Makuuhuoneen tunnelmaa



                                                                                                           *Yhteistyössä Kotikulta/Tokmanni








Kuten aikaisemmassa postauksessa teille kerroinkin täällä on hieman pyöritelty huonekaluja huoneesta toiseen ja nyt meidän makkari alkaa pikkuhiljaa olla sellainen mitä olen ajatellut. Ainoastaan uuttaa maalia tai tapettia seinät kaipaisi, mutta se urakka saa odottaa hieman valoisampia ja kiireettömämpiä päivä.

Meidän makkari on aika pieni, koko asunnon pienin huone ja tummasävytteinen. Vaikka voisi olettaa että pieni huone kannattaisi sisustaa vaaleillä väreillä, rakastan silti sen tummuttaa. Se sopii tähän vuodenaikaan ja minun tyliini varsin loistavasti-viihdyn siellä.
Meidän makuuhuone on yksi minun lempi paikkojani. Olen poistanut sieltä telkkarin ja pöytätietokoneen, haluan että kotona on edes yksi paikka missä voin olla ilman minkäänlaista häiriötekijää, jos niin haluan.

Rakastan kömpiä vällyjen väliin villasukat jalassa, kirja kainalossa ja teemukin seurana ja katsella ikkunasta ylilentäviä lentokoneita. Kuunnella kuinka lapset hengaavat kavereidensa kanssa ja välillä kömpivät jalkopäähän kertomaan asioista, jotka aiheuttavat välillä hervottomia nauruhepuleita tai ovat muulla tavoin koskettaneet päivän aikana. Kuunnella kuinka ovikello soi ja huomata kohta, että eteisen lattialla on kymmenen paria kanootin kokoisia kenkiä-teinit<3

Olen myös auttamaton jouluhöperö ja kun sain yhteistyöehdotuksen, jossa sain valita kotiimme jouluvalot ja pussilakanat Tokmannilta, ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä mitä valitsen, kun näin nämä Silmukka pussilakanasetit. Vitsi kuinka tykkään niistä. Ihana talvisen ja jouluisen fiiliksen tuovat petivaatteet, vai mitä mieltä olette?
Ostin myös tuollaisen tekoturkis torkkupeiton, joka on sellainen pumpulinpehmeä, lämmin ja niin kaunis<3 Porovalo päätyi meidän makkariin, mutta luulen, että tämä tulee vaihtaa paikkaa vielä moneen kertaan, kun se sopii niin loistavasti niin moneen tilaan.

Tiedättekö, tästähän puuttuu enää takka ja munatoti;)





Hankittiin samalla Verbun huoneeseen uudet petivaatteet. Harmaat Pitsi pussilakanasetit, jotka neiti itse valitsi sekä harmaa puuvillainen torkkupeitto ja 10-osainen valosarja, jolla on kokonaispituutta yli kahdeksan metriä ja valo osuus 3.6 metri, se soveltuu niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Olen katsonut vastaavaa valosarjaa sisustusliikkeessä ja sillä on ollut hintaa halvimmillaan n 60€. Aikamoinen ero, etten sanoisi.

Olen vilpittömästi iloinen siitä, millainen valikoima Tokmannilla on ja tämä Kotikulta sarja ilahdutti tuotteillaan. Ajattelin vielä käydä ostamassa sieltä Sakelle omat pussilakanat ja varmasti vielä yhdet valot hänenkin huoneeseen.
Myös keittiöpyyhkeitä taidan hakea ja yksi paistinpannukin jäi kaivelemaan mieltä.
Joka tapauksessa  laitan teille tähän alas linkit tuotteisiin, jos haluatte vaikka vilkaista tarkempia tuotetietoja.

♥️Kotikulta Valosarja 19,90€

Ihanaa lokakuun viimeistä teille murut <3


43 kommenttia

  1. Ihanan tunnelmallista teillä <3 Kiva oli päästä hypistelemään teillä noita pussilakanoita, ne on tosi kauniit. Minä käyn ostamassa huomenna meille myös nuo setit, mä matkin sua siskoseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja matki ihmeessä :D Noi sopisi Juusonkin uuteen kotiin!

      Poista
  2. Ihanan tunnelmallinen makuuhuone teillä! <3 Olisin kans halunnut makkariin hieman tummempia värejä, mutta mies piti pintansa ja vaaleilla sitten mentiin. Meillä on kans makkari tv- ja tietokonevapaa- alue, vaikka mies jaksaa aina kertoa, että olis kiva, jos olis telkkari makkarissa - not :D Ihanaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Terhi <3 Hih noi miehet... meillä sama laulu sen telkkarin suhteen, mutta ei anneta periksi!

      Poista
  3. Ihana tunnelma! Tuo porovalo on tosi kiva.
    Täytyypä käydä Tokmannilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 <3 Käväise ihmeessä Tokmannilla, oli muuten ihanan paljon kaikkea kaunista. Tuo porpvalokin oli mielstäni ihan edullinen.

      Poista
  4. Viehättävä makkari teillä ♥ Kotikulta sarja on tosi kuva ja itsekin sieltä löytänyt vaikka mitä. Kivaa keskiviikkoiltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maiccu <3 Joo tykkäsin kanssa kovasti tuosta sarjasta, aika monipuolinen, edullinen ja niin kauniita juttuja!
      Kaunista iltaa sinne myös <3

      Poista
  5. No on kyllä kiva tuo Silmukka-pussilakana, tykkään erityisesti sinisävyisestä.
    Tokmannista on tullut kuin varkain yksi kantakaupoista, sieltä tulee haettua kaikenlaista tarpeellista aika usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäät, noi on nimittäin tosi ihanat livenä. Käy ihmeessä tsekkaamassa nuo paikan päällä. Tokamnnista tosiaan löytää vaikka mitä ihanaa.

      Poista
  6. Meilläkin on pohdinnassa makkarin seinävärin muutos. Kotimme on vasta vuoden vanha rivitalohuoneisto, mutta heräsimme vasta niin myöhäisessä vaiheessa ostamiseen, että kaikki oli jo valmista, joten pintojen väreihin emme pystyneet vaikuttamaan. Nyt olen ajatellut väriksi ehkä jotain tummahkoa vihertävää.
    Telkkari meillä on makuuhuoneessa (ensimmäistä kertaa ikinä) ja muuton yhteydessä hankimme uuden sängyn joka on niin ihana etten parempaa voi kuvitella.
    Löysin blogisi Tiian (Sen keski-ikäisen?) kautta ja tulin lukijaksi. Minun blogini on ihan uusi, mutta vanhempaa blogiani Mökki ja koti Ahvenanmaalla olen pitänyt jo kuusi ja puoli vuotta.
    Mukavaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi toi tummahko vihreä kuulostaa ihan mahtavalta. Mun on kyllä pakko tulla katsomaan blogiisi sitten, minkälainen lopputoksesta tulee.

      Ihana kun löysit tänne ja liityit lukijaksi. Tulen ehdottomasti seuraamaan sinun blogiasi myös. Kivaa viikonloppua Kristiina.

      Poista
  7. Voi miten kaunis ja tunnelmallinen makkari teillä on. Ihanat nuo lakanat <3
    Mukavaa loppuviikkoa ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihanuus <3 Noi lakanat oli kyllä sellaiset jotka iski heti silmään. Oli siellä paljon muitakin kauniita, mutta nämä ovat jotenkin niin talviset, että pakkohan ne oli hankkia.
      Oikein ihanaa viikonloppua Outi!

      Poista
  8. Tämä tuntuu melkein liian hyvä ollakseen totta.
    Meillä suunnitellaan makuuhuoneremppaa ja katso, kuin tilauksesta sinä, Tiia ja pari muuta bloggaria annatte kurkistaa teidän makuuhuoneisiinne. Inspiroivaa. Iso kiitos.
    Teillä on ihanan rauhalliset ja tunnelmalliset sävyt makkarissa.
    Hyvää loppuviikkoa ja marrraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi kun ihana sattuma. No nyt on kuule sinulle ideoita netti pullollaan. Täytyykin tulla ehdottomasti katsomaan minkälaista muutosta teille on luvassa.
      Ihanaa viikonloppua Kirsti <3

      Poista
  9. Huomioni kiinnitti se, että luet näköjään samaa kirjaa kuin minä. Viisaita ohjeita, joita olen pyrkinyt noudattamaan, samoin kuin Tomi Kokon ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtia sama kirjamakukin meillä. Tuo kirja on hyvä ja rakastan lukemista<3

      Poista
  10. Ihanasti sisustettu makkari. Edullisia nuo Tokmannin tuotteet, joilla saa helposti jotain kivaa vaihtelua kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku ja totta, nuo ovat kyllä edullisia, joten suurta kynnystä pienelle makkarin päivitykselle ei ole:)

      Poista
  11. Ihana tunnelma ja meillä taitaan olla sama maku noiden valojen suhteen:) Olin himoinnut niitä jo aiemmin ja nyt tytär otti ne omaan makkariin. Joo, pitää mennä Tokmanniin uudestaan:)
    Pienellä saa kyllä makkariin uutta ja vuodevaatteita tarvitsee aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä huomasin saman, että meillä tosiaan on sama maku noiden valojen suhteen.
      Ai teilläkin neiti vei ne valot, samoin meillä :D No ei se mikään ihme ole, ohan ne kauniit.

      Hih siellä sama homma, uusiksi ostoksille!

      Poista
  12. Ihanan lämmin tunnelma:) Ihailen aina muiden hyvää sisustussilmää, kun itsellä se on aika alkeellinen. Kotikullan tuotteita on meilläkin joitakin. Hyviä ja edullisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3 Jokaisella meillä on omanlainen tyylimme, ja uskon että sinun on varmasti oikein kaunis <3
      Kotikullan tuotteet-aivan ihania<3

      Poista
  13. Niin kodikasta ja tunnelmallista! Tuolla peittojen ja tyynyjen seassa voisin itsekin juoda teetä. Rentouttavaa syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän torkkupeittoja ja tyynyjä sen parempi :D
      Kiitos sinulle Riikka ja ihanaa syksyn jatkoa myös sinulle!

      Poista
  14. Ihanan tunnelmallinen makuuhuone teillä. Ja, totta. Tokmannilta tekee usein hyviä löytöjä.
    Mukavaa marraskuun ensimmäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Kaisa <3 Tokmannilta tosiaan tekee löytöjä ja minusta se on varsin kohtuuhintainen. Ajattelin vielä tosiaan palata takaisin hakemaan muutamat petivaatteet, koristetyynyt ja valotkin :D

      Oikein ihanaa viikonloppua teille<3

      Poista
  15. Voi miten ihana tunnelma teidän makkarisssa! Tokmannilta löytyy kyllä kaikkea kivaa! IHanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jaana, tykkään kieltämättä itsekin siitä nyt<3
      Tokmannilla on tosiaan oikein hyvät valikoimat ja meinasin tosiaan viel
      käydä uudestaankin ostoksilla. Johan nuo torkkupeitot ja petivaatteet on sellaisia, joita aion ostaa myös joululahjaksikin.
      Mukavaa perjantaita!

      Poista
  16. Ihanan kotoisalta näyttää sinun makuuhuone. Tuolla olisi hyvä viettää aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Annukka, siellä tulee kieltämättä vietettyä mukavasti aikaa :D

      Poista
  17. Niin ihanat kuvat ja pehmeän utuisen kauniit makkarit. <3 Nämä molemmat pussilakanasarjat oli omassa harkinnassa ihan ekana, mutta tottahan se sitten on, että meidän leffahuonemakkariin sopii paremmin se vaaleansininen. Lisäksi mies tykkää raidasta ja olen kaikki aiemmat raitapussilakanat heittänyt roskiin, niin sai sitten toinen mieluisat raidalliset pussilakanat.

    Lisää olen menossa hankkimaan ja noita ihania valoja myöskin.

    Haleja loppuviikkoon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne teidän vaaleansiniset lakanat sopii kyllä ihan täydellisesti teidän kauniiseen leffahuoneeseen. Ne ovat niin kauniit ja raikkaat<3 Ne valotkin on niin makeet. Siis pakko hakea lisää :D

      Kiitos ihanuus ja muksaa viikonloppua<3

      Poista
  18. Onpa ihanan tunnelmallisia kuvia! Nyt kun pimeys ottaa ylivallan pitäisi itsekin vähän talvistaa sisustusta, ja hankkia parit ihanat valot piristämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla sisustusvloilla saa niin helposti ja nopeasti, pienellä vaivalla uutta ilmettä ja nimenomaan sitä piristystä tähän syksyn harmauteen!

      Poista
  19. Voi mikä ihana tunnelma, nuo valot ja peitot ja kaikki :). Todella kutsuva makuuhuone, siellä viettää varmasti ilolla aikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle DiaryOfShopaholic <3
      Kyllähän tuolla viihtyy ja nyt siitä on pikkuhiljaa saatu sellainen oman näköinen paikka:)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  20. Ei tässä taida auttaa muu kuin suunnata ostoksille, että saan tuon meidän makuuhuoneen loppuun joskus. Aivan ihana tunnelma näissä kuvissa ja tuotteet kyllä miellyttivät silmää. Voisivat olla juuri sopivan oloisia meillekin. Jospa sitä saisi jouluksi makuuhuoneen sisustetuksi loppuun. :) Se olisi aika mahtava joululahja! :) Ihanaa viikonloppua sinulle. :)

    VastaaPoista
  21. Mukavan rauhallinen tunnelma teidän makkarissa. Mäkin pidän makuuhuoneessa tummista sävyistä. Se saa tilan tuntumaan pesämäiseltä ja kotoisalta. Meillä yksi makuuhuoneen seinistä onkin pirteän musta :D
    Tuo porovalo on aika kiva ja sai jostain syystä hymyn huulille. Kotikullan tuotteita ostin ekan kerran viime kesänä, kun löysin Tokmannilta edulliset ja kauniit verhot. Olen ollut tyytyväinen ostokseen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  22. Voi vitsit miten herkkuja tunnelmakuvia! <3 Aivan ihana kokonaisuus ja värimaailma :) Meillä on makkarin sisustuksen uudistaminen saanut nyt viimein pientä tuulta alleen ja näistä kuvista löytyikin sopivasti inspistä, kiitos! :)

    VastaaPoista