Natura Siberica-puhdasta kauneutta





Heissan ihanat!

Jatketaan sitä mihin edellisessä postaksessä jäätiin eli kosmetiikkaa kosmetiikkaa.
Tällä kertaa halusin tulla teille kertomaan mielenkiintoisesta kosmetiikkabrändistä Natura Sibericasta, joka hyödyntää Siperian ankarissa olosuhteissa villinä kasvavien kukkien ja yrttien voimaa.

Tuotteiden koostumukset yhdistävät ainutlaatuisia Siperian yrttejä ja kasveja, joita paikalliset heimot ovat käyttäneet kauneudenhoitoon jo vuosisatoja.

Natura Siberica haluaa hyödyntää aina puhtaimpia raaka-aineita ja valitut tuotteet ovat eurooppalaisen lainsäädännön mukaan sertifioitu COSMOS NATURAL-sertifikaatilla.
Tämä osoittaa Natura Siberican sitoutumisen luontoa kohtaa ja kertoo heidän käyttämistä laadukkaista ja luonnonmukaisista raaka-aineista.

Raaka-aineet kerätään koskemattomana säilyneistä paikoista, jolloin ne on joutuneet selviytymään äärimmäisissä olosuhteissa. Näin ollen kasvit ovat joutuneet kehittämään uudistumiskyvyn ja siksi ne sisältävätkin runsaasti antioksidantteja ja ravintoaineita.


Minä kävin tutustumassa Natura Siberican tuotevalikoimaan Helsingin Stockmannilla, kun tämä luonnonkosmetiikkasarja lanseerattiin suomeen.
Sain samalla muutamia tuotteita testiin ja nyt hieman kokemuksia niistä.


Natura Siberica tuuheuttava ja hoitava shampoo on ollut koko perheen käytössä ja onkin tarkoitettu kaikille hiustyypeille.
Shampoo sisältää mm Siperian pensassembrean uutetta, joka syväpuhdistaa hiuspohjan hellästi ja vahvistaa ja korjaa vahingoittuneita hiuksia.
Tässä on mielestäni sellainen ihanan metsäinen tuoksu.
Pesee hiukset todella puhtaiksi, ja itse huomasin, että kun aloitin tämän shampoon ja hoitoaineiden  käytön pystyin jättämään yhden pesupäivän välistä, eli hiukset ei rasvoittuneet niin nopeasti.

Oblepikha Siberican-hoitoaine oli se mihin kiinnitin heti ensimmäisenä huomioni Stockmannin tuotehyllyllä. Se tai paremminkin kokotuotelinjan pullojen ulkoasu, ovat vain yksinkertaisesti todella kaunita, jotka pistävät silmään ihan väkisinkin<3

Oblepikha-linjan tuotteet sisältävät korkean pitoisuuden kylmäpuristettuja Altain tyrniöljyä, joka sisältää erittäin paljon vitamiineja, aminohappoja ja omega 3,6,7,&9-rasvahappoja.
Hiuksista tulee vahvemmat ja kiiltävämmät. Sopii myös hennoimmille hiuksille, latistamatta niitä.
Ja vielä erityinen plussa, hiuksesi tuoksuvat taivaallisen hyvältä!


Northern Soap-kasvojen syväpuhdistukseen. Sisältää koivusta valmistettua aktiivihiilta, jonka rakenne imee itseensä tehokkaasti epäpuhtauksia. Lisäksi saippuan koostumus on rikastettu villien yrttien uutteilla ja marjoilla.

Käyttö: Kostusta paketin mukana tuleva sieni vedellä ja ota pieni määrä saippuaa. Hiero varoen kasvoille, välttäen silmänympärysihoa. Huuhtele kasvot lämpimällä vedellä.

Tämä syväpuhdistava saippua on kertakaikkisen hyvä. Se ei kuivata ihoani ja kasvot tuntuu tämän jälkeeen todella puhtailta.
Pistin jopa miehenikin käyttämään tätä ja mukisemaata pesee nassunsa tällä.
Suositellaan käytettäväksi 1-2krt viikossa.


Käsivoiteiden ystävillekin on tarjolla sen seitsemän sorttia.
Esimerkiksi Extra -Firming -käsivoide sopii sinulle, joka haluaa palauttaa käsien ihon elastisuuden ja kimmoisuuden. Kiva keveä tuote jossa miellyttävän raikas ja kevyt tuoksu.


Miltäs kuulostaisi extra kiinteyttävä kasvonaamio? No mun mielestä ainankin ihan mahtavalta :)
tämä Extra Firming-yökasvonaamio on hellävarainen, jonka sanotaan siloittavan juonteita. Syväravitsee ja elvyttää ihoa. Kasvonaamion sisältämä luomutyrniöljy sisältää runsaasti vitamiineja.


Hellävarainen kasvojenkuorinta uudistaa ja elvyttää ihoa.
Luomuaprikoosin siemenet kuorivat ihon hellävaraisesti, samalla kun arktisen vadelman uute rauhoittaa sitä. Tuotteen koostumus on hieno, ei liian rakeinen ja tuoksu mieto ja miellyttävä.




Yhteenvetona voin todellakin sanoa, että Natura Siberican  tuotevalikoima on kertakaikkisen ihana ja sieltä löytyy kaikki niin naisille kuin mieheille, vartalo, -kasvo, -meikki, -hiustuotteita sekä spa -ja lastentuotteet myöskin.
Itse suunnittelin jo kuinka ihania lahjapaketteja näistä saisi koottua, syntymäpäiville tai vaikka joululahoiksi. Miehillekin on oma sarjansa, joka on sen verran tyylikäs, että kehtaa kyllä pakettiin laittaa. Hintakin on varsin maltillinen, joten senkin puolesta kynnys kokeilla tätä sarjaa, ei ole esteenä. Iso purkki kasvosaippuaa maksaa n 14e, yövoide 6e, kuorinta 9e jne...nämä on toki suositushintoja, mutta aika lailla suuntaa antavia.

 Miltä sarja kuulosti teidän korviinne ja onko Natura Siberica teille entuudestaan tuttu brändi?

24 kommenttia

  1. Maailman ihanimmat kuvat, jotka ylistää tätä mielettömän kaunista sarjaa ja joka on vielä uskomattoman edullinen.

    Kaunista päivää Souliina 🍁💕💖💕🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tiia <3 Tuo sarja on kyllä upea ja edullinen. Ihan mahtavaa kun se on nyt Stockmannilla, niin pääsee hypistelemään ja tuoksuttelemaan näitäkin tuotteita :)

      Kaunista päivää sinnekin <3

      Poista
  2. Uusi brändi minulle! Eipä ihan heti tulisi mieleen yhdistelmä Siperia-kosmetiikka!
    Mielenkiintoiselta kuullostaa ja tuo extrakiinteyttävä kasvonaamio kuullostaa todella superilta! Kiitos näistä vinkeistä Souliina ja kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kuule tllut minullekaan heti mieleen, mutta täytyy sanoa, että on ihan huippu toimiva yhdistelmä :D

      Hih, mä tykkään kaikesta mikä on extrakiinteyttävää, se ei voi olla laisinkaan huono homma!
      Brändi on tosiaankin mahtava, suosittelen tutustumaan, minä ihastuin aivan vallan tähän.

      Ihanaa viikkoa Mamma63 ja kiva kuulla, että tykkäsit näistä vinkeistä <3

      Poista
  3. Ihan uusi brändi myös minulle. Heti innostuin tuosta shampoosta, itselläni kun on rasvoittuvat hiukset ja joka päivä pitää pestä, ni olisi kiva löytää shampoo joka pitäisi hiukset puhtaana pidempää.
    Tuo kasvojen syväpuhdistaja on kanssa todella kiinnostava, olen hulluna kaikkiin syväpuhdistaviin, joten tuo on ihan pakko käydä ostamassa :)
    Tuo edullinen hinta houkuttaa ostamaan paljon näitä tuotteita (tiedän mitä laitan ystäville ja sukulaisille joulupaketteihin ):D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shampoot ja hoitsikat on hyviä ja riittoisia, kun näitä tarvitsee suhteessa käyttää vähemmän.
      Toi musta syväputsari on kiva, naama on kun nokipojalla:D Rakstan putsareita ja naaioita joissa on jokin jippo!

      Kiva kun löysit suosikkeja, siellä hylyllä niitä löytyy taatusti lisää.
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  4. Ei ole ollenkaan tuttu sarja, mutta kertomasi perusteella voisin kokeilla. Olen aidosti kiinnostunut. Erityisesti hinnat kuullostavat hyviltä näin työttömälle :D

    Valloittavaa viikkoa, ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuula, että sarja herätti mielenkiintosi.
      Minusta tässä on varsin kotuulliset hinnat ja hyvät tuotteet. Juttelin juuri irolaisen ystäväni kanssa, joka käyttää kyseistä sarjaa, samalla selvisi miksi hänen hiuksensas näyttää niin upeilta!

      Poista
  5. Ihan tuntematon sarja!Kuvasi on todella kauniit ja kukkaroystävälliset hinnat mikäs sen mukavampaa!Kivaa viikkoa Souliina🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sarja oli minullekin täysin tuntematon tähän asti, ja olenkin innoissani että pääsin tutusumaan tähän. Sitä kautta tuli sarja hieman tutummaksi ja ihana pästä kertomaan tästä teillekin :) Kiitos kristiina kovasti<3

      Poista
  6. Kiitos tämän minulle ennestään oudon tuoteperheen esittelystä. Joudun kokeilemaan jo pelkästään viimekesänä tekemäni Trans-Siperian junamatkan muistoksi. Mukavaa tätä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan huikeata tuo sinun Siperian junamatkasi. Tkkataki sinun on sitten testattava näitä, tuo on jo ihan paras syy <3
      Ihanaa päivää sinulle!

      Poista
  7. Ei ole entuudestaan tuttu merkki. Syväpuhdistava Northern Soap kuulostaa kyllä tosi hyvältä, sitä voisi vaikkapa testata.
    Mukavaa tiistai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppä Outi Stockmannilta katselemassa sarjaa, voin vanna, että ihastut <3 Tuo northern Soap on kiva tuote!

      Mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  8. Tuota shampoota ja hoitoainetta haluaisin ehdottomasti kokeilla. Muistatko yhtään minkä hintaisia noi olikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt ihan oikein muistan niin taisi olla 12-14e pullo. Kantiskortilla sai alennusta.
      Tiedätkö Nanni, en ole muita enää käyttänytkään sen jälkeen kun sain nämä käsiini :)

      Poista
  9. Toi kuorinta on mun lemppari. <3

    VastaaPoista
  10. Ihanalta kuulosti tuotteet ja kuvat on upeita♥ Tuo sarja ei minulle olekkaan tuttu entuudestaan. Kun tilaisuus tulee niin täytyykin lähemmin tutustua:) Mukavaa syksyistä viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarja oli minullekin tätä ennen vieras, mutta olen iloinen kun sain tutustua tähän. varmasti jatkan linjan muidenkin tuotteiden kokeilua.

      Tutustu ihmeessä ja toivotaan, että sieltä löytyisi jokin ihana lempituote myös sinulle Päde <3

      Poista
  11. Tällä sarjalla on niin upeat tuotepakkaukset, en ole vielä itse tuotteita kokeillut. Mutta sivuhuomiona, voi miten ihana on tuo viimeinen puistokuva ^_^ Saako kysyä, mistä noin viehättävä puisto löytyy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on Salka, en voinut olla ihastelematta näitä putiloita <3
      Kiitos, tämä puisto löytyy ihan meidän läheltä Espoosta ja on nimeltään Träskändän puisto.

      Poista
  12. Kauniita kuvia kauniista puteleista. Itse olen kokeillut näitä tuotteita, paitsi tuota rakeisempaa kuorintaa en vielä tohtinut, mutta muuten ja ihan kivoilta vaikuttivat. Musta saippuakuorinta oli metka, mutta ihan himpun verran liian kuivattava näin kuivalle iholle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mysterious <3 Hyvä huomio muuten, jos on kuiva iho niin musta saippua, voi olla hieman kuivattava. Minä tosin laitoin sen jälkeen seerumin ja voiteen perään, joten ihan hyvätä tuntui.
      Muuten sarjan tuotteet on tuntunut kivoilta, ja varmasti kokeilen myös muitakin.

      Poista