma käydään ostamassa kauempaakin, enkä ihmettele, ne olivat suussa sulavia ja yksityiskohdat mietitty viimeisen päälle. Jokaiselle laitetaan omaan leivonnaiseen kukka tai muu koriste, ennenkuin se annetaan asiakkaalle. Leivos on todellakin täydellinen pöytään tuodessa.
Ihanaa ajattelevaisuutta.

Kuten arvata saattaa täälläkin vierähti tovi jos toinenkin. Kun olimme vihdoin saaneet kulautettua viimeiset juomat kurkkuumme ja nielaistua viimeiset kakun muruset massuihin, oli ulkona jo pimeä laskeutunut.
Kaksi nauravaista ja tyytyväistä naista suuntasi askeleet kohti autoa ja illan päätöstä.
Pieni tihkusade ja pimeyskään ei haitannut laisinkaan, kun ajelin tyytyväisenä kohti Espoota ja kotia, olin onnellinen ihanasta ystävästä ja ihanasta päivästä <3 Tällä taas jaksaa pitkälle.

Voin lämpöisesti suositella Porvoota mihin vuodenaikaan tahansa. Se on kaunis kaupunki, täynnä kauniita asioita ja tunnelmallisia paikkoja, joten Joulumarkkinoille sitten seuraavaksi <3

Kaunis Porvoo

















Heippa ihanat ja terkut kauniista ja kesäisestä Porvoosta!
Suuntasin keskiviikkona ystäväni Minäkö keski-ikäinen? blogin Tiian luokse Porvooseen.
Olin kuullut paljon kehua tästä kauniista kaupungista, mutta en ollut jostain syytä vain ikinä vieraillut kyseisessä kaupungissa tätä ennen. Nyt pääsin samalla tapaamaan ystävää ja tutustumaan minulle vieraaseen kaupunkiin, Tiian toimiessa oppaana minulle, koska olin todella turistina, kiitos Tiia päivästä :)

Ensimmäinen ihastuksen huokaus pääsi jo siinä vaiheessa, kun astui Tiian ja hänen perheensä kotiin. Heidän kotinsa on niin hyvällä maulla sisustettu ja täynnä toinen toistaan ihastuttavampia yksityiskohtia, että ei voi kuin ihailla, mutta niistä lisää hieman myöhemmin, samoin kuin ihastuttavista karvakamuista.

Porvoo on juuri niin kaunis kuin kuvittelinkin.
Varsinkin vanha kaupunki lumosi minut toden teolla. En voinut olla ihailematta mukulakivikatuja, ja näitä kaikkia kauniita vanhoja taloja, joista osa oli hieman vinksallaan ja osa hyvinkin kauniisti kunnostettu ja rakkaudella pidetty. Suojaisat sisäpihat saivat viimeistään, kaipuun omasta talosta nousemaan pintaan.


Porvoo on hyvin kaunis ja inspiroiva kaupunki, suositelen ehdottomasti käymään. Ne tunnelmalliset kahvilat ja sisustuspuodit vievät mukanaan, ja niitä todellakin riitti täällä.
Vaikka olimme liikenteessä koko päivän, tuntuu että näkemistä ja kokemista jäi vielä, vaikka kuinka paljon.
Kamerakin keikkui olalla kaikkialla, ja kuvia tuli otettua paljon, tuntuu että taltioin silti yllättävän vähän tämän kaupungin kauneutta, koska olin niin pää pyörryksissä tästä kaikesta.
Yksi parhaista asioista on kun mukana matkassa on toinen bloggari, koska matka ei etene kovinkaan vauhdilla kun kaikkea pitää kuvata ja monta kertaa, jopa se kahvilassa nautittu smoothie :)

Tämä on vain sipaisu päivästämme. En pysty millään yhdessä postauksessa kertomaan tästä kaikkea, mutta siis seuraavina päivinä tulen postaamaan teille hieman enemmän mitä kaikkea teimme ja missä kävimme Tiian kanssa.

Kaunista perjantaita teille jokaiselle <3