Oi kun olisi taas niin ihana kirjoittaa tänne blogiin jotain positiivista ja hauskaa, mutta nyt on mielessä lähinnä viikon valitusvirsi.
Valokuvatkin on edellisitä postauksista kierrätettyjä, mutta haittaaks se.
Jokaisella meillä on niitä hyviä ja huonoja päiviä. Toisilla ne kestää viikonkin, niin kuin allekirjoittaneella.
No mikä mua nyt sitten hiertää?
Viime viikolla minulla alkoi vatsa kipuilla, mutta ajattelin sen johtuvan jostain mitä olen syönyt, joten en aluksi kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Loppuviikkoa kohden kipu alkoi voimistua ja tuntui kun joku olisi puukolla iskenyt munasarjan irti. Perjantai-iltana makasin sängyssä kippurassa ja naama valkoisena, kuumeen noustessa korkeuksiin. Mieheni totesi, että lähtee viemään minua sairaalaan samantein-kieltäydyin. Olin liian väsynyt liikkumaan, eikä perjantaiyö päivystyksessä, iloisten humalaisten kanssa oikein houkuttanut.
Otin särkylääkettä ja vaivuin vällyjen väliin, jonkinlaiseen horrokseen. Tänä yönä kukaan ei herännyt sateen rummuttaessa ikkunalautoihin, kyllä se oli minun karjahteluni aina siinä kohdin, kun satuin liikahtamaan unissani.
Lauantaina oli selvää, että lääkäriin on lähdettävä. Pojilla oli pelipäivä enkä halunnut, että he joutuvat muuttamaan suunnitelmia, joten siskoni lähti seurakseni istumaan Jorviin. Siis osaan kyllä istua siellä ihan omin nokkinenkin, mutta onhan se mukava, kun on juttuseuraa, varsinkin kun tietää, että nuo tutkimukset kestää aina niin turkasen kauan.
Ilmoittautumistiskillä näytin ehkä aavistuksen kipeältä, koska sairaanhoitaja mainitsi, jotain irvistyksestäni-luulin kylläkin hymyileväni.
Sen että sain peffan penkkiin, tuli entinen kollegani vastaan ja jäi juttelemaan kanssamme toviksi, on se jännä, miten kymmenessä minuutissa tietää kaikki entisen työpaikan kuulumiset kymmeneltä vuodelta ;)
Katselin, että odotusaula näytti lähinnä torilta kiireisempänä aikana, ja ajattelin, että hyvä jos kahden tunnin päästä pääsen sairaanhoitajan pakeille, mutta samantein minun nimeni jo huudettiinkin. Pääsin ensimmäisenä lääkärin vastaanotolle. Aika nopeasti tohtori totesi, että vastasta on otettava tt-kuvat varjoaineella.
Hoitaja tarjosi minulle petipaikkaa, mutta sanoin, että antakaa se sellaiselle, joka tarvitsee sitä enemmän. Tiedän kokemuksesta, että ne täyttyvät viikonloppuisin alta aikayksikön. Minä pystyin kuitenkin istumaan jo.
Muutaman tunnin päästä pääsin varjoainekuvaukseen ja ihan hieman nauratti ajatus kysyä hoitsulta, että et viitsisi millään napata kuvaa, kun olen tässä pömpelissä, voisin laittaa blogiin, hahaa no en oikeasti.
Terveyskeskuspuolella tätä on oikeasti nähty jo niin paljon, että röntgenin oveen on tullut lappu jossa, kielletään kännykät ja kamerat. Siis oikeasti ihmiset kuvaavat itseään näissä toimenpiteissä, tai yrittävät.
Sillä välin, kun odottelimme uudestaan lääkärille pääsyä ja kaikkia muita tutkimuksia, niin siskoni ehti neuloa Lucalle, kolmannelle lapsenlapselleni ihanan pipon sekä kaulahuivin. Miten niin siellä meni aikaa?
Menihän siellä, mutta sen lisäksi Ellu on vaan mahdottoman nopea neuloja.
No muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsin jälleen tohtorin pakeille, joka kertoi löydöksistä, soitti parille asiantuntialle kysyäkseen neuvoa ja laittoi lähetteen jatkotutkimuksiin.
Antibioottikuurin, kipulääkkeiden ja sairasloman kera kotiin lepäämään.
Täytyy sanoa, että vaikka sairaalassa meni kuusi tuntia, oli hoito hyvää, ei valittamista-tällä kertaa.
Ainut mikä ärsyttää, on väsymys ja pahoinvointi, mutta hei elämään kuuluu ylä - ja alamäet ja tämä on vaan hetkellistä kipuilua ja kiukuttelua.
Jotenkin tässä viikon varrella on mieleeni muistunut, kun yksi lääkäri kerran töissä totesi, että kun 40+ tulee mittariin niin, jos heräät joku päivä niin, ettei minnekään koske...olet kuollut.
Voin sanoa, että olen hiton elossa.
Ja vielä pisteeksi i:n päälle, aamulla taloyhtiön Facebook ryhmässä naapuri katsoi aiheelliseksi valittaa, kun jonkun lapsen pölkupyörä ei ollut telineessä vaan ihan kauniisti seinää vasten nojaamassa, toki rappuun menevän katoksen alla, mutta ohi pääsi ihan normaalsiti, eikä taatusti haitannut kenenkään eloa.
Oli oikein valokuvan napannut tämän vääryyden kohdattuaan.
Kuinkahan hän nyt selviää tästä koettelemuksesta.....
