Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konsertti. Näytä kaikki tekstit

Kesän huikein reissu

Yhteistyössä Tallink ja Live Nation





Rakastan konsertteja, isoja ja pieniä. Hämyisillä klubeilla tai sitten jättiareenoilla, yhtä kaikki musiikki on voimaannuttavaa ja loistava konsertti parhaillaankin ikimuistoinen elämys <3

Voittekin vain uskoa, kuinka meinasin revetä liitoksistani, kun sain jokin aika sitten sähköpostiini viestin, että kiinnostaisiko minua lähteä Tallinnaan Bon Jovin keikalle, joka oli osa This house is not for sale-kiertuetta, ai kiinnostaisikon- pyörryn onnesta!

Olen fanittanut Bon Jovia pikkutytöstä asti. Silloin tuskin oli mitään yhtä jumalaista kuin Jon Bon Jovi hulmuavineen hiuksineen ja tuhannen taalan hymyineen.
No täytyy sanoa, että komea on kaveri edelleenkin, karismaattinen ja ihan yhtä ihana kuin silloin teinivuosinakin:) ja se ääni ja hymy, ne toimivat kyllä vieläkin.







Reissuun lähdettiin sunnuntaina iltapäivästä Silja Europan erikoisristeilyllä, joka oli viimeistä hyttiä myöten täysi. Kuuleman keikalle oli lähtenyt 15 000 suomalaista ja lippuja myyty kaiken kaikkiaan n 45 000. Eli kyseessä olisi tosiaankin mahtava areenakeikka.

Aloitin keikka fiilistelyn jo aamusta. Laitoin Bon Jovin raikumaan kaiuttimista ja tanssin ja lauloin mukana, vispasin lantiota kuin Tarvolta aikanaan ja mieheni siinä aikansa mun fiilistelyä katsellessa, totesi, että oletko varma, ettet haluaisin lähteä satamaan jo vähän aiemmin hän voi kyllä lähteä jo starttaamaan autoa :) Lähdettiin satamaan kuitenkin ihan alkuperäissuunnitelman mukaan, ihan normaali aikaan.

Laivalle päästyämme kipaistiin äkkiä heittämässä laukut hytteihin ja suunnattiin syömään ravintola Tavolataan. Tällä kertaa päädyin alkupaloissa antipastoihin, isoon lautaseen, jonka jaoin Tiian kanssa, ja muutaman muun, koska tämä Keittiömestarin erikoinen oli niin valtavan iso annos, että siitä riittää kyllä useammallekin.  Pääruuaksi valitsin salamipitsan, joka oli ihanan suolaista, juustoista ja mahdottoman hyvää. Yksi parhaista pitsoista, joita olen syönyt, ja jälkkäri, sekin oli taivaallista, niin kuin tiramisu vaan voi olla.
Syötiin pitkään, keskusteltiin keikoista ja reissuista, asioista ja niiden vierestä, kunnes totesimme, että laiva tulee kohta satamaan ja hytistä on haettava tarvittavat tavarat ja suunnattava Laulavalle illan kohokohtaa varten.










Kuten arvata saattaa tunnelma oli katossa, ja mulla oli varmaan kestohymy korvissa koko reissun ajan.
Olin ensimmäistä kertaa Lauluavalla konsertissa- tykkäsin ja niin kuulemma tykkäsi muutkin.
Meille oli varattu pöytä Vip-Dinner teltassa, josta sai syötävää ja juotavaa halutessaan, sekä piste i:n päälle oikeat vessat. Ei siis bajamajoissakaan mitään vikaa ole, mutta jos saa valita niin...

Minulla on tapana ostaa joka keikalta itselleni t-paita muistoksi, tämä tavan olen oppinut rakkaalta veljeltäni, jonka paitakokoelma on jo aika huikea. Mutta siis ei muuta kuin fanipaidat päälle ja kohti konserttilavaa.

Rakastan sitä hetkeä, kun ensimmäiset soinnut kajahtavat ilmoille ja bändi nousee lavalle, se on se hetki kun ihmiset alkavat huutamaan onnesta ja minä suorastaan pomppaan ilmaan 158cm varrellani:)
Ja pompinhan minä, tanssin ja lauloin, varmasti koko konsertin ajan. Se mikä 45 000 ihmismassan keskellä laulaessa on parasta, että kukaan ei kiinnitä huomiota juuri sinun ääneesi, vaan saat antaa mennä antaumuksella, koska niin tekevät vieruskaverisikin, sillä kaikki ovat hurmiossa ja sydän täynnä riemua, juuri siitä hetkestä mitä varten he ovat tänne tulleet.


Kaikki hyvä loppu aikanaan, niin myös tämä konsertti. Puolen yön jälkeen konsertin loputtua palasimme takaisin Silja Europalle, jossa meille oli tarjolla vielä yöpalaa, nälkäisille juhlijoille, jota me tietysti vielä söimme, koska kaiken sen tanssimisen jälkeen oli tullut taas hieman nälkä.
Yöpalan jälkeen ei tarvinnut paljoa unta houkutella minä nukahdin varmasti sekunnissa, Tiian ihmetellessä mun loistavia unenlahjoja. Meillä olisi ollut aamulla mahdollisuus käydä syömässä aamupala vielä, mutta jätettiin se väliin, ja päätettiin nauttia aamupala vasta Tallink Starin business Loungessa, jossa matkaisimme takaisin kotiin.






Niin ja siitä kuvaamisesta, en muistanut ottaa kuin pari kuvaa koko konsertista, koska minä vain tempauduin niin konsertin pyörteisiin, etten muistanut ja ehtinyt kuvata. Mutta toivottavasti nämä tunnelmapalat kuitenkin kertovat teille, että rakastin tuota konserttia ja tätä reissua<3




Konsertti oli mielestäni loistava, se oli setti sopivasti uutta ja vanhaa sekä upeita kitarasooloja, vaikka täytyy myöntää, että jäin kuitenkin hieman kaipaamaan Richie Samboraa. Voi mikä teidän välillenne oikein tuli? Olisiko mitenkään mahdollista, että sopisitte erimielisyytenne samoin kuin Slash ja Axl Rose ja esiintyisitte vielä yhdessä, ihan vaan pieni kaino toive täällä vaan :D

Illan settilista oli tämä: This House, Raise Your Hands, Bad Name, Born To Be My Baby, Whole Lot of Leavin’ Lost, Highway, Runaway, Born To Follow, Have A Nice Day, Keep The Faith, Amen,
Bed Of Roses, It’s My Life, We Don’t Run, These Days, Lay Your Hands, God Bless This Mess,
Blood On Blood, We Got It Goin’ On, Bad Medicine,  In These Arms, Wanted, Prayer


Koko reissusta jäi järjettömän hyvä fiilis ja tuntuu, että elämä on taas ollut erityisen hyvä.
Kiitos tuhannesti reissukavereille ja Tallinkille sekä Live Nationille yhden unelman toteuttamisesta<3
Ja teille kaikille aivan ihanaa kesäkuun viimeistä viikkoa <3

Viikon makein päivä. Waltteri Torikka ja Jarkko Ahola Hartwallilla!





Kuva järjestäjän sivuilta

Sunnuntai. Ehdottomasti viikon makein päivä.  Duunit tehty ja minä olen lähdössä yhdessä
Pinkit korkokengät blogin Maijun kanssa Waltteri Torikan ja Jarkko Aholan konserttiin <3
Muistatteko kun kävimme Maijun kanssa kuuntelemassa Waltteria Savoy teatterissa?
Se oli jo uskomattoman upea kokemus, joten olen aivan täpinöissäni, kun nyt pääsen kuuntelemaan näitä komeaäänisiä herroja yhdessä.
Rakastan konsertteja, niin isoja kuin pieniä. Niin ulkoilma, -kuin jäähallikonsertteja. Yritän käydä niissä aina kun mahdollista. Joskus olen seisonut lumisateessa keskellä Helsinkiä kuuntelemassa poikakuoroa ja se tuntuu aina sydämmessä asti. Musiikki liikuttaa-aina. Uskonkin, että tästä illasta tulee huikea.


Karismaattiset solistit, hevimies Jarkko Ahola ja oopperalaulaja Waltteri Torikka astuvat Hartwall Arenan lavalle yhteiskonsertissa 3. joulukuuta. Ainutlaatuinen ilta tulee olemaan täynnä tunnetta ja loistoa - elämys, jota ei voi nähdä missään muualla. Se on mahdollista kokea vain kerran! 

Jarkko ja Waltteri tutustuivat osallistuessaan samaan aikaan Tähdet, tähdet -ohjelmaan. Nykyisin molemmat heistä ovat loppuunmyydyissä saleissa kiertäviä ja platinaa myyviä artisteja, joiden repertuaareista löytyy rakastettuja klassikkokappaleita.

- Tulemme laulajina kahdesta eri maailmasta, mutta täydennämme hienolla tavalla toisiamme. On mahtavaa jakaa tämä kokemus Jarkon kaltaisen huikean laulajan kanssa. Yleisölle on varmasti luvassa hyvin ainutlaatuinen ilta, Waltteri sanoo.

- Areenashow on varmasti jokaisen muusikon dream come true, ja niin se on meidänkin. Konsertissa kuullaan monipuolisesti materiaalia meidän molempien ohjelmistoista. Siitä tulee varmasti hieno ilta, Jarkko jatkaa. 



Nyt alkaa minulla olla jo hoppu, joten ei muuta kuin ihanaa sunnuntai-iltaa murut <3

Mies ja uskomaton ääni!













Nyt on ollut niin ihana viikonloppu takana, että on siitä pakko avautua teillekin <3
On ollut ystäviä, polttareita, hyvää ruokaa ja sitten on musiikki!

Pinkit korkokengät blogin Maiju pyysi minua seurakseen Waltteri Torikan konserttiin, joka oli viime sunnuntaina Savoy teatterissa Helsingissä.
Onneksi minulla sattui olemaan vapaapäivä, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun ilmoittauduin ilomielin seuraksi.

Maiju on fanittanut Waltteria jo pidemmän aikaa. Minulle Torikka tuli tutuksi oikeastaan vasta maikkarilla pyörineestä Tähdet Tähdet ohjelmasta.
Muistan silloin ihastelleeni tuota voimakasta ääntään hänen esittäessä Josh Grobanin You Raise Me Up kappaleen. Toki muutkin hänen esityksistään oli erittäin loistavia, mutta tämä kyseinen kappale teki minuun erityisen vaikutuksen.

Ennen konserttia kävimme nauttimassa leivoskahvit Bulevardin kahvisalongissa, josta pidin heti.
Tyylikäs ja rauhallinen kahvila, josta saa suussa sulavia herkkuja myös gluteenittomina.

Sunnuntaisessa konsertissa Waltteri Torikka Trio esitti Tapio Rautavaaran kappaleita, Sininen uni-levyltä.
Puolitoista tuntinen konsertti tempaisin yleisön mukanaan. Oli ihana huomata, kuinka vieressä istuneet varttuneemmatkin rouvat olivat yhtä hymyä ja lauloivat mukana, ja jokaisen kappaleen jälkeen yleisö osoitti suosiotaan raikuvin aplodein.
Levyn nimikkokappale esitettiin viimeisenä ja se toi tunteet pintaan. Isäpuoleni lauloi minulle ja siskolleni kyseistä kappaletta meidän ollessamme pieniä tyttöjä. Se on yksi kauneimmista lauluista ikinä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös tämä konsertti. Waltteri Torikka jäi trionsa kanssa vielä jakamaan nimikirjoituksia aulaan ja yhteiskuviin faniensa kanssa.

Minä jouduin valitettavasti poistumaan heti konsertin päätyttyä, en ehtinyt hakemaan nimmari tai yhteiskuvaa, mistä olen kade Maijulle ;) koska korkokenkäni oli repinyt toisen jalan kaikki varpaat verille! En yksinkertaisesti pystynyt seisomaan enää hetkeäkään niillä kengillä ja olisinkin heittänyt ne roskiin jo siellä, jos olisi ollut ihan mitä tahansa muuta laittaa jalkaan. Köpöttelinkin junalle, varpaat veressä ja välillä suurinpiirtein yhdellä jalalla hyppien. Kotiin päästyä ne kengät lensivät roskiin. 
Kipeistä varpaista huolimatta konsertti oli upea ja ikimuistoinen. Kiitos Maiju seurasta ja kiitos Trio elämyksestä <3 

Aurinkoista keskiviikkoa teille jokaiselle <3