Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit

Talvinen merenranta, kuppikakkuja ja palaneita sormia



















Heissan!

Vitsi että olen tyytyväinen viikonlopusta.
Oli nimittäin tosi upea ilma, vaikka pakkasta piisasikin. Ja lauantaina meillä oli poikkeuksellisesti vapaata ihan koko porukalla. Saken pelit osuivat perjantaille ja sunnuntaille, joten nautittiin tosissaan yhteisestä vapaasta lauantaista.

Innostuin jopa leipomaan pitkästä aikaa. Ihan perus mokkapalaohjeella taiteilin muffinssit. En muistanutkaan kuinka makeita nuo mokkapalat oikeasti onkaan. Kyllähän niitä yhden syö, mutta enempää ei kyllä pysty, ei sitten millään.
 
Kun minä alan leipomaan ja kokkaamaan  yleensä aina sattuu jotain, niin tälläkin kertaa.
Sulatin voin posliini lautasella, tietenkin kyseinen kippo kuumenee mikrossa ihan törkeen kuumaksi, joten pari sormea kärähti siinä samalla, keskisormi pahiten.
Tein toki sitkeästi leipomukset valmiiksi, mutta jouduin seisomaan sormet juoksevan veden alla, lähes tulkoot koko ajan.
Välillä laitoin sormet haalealla vedellä täytettyyn vesimukiin ja jatkoin leivontaa.
Hieman rupesi huvittamaan miehen huokaus; pysyisitkö poissa vaan sieltä keittiöstä.
Googlasin kaikki mahdolliset vinkit kuinka helpottaa palovamman aiheuttamaa kipua ja yksi vinkki oli käyttää perunan viipaleita. Se muuten toimii hieman.
Loppuihan se kirvely kuuden tunnin jälkeen.

Eilen oli siis pelipäivä ja sitä ennen kävimme siskon kanssa taas tuolla tutulla rannalla käppäilemässä.
Oli muuten kaunista ja kylmää. Rannassa oli perheitä retkellä, ja muutama lenkkeilijäkin nautti kauniista säästä.
Aurinko ja tuuli pisti silmät vuotamaan, niin että ripsivärit valuivat pitkin poskia. Olisi kannattanut valita aamulla se vedenkestävä vaihtoehto. 

Iltapäivällä suunnattiin taas Saken peliin, tällä kertaa Tuusulaan.  Koska tuo junnu pitää viedä pelipaikalle aina jo reilu tunti ennen pelin alkua, jäi meille runsaasti luppoaikaa.
Koska rakastan kirppareilta, etsittiin käsiimme sellainen.
Ihan ytimessä löytyi valtavan iso Femmatori, jossa suosittelen käymään, jos vain Tuusulassa liikutte

Löysin sieltä nuo ihanat kauris mukit, jotka olivat ihan uudet, pakkohan niitä oli pari ostaa. Mukaan lähti myös yksi pellavainen tyynynpäällinen. Kukkiakin siellä olisi ollut, mutta koska viikonlopun aikana on jo kolme nippua tullut ostettua kotia koristamaan, sai tällä kertaa kukat jäädä toisten iloksi.
Peli päättyi tällä kertaa tappioon, mutta muuten ihan mainio matsi.
Viikonloppuna tuli vielä katsottua Putous ja voih, se Tanhupallo <3  Ihan paras!


Kaunista alkanutta viikkoa teille, miten se teidän viikonloppu oikein meni?

Herkullinen omenapiirakka








Lauantaisen laiskottelun jälkeen intouduin eilen leipomaan meille omenapiirakkaa.
Ohjeita tälle helpolle herkulle on vaikka kuinka paljon, omani nappasin tällä kertaa netistä, ja aikalailla samalla tavalla on tätä herkkua tullut useasti tehtyä.
Omenapiirakka on siitä ihana herkku, että se tuntuu maistuvan kaikille, niille nirsoimmillekin myös, ainakin siitä päätellen että reilu puoli pellilistä piirakkaa katosi parempiin suihin samalta istumalta.



Ohje on täältä


    • n. 1kg omenoita
    • 4kananmunaa
    • 3dlsokeria
    • 150gvoita tai leivontamargariinia sulatettuna
    • 2dlPirkka omenatäysmehua tai maitoa
    • 5dlvehnäjauhoja
    • 3tlleivinjauhetta
    • 2tlvanilliinisokeria
    • (1/2 tlkardemummaa)

Pinnalle

    • 2-3rklsokeria
    • 2tlkanelia





  1.  Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi.
  2. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri.
  3. Lisää vaahtoon hieman jäähtynyt rasva. Sekoita taikinaan maitoa tai mehua vuorotellen keskenään sekoitettujen kuivien aineiden kanssa.
  4. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille
  5. Asettele päälle omenat. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
  6. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 25-30 minuuttia. 

Omenapiirakan kanssa voi tarjota vaniljakastiketta, tai kermavaahtoa ja jäätelöä, niin kuin meillä oli  tarjolla.
Tuo Mustaherukka-Kardemummajäätelö oli muuten ihan törkeen hyvää omppupiirakan kanssa, suosittelen kokeilemaan.





Kaunista syksyistä  ja herkullista alakanutta viikkoa <3

Maukas mustikkapiirakka lasten tekemänä





Heissan!
Minä lupailin teille viimeksi kuvia alelöydöstäni, mutta anteeksi se nyt saa odottaa vielä muutaman päivän, koska nyt oli pakko hehkuttaa, kun vihdoin pääsin marjametsään.

Pääsin siis viimeinkin ystäväni kanssa eilen käymään poimimassa mustikoita ja tunnin aherruksen jälkeen palasin kotiin viiden litran ämpärin kanssa, joka oli täynnä mustikoita!
Mies vielä naureskeli lähtiessäni, että etköhän nyt hieman liioittele tuon ämpärin koon kanssa, en liioitellut.
Ihana kun nyt on pakkaseen pistetty osa saaliista talven varalle ja lapset innostuivat paistamaan vielä illalla herkullisen mustikkapiirakan, joka tuli syötyä heti :)
Mietin juuri kuinka ihanaa on kun lapset kasvavat ja tekevät oma-aloitteisesti asioita.
Verbu varsinkin tykkää leipoa ja valmistaa monesti meille ja varsinkin veljelleen aamiaispannareita. Täytyykin laittaa niiden ohje teille joku päivä, ne ovat todella hyviä myös.
Pikkaisen pöydänpinta muuten kärsi mustikkaruljanssista, mutta eiköhän se tuosta haalene, toivottavasti ainankin!

Tässä teille ohje millä lapset piirakan tekivät.

Pohjakasi tällä kertaa laitettiin murotaikina pohja.
Täyte: 3-4dl mustikoita
200g kermaviiliä
0,7 dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 kananmuna

Kaada mustikat pohjan päälle ja sekoita sokeri, kermaviili, kananmuna ja vaniljasokeri tasaiseksi massaksi ja kaada mustikoiden päälle.
Paista uunin alatasossa n 30-35min.
 Nauti!


Jos sinulla on joku ihana marjapiirakan ohje, ottaisin sen mielelläni vastaan.
Ihanaa iltaa teille <3