Kesäpäiviä ja hiekkaa korvissa






















Siis voiko olla mitään tämän parempaa kuin kesä ja helle! Ei voi, tai ei ainakaan just nyt tule mieleen asiaa, joka tämän olotilan voittaisi.
Ollaan nautittu kesästä täysin rinnoin. Eilen töiden jälkeen pakkasin autoon muksut ja murkinat ja kurvattiin lempparirannalle.  Aurinko antoi kaikkensa, veti meidät lämpöiseen syleilyyn, samalla kuin lempeä kesätuuli vilvoitti kevyellä henkäyksellään. Välillä tosin pienin puuskittaisin syklein, heittäen hienoa rantahiekkaa päällemme niin, että sitä on kaivettu korvista vielä tänäänkin.

Ei annettu sen haitata vaan otettiin sama setti tänään uudestaan sillä lisäyksellä, että saatiin mies ja joutsenet seuraksi, kelpaa kumpikin:)

Ollaan syöty rannan jäätelöbaari kohta tyhjäksi, maisteltu toistemme annoksia ja väistelty ahnaita lokkeja, jotka niin mielellään nappaisivat oman siivunsa- jos ei minttujäätelöstä, niin ainakin siitä vohvelista sitten.  Ja ollaan myös, luettu- tai siis minä luen ja nuoret uivat. Minua kun ei saa tuonne mereen heittämälläkään, ei ennen elokuuta, jos silloinkaan, koska en usko, että tuo vesi on tarpeeksi lämmintä vielä silloinkaan, ja nuoria tuskin saa kirjojen pariin ihan pieneen hetkeen, eikä tarvitsekaan, jokainen tehkööt sitä mistä tykkää. Ja minä tykkään lukea.
Aloitin kirjan, joka on saanut ensimetreiltä asti sellaisen tunneröpyn aikaiseksi, että olen hämmentynyt, vuodattanut lukuisia kyyneleitä, nauranut ja välillä ollut varma, että sydämeni pakahtuu. Luen tätä kirjaa hitaasti, koska en halua se loppuvan. En ole varma löydänkö toista vastaavaa. Kirja on Trent Daltonin Poika nielaisee maailmankaikkeuden.

Niin ja lentävästä rantahiekasta vielä, tykkään siitäkin, koska jollain hassulla tavalla, se sai 
kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä keskustelemaan kepeästi rannalla tovin, jos toisenkin. Ihan vain sen vuoksi, että se heitti hiekkansa meidän päällemme, sai meidät nauramaan, pyyhkimään hiekat kasvoiltamme, aloittamaan keskustelun kesästä sekä elämästä- kepeätä eikö? Lopuksi hymyillen toivottamaan toisillemme hyvät kesänjatkot. Elämä on ihmeellistä, ikinä ei tiedä millaisia ihmiskohtaamisia se on varallesi järjestänyt. Arvostan tällaisia kohtaamisia, ihmisiä ja asioita- aitoja sellaisia, enemmän kuin hyvin montaa muuta asiaa tässä elämässä. Kai se on iän tuomaa tai sitten vain sydämessä oleva asia, ei kai sillä ole loppupeleissä niin väliä.


Mutta sillä on väliä, että huomenna on juhannus. Juhlitteko? Me vietetään juhannusta siskon- sekä  ystäväperheen kanssa. Syödään hyvin ja avataan pullo kuohuvaa. Kävellään rantaan katsomaan kokkoa ja valvotaan niin kauan kuin jaksetaan ja ehkä vähän tanssitaan. Simppeliä ja mukavaa.

Toivottavasti teillä on ihana juhannus, olkaa varovasti vesillä ja liikenteessä <3
Palataan pian, muiskis <3








16 kommenttia

  1. Ihania kesäpäiviä on nyt kyllä ollut. Hiekat korvissa ei haittaa ollenkaan.
    Me vietetään juhannusta siskosten kesken.
    Ihanaa juhannusta sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellepäiviä on tosiaan riittänyt ja niistä on ollut ilo ottaa kaikki irti🌞
      Teillä on varmasti ollut ihana juhannus siskon kanssa, perheen kanssa on ihan parasta viettää juhlia❤️

      Ihanaa sunnuntaita Outi!

      Poista
  2. Ihania kuvia. Jäin oikein fiilistelemään niistä huokuvaa tunnelmaa. Hyvää juhannusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon sinulle ja ihanaa kesää❤️🌞

      Poista
  3. Upeita kesäkuvia! Kesä on niin ihanaa aikaa ❤️ Juhannus menee maalla perheen kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ihan parasta, valoa ja lämpöä🌞
      Teidän juhannus maalla kuulostaa niin hyväkle!
      Aurinkoista kesää!

      Poista
  4. Ihana kesä <3 Nyt on kyllä ollut ihan huikeet kelit :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ja näyttää niin kesäiseltä, ihanaa juhannusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut niin huikeat kelit että🌞 kesä❤️
      Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa Maiccu!

      Poista
  6. Hienoja kuvia täynnä kesän tunnelmia.
    Mukavaa kesän jatkoa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kirsti Kaija ja samoin sinne teille🌞

      Poista
  7. Kuulostaa ja näyttää niin ihanalta! Ja tuon kirjavinkin muuten nappaan talteen, jos joskus sattuu tulemaan kirjastossa vastaan :) (Kerään puhelimen muistioon luettavien kirjojen listaa ja käyn aina silloin tällöin listan kanssa läpi kirjaston hyllyjä.)

    Mukavia ja aurinkoisia kesäpäiviä! <3

    VastaaPoista
  8. Meillä oli erilainen juhannus ilman siskon perhettä ja lapsia (ja muutama kyynel tirautettiin ikävästä) mutta hyvin sekin meni. Ihanaa kesäviikkoa ihana <3

    VastaaPoista
  9. Ihanat kuvat ja kaunis kesätunnelma niistä jokaisessa. Oikein tuulahdus kesää näissä jokaisessa <3

    VastaaPoista