Rippijuhlat





















Tämä kesä tuntuu hyvältä ja viime viikon lauantai erityisen upealta. Se oli päivä, jolloin juhlittiin meidän keskimmäisen lapsemme, Saken rippijuhlia.

Jollain tavalla ei voi kuin hämmästellä kuinka nopeasti tämä aika menee. Nyt jo ripille, vastahan hän oli pieni poika, tai no johan hän on ollut minua pidempi jo monta vuotta eli ei niin pieni, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan;)

Aamu alkoi auringon paisteella, äidin kurvatessa meille jo seitsemän aikaan aamulla voileipäkakut mukanaan. Kohta paikalle saapui siskoni ja veljeni. Meillä oli jo valmiina lasten ystäviä yökylässä, yksi tuli Tampereelta, toinen naapurustosta ja he joka jäivät siis koko viikonlopuksi meille. Vaikka oltiin koko porukka hyvissä ajoin ylhäällä ja valmiina juhlapäivään meinasi silti tulla pikkuinen kiire, kun oli muka kaikkea tekemistä vielä ja kuinka ja kirkossa piti olla jo 9.30

En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen ja onnellinen olen perheestäni, joka todellakin on aina valmiina auttamaan, eikä isojenkaan juhlien järjestäminen jää pelkästään yhden ihmisen hoidettavaksi. Minä olin nimittäin koko viikon töissä- juhlapäivää lukuun ottamatta, joten yksin näiden juhlien järkkääminen olisi ollut sula mahdottomuus-juhlia rakastavallekin.

Talkoohenki toimii aina, niin tälläkin kertaa. Äitini toi siis tullessaan voileipäkakut, siskoni leipoi gluteenittomat kakut ja esikoiseni valmisti suklaatäytekakut ja minä puolestani hankin kaiken muun rekvisiitasta ruokaan ja juomaan. Tapani mukaan liioitellen, meillä on vieläkin kaapit täynnä herkkuja ja kolme pulloa kuohuvaa! Ja rääppiäisiäkin on jo pidetty niin kotona kuin töissä ja silti evästä riittää.

Konfirmaatio vietettiin kauniissa Espoon Tuomiokirkossa. Kirkko oli ääriään myöten täynnä, kun rippilasten läheiset olivat kerääntyneet sankoin joukoin juhlistamaan tätä ainutlaatuista päivää.
Tilaisuus oli kaunis ja pienen orkesterin soittama musiikki erityisen tunteikasta.
Kirkonmenojen jälkeen kotimme täyttyi ystävistä ja sukulaisista, iloisista tunnelmista ja tosiaan mahdottomasta määrästä syötävää.
Valokuvia muistettiin ottaa muutama kirkolla, mutta ei sitten kotona oikeastaan laisinkaan, paitsi ne muutama ikimuistoinen, jossa yksi pelmahtaa kuvaan mopokypärä päässä, tai sitten se isosisko-pikkuveli-et osaa leikata kakkua-kuva.
Koska minä halusin vain nauttia päivästä enkä olla sidottuna kameranjatkeeksi, en tuona päivänä, niin ei oikeastaan edes harmittanut, ettei ehditty tai muistettu kuvata juurikaan, ei edes kaikkia vieraita, sori tästä. Mutta muistot tuosta päivästä pysyvät kuitenkin mielessä ja sydämessä ja se on tärkeintä<3





Minun mekkoni on Braezin mallistosta ja saatu juhlaa varten. Rakastan tuossa mekossa kaikkea, sen väriä, keveyttä ja kuinka kauniisti se laskeutuu. Se on päällä kuin silkkiä.  Parasta, että mekko taipuu niin arkeen kuin juhlaan sekä joka vartalonmallille ja on ajaton.  Mietin alkuun, annanko mekon olla ihan tuollaisenaan, mutta päädyin kuitenkin lisäämään siihen mustan ohuen vyön. Toimii kummin vain.
On ihana ajatella, että nyt minulla on yksi luottomekko, johon turvautua oli kyseessä sitten rippijuhlat, valmistujaiset, häät tai vaikka 50- kymppiset. Tämä on tosin ihan täydellinen myös sinne etelänmatkalle, jonne mieli halajaa edelleen kovasti.
Joten iso kiitos mekosta Braez ja Trendeal, teitte omalta osaltanne päivästä erityisen<3

Juhlat olivat onnistuneet ja niin meidän näköiset, täynnä naurua, ihania ihmisiä ympärillämme, loputonta puheensorinaa, halauksia, onnellisia hetkiä ja upeita muistoja.
Kiitos kaikille rakkaille vieraillemme jotka teitte Saken ja meidän päivästä ikimuistoisen <3








36 kommenttia

  1. Meillä onneksi on vielä hetki ennenkuin rippijuhlia järkkäillään, vaikka kaikki kyllä sanovatkin, että aika hujahtaa vauhdilla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hujahtaa vauhdilla todellakin, ihan huomaamatta :D

      Poista
  2. Kiitos vielä kerran aivan ihanista juhlista. <3 Kaikki oli niin kauniisti järjestetty ja oli ihanan tunnelmallista.
    Tuo sinun mekkosi on niin kaunis ja tuo pääntienrypytys on piste i:n päälle. Ei ihme että mekkoa kehuttiin, sopi sulle täydellisesti.
    Kuvat on taas niin kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille, kun olitte mukana juhlimassa, oli ihanaa <3
      Kiitos mekkokehuista, se on ihana ja tuntuu kuin olisi juuri minulle tehty <3
      Tykkään tuosta pääntiestä myös. Rypyt on kaunis ja ihana kun sitä voi käyttää myös tuolleen, alemmaksi tiputetuna.

      Poista
  3. Voi miten isoilta rippikouluikäiset jo näyttävätkään! Hullua ajatella että reilu kymmenen vuotta, ja itsekin järkiään näitä juhlia 🙈❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eikös vain olekin isoja! Jotenkin itsekin ihan hämmästyneenä, että missä vaiheessa noista lapsista noin isoja tulikaan:D

      Poista
  4. Kaunis äiti ja komea rippipoika, onnittelut! <3

    VastaaPoista
  5. Aivan upeita kuvia ja ihanaa juhlafiilistä! Onnitteluja kovasti koko perheelle ja erityisesti Sakelle! Upea tuo sinun mekkosi ja niin olet sinäkin:)♥ Ihanaa kesää teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Päde, ihan koko poppoolta<3
      Meeko on kyllä yksi unelma:)

      Ihanaa kesää sinne myös<3

      Poista
  6. Ihanat onnelliset juhlat, juhlakalut ja perhe. Onnea hurjasti <3<3

    VastaaPoista
  7. Nämä kuvat oli niin täydellisiä. Tuollaiset rennot juhlat on sellaisia, joissa itsekin viihdyn.
    Oikein ihanaa viikonloppua teille ja onnittelut vielä rippilapselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Itsekin viihdyn juuri rennoissa juhlissa, ja sellaiset halusin näistä tehdä. Sellaiset joissa kaikki viihtyvät ja tarjottavaa riittää varmasti:)

      Poista
  8. Komea rippilapsi.
    Olet kaunis ja mekko pukee sinua.
    Hyvät kuvat, joista näkee kaikkien viihtyvän juhlissa.
    Taas on pujotettu yksi helmi lisää muistojen helminauhaan.
    Upeaa kesän jatkoa sinulle ja poppoollesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Kirsti kauniista sanoistasi <3
      Olen tyytyväinen siihen kuinka kivasti juhlat menivät ja kyllä, yksi helmi on taas pudotettu siihen muistojen helminauhaan. Olen onnellinen, että saan kokea näin hienoja hetkiä elämässäni <3

      Poista
  9. Onnittelu rippilapselle ja vanhemmille!
    Niin se aika menee - lapset kasvavat ja pääset ripille.
    Tuli hauskoja muistoja mieleen omista rippijuhlista.
    Aurinkoista viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marjo <3
      Hiih, näissä hetkissä tulee kieltämättä mieleen oma ripariaika, oli sekin ihanaa :) Mahtavia muistoja kaikille.

      Ihanaa kesää <3

      Poista
  10. Samoja ajatuksia täälläkin on ollut rippijuhlien jälkeen, mihin tää aika menee? Vastahan minä tuon pienen käärön kanssa kotiuduin laitokselta ja ihan vasta saattelin ekaluokalle. Nyt sit olikin jo ripin vuoro. Olenko siis vanha kun lapsikin on äitiä päätä pidempiä.
    Upeat juhlat teilläkin siellä. Meillä juhlat toteutuivat suht talkoo meningillä ja olen siitä enemmän kuin onnellinen.
    Upea tuo sun mekko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, ihan käsittämätöntä mihin tämä aika oikein hujahtaa! Samoja asioita mietin, vastahan tuo oli niin pikkainen, vaan ei enää.

      Meillä kummallakin näköjään sama juttu, että lapsi on äitiään päätä pidempi:)
      Minusta on hienoa, että tälläinen talkoohenki puree edelleen. Olen samlla lailla kiitollinen, kun lähipiiri haluaa ja ehtii osallistua, koska tälläisissa kekkereissä on kuitenkin aina oma hommansa.

      Kiitos Nanni kaikesta, mekko on vienyt sydämeni <3

      Poista
  11. Onnea pojalle ja vanhemmille. Ihanat juhlat☀️💕

    VastaaPoista
  12. Onnea teille kaikille! Yksi merkkipaalu saavutettu. Meillä en saanut lapsia ripille innostettua, olisi vaatinut vuodenmittaisen sitoutumisen ja harvaseilta. En voi moittia, itsekin ripin käivin viikon aikana.

    Ja se aika rientää. Päivät menevät hitaasti, mutta vuodet lentävät. On se merkillistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä osuvasti sanottu, että Päivät menevät hitaasti, mutta vuodet lentävät.

      Ja eihän siinä mitään, jos lapset eivät innostu rippikoulusta, jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi katsoo <3
      Ihanaa viikkoa!

      Poista
  13. Onnea komealle pojalle :) ja koko perheelle!
    Ihanan rennot juhlat, tykkään just tuollaisesta leppoisasta meiningistä.
    Meillä on myös tapana järjestää kaikki juhlat, joulua myöten, yhdessä tehden. Jokainen tekee niitä, missä on hyvä ja mitä tykkää valmistaa. Helpottaa kaikkien urakkaa ja on sitä paitsi kivaakin.
    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Maarit <3 Talkoohenki on ihan parasta. Yhdessä tekeminen on ihanaa ja tosiaan helpottaa urakkaa kummasti.
      Meidän juhlat ovat aina aika leppoisia ja rentoja. Hyvää syötävää ja paljon pulinaa:)

      Ihanaa viikkkoa sinne <3

      Poista
  14. Upeita kuvia. Rippijuhlat ovat aina jotenkin koskettavia. Saa nähdä kuinka isityypin käy, kun tytön juhlat aikanaan koittavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä voi isityypiltä kyynel vierähtää, tuollakin vierähti aika monella <3
      Kiitos paljon ja ihanaa viikkoa!

      Poista
  15. Päivä näytti hienolta! Ja onnea pojalle ripille pääsyn kunniaksi! Kuvat olivat tosi kauniita tässä postauksessa! :)

    VastaaPoista
  16. Kauniita kuvia äidistä ja pojasta!
    Varmasti mieliinpainuva tilaisuus. Itse aina liikutun rippijuhlissa, kun nuoret ovat niin viattomina kaikki elämä vielä elettävänä!
    Kaunis muuten tuo mekkosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mamma <3 Tilaisuus oli kaunis ja mieleenpainuva. Kirkossa liikutus oli käsinkosketeltavaa. Ne kaikki ihanat nuoret, rakkaiden ympäröiminä, elämä edessä. Ihana päivä <3

      Poista
  17. Kuvista välitti mukava tunnelma ♥ Ihana tosiaan tuo sinun mekkosi, kaunis olet!

    VastaaPoista