Aurinkoinen kesäviikonloppu




 


Jos saisin nyt toivoa jotain, toivoisin, että aika hidastuisi hetkeksi-tähän hetkeen.
Mulla on hyvä mieli viikonlopusta. Perjantaina töiden jälkeen kurvattiin Hämeenlinnaan, koska jääkiekkokausi on alkanut ja Sakella oli kauden eka harkkapeli edessä.

Perheen miehet menivät paikalle joukkueen kanssa, ja minä lastasin oman auton täyteen kannustusjoukkoja ja ajelin pelipaikalle perässä. Hieman huvitti, kun mukaan piti pakata toppavaatteet, kun ulkona mittari näytti +30 astetta. Mutta sisällä hallissa se toppatakki tuli todella tarpeeseen.
Pelit päättyivät tasapeliin ja kotiinpäin lähdimme ajelemaan joskus 21 aikaan illalla. ehdin viedä kannustusjoukot koteihinsa ja sen jälkeen lähdettiin Verbun kanssa, vielä hakemaan poikia kotihallilta himaan.
Kun söimme yöpalaa puolen yön aikaa olohuoneen lattialla, en voinut kuin hymyillä.  Olo oli väsynyt, mutta onnellinen. Siis vaikka tää kaikki on välillä rankkaakin, niin en vaihtaisi sekuntiakaan pois, on se kaikki myös ehdottomasti sen arvoista.

Lauantaina pojilla oli joukkueen kanssa vuorostaan mökkireissu edessä ja minä jäin Verbun kanssa viettämään tyttöjen viikonloppua.  Oikeasti me ei tehty lauantaina oikeastaan mitään ihmeellistä. Leffoja, safkaa, perushöpinöitä ja löhöilytuokioita pupun kanssa.  Just sellaista ihan parasta toimettomuutta. Niin ja toki me vähän testailtiin uusia meikkejä, jotka olen saanut pr-näytteenä. Nuo Max Factorin huulikiillot ovat suloiset. Niissä on kaunis kiilto ja päivettyneelle iholle, nuo kumpikin sävy käy kauniisti. Rimmelin aurinkopuuteri oikein toimiva, ja tuo aurinko yksityiskohta on kaunis. Molemmat jäävät käyttöön.

Tänään sitten vähän skarpattiin. Ensin aamuteet ja pienet aurinkohetket parvekkeella, jonka jälkeen innostuin siivoamaan vaatekaappini ja heitin pois vaatteita puolentoista Ikean jättikassin verran. Nämä vaatteet siis lähtivät eteenpäin kiertoon ja yksi muovipussillinen roskiin.
Vaikkakin vaatekaappini tyhjenikin reilusti, jäi sinne vaatetta ihan tarpeeksi.
Tällainen reilu vaatekaapien raakkaus on aina välillä tosi hyvä juttu. Nyt jätin itselleni vain ne vaatteet, joista todella tykkään, ja jotka on suht helppo yhdistellä muiden vaatteiden kanssa.
Eipähän tarvitse sitten ihmetellä enää täyden vaatekaapin edessä, ettei ole mitään päällepantavaa:)

Mutta siis tällaista täällä tällä kertaa, mitenkäs teidän viikonloppunne on sujunut?
.

11 kommenttia

  1. Kivalta kuulosti ja siellä on keretty tehdä vaikka mitä:) Täällä viikonloppu sujahti koko poppoon vapaiden vietossa ja pääsin pitkästä aikaa tapaamaan äitimuoria❤ Mukavaa alkavaa viikkoa❤

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalle♡Kukakohan siivois mun vaatekaapit🤗Pitäis saada tilaa syysvaatteille!

    VastaaPoista
  3. Minä olen viettänyt koko viikonlopun siskoni kanssa ja on kyllä ollut ihan huippu hauskaa. Saatiin hervoton naurukohtaus Kierrätyskeskuksen hyllyjen välissä ja siitäkön ei eräs rouva tykännyt. Tuhahteli ja näytti hapanta naamaa, joka vaan sai meidät nauramaan enemmän :)
    Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa ihanuus <3

    VastaaPoista
  4. Täällä meni hyvin. Löhöillessä, tänään tehtiin miehen kanssa pitkä pyöräretki iltasella. :)

    Ihanaa viikkoa S! <3

    VastaaPoista
  5. Kivalta kuullosti! Muistan tuon tunteen,kun viikonloput vierähtivät jäähallilla... kivaa aikaa ja siitä porukasta tulee ihan oma yhteisönsä, jonka kanssa on omat jutut.

    VastaaPoista
  6. Ihana viikonloppu ja nuo sinun kuvasi. Wau!
    Minä en juuri nyt haluaisi elää tätä aikaa yhtään pitempää. Viikonloppukin on mennyt miettien synkkiä säilömisen lomassa. Lapsen tuleva munuaissiirto ja muiden lasten testaaminen luovuttajiksi jännittävät. Yksi hylättiin, koska hänellä löytyi alkava munuaissairaus ja toisen krea vaatii uusia tutkimuksia. Prosessi on muutenkin pitkä. vielä pisteeksi iin päälle koiran nivelrikko on äitynyt pahaksi. Mutta toivo on vahva.
    Kaikkea hyvää teidän viikkoonne <3

    VastaaPoista
  7. Vaatekaapin siivous kuulostaa siltä, että sen pitäis olla mullakin tehtävälistalla! Hirveä sekasotku koko kaappi...

    Täällä oli viikonloppuna kuopuksen futisturnausta, toisen treeniä ja omaa haahuilua. Perjantaina pistäydyin ekaa kertaa terassilla tänä kesänä - ehdin sentään :D

    Ihanaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  8. Mukavia hetkiä, mä aina uppoudun sun kauniisiin kuviin. Kiitos <3
    Täällä on ollut kiva viikonloppu metsäretkeillen, lukien ja käsitöitä tehden. Elämä on ihanaa <3
    Energiaa ja iloa uuteen alkavaan viikkoon kaunokainen <3

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa ihanalle :) Kiva kun siivosit vaatekaappisi, sillä minä sain nuo ihanuudet itselleni <3
    Ihania nuo meikit ja kuvat <3
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  10. Ihastuttavia kuvia! <3 Oikein ihanaa uutta viikkoa, minä yritän syksyn myötä avata muitakin kuin oman blogini! :)

    VastaaPoista