Joulumarkkinat




















Heräsin tänään kännykään piippaavaan Facebook viestiin. Se muistutti, että Lohjalla alkoi Menneen ajan joulumarkkinat.
En muista, että olisin missään kohtaa osoittanut Facebookille kiinnostuksesta kyseistä tapahtumaa kohtaan, mutta sitten innostuinkin ajatuksesta, koska tälle päivälle ei ollut yksinkertaisesti mitään suunnitelmia tehtynä, joten voisihan siellä lähteä käymään.

Yritin kovasti houkutella lapsia mukaan, mutta heidän innostuksensa oli, sanoisinko laimeaa. Saku ei edes kuorsaukseltaan kuullut tai halunnut kuulla ehdotustani ja Verbun ehdoton ei, korkealla ja kimeällä äänellä teki hyvin selväksi hänen kantansa, joten turvauduin satavarmaan vaihtoehtoon ja soitin siskolleni, että eihän sinulla ole mitään suunnitelmia aamupäiväksi, nimittäin minulla olisi.
Kuten sanoin satavarma tapaus, tunnin päästä olimmekin jo markkina humussa.

Taidettiin käydä kumpikin ensimmäistä kertaa kyseisillä markkinoilla ja täytyy sanoa, että reissusta jäi vähän ristiriitainen fiilis.
Toisaalta oli hienoa, kun kojuja oli todella paljon ja paikan päällä oli paljon ihmisiä liikkeellä, niin paljon, että välillä itsensä luoviminen kojulta toiselle varsikin kameran kera, tuntui lähinnä urheilusuoritukselta, jota voisi verrata amerikkalaiseen jalkapalloon ;)
Myynnissä oli paljon käsitöitä, huovutettuja tonttuja, keramiikkaa, villavaatteita, keppihevosia, leivonnaisia, kransseja ym

Hinnat näytti olevan varsin kohtuullisia, kun ajatellaan että myynnissä on käsityöläisten uniikkeja tekeleitä. Glögiä, pipareita, joulutorttuja, makkaroita ja erilaisia ruokakojujakin oli mukavasti tarjolla, mutta toisaalta paikkoja minne olisi voinut eväidensä kanssa istahtaa, ei ollut montaakaan.
Ostimme silti hieman ruokaa ja glögiä lämmikkeeksi. Lucalle ostin kauniin tonttulakin, tuosta yllä näkyvästä puodista.

Silti se kunnon jouluinen fiilis jäi puuttumaan. Luulen että tunnelmaa hieman latisti jäätävän kylmä ilma. Vaikka oltiinkin plussan puolella, tuuli oli pureva, jäätävän kylmä ja kolea, sellainen luihin ja ytimiin menevä. Olisipa ollut edes lunta, niin tunnelma olisi varmasti ollut ihan toinen.

Mutta siis ihan käymisen arvoiset markkinat kuitenkin.

30 kommenttia

  1. Kävit siis meillä Lohjalla! Tuolla humussa pyörittiin mekin aamupäivä.
    Ei sieltä paljon ostettavaa löydä, mutta perinteeksi on tullut.
    Kylmä viima tunki kyllä läpi!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän minä kävin :) Voi vitsi kun hauska sattuma, että samaan aikaan ollaan siellä pyöritty. Olisi ollut kiva törmätä :)
      Oli kieltämättä kova viima, ensi kerralla täytyy ehkä pikkaisen lämpöisemmin vielä pukeutua.
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Ponikarsinassa on ihana tungos :)

    Täällä meillä vietettiin perjantaina "tonttujen yötä", pimeässä ja kosteassa kelissä. Kaupat oli Vanhassa Raumassa auki ilta yhdeksään ja torilla oli paljon myyjiä... mutta SE tunnelma puuttui minultakin. Uskoisin, että se on se lumi - Valkea joulu, mitä minä ainakin kaipailen ja tunnelma nousisi välittömästi "kattoon".

    Lumen puutteesta huolimatta oikein mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juu todellakin oli, mutta sulassa sovussa ponit siellä kuitenkin olivat :)
      Ihanalta kuulostaa teidän tonttujen yö-vahinko vaan että se fiilis jäi puuttumaan sielläkin.

      kyllä se vaan on niin, että kun se lumi puuttuu, niin se vaikuttaa fiiikseen halusi tai ei.

      Kiitos Marru ja ihanaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  3. Ensiksi kuvia katsoessa tuli hinku vastaaville markkinoille. Sitten huomasin yhtäläisyyksiä Tallinan joulutorin kanssa. Kun luin fiiliksistänne ja säästä, ei enää tehnytkään mieli minnekään. Hyvää 2. adventtia sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä varmasti yhtäläisyyksiä Tallinnan joulutoriin, mutta jotenkin Tallinnassa se fiilis on silti parempi. Varmasti johtuu siitä, että siellä on kauniita vanhoja taloja ympärillä.

      Mukavaa sunnuntaita sinne!

      Poista
  4. No mahtavat markkinat, kuvista saa hyvän fiiliksen <3
    Tunnelmallista iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että kuvat toi hyvän fiiliksen <3
      Leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
  5. Minä en ole tänä vuonna käynyt joulumarkkinoilla. Turun Suurtorilla järjestetään myös Vanhanajan joulumarkkinat joka vuosi. En tiedä, ovatko nämä sateiset ilmat vieneet fiilistä lähteä markkinoille?
    Mutta kyllä sinun kuvistasi koki kivan tunnelman. Pitäisikö itsekin ryhdistäytyä ja lopettaa se lumen odotus ja mennä vain joulumarkkinoille. Kyllä sieltä se joulutunnelma löytyy.
    Kiitos inspiraatiosta Pauliina <3 ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen että se sää kyllä vaikuttaa aika paljon tuohon fiilikseen lähteä mihinkään ja yleensäkin joulutunnelmaan. Saako pyytää edes pientä lumisadetta?

      Käsittääkseni ne Turun Suurtorin markkinat on aika upeat? Täytyy varmasti joku kerta poiketa sielläkin ennen joulua :)
      Oikein ihanaa joulun odotusta ja toivotaan, että se kunnon joulufiilis sieltä löytyy, ihan jokaiselle, Tuula <3

      Poista
  6. Itse olen menossa huomenna tuonne markkinoille. Taidanpa laittaa kunnon toppitakin päälle.
    Käsityöt kiinnostaa minuakin ja kiva tietää, että oli kohtuuhintaisia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihanaa markkinapäiävää ja toivotaan, että ilma olisi mukavampi.
      Siellä on kuule sinulle vaikka mitä ihania ideoita<3
      Laita vaan paksu toppis päälle, pipo ja lapaset mukaan, niin kyllä siellä pärjää :)

      Poista
  7. Oi mikä tapahtuma ja wau mitä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kiva käydä, kun enenn en ole tuolla ollut, nyt yhtä kokemusta rikkaampi :)
      Kiitos Nanni ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  8. Oi, miten ihanat markkinat. Mekin olimme tänään vanhanajan joulumarkkinoilla ja vettä satoi taivaan täydeltä. Ei kovin jouluista, tunnelma ratkaisee. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin oli yhtä surkeä sää :( Harmittaa noiden myyjienkin puolesta, kun saavat nököttää siellä kurjassa ilmassa koko päivän. Minä niin toivon sitä pientä lumisadetta <3
      Ihanaa joulun odotusta sinne teille myös!

      Poista
  9. Tänään suuntaamassa tänne 😘 Kiva tapahtuma viime vuoden perusteella ja kaikkea kivaa tarjolla. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietää oikein ihana päivä siellä ja toivotaan, että tuuli olisi hieman laantunut!
      Kivaa markkinapäivää <3

      Poista
  10. Kivoilta markkinoilta näyttää. Varmasti sää vaikutti fiilikseen. Mukavaa adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivat markkinat oli ja uskon, että porukka oli ihan mukavalla fiiliksellä kaiken kaikkiaan liikkeellä.

      Mukavaa adventtia sinnekin :D

      Poista
  11. Hieman harmittaa, kun sain kutsun, mutta en pääse, koska on myös kurssipäivä...joulu on jokavuosi, mutta kurssi vain nyt :)

    Kuvien mukaan olisin kyllä viihtynyt oikein hyvin...
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, mutta toisaalta onhan noita markkinoita useampia ennen joulua. Toivottavasti ennätät jonnekin käymään:) Ja totta kurssi menee ehdottomasti tärkeysjärjestyksessä ykköseksi :)
      Mukavaa sunnuntaita sinne!

      Poista
  12. Kiitos kutsusta, kiva oli lähteä markkinoille, mutta kuten sanoit lumi olisi ollut kiva piristys tuohon ankeaan ilmaan. Ihania käsitöitä oli ja lämmin glögi ja ruoka piristi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin kiva reissu sun kanssa, vaikka ilma oli ankea ja markkinoilla oli lievä tungos. Mutta se safka ja glögi, nam! Hah ja ihan parasta meidän lauluosuus autossa :D

      Poista
  13. Katselin just et hinnat oli mustakin kohtuullisia, mitä kuvissa vilahteli, kuitenkin käsityönä tehtyjä. Kuvista välittyy tosi kiva tunnelma, harmi jos oli ahdasta, että joutui melkein taklaamaan, että pääsi kojuille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minusta hinnat oli hyvin kohtuullisa, koska käsityötä nimenomaan.
      Kivaa siellä sinäänsä oli, jos ei lasketa sitä mieletöntä viimaa. Hippasen oli ahdasta ja kuvaaminen paikoitellen mahdotonta. Mä tosin koen asian aina vähän vahvemmin, kun se menier pistää huimaamaan jos on hurja vilinä ympärillä.

      Poista
  14. Tykkään vanhanajan markkinoista - meillä Turussa on kyllä myös hyvät sellaiset. Muutamaankin otteeseen olen käynyt fiilistelemässä, sateesta viis ;)
    Aina löytyy jotain kivaa omaperäistä ja perinteistä. Nuo keppihepat on suloisia, olisipa joku, jolle ostaa...

    VastaaPoista
  15. Me oltiin kesällä keskiaikaisilla markkinoilla ja aika samalta näyttää kuvien perusteella, kiva tapahtuma.

    VastaaPoista
  16. Hienot markkinakuvat! Joulumarkkinoilla on kyllä paljon nähtävää ja joskus tekee tosi kivoja löytöjäkin:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa❤

    VastaaPoista
  17. Aivan mielettömiä kuvia <3 Ihanaa uutta viikkoa Souliina <3

    VastaaPoista