Pelastettaisiinko sarvikuonot?




















Tiesittekö, että tänään vietetään maailman vegaanipäivää.
Vegaanipäivän ajatuksena on nostaa, esille asioita ja hyötyjä, joita veganismista on niin ihmisille, ympäristölle samoin kuin eläimillekin- tietysti.

Vaikka itse en ole vegaani, on muuttuva maailma, hyvinvointi ja sen tuomat mahdollisuudet laittaneet myös omaa ajatusmaailmaani hieman uudelle tasolle. Tämänkaltaiset päivät saavat edes hetkeksi miettimään omia valintoja hieman tarkemmin. En tarkoita, että jokaisen olisi tehtävä radikaaleja muutoksia heti, vaan pienillä asioilla askel kerrallaan voi tehdä jotain paremmin ja merkityksellisiäkin arjen tekoja.

Kun sain pressitoimistolta sähköpostia, jossa tiedusteltiin halukkuutta osallistua omalla tavallani tärkeään asiaan, kuten sarvikuonojen suojelemiseen sukupuuttoon kuolemiselta, vastaukseni oli välittömästi, kyllä.

Toki maailmassa on paljon asioita, jonka puolesta taistella ja toimia, mutta jotenkin minua liikutti tämä asia. Sydämessä ailahti, kun ajattelin sarvikuonoja, jotka ovat kuolemassa sukupuuttoon, koska salametsästyksen takia vain hyvin harva yksilö selviää kansallispuistojen sekä suojeltujen alueiden ulkopuolella. On jotenkin surullista ajatella, kuinka me tuhoamme kokonaisia lajeja maapallolta ja minkä vuoksi?

Yhdessä villieläinten suojelua edistävän The Perfect World Foundation-järjestön kanssa Maria Nila auttaa orvoksi jääneitä sarvikuonoja pelastavaa Care for Wild Rhino Sanctuary-rahoitusaluetta. Nuo sarvikuonovauvat, kun on pelastettava 24h sisällä orvoksi jäätyään, jotta heillä on mahdollisuus selvitä. Kun he ovat tarpeeksi vahvoja heidät vapautetaan suojellulle alueelle, takaisin luontoon.

Jos sydämesi ailahti tämän asian hyväksi sinulla, on mahdollisuus tilata Maria Nilan verkkokaupasta  1-11.11 välisenä aikana koodilla Rhino tuotteita -25% alennuksella. Maria ohjaa kampanjan ajan tuoton sarvikuonojen suojelun hyväksi ❤️

Tuotteet itsessään ovat tietysti 100% vegaanisia, sekä parabeenittomia ja sulfaatittomia.
Minä olen käyttänyt Marian tuotteita jo aiemminkin ja tykännyt kovasti. Tuotteet ovat hinta-laatusuhteeltaan loistavia ja tekevät hiukset uskomattoman pehmeiksi.  nyt voisi sanoakin, että samassa paketissa yhdistyy monta hienoa asiaa.

Ihanaa viikonloppua sinulle ja hyvää vegaanipäivää!!

18 kommenttia

  1. Ihana ele Maria Nilalta! En ole brändin tuotteita vielä kokeillut, mutta kieltämättä tämä nosti brändin arvoa myös mun silmissä :) Ja mä olen muuten aikoinaan WWF:n luonnonsuojelutuotteita myymällä ollut mukana suojelemassa sarvikuonoja, kun olin yläasteella <3 Tein tuota työtä monta vuotta; yhtenä vuonna suojelukohteena oli orangit, toisena pandat jne. Sain siitä taskurahaa arkeen, kun kiertelin WWF:n tuotekatalogin kanssa meidän kylän taloja ovelta ovelle :D Tästä tosin jo melkein 20 vuotta aikaa... (Tähän se "Apua, mihin aika katoaa" -lausahdus)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin Mia, itsekin arvostan brändiä entistä enemmän.
      Sinulla on kauniit pitkät hiukset ja nämä voisi sopia sinulle aivan täydellisesti.

      Aivan ihana kuulla, että olet ollut jo silloin hyvän asian puolesta liikkeellä.
      Sitä oppii arvostamaan asioita ihan toisella tavalla, kun itse tekee töitä asian eteen. Tuo ovelta ovelle kiertäminen on haastava homma, hatun nosto sinulle Mia <3 Ja orangit, padat ja eläimet yleensäkin on kieltämättä hieno avun kohde.
      Ja jep, apua mihin se aika katoaa :D
      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Empä tiennyt! Hetki meni myös yhdistäessä sarvikuonot asian ytimeen, mutta totta tärkeä asia kyseessä! Kivaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minulla voi olla hieman mutkikas tapa ilmaist asioita aina vlillä, mutta hienoa että tuli kuitenkin selväksi :D
      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Kauniisti kirjoitit, näistä omista pienistä valinnoista ja niiden vaikutuksesta. Itse en ole vegaani, mutta minua kiinnostaa kovasti nämä tuotteet ja juuri tuo että omilla valinnoilla voi vaikuttaa moneen asiaan. Jospa itsekin rupeaisin enemmän miettimään omaa kulutustottumusta ja katselisin paremmin mitä kaikkea tuotteet sisältävät, ennen kuin ostan niitä. Mukavaa viikonloppua sinulle Souliina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä juuri, omilla valinnoilla pienilläkin voi olla mittava vaikutus. Eikä yleensä tarvitse muuttaa omia tapojaan kovinkaan paljon.
      Tämä on hieno hetki tehdä hyvää, ja samalla saa hankitua oikeasti toimivia tuotteitakin <3
      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Sinun hiuksesi näyttävät upealta. Minusta tuo on oiva tapa auttaa, itse saat tuotteet, mutta osa ostoon käytetystä rahasta menee apua tarvitseville. Kaikki tarvitsevat joskus apua, niin kuin nyt sarvikuonot <3
    Kaunista viikonloppua sinulle Pauliina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi <3 Ja sinä sen sanoit juuri täydellisesti, kaikki tarvitsevat joskus apua. Olen iloinen, että voin olla mukana juuri tässä projektissa omalta osaltani.

      Aurinkoista tulevaa viikkoa ihanuus <3

      Poista
  5. Oi vitsi, pitää käydä tsekkaamassa! Mäkin oisin ollut välittömästi mukana sarvikuonojen suojelussa. :) Jos nuo tuotteet on myös luonnonkosmetiikka niin voisin jopa tilata, olikin uusi shampoo just hakusessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä tsekkaamass aja heidän sivuillaan on tarkemmat tuotetiedot. Tuotteet ovat tosiaan vegaanisia, muttei taida olla ihan täysin luonnontuotteita kuitenkaan.
      Shampoot ja hoitsikat ovat kyllä hyviä ja itse koen, että kampaamolaatua ehdottomasti.

      Poista
  6. Toistanko itseäni, kun olen täällä sun blogissa, ihanimmat kuvat ever. Tärkeällä asialla myöskin. Oli todella kiva idea Maria Nilalta ja pr-toimistolta lahjoittaa meille bloggaajille nuo tuotteet ja hyvän asian puolesta päästiin vaikuttmaan, sillä hieno ja arvokas teko Maria Nilalta. Yhtä asiaa vielä toivoisin, että Nilan purkit olisivat kierrätettäviä, koska kaikki arvot ovat täydellisesti kohdallaan ja olen varma, että tähän kierrätettävyyteen ovat menossa ja se on suunnitteilla. Koska silloin kyseessä on jo täydellinen juttu.

    Ihanaa viikonloppua Souliina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana<3 Olen niin iloinen, että pääsimme mukaan näin hienoon asiaan ja arvostan Maria Nilan elettä ja tälläista kamppista. Tämä on varmasti yksi hienoimmista jutuista missä pääsee vaikuttamaan, kuka tahansa. Siskoni totesikin minulle, että hän muistaa kun olen jo pienenä ihaillut norsuja ja kauhistellut luonto-ohjelmia, joissa salametsästäjät tekivät tuhojaan. Eli siltä osin sarvikuonot <3

      Nämä purkithan voi kierrättää kyllä. Huuhtelen tyhjät pullot ja vien muovinkeräykseen ja kuivashampoo, ja lakkapullot voi nakata tyhjinä metallinkeräykseen. Meillä on tässä vieressä keräyspisteet, jonne voi lajitella lähes kaiken metallin, lasit, muovit, pahvit jne.

      Ihanaa alkavaa viikkoa Tiia <3

      Poista
  7. Ihana idea ja todella tärkeä asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä, nämä on tärkeitä asioita <3

      Poista
  8. Onneksi yritykset tekevät tällaisia kädenojennuksia villieläinten ja muiden tärkeiden asioiden puolesta. Ja hyvä, että on ihmisiä, jotka levittävät sanaa.
    Mukavaa iltaa ja uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, hienoa että yritykset tekevät tällaista,ja itse ainankin lähden mielelläni mukaan näinkin tärkeän asian puolesta.

      Mukavaa maanantaita Kirsti Kaija!

      Poista