Lierac ja Spa joululahja idea.





Olin saanut lahjakortin Helsingin Stockmannilla sijaitsevaan Thann Day Spahan, jossa pääsin kokeilemaan Lieracin tuotteilla tehtyä selän kuorintaa sekä hierontaa. En ollut kyseisessä paikassa ennen käynyt, mutta olin kovasti kuullut kehuja ja innokkaana perjantaina suuntasin askeleet kohti Helsinkiä. 

Thann Day Spa sijaitsee siis Stockan 7 kerroksessa. Hoitohuoneet ovat pienet ja tunnelmalliset, jokaisessa huoneessa on oma suihku sekä wc, joka on ihan luksusta.
Onhan se miellyttävämpää, kun saa hoidon jälkeen kaikessa rauhassa laittautua eikä tarvitse jonotella tukka pystyssä ja pyyhkeet kuvat naamassa, vuoroaan vessaan.

Hoito itsessään oli todella miellyttävä. Rauhallinen musiikki soi taustalla hierojan käsitellessä jumiutunutta selkääni. Puoli tuntia menikin hujauksessa.




Aina ei tosin ehdi ja tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vaan voit tehdä ihanan hemmotteluhoidon myös helposti kotona.
Tämä on myös kiva joululahja idea läheiselle. Kirjoita kaunis kortti jossa lupaat esim. 30 minuutin selkähieronnan ja kuorinnan, uskon, että jokainen nauttisi tällaisesta lahjasta.
Oikea luksus lahjahan syntyy, jos sujauttaa pakettiin, vaikka seuraavat tuotteet sen kortin kera <3

Lierac sensorielle- vartalonkuorinta, joka sisältää valkoisia kukkia ja sekä kallisarvoisia kasviöljyjä.
Kuorinta-aineessa on miellyttävä geelimäinen koostumus, jonka sisältämä sokerikiteet, vaniljalastut, sekä persikansiemen kuorii tehokkaasti, mutta silti hellävaroen.

Lierac sensorielle- kuivaöljy sisältää samat valkoiset kukat sekä kallisarvoiset kasviöljyt, kuin jokainen näistä kolmesta tuotteesta. Suihkuta puhtaalle iholle ja levitä. Voidaan käyttää myös kasvoille sekä hiuksille.

Lierac sensorielle-suihkusaippua kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Voidaan myös käyttää kylpyveden seassa.




Spa hetki kotona.

Tarvitset: vartalokuorinta-aineen, öljyä, pyyhkeen sekä vesiastian ja rauhallista musiikkia.

Pyydä ystävääsi/puolisoasi käymään makaamaan vatsalleen pehmeälle alustalle, (laita pyyhe alle).
Hiero kuorinta- aine kuivalle tai kosteutetulle iholle pyörivin liikkein, muutaman minuutin ajan.
Pyyhi huolellisesti kuorinta -aine pois kostealla pyyhkeellä.
Suihkuta öljyä käsiisi ja hiero selkä kauttaaltaan samoin kuin käsivarret n 30 minuutin ajan. Kyseessä on hemmottelu hoito, joten älä hiero liian voimakkaasti!

Vinkki; jos haluat hyvin hellävaraisen kuorinnan, kosteuta iho ensin. Jos haluat energisoivan kuorinnan, voit hieroa Lieracin Sensorielle vartalokuorinnan suoraan kuivalle iholle.







Hieronnan jälkeen lepää hetki ja juo paljon vettä sekä kupillinen vihreää teetä.


Than Spassa tehtiin Lieracin tuotteilla hoitoja vain kamppiksen ajan!  Tuotteet myynnissä Apteekeissa! *tuotteet lehdistönäyte

20 kommenttia

  1. Ihanat kuvat ja kaikki hoidot on tarpeen! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Olen samaa mieltä, kaikki hoidot on tarpeen, ehdottomasti!

      Poista
  2. Ihana hemmottelu hetki sinulla ollut 😊 Tiedänkin nyt mitä pyydän mieheltä joululahjaksi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitat vaan hänelle tuotteiden nimet ylös ja marssitus apteekkiin jouluostoksille <3

      Poista
  3. Oi, miten ihana hemmottelu. Niin, ja kiitos muistutuksesta, en olekaan aikoihin tehnyt kotona kuorintaa. Jos tänään olisi sen aika! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 arjen pieniä ja isojakin iloja <3 Onneksi näitä hemmotteluja voi tehdä myös kotona :) Ihanaa hemmotteluhetkeä sinulle myös!

      Poista
  4. Ai ihanan noita kuvia, ihan mielettömiä. Lierac on kyllä apteekkituotteista ihan suosikkeja. Hienostuneet tuoksut, purkit ja laatu, kaikki kohtaa. Thann Spa on aivan ihana paikka, käynyt monta kertaa ja siellä osataan todella hyvin hieroa ja muutenkin paikka on keskeisellä paikalla ja omaa mukavan tunnelman. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana <3 Kyllä nousi Lierac apteekkisarjasta myös minun kärkikastiin, ihania. Ja nimenomaan tässä kohtaa kaikki!
      Muistelinkin juuri sinun kehuneen tuota paikkaa. Oli kyllä sellainen, että voisin mennä uudestaankin.

      Poista
  5. Ihania kuvia ja hoidot varmasti Ois kyllä tarpeellisia muillekin. Ihanaa iltaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana :) Kyllä kaikki kaipaa hetken hemmottelua.
      Ihanaa iltaa sinulle myös <3

      Poista
  6. Aivan ihanat kuvat! Toi kuorinta ja suihkugeeli ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Tykkään kanssa noista, ihana sarja<3

      Poista
  7. Kauniit ja seesteiset kuvat! Lieracilla on myös kauniit pakkaukset ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Salka, kiitos <3 No niin on, minä tykkään kun kaikki on mietitty loppuun asti, tuotteet, pakkaukset, kaikki!

      Poista
  8. Lieracin tuotteet on niin hyviä! Tuollainen hieronta tekisi itsellekin hyvää. Taidanpa lähteä kosiskelemaan tuota miestäni, jos vaikka hartiahieronta edes onnistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juu nyt pistät miehen hieromaan hartiat kuntoon. Toivottavasti muuten sinulla on jo se käsi paranemaan päin <3 ?

      Poista
  9. Oi tuollaiset hemmottelut on niin ihania hetkiä.
    Lieracilta mulla on ollut seerumia sekä vartalovoidetta kokeilussa ja on kyllä ihana tuotemerkki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että myös sinä olet tykännyt Lieracin tuotteista, tuota seerumia en olekaan vielä testannut :)
      Ja hemmoteluhetket, niillä taas jaksaa eteenpäin <3

      Poista
  10. Voi mitä kuvia. <3 Minulle on ihan vieras sarja tämä. Mukavaa tiistaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos ihana Katja <3 Tämä sarja tosiaan löytyy apteekeista.
      Kivaa loppuviikkoa <3

      Poista