Arkea









Heippa muruset <3
Mulla on ollut taasen vauhdikas viikko takana. On ollut reissuja ja opiskeluja, mukavia juttuja mutta nyt alkaa hieman tuntua se, että tässä on paahdettu täydellä teholla viime päivät ja viikot, tänä aamuna heräsin pienoiseen päänsärkyyn.
Opiskelu on antoisaa, mutta samalla uuden oppiminen ja asioiden sisäistäminen on aina hieman energiaa vieviä asioita, mutta toisaalta se samalla myös antaa paljon ja meillä on vielä tosi hyvä opiskelu porukka, joten fiilikset ovat kaikin puolin korkealla.

Vielä kun ilmat ovat olleet suhteellisen kauniita, ilma lämmin eikä sadekaan ole haitannut, olen ottanut tavaksi joko kävellä tai pyöräillä koulumatkat. Näin ollen tulee liikuttua suurinpiirtein 10 kilometrin lenkki päivän aikana ja se on jo ihan kivasti.

Olen monena aamuna ihastellut kuinka kaunis syysaamu voikaan olla. Pellot peittyvät upeaan usvaan ja ruska on kauneimmillaan. Pakko se on vaan myöntää, että syksy on kertakaikkisen upeaa aikaa <3

Reissusta puheenollen,  oltiin nimittäin Tiian kanssa Tallinnassa, postausta siitä tulee viikonloppuna ja samalla ideoitiin, että koska me nyt kuitenkin tavataan toisiamme suht paljon ja nähdään yhteisissä tapahtumissakin, niin päätettiin laittaa yhteistä tubekanavaa täydentämään meidän blogejamme.
Eli tuolta löyty meidän yhteisitä jutuista videota ja samalla me kumpikin tullaan tekemään ihan omia juttujamme sinne. Kanavalta löytyy jo kolme videota, joten ei kun lampsis sinne katselemaan meidän tekemisiämme:)

Oikein ihanaa loppuviikkoa teille, nauttikaahan upeasta ruskasta <3








16 kommenttia

  1. Ihania kuvia taas kerran, kyllä syksy osaakin olla kaunis. <3 Tänään nähdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se syksy osaa tosiaan ollu aika kaunis kaiesta huolimatta <3

      Poista
  2. Irtiotot ovat välillä hyviä arjesta.Tein myös hyviä ostoksia täällä jJenkeissä ja olen katsellut luonnonkosmetiikka brändejä täällä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joskus niitä vaan tarvitsee jotta jaksaa :)
      Mahtava kuulla, että olet tehnyt niin hyviä ostoksia. Siellä on varmasti ollut hyvät ja laajat valikoimat!
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Kivoja kuvia syksystä ja mukavalta näytti teidän Tallinnan matkakin:)
    Sä olet reipas, kun jaksat opiskellakin vielä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiioksia M ja mukava reissu tosiaan oli :)
      Tämä opiskelu on ainankin vielä tuntunut ihan kivalta, hyvä työporukka takna ja opiskelukaverit on niin mahtavia myös.

      Poista
  4. Tiia ja sinä olette niin ihania, että pitääpä laittaa tuo kanava heti seurantaan.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Outi sä oot kyllä ihan mahtava <3
      Sinne ihanaa viikkoa!

      Poista
  5. Ihana irtiotto arjesta tuo teidän reissu.
    Luinkin siitä jo Tiiankin blogista.
    Onnea kanavalle!
    Toivottavasti päänsärkysi hellitti.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva ja nautittiin täysillä :)
      Kiitos paljon ja nyt tuntuu, että tämä kanava on kiva juttu ja toivottavasti saadaan paljon aikaa sinnekin :)
      Kaunista viikkoa Kirsti!

      Poista
  6. Kauniit kuvat, kyllä syksy on upea väreineen. Sulla on ollut haipakkaa, rentouttavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu ja syksy on kyllä sellaista väriloistoa että täytyy nauttia <3
      Joo haipakkaa tuntuu olevan edelleen, mutta kyllä tämä tästä.
      Kivaa viikkoa sinne <3

      Poista
  7. Syksyn utuisia tunnelmia kuvissasi. <3
    Opiskeluintoa sinne!
    Näinkin ihastuttavia kuvia Tiian ja sinun Talinnan reissulta. =)
    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Susanna. Täällä on ollut niin vauhti päällä työn jka opintojen kanssa, että oikeastaan kaikki muu on jäänyt vähän vähemmälle, valitettavasti.
      Kaunista viikkoa sinne <3

      Poista
  8. Kaunis syksy <3
    Jee, kanava tilattu! :)
    Energiaa uuteen viikkoon Souliina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinä ihanuus <3 Syksy on kyllä kaunis, pimeydestä huolimatta.
      Mahtavaa viikkoa Nina!

      Poista