Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tube. Näytä kaikki tekstit

Uusia tuulia ja uutisia!





Nyt paljastan teille asian, josta olen erityisen innoissani ja josta voi jo vihdoin puhua.  Perustimme nimittäin yhteisen Tyttöjen ilta-tubekanavan Cincin-Mian kanssa!

Muistan kun kerroin teille puoli vuotta sitten omasta tubekanavastani, josta olin myös hyvin innostunut ja jännittynyt. Tein monia videoita valmiiksi, mutta jotenkin kriittisyyteni itseäni kohtaan on niin kova, etten ole saanut siitä mieleistäni ja se on jäänyt vähintäänkin vaiheeseen.
Kun jokin aika sitten tapasin Mian ja hän alkoi kysellä kiinnostustani yhteiseen tubekanavaa kohtaan, ajattelin että tämä voisi olla hyvä juttu, se potku persuksille. Uskon että minun kohdalla toisen kanssa yhdessä videoiden tekeminen on taatusti helpompaa ja rennompaa. Videoita tulee tasaiseen tahtiin ulos, kun toinen on mukana tekemässä ja tsemppaamassa, eikä omalle kriittisyydelle voi antaa järjetöntä valtaa. Oli kiva myös opetella videoiden editoimista ja innoissani odotan myös mitä kaikkea tulemme oppimaan:)  Nyt se meidän eka video on ulkona, saa käydä katsomassa ja ehdottomasti tilatkaa kanava <3

Tyttöjen ilta on kahden aikuisbloggaajan, Cincin-Mian ja Souliinan oma kanava, jolla tehdään tyttöjen juttuja, kuten testaillaan kosmetiikkaa, pukeudutaan kauniisti ja puhutaan elämästä. Välillä tavataan tuttuja kasvoja ja pyörähdetään seurapiirikekkereissä. Uusi video joka viikko.