Parasta jäätelöä ja hajonneita läppäreitä












Heissan taas! Täällä on n ollut vähän hiljaista, läppäri hajosi ja lähti huoltoon, se on ollut siellä jo melkein pari viikkoa. Ja jotenkin kännykällä postaaminen tuntuu ylivoimaiselta haasteelta mulle, vaikka tuo puhelin on aina kuitenkin vieressä. Tuntuu hullulta, kuinka koukussa noihin asioihin onkaan. minä nimittäin myönnän käyväni päivittäin kurkkimasss huollon linkin kautta, missä tilassa tuon korjaaminen aina kulloinkin on. Ja koska saisin läppärini takaisin, siellä kun on myös kaikki kuvani.

Toisaalta on ollut ihan hyväkin juttu, että tässä ei ole oltu joka päivä nenä kiinni koneessa.
Elämässä kun on niin paljon muutakin.
Tosin hieman tuo hankaloittaa tällä hetkellä työ ja koulutehtävien tekemistä , mutta mikäs teet. Asiat täytyy ottaa sellaisena kuin ne ovat.

Niin ja niistä muista asioista, vietettiin Verbun kanssa päivä stadissa, kun pojat oli pari vuorokautta aloitusleirillä. Ja Jes, sieltä kiekkokausi taas käynnistyi❤️ on ollut ihana lomailla senkin osalta, mutta on kieltämättä ollut jo kaukaloita ikävä.

Niin ja siitä stadin reissusta, käytiin syömässä ehkä maailman parasta jäätelöä Robert's Coffee Jugend - kahvilassa, ihan huikean hieno paikka! Ja se jäätelö, se vie kielen mennessään. Ollaan syöty Gelato Factoryn jäätelöitä koko kesä Haukilahden rannalla ja nyt päästiin maistamaan muutamaa uutta makuaki. Ihan loistavia kaikki.

Treffattiin myös esikoisen ja hänen kahden nuorimmaisen kanssa ja lähdettiin lounaalle Chico'siin
Hyvää ruokaa ja ihanaa seuraa, mitä sitä nyt muuta voi toivoakaan, kun ehkä sitä, että tämä selkävaiva jo vihdoin helpottaisi.

Just kun ehdin intoilla treenaamisesta ja liikunnan ilosta, niin eiköhän selkä sanonut työsopimuksen irti taas hetkeksi.
Mutta en anna sen lannistaa, vaan päinvastoin. Aion saada kroppani mahdollisimman hyvään kuntoon vaikka se nyt vie hieman aikaa ja antaa välillä takapakkia, mutta hyvä siitä tulee, kun jaksaa olla kärsivällinen.

Tämäkin on asia, jossa opettelen paremmaksi. Siis siinä kärsivällisyydessä, se kun ei millään mittapuulla ole hyveeni.

Ja se treenaaminen on nyt alustavasti viikon kaksi tauolla, mutta heti kun lupa heltiää kiskon trikoot niskaan ja palaan salille, siihen saakka otetaan iisisti.

Mukavaa päivää ja voikaa hyvin ❤️


10 kommenttia

  1. Läppärin hajoaminen on ihan katastofi ja minä en varmaan saisi aikaan postausta kännykällä. Muistan kun oma kone lopahti ja sieltä nousi vain savua jolloin mietin, että ainoa juttu on vetää kone nopeasti irti piuhasta ettei jotain muutakin kotona pimene. Onneksi mitään muuta ei sattunut. Konetta ei saatu korjattu joten uuden osto ja pari viikkoa oli ihan orpo olo.

    Tuo jugend paikka on ihana ja nuo Robert's Coffeen jätskit! OMNOMNOM! Ihania pikkuisia <3
    Toivotaan, että saat pian selkäsi kuntoon ja pääset taas treenaamaan.
    Kivaa alkanutta elokuuta Souliina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjo, voi ei sulla siis todella savusi läppäri! Tuossa vaiheessa joo ei yleensä sitä enää pysty korjaamaan, mutta meidän kone on vasta n puoli vuotta vanha, joten ei saisi ihan näin suurta vikaa olla.

      Tuo Jugend on ihan mieletön paikka. Jossain vaiheessa mietin, että pitäisi ottaa ja käydä kiertämässä nuo stadin kahvilat läpi, siellä on nimittäin ihan uskomattoman kauniita paikkoja, joista mulla ei ole ollut tietoakaan tähän asti.

      Kiitos, selkä alkaa pikku hiljaa toipumaan, mutta treeniä ei vielä ihan kestä, muuta kuin kävelylenkkejä, joten tänään tuli vedettyä sellaiset 12km :)

      Mukavaa loppuviikkoa Marjo <3

      Poista
  2. Voihan läppäri. Välillä noissa huolloissa kestää, meilläkin oli kone huollossa 3 viikkoa.
    Omien lasten kanssa on kivaa ja varsinkin jos siihen lisää hyvän ruoan :)
    Tsemppiä selän parantumisen kanssa ja kivaa torstai-iltaa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis jotenkin harmittaa nuo monen viikon huollot, vaikka toki sen ymmärtää, koska koneita varmasti tulee huoltoon joka päivä ja monta.
      Kiitos, selkätoipilaana edelleen, mutta parempaan päin. Kivaa viikonloppua ihana <3

      Poista
  3. Voi ei sun selän kanssa :( Hyvä että otat nyt iisisti, mainaan mulla on kans ärtynyt salitreeneistä joskus. Nyt kun taas pidemmän tauon jälkeen aloittelen, niin todella rauhallisesti pitää ottaa. Onneks kipu muistuttaa edelleen olemassa olostaan.

    Ihania kuvia oot ottanut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kanssa kurjaa, kun haluaisi treenata ja saada itsensä parhaaseen mahdolliseen kuntoon ja sitten käy näin. Sullakin on ollut selän kanssa ikävästi ongelmia. Tsemppiä sinnekin Maikku <3

      Poista
  4. Oi ei, menikö läppärikin huoltoon! Mulle kävi noin pari vuotta sitten ja piti vaan kiltisti odottaa. Mutta hyvää tekee olla hetki ilman läppärikin. Toivottavasti saat pian sen takas. Mä katsoin ensin muuten, että jaa, blogin ulkoasu on muuttunut😁
    Tuo jäätelö oli kyllä herkkua ja todella kaunis se kahvila, 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meni ja menee uudestaankin vielä, en nyt vaan jaksaisi tätä enää.
      Blogissa voi olla jotain pieniä muutoksi, esim fontti on muuttunut, olet tarkka <3
      Ja se kahvila oli niin ihana, täytyy kyllä käydä uudestaan.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  5. Voi ei läppäri! En tiedä miten kykenisi olemaan ilman... tai en voisi mutta toisaalta se on palkkatöissä pakollinen vempain että se olisi myös oltava samantien kunnossa. Onneksi muutoin on miehen saarna kaiken tallentamista eri paikkoihin uponnut perille ja koneen hajoaminen ei ole katastrofi sinällään.

    Ja itku mikä tuuri selän kanssa! Parantele rauhassa, älä liikaa intoile ettei mene rikki uudelleen!

    Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että mäkään en enää kykene...
      Mutta sis ymmärrettävää, kun tekee koneella duunit, niin sen on oltava kunnosa samantein.
      Siis nostan hattua sinulle, että olet kuunnellut miestäsi tuon suhteen, minä nimittäin en ole ja kärsin tästäkin :D

      Mutta oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle myös ja täällä otetaan vielä suht iisistsi selän kanssa:)

      Poista