Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogitapahtuma. Näytä kaikki tekstit

Ihastuttavia kirjailijakohtaamisia




Olen aina tykännyt lukea kirjoja. Dekkareita, romaaneja, omaelämänkertoja, aika lailla kaikenlaisia kirjoja, mutta eniten minut on vienyt mukanaan rikosdekkarit. En tiedä mitä se kertoo minusta, hah, mutta telkkaristakin tulee ennemmin katsottua kaikki toimintapläjäykset, kuin hömppäsarjat.

Mutta mikä tässä kaikessa on parasta, niin se että, on ystävä joka jakaa rakkauden kirjoihin sekä nappaa sinut mukaan, kun tiedossa on kirjailijatapaaminen!

Suuntasimme viikko sitten  Tiian kanssa HarperCollins Nordicin kutsumina, Akateemiseen kirjakauppaan Max Scheekin, Emelie Scheepp ja Eva Franzenin uutuuskirjojen julkistamistilaisuuteen.
Kiitos Harper Collinsille kaikin puolin,upeasti järjestetystä tilaisuudesta <3
Harvemmin sitä meikätyttö pääsee istumaan kirjailijoiden kanssa viinilasilliselle ja keskustelemaan niin kirjoista kuin toki muustakin.
Tähän täytyy kyllä myöntää, että ihana Tiia hoiti tuon enkun puhumisen pääosin, minulle kun tulee tässä vaiheessa tenkkapoo ja kummasti pää tyhjenee englanninkielen sanoista, siinä vaiheessa, kun minun pitäisi jotain puhua. Ymmärrän kyllä mistä keskustellaan, mutta sanat katoavat, kun pitäisi lauseita rakentaa.
Minä puolestani, kuuntelen, hymyilen, nykkään, kuvaan ja soperran muutamia sanoja sieltä täältä :) Suomea tulee sitten senkin edetä.
No joka tapauksessa ilta oli huisin onnistunut ja lämminhenkinen, iloinen ja, sellainen joka jätti kauniin muisto syvälle sydämeen. Tämä ilta tuntui monella tavalla uskomattomalta, olen kiitollinen.

Seuraavaksi otteita siitä, minkälaisia kirjoja heiltä nyt julkaistiin.



Max  Seeckin kirja Mefiston kosketus on tiheätunnelmainen trilleri
Kuolleeksi luultu suomalainen diplomaatti on paennut Kroatiasta väärennetyn passin turvin ja jättänyt jälkeensä päättömän ruumiin. Zagrebin suurlähetystössä työskennelleen Westerlundin jäljet päättyvät Tukholman lentokentälle.
Kun Interpolin tutkija Annika Lehto kuulee tapauksesta, hän on heti valmis keskeyttämään sairauslomansa ja lähtemään Westerlundin perään. Mukaansa hän onnistuu saamaan Daniel Kuisman, puolustusvoimain asiantuntijan, jonka kanssa hän on aiemminkin ollut diplomaatin kintereillä. Käynnistyy tapahtumasarja jonka vaikutukset ulottuvat aina Pohjois-Norjasta San Franciscoon ja Haagiin. Mutta mitä pidemmälle Annikan ja Danielin tutkimukset etenevät, sitä selvemmäksi käy ettei mies jota he jäljittävät, ole harhautunut kaidalta polulta vastikään vaan että hänen sisällään asuu pahuus, jonka kanssa on parempi olla joutumatta kosketuksiin.

Voin sanoa, että minun on käytävä ostamassa Maxin ensimmäinen kirja Hammurabin enkelit, joka on hänen esikoisteos, ennenkuin aloitan tämän. Jotenkin vaan se esikoisteos on luettava ensin :D




Eva Franzin Sininen huvila on Anna Gladista kertovan cozy crime-dekkarisarjan  ensimmäinen osa.

Keskellä yötä juhlista kotiin palaava nuoripari löytää pikkupojan maantieltä harhailemasta ja vie hänet kotiin, siniseen huvilaan metsän laidassa.
Kotona pojan äiti Becca makaa keittiön lattialla verilammikossa. Vaikeasti haavoittunut nainen kiidätetään sairaalaan, ja poliisi Anna Glad ryhtyy selvittämään rikosta.
Käy ili, että Becca Stenlund pitää suotittua SIninen huvila-lifestyleblogia. Hänen miehensä Peter oli aluksi auttanut blogin kanssa, mutta kyllästynyt lopulta täydellisen elämän tavoitteluun ja muuttanut pois. Blogin kommenttikentässä esitetään tappouhkauksia. Beccan taistellessa elämästään tyhään taloon ilmestyy joka päivä tuoreita kukkia...

Dekkari bloggarista, siis ihan pakko lukea!



Sen verran kerron yksityikohtaa, että Emelie lähetti esikoisromaaninsa kaikkii isoihin kustantamoihin Ruotsissa ja kaikki tyrmäsivät sen, lukematta.
Mutta koska Emelie uskoi miehensä kanssa kirjaan niin paljon, he perustivat oman kustantamon ja julkaisi kirjan omakustanteisesti. Mikä oli aivan mielettömän rohkea ja upea veto.
Kirjasta tuli hetkessä menestysteos! Uskon, että tänä päivänä niitä firmoja voi hieman kismittää, että hylkäsivät hänet.
Tiia on kertonut blogissaan ihanasti Emelien tarinasta, joten käykää ihmeessä lukemassa se tästä.


Ikuisesti merkitty on ensimmäinen osa kirjasarjasta, joka kertoo syyttäjä Jana Berzeliuksesta. Ruotsalaisen Emelie Scheppin debyyttitrilleri on sensaatio ja sitä on myyty yli 140 000 kappaletta vain Ruotsissa. Sarja on nyt myyty myös Suomeen, Tanskaan, Norjaan, Saksaan, Hollantiin, Japaniin, Tsekkeihin, Italiaan ja Puolaan. 9-vuotias Jana Berzelius herää eräänä kesäpäivänä sairaalassa. Hänellä ei ole minkäänlaista muistikuvaa kuka hän on tai mistä hän tulee. Kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin hän saa menestyneenä syyttäjänä tehtäväkseen johtaa esitutkintaa, joka koskee huomiota herättänyttä Norrköpingin maahanmuutoviraston toiminnanjohtajan Hans Juhlénin murhaa. Jana aloittaa intensiivisen työn tapauksen ratkaisemiseksi yhdessä rikoskomissaario Henrik Levinin ja rikostutkija Mia Bolanderin kanssa. Mutta tutkimus saa odottamattoman käänteen kun löydetään jälleen yksi ruumis. Tällä kertaa se kuuluu pojalle. Mitä enemmän Jana ottaa selvää kuolleen pojan taustasta, sitä lähemmäksi hän pääsee oman tapauksensa totuutta. Tarina, jonka hän kohtaa on synkempi ja verisempi mitä hän olisi ikinä voinut kuvitella.


Valkoiset jäljet
Tuiskuava lumi peitti pakenevan tytön jäljet, aivan kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan…
Junasta löytyy thaimaalaistytön ruumis. Nuori mies surmataan raa'asti kotonaan. Kaksi täysin erillistä tapausta kietoutuvat yllättäen toisiinsa ja johtavat Norrköpingin poliisin yhä syvemmälle paikallisen huumekaupan syövereihin. Kuka on salaperäinen Setämies, jota kaikki tuntuvat pelkäävän? Ja miksi rikolliset tuntuvat olevan aina yhden askeleen edellä poliisia?
Kun pääepäillyksi nousee Danilo Peña, syyttäjä Jana Berzelius joutuu tiukan paikan eteen. Mies tietää aivan liian paljon Janan menneisyydestä, synkkiä salaisuuksia jotka eivät saa koskaan paljastua. Janalle ei jää vaihtoehtoa: hänen on vaiennettava Danilo hinnalla millä hyvänsä.
Jouluun valmistautuvan ruotsalaisen pikkukaupungin pinnan alla kuohuu. Rikollisten lonkerot ulottuvat syvemmälle kuin kukaan olisi uskaltanut kuvitellakaan…




Kuten varmaan arvata saattaa, olen viime päivinä jättänyt leffat vähemmälle ja lukenut Emelien esikoisteoksen Ikuisesti merkitty-kirjaa suorastaan ahmimalla.
Kirja on todella hyvä ja mukaansa tempaava. Illalla en malttaisi laskea kirjaa kädestäni-vielä yksi kappale ihan nopeasti vain.

Onko Emelie, Max sekä Eva teille tuttuja kirjailijoita?  Minkälaisia kirjoja luette mieluiten?

Syksyn aisteja herätellen





Tässä alkusyksyssä on ollut jotain upeaa. Olen päässyt osallistumaan tilaisuuksiin, joissa olen tavannut ihania ihmisiä ja päässyt katsastamaan mitä kaikkea kaunista se syksy tuo tullessaan kauneuden osalta.
Yksi tällainen tilaisuus oli Nordic Cosmeticsin järjestämä brunssi Svenska Klubbenilla, jossa saimme kuulla ammattilaisten johdolla mitä syksyllä oli odotettavissa kauneuden saralla.
Tilaisuuteen osallistuin yhdessä Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian, sekä
 Keyword: Love blogin Jonnan kanssa, kiitos teille seurasta <3


Voisi sanoa, että päivämme alkoi upealla Scandaalilla!
Tilaisuudessa ensimmäisenä tuoksuna meitä oli vastassa Jean Paul Gaultierin uutuustuoksu Scandal.

Olen suorastaan sanaton tämän hajuveden sekä pullon kanssa. Katsokaahan nyt, eikö olekin kerrassaan upea! Olen niin tottunut näkemään Gaultierit puettuna tuttuun torsoon, että hetki kesti ihastellessa tätä uutta pullon ulkoasua, on tämä kyllä ihan huippu hieno pullo kerta kaikkiaan.

Tämä on niitä hajuvesiä jonka ostaisin todennäköisesti jo pelkän pullon takia, mutta onneksi tässä tapauksessa ei tarvitse pelkkää ulkoasua ihastella, koska tuoksu on yksi parhaista Gaultierista ellei paras, ainakin minun mielestäni.

Alkutuoksussa aistit saa hereille veriappelsiini ja Gardenia. Sydäntuoksun makeus tulee hunajasta, joka pehmenee lopputuoksussa patsulin lämpöön.



Escadan uusi Celebreate N.O.W on todella raikas ja pirteä tuoksu. Sen naisellinen ja suloinen pullo ruusun terälehtineen on ilo silmälle.
Tämä tuoksu on kaunis yhdistelmä inkivääriä, magnolia ja vaniljaa, tonkapapua sekä kanelia.
Pidän kovasti tästä tuoksusta, se on pirteä ja raikas tuoksu joka tuo energisen olon minulle, voisin käyttää lähes tulkoot kaikkialla.
Escada ei todellakaan pettänyt faniaan tälläkään kertaa <3



Seuraavaksi pääsin ihastelemaan tuoksua, josta minulla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa aikaisemmin
Hermesin Twilly d´Hermes on hyvin omanlaisensa tuoksu. Se on raikas, leikkisä ja värikäs kuten Hermesin kuuluisat huivit.

Tuoksupullon kaulaan on sidottu hauska värikäs kaulahuivi, ja tuo tuoksupullon korkki tuo minulle mieleen söpön pienen knallihatun.

Alkutuoksu avautuu inkiväärillä. Kukkainen sydäntuoksu tulee tuberoosasta ja tuoksu pehmenee santelipuun lämpöön.



Yksi ihastuttavimmista miesten tuoksuista oli ehdottomasti Lacosten L`Homme. Tämä on huippuraikas tuoksu johon raparperi tuo niin mahtavan säväyksen, etten ihan heti muista samanlaista.

Suihkuteltiin tätä tuoksua omalle iholle ja todettiin kaikki kolme, että toimisi loistavasti myös itselläkin.
Alkutuoksu on suorastaan  mehukas, siitä vastaa raparperi, mandariini ja appelsiini. Sydäntuoksuun tuo tummuutta mustapippuri, inkivääri, jasmiini sekä manteli.  Lopputuoksu muuttuu jälleen keveämmäksi, sisältäen puisia nuotteja, meripihkaa, myskiä, setripuuta ja vaniljaa, tehden tästä tuoksusta myös loistavan valinnan nuorellekin miehelle.
Tämä tuoksu toimii ikään ja sukupuoleen katsomatta.






Syksyn uutuuksia oli esillä myös meikkien ja ihonhoitotuotteidenkin osalta.
Se mistä itse tykkäsin, niin syksyn luomiväreissä on mattasävyjäkin kivasti.
Huulimeikissä löytyy laidasta laitaan. On monen sävyistä huulipunaa ja kiiltoa. Ja jos haluat pientä buustia huulille, niin tietysti se huulia hieman turvottava ominaisuus löytyi ainankin Buxonilta sekä Bare Mineralsilta, jos sellaista kaipaa.
Ihonhoidon saralla esimerkiksi Shiseidolta on tulossa aikamoisia herkkuja, käykäähän kurkkaamassa.


Yksi uusi tuttavuus lisää oli minulle Carolina Herreran tuoksut.  Tällä kertaa en pysty tätä vertailemaan mihinkään aikaisempiin, koska sitä kokemusta minulla ei todellakaan ollut ja näin ollen sain tutustua minulle täysin uuteen tuttavuuteen, mikä oli miellyttävää.

Olin kuvitellut tämän tuoksun enemmän iltatuoksuksi, mutta se olikin yllättävän keveä samalla salaperäinen ja ehdottoman naisellinen tuoksu.

Tässä tuoksussa on tuoksunuotteja enemmän kuin muissa tänään esitellyissä.
Alkutuoksu: Manteli ja kahvi
Sydäntuoksu: Jasmiininkukka, santelipuu sekä orris
Lopputuoksu: Tonkapapu, kaakao, santelipuu sekä vanilja

Pullon ulkomuoto on upea, musta korkokenkä on kyllä taatusti huomiota herättävä siellä kampauspöydällä, vai mitä mieltä olette?



Viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisempänä on vuorossa Bossin The Scent for her Intense.
Aikaisemmasta The Scent for her tuoksusta kirjoittelinkin täällä.

The Scent for her, on yksi eniten käyttämistä tuoksuistani. Se toimii minun iholla hyvin ja rakastan tuoksun persikkaisuutta yli kaiken.
Uusi The Scent for her Intense on yhtä upea kuin edeltäjänsä, ehkä hieman keveämpi ja aavistuksen syvempi, pidän kummastakin valtavan paljon.
Alkutuoksussa löytyy ihanan raikas persikka ja hunaja. Sydäntuoksun osamantus sekä lopputuoksun kaakaopavun ja vaniljan liitto tekee yhdessä taikojaan, tehden tästä tuoksusta raikkaan ja koukuttavan kokonaisuuden.


Tilaisuudessa oli myös miesten Bossit esillä, josta myöhemmin lisää, sekä paljon muitakin upeuksia esillä, mutta jos olisin niistä kaikista tänne kirjoittanut olisi siitä tullut aikamoinen romaani.
Tahdoinkin nostaa nyt ne tuotteet esille, jotka liikuttivat sydänalaani erityisesti.
Toivottavasti tästä joukosta löytyisi ehkä myös sinulle joku uusi tuttavuus, tuoksu johon sinä voisit ihastua.

Kun menet valitsemaan itsellesi tuoksua, anna sille aikaa.
Suihkuta tuoksua ranteeseen, ennemmin kuin siihen tuoksulappuun, koska jokaisen meidän iho on erilainen, ja tuoksu tekeytyy jokaisen kohdalla omanlaiseksi.

Se mikä tuoksuu toisella upealta tai tuoksulapussa mahtavalta, ei välttämättä toimikaan omalla iholla samanlaisena.
Anna myös tosiaan tuoksun tekeytyä iholla hetken, älä kiirehdi. Käy vaikka kahvilla ja maksutele miltä se tuoksu tuntuu sitten hetken päästä. Jos se saa sinut hymyilemään, osta se <3










L`Oreal Paris syksyn suosikit















Tämä oli se asia mistä halusin tulla teille kertomaan jo aikaisemmin.
Sain kutsun osallistua Loreal Parisin järjestämään ranskalaiseen kahvihetkeen Hotelli Haveniin, jonne menin yhdessä bloggaaja kollegoiden Tiian ja Maijun kanssa <3
Tilaisuudessa pääsimme tutustumaan syksyn meikki, -hius sekä ihonhoidon uutuuksiin.

Havenissa oli tunnelma kohdillaan. Kaunis ja tyylikäs tilaisuus, herkullinen kahvihetki sekä ystävät, oikeaa arjen luksusta.  Olin kieltämättä ihan täpinöissäni päästessäni katsomaan mitä kaikkea ihanaa syksy toisi tullessaan.
Ja tuohan se paljon. Ihana joka kategoriassa.  Poimin teille tähän omat suosikkini.




Heti ensimmäisenä vuoroon pääsee huulet ja Loreal Paris Lip Paint, joka on nestemäinen huuliväri.
Sydän hyppäsi volttia näiden kanssa, koska blogiani pidempään seuranneet ovat varmasti huomanneet rakkauteni huulipuniin ja kiitoihin, ja varsinkin nudeväreihin.
Lip Paint huuliväreissä on pigmenttiä hyvin. Ne levittäytyvät tasaisesti ja kauniisti ja tuntuvat miellyttävältä huulilla.

Lip Paintia on saatavana kuusi eri sävyä: By Felicia, Dracula Blood, Off-White, Nude on Fleek, Babe-In sekä Nude-Ist
Tuo sininen sävy By Felicia on minun rohkeudelleni ehkä hieman liikaa, mutta muut sävyt saivat kyllä sydämen läpättämään.

Tiedän sen heti, että nämä punat tulevat jäämään minun huulipuna valikoimaan pystyvästi, joistain sen vaan tietää, ensi kosketuksella. Hinta n 10€


Seuraavana ehdoton suositukseni menee Paradise Extatic mascaralle.
Ripsivärin voidemainen koostumus ja aaltoileva nailonharja saa ripset näyttämään todella hyvältä, pitkiltä ja tuuheilta. Tehden ripsistä kuitenkin luonnollisen näköiset ja mikä parasta ei paakkuja!!
Ei varise eikä karise ja sitä paitsi hylsykin on kaunis <3
Minä olen niin ihastunut tähän, eikä hintakaan ole paha. Alle 14€


True Match meikkivoide on kevyt mutta peittävä, pysyy iholla todella hyvin ja mikä parasta, väriskaala on ihan mieletön. Jokaisen meidän ihonsävy on omanlaisensa, toisella tumma, toisella vaalea. Toisen iho taittaa lämpöiseen ja toisen kylmään tai sitten se voi olla neutraali niin kuin minulla. Puhumattakaan talven ja kesäihon eroista.
True Match sarjasta löytyy taatusti jokaiselle oma oikea sävy, vaaleasta tummaan ja kylmästä lämpöiseen ja tietysti se neutraali myös.

Me pääsimme tilaisuudessa ammattilaisten käsiin  heidän kertoessa jokaiselle mikä olisi se paras sävy juuri omille kasvoille.
Muistakaa siellä kaupoissa, vetäiskää niitä myyjiä hihasta ja pyytäkää heitä etsimään juuri sinulle se oikea sävy, nimittäin tästä valikoimasta, jos jostain se löytyy. Ja he ovat ammattilaisia ja osaa sen.


Mineraalimeikkien ystäville vielä tiedoksi, että True Match sarja on uudistunut myös mineraalimeikkipohjan osalta ja sitä on saatavana 7 eri sävyä.
Sopii mainiosti nimenomaan hieman nuoremmille.




Viimeisenä vaan ei vähäisempänä vuoroon pääsee hiukset.
Hiustuotteissa minua ihastutti erityisesti Loreal Elvitalin Low Shampoo, joka on tarkoitettu hoitamaan ylikuormittuneita hiuksia.
Ja onkin ihanteellinen tällaiselle, paljon käsitellyille ja muotoiluraudoilla kärvistetylle kuontalolle.

Käytä shampoota 1-2 krt viikossa , riippuen kuinka usein peset hiuksiasi normaalisti.
Low shampoota on saatavana sekä kuiville ja hauraille hiuksille (keltainen pullo), sekä värjätyille hiuksille (punainen pullo).
Shampoo on voidemaista ja sen annetaan vaikuttaa hiuksissa 3minuuttia, jonka jälkeen se huuhdellaan pois. Shampoo kosteuttaa ja ravitsee hiuksia niin että et tarvitse tämän pesun jälkeen erikseen hoitoainetta. Hiuksista tulee pehmeät kiiltävät ja helposti kammattava.
Hintaa 400ml pullolle on n 6e

Tuotteet ovat kaupoissa syyskuun aikana.
Kuvat ovat minun, Tiian ja Maijun napsaisemia :D

Olisi kiva kuulla miltä kuulosti  L`Orealin syksy sinusta ja löytyikö sieltä jo joku suosikki?

Tallink Megastarin neitsytmatka








Heippa ihanat!

Täällä on taas käyty hieman seilailemassa Tallinnan puolella.
Pääsin viime sunnuntaina osalliseksi yhdessä ihanien bloggareiden ja median edustajien kanssa Tallink Megastarin neitsytmatkalle.
Tämän upean laivan sisustamisesta on vastannut Sisustusarkkitehtitoimisto Dsign Vertti Kivi & Co.

’Lähdimme tässäkin projektissa suunnittelemaan sisustusta elämys edellä’, kertoo sisustusarkkitehti Vertti Kivi. Tavoitteena oli, että aikuinenkin saataisiin laivalla odottelun sijasta seikkailemaan ja kokemaan löytämisen iloa. Tätä silmällä pitäen laivaan on luotu erityyppisiä keidasmaisia tiloja ja pitkiä, houkuttelevia näkymiä, jotka johdattavat tunnelmasta ja ravintolasta toiseen. Suunnittelutoimistolle tuttuun tapaan laivalla on panostettu valaistukseen ja merinäkymistä on otettu kaikki irti.

Ja todellinen elämys tämä laiva todellakin on.
Upeita yksityiskohtia löytyy paljon, todella näyttäviä valaisimia, viherseiniä, tyylikkäitä tuoleja ja jopa hevonen!

Tallinna-Helsinki välillä seilaa vuosittain todella paljon väkeä, joten on se ihana kun nimenomaan näihin viihtyisiin tiloihin ja runsaisiin istumapaikkoihin on kiinnitetty erityistä huomiota.  Istumapaikkojakin laivalta löytyy jopa 2800kappaletta.
Eikä nälkäkään pääse tällä matkalla yllättämään, ruokaravintoloita ja kahviloita laivalta löytyy 7 kappaletta. Laivalta löytyy jopa Burger King!
Hetken aikaa mietittiin muutamien 40+ bloggaajan kanssa, että mikä ravintola testattaisiin ja päädyimme laivan buffettiin. Täytyy myöntää, että siihen se sokeriton Tammikuu sitten päättyi, kaksi päivää ennen määräaikaa, mutta en kadu :D

Pääsimme nauttimaan myös huikeasta Miss Divet by Marko Vainio showsta.
Ei voi kuin ihailla kuinka mahtava taiteilija hän on. Yhdessä hujauksessa Paula Koivuniemi muuttuu Adeleksi jne.. suosittelen.


Kävimme myös katsastamaan laivan ostostarjonnan ja ei täältä tosiaan tyhjin käsin tarvitse kotiin lähteä, tämähän on suorastaan kelluva kauppakeskus!
Suurin riemunkiljahdus taisi minun suustani päästä, kun astuimme sisään laivan kosmetiikka osastolle. Vaikka kosmetiikka kotoa löytyykin kiitettävä määrä, tarttui tälläkin reissulla sieltä  mukaan jotain pientä viemistä kotiin. Lapsille tietysti pakolliset karkkipussit namiosastolta, enkä ainankaan tunnusta itse syöneeni yhtään herkkuja;)






Sen verran ihastuin kieltämättä tähän laivaan ja Comfort Lounge puoleen, jossa olin ensimmäistä kertaa ikinä, jotta ilmoitin ystävälleni, että seuraava reissu Tallinnaan tehdään tällä ja jäädään yöksi hotelliin, jotta on sitten myös aikaa kierrellä maissa ihan rauhassa.

Kiitos Tallinkille kutsusta, olen iloinen kun sain olla mukana matkalla <3 *Pr-matka

Sheabutter workshop & Organic Shop luonnonkosmetiikka




Heippa hei ja pirteätä pakkaspäivää!

Viime vuosi on ollut minulle luonnonkosmetiikan saralla oikea tutkimusretki, joka on vienyt minut iloisesti mukanaan.
Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa aikaisemminkin, mutta viime vuonna olen päässyt tutustumaan hyvin moneen erilaiseen ja inspiroivaan tuotesarjaan, jotka ovat ilahduttaneet erittäin positiivisesti.

Yksi kohokohta tällä saralla oli, kun SugarHelsinki järjesti yhdessä Flow Kosmetiikan kanssa Sheavoi-workshopin, johon pääsin mukaan.

Sheavoi tunnetaan toiselta nimeltään karitevoina ja sitä saadaan afrikkalaisen voipuun hedelmästä. Karitepuuta kasvaa runsain mitoin Länsi- ja Keski-Afrikassa, jossa sitä kasvatetaan. Hedelmästä käytetään pehmeä osa syötäväksi, jonka jälkeen hedelmän kivi kuivataan, paahdetaan ja osittain keitetään, jotta siitä saadaan erotettua tätä naisten kullaksikin kutsuttua ihoa ravitsevaa voita.  

Sheavoi pehmentää, kosteuttaa ja suojaa ihoa tehokkaasti ja sisältää runsaasti A- ja E-vitamiineja , jotka suojaa ihoa ja auttaa ihoa uudistumaan.

Sitä käytetään useasti mm ihottumien hoitoon, psoriakseen, hiertymiin, auringonpolttamiin jne.
Sheavoi on siis varsin monikäyttöinen tuote.


Sitten itse workshop päivään.
Mietin alkuun, että mitenhän tässä oikein meikäläisen käy, mutta oman vartalovoin tekeminen olikin kuviteltua helpompaa.
Sugarin ja Flown tiimi oli laittanut kaiken meille valmiiksi ja kertoi seikkaperäisesti, kuinka tuotteet valmistetaan ja tietysti ohjasivat meitä valmistuksen aikana.



 Näin sitä vartalovoita sitten valmistuu:

Otetaan pala sheavoita, josta noin puolet laitetaan kattilaan sulamaan.
Tämän jälkeen sulanut voi lisätään toisten palasten kanssa samaan kulhoon.
Vatkataan sähkövatkaimella kuohkeaksi, kuin kermavaahto.
Pieni vinkki tähän vaiheeseen, astian päälle kannattaa laittaa, vaikka talouspaperia, kun alkaa vatkaamaan voita kuohkeaksi, koska itse käynnistin sähkövatkaimen hieman liian aikaisin, ja voin kertoa, että se räisykyy joka puolelle, anteeksi vain vierustoverit ;)

Kun massasta on saatu kuohkea vaahto, siihen voi lisätä vielä eteerisiä öljyjä niin halutessaan, tai sitten tuotteen voi jättää tuoksuttomaksi, ihan miten itse tykkää.
Minä valitsin omaan satsiini Slow Down tuoksun, jolla pitäisi olla rauhoittava vaikutus. Oikein oiva valinta tähän hektiseen elämään. Eteerisiä öljyjä lisätessä, aloita ensin muutamalla tipalla ja tuoksuttele, lisää taas muutama tippa niin kauan, että saat haluamasi vahvuisen tuoksun.
Tämän jälkeen koko komeus laitetaan purkkeihin, jossa se hetken päästä muuttuu kovemmaksi massaksi ja sen jälkeen ei, kun nauti uudesta kosmetiikastasi.

Meidän hedelmät aamiaispöydässä;)

Samalla reissulla pääsin tutustumaan Organic Shopin tuotteisiin, jotka ovat edullista luonnonkosmetiikkaa, raikkaalla tuoksumaailmalla! Hintahaitari n 3.50-10€
Tuotteet valmistetaan Virossa, eikä ne sisällä parabeeneja eikä silikoonia.

Tuotteet ovat todella raikkaan hedelmäisiä tuoksultaan.
Mandariini-mango suihkugeeli herättää taatusti sinut reippaaseen aamuun. Iho ei kiristä suihkun jälkeen. Tämä tuoksuu tasapuolisesti kummallekin hedelmälle.

Mango sokerikuorinta, on sellaista tosi jämäkkää tavaraa, ja riittoisaa. Aivan huippuhyvä kuorinta, sokeria löytyy reippaasti ja kuorinnan teho taattu.
Viimeksi eilen tätä käytin, ja kylpyhuoneessa leijaili ihana mangon tuoksu. Täytyy muuten hankkia samaa sarjaa vartalovoide myös.

Litsi vartalovoide on näistä miedoin tuoksultaan, mutta aivan ihastuttava yksi minun suosikeistani <3
Se imeytyy hyvin ihoon, ja kosteuttaa ja pehmittää ihoa.

Ruusu-Persikka käsisaippua löytyy itse asiassa meidän keittiöstä, raikas tuoksu ja iso purkki, joka kestää pitkään.

Jos kaipaat edullista luonnonkosmetiikkaa, suosittelen kokeilemaan!
Organic Shopin tuotteita löydät Sokokselta, Emotioneista sekä Stockalta.


Kahviloita, koiranpentuja ja Lifestyle-liikkeen avajaisia.









Hei vaan ja ihanaa sunnuntaita. Viikko on mennyt taas yhdessä hujauksessa. Kävin perjantaina ystäväni kanssa jouluostoksilla Isossa Omenassa ja samalla söin ehkä parhaan Chiabatan ikinä.  Ystäväni sai ostettua tällä reissulla kaikki joululahjat valmiiksi ja minä en ainuttakaan.

Kävin myös kuluneella viikolla BoomeR Lifestyle- liikkeen avajaisissa Helsingissä. Oli ihana tapahtuma ja tunnelmallinen liike, kannattaa käydä kurkkaamassa, jos Gant ja Boomerang tuotemerkit kuuluu suosikkeihin.
Liike sijaitsee Mannerheimintie 2, entisen Maisonin tiloissa.

H&M:ltä löysin Verbulle ihanan neuletakin ja harmittelin ettei minulle löytynyt samanlaista.
Neiti teki eilen illalla itselleen hennatatuointia eyelinerilla ja lakkasi essien mattalakoilla kyntensä mustiksi, kieltämättä rakastan hänen tyyliään ja tyylitajuaan <3

Tänään käytiin katsomassa kahden viikon ikäisiä koiravauvoja, parempaa stressin lievittäjää ei taatusti ole, kuin nuo ihanat karvapallerot. Vai mitä mieltä olette?





Eipä mulla muuta , huomiseen <3


Rosso Pikkuisen jouluinen talvimenu














Pääsin alkuviikosta yhdessä muutamien 40+ bloggaajien kanssa tutustumaan Hakaniemen Ympyrätalon Rosson jouluiseen talvimenuun.
Olin innoissani tästä kutsusta, koska Rosso, tuo italiaishenkinen koko perheen ruokaravintola on yksi suosikki ravintoloitani, jo nuoruusvuosilta.
Meillä oli tapana käydä siskoni ja ystävien kanssa yhdessä kerran kuussa syömässä Kouvolan Rossossa pizza tai pasta annokset ja voi kuinka ihania muistoja niiltä ajoilta onkaan.  Myöhemmin söin monet päivälliset perheeni kanssa samaisessa ravintolassa, ennen pääkaupunkiseudulle muuttoani.

Nämä muistot tulvahtivat taas mieleeni, kun astuin Hakanimen ravintolaan sisään.  Fiilis oli lämpöinen ja kutsuva, vastaan tulvahti ihana puheensorina ja hymyilevä henkilökunta. Piste i:n päälle oli tuo mahtava bloggaajajoukko joka illasti yhdessä.
Tällä kertaa emme toki pizzoja maistelleet vaan jouluista menuta, joka on saatavilla aina tammikuun 12. päivään asti.


Ensimmäiseksi pääsimme maistelemaan aivan ihanan raikasta Limoncello Sunrise drinkkiä. Tämänkin kohdalla tuli kyllä muistoja joistain kekkereistä, vuosikymmeniten takaa ;)

Alkupaloina oli herkullinen kylmäsavulohitartar paahdetulla Maalahden limpulla.
Pöytäämme tuotiin myös menusta poiketen antipastoja, jotka oli aivan upea lisä ja vei kielen mennessään! Tässä vaiheessa kiivaasti kyselimmekin jo keittiömestarilta niksejä täydellisen vuohenjuston valmistukseen.

Pääruoka vaihtoehtoja oli kaksi joista minä olin valinnut  Gorgonzolahärkää mediumina ja se oli kerrassaan täydellinen! Kuhaakin kehuttiin kovasti, se näytti myös todella hyvältä.

Jälkiruokana oli valkosuklaa-pannacotta, mutta koska oli mahdollista saada myös suklaakakkua vaniljajäätelön kera, oli se minun valintani. Minä rakastan suklaakakkua ja en todellakaan joutunut pettymään tämänkään suhteen. Rossossahan kaikki tehdään alusta asti itse ja sen kyllä huomasi, ei teollista makua missään vaan kaikki oli todella maukasta, juuri sellaista kun sen pitääkin olla.

Erityiskiitos täytyy vielä sanoa loistavasta palvelusta! Tunnelma oli ihana ja ruoka herkullista.
Jään kuumeisesti odottamaan Rosson aukeamista tänne Espooseen myös!



Yhteistyössä Hok-Elanto/40+ blogit