Viikonlopun vibat

Kello on kuusi aamulla ja hörpin teetä tukka pystyssä ja tuijotan tietokoneen ruutua. Se on siirretty keittiöön-tietsikka siis, koska meillä remontoidaan-taas.

Penkoessani aamutuimaan alati kasvavaa teevalikoimaani, käteeni osui Viisasten tee. Nappaan se käteeni, tiputan teepussin jättimäisen teemuki pohjalle, joka muistuttaa enemmän kattilaa kuin kuppia ja kaadan kuumaa vettä ja kauramaitoa perään niin paljon, että kupin kantaminen pöytään asti vaatii harvinaisen vakaata kättä ja toki pientä sadattelua, se auttaa kummasti käden vakauteen testatkaa vaikka, sillä en millään nyt ehtisi mopata tätä aamun elixiiriä parketilta.

Suupielet kääntyvät väkisinkin hymyyn, seuratessani tuota pikkuruista lappua, joka heiluu edestakaisin teepussin jatkeena. Viisasten tee.  Se tulisi tarpeeseen-se viisaus, sillä tänään pitäisi lukea isoon tenttiin töiden ohella-ratkoa muutama matemaattinen pulma, sekä aloittaa lukemaan erästä opintoihin liittyvää opusta. Puhumattakaan remonttihärdellista, joka odottaa kotona.
Siis ihan perus maanantai.

Kaikista uhkakuvista huolimatta oloni on ihan mielettömän energinen ja hyvä, samaan aikaan  rauhallinen, luottavainen ja usko kaikkien onnistumiseen on kova.
Se voi tosin johtua siitä, että en ole vielä aloittanut urakkaa tai sitten yksinkertaisuudessaan viikonlopusta, joka oli hyvä.

Minulla sattui olemaan viikonloppu vapaata ja ajattelin ensin, että käyttäisin vapaat hyödyksi, olisin reipas ja tekisin kaikki rästihommat ja tulevatkin jutut pois alta, mutta kun perjantai koitti idea ei tuntunutkaan enää houkuttelevalta miltään kantilta katsottuna, joten vaihdoin suunnitelmaa. Pitäisinkin koko weekendin vapaata kaikista velvotteista ja vaan nauttisin. Ihminenhän saa tunnetusti itsestään paljon enemmän irti levänneenä ja kun tajuaa että kahden päivän päästä on iso tentti ja et ole vielä aloittanut lukemaan;)


Treffasin lauantaina yhden rakkaimmista ystävistäni sen, jonka kanssa näemme aivan liian harvoin, ja jonka kanssa parkkeeraamme hanurimme aina meidän keittiön pöydän ääreen penkeille, jotka olen vaihtanut miellyttävimpiin, juuri meidän maratonkeskusteluidemme takia.

Meidän tapaamisemme ovat joka kerta hyvin pitkiä, keskustelumme rönsyileviä ja voisi sanoa terapeuttisia.
Ei ole aihetta jota emme perkaisi läpi.
Miehenikin käy täyttämässä kahvimukiaan naureskellen ja heittää väliin jonkin nasevan kommentin, yleensä minusta tai Satusta, joka yleensä siivittää keskustelun miesten ja naisten ajatusmaailman eroihin, ja päättää sen hervottoman naurunpuuskaan.
Joka kerta olen yhtä onnellinen, että juuri hänen kanssaan ovat tiemme kohdanneet aikanaan.

Koska lauantaista tuli ihan viikon helmi, halusin jatkaa sunnuntaita samalla tavalla. Peffat parkkeerattiin saman pöydän ääreen sunnuntainakin, hieman erillä kokopanolla tosin, kun treffasin puolestaan siskoni ja veljeni.
Koska tekstistäni saa ilmeisimmin kuvan, että en ole koko viikonlopun aikana liikkunut ruokapöydän äärestä minnekkään, korjaan asian heti, että olen kyllä poistunut-hetkittäin.
Kävimme siskoni kanssa jopa kuvaamassa, koska ensin näytti, että tästä tulisi ihan kivan oloinen päivä.  Eipä tullu. Heti kun saatiin kannettua kamat autoon alkoi sataa vettä. Totesin, että pikku sadekuuro ei meitä haittaa. No se ei varmaan olisikaan haitannut, mutta kun rantaan päästyä vettä alkoi viuhtoa lähes joka ilmansuunnista mitä vaan löytyy, alkoi huumori olla koetuksella.
Kävely rantakivillä muistutti lähinnä jonkinlaista extrem radan suorittamista ja mielessä välähti kivuliaan lonkkamurtuman mahdollisuus.

Selvisimme kuitenkin takaisin himaan ehjin nahoin, mikä sinänsä oli ihan mukava vaihtoehto, sillä olin luvannut leikata veljeni vallattomat luonnonkiharat astetta lyhyemmiksi.

Olen hieman ylpeä ja onnellinen, että hän luottaa kutrinsa juuri minun käsittelyyni. Hän kun ei anna kenenkään muun leikata suortuviaan. Ei sen jälkeen, kun aikanaan lähdin opiskelemaan alaa, ja vaikkakaan en enää sitä työkseni teekkään ja vaikka oma kuontaloni näyttää monesti lähinnä siltä, kun olisin juuri saanut sähköiskun tai noussut juuri vuoteesta. Niin silti luotto tekemiseen on tallella:)
Ja hyvät niistä tuli tälläkin kertaa, vaikka itse sanonkin. Onneksi hänen hiuksensa kasvavat hurjaa vauhtia, en ymmärrä mitä hän syö, joten kohta hänen on tultava takaisin.
Illan pyhitin Netflixille ja katsoin kaksi leffaa, joista ei välttämättä voi sanoa, että ne olisivat olleet mitään juonellisesti mestariteoksia, mutta koska toista leffaa tähditti  Jason Momoa, niin juonella ei varsinaisesti ole väliä.

Niin ja sitten vielä juniori, hän oli pelimatkalla Oulussa viikonlopun ja sain niin hykerryttävän hauskan puhelun kotiin samoin videon, jolle olen nauranut koko viikonlopun ja tämän aamun.
Ei voi kun todeta, että tästä on ihan huippua aloittaa uusi viikko.