More&More ja puistopäivä











Koittakaa kestää, koska sanon sen varmasti sadannen kerran, mutta en voi kuin taas todeta, että lomani ei oikeastaan olisi voinut osua parempaan ajankohtaan.
Lämpöä riittää edelleen ja kaikkialla alkaa olla niin kaunista. Olen istunut rannalla kirja kädessä, nauttinut auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitäni ja katsellut lasten riemua heidän leikkiessä rantavedessä. Olen ladannut akkuja. Pikkuhiljaa tajunnut kuinka stressaava talvi ja kevät minulla olikaan takana.
Kuinka ilo monesta tekemisestä oli kadonnut, luovuuteni olevan täysin hukassa ja pipoa on kiristänyt myös urheilun vähyys, joka on ollut pakkotauolla.

Mutta huomaan että lepo tekee hyvää ja pikku hiljaa energiatasot lisääntyvät. Nyt mieli halajaa jo lenkkipolulle. Ajattelin teipata kipeän olkapään niin hyvin, ettei juokseminen olisi niin tuskallista.
Uskon, että kun pääsen takaisin liikunnan pariin, energiat nousevat entisestään.

Yksi super energiapakkaus on siskoni, jonka kanssa kävimme eilen Marketan puistossa käppäilemässä. Kun lapset olivat pienempiä, kävimme täällä useastikin leikkimässä, mutta lasten kasvaessa on puistokäynnit jäänyt unholaan.
Marketan puistossa on myös puutarhamyymälä, josta saa kuulemma kestävät kesäkukat kotiin. Yksi ystävistäni hakee täältä aina pöytään kurkut ja tomaatitkin. Tontilla on myös sisustuskauppa ja kahvila.
Tuo kuvassa näkyvä tuulimylly oli aikanaan lasten suosikki. Nykyään niin ränsistynyt ettei sinne voi enää kiivetä, kun puoli lattiaa näytti puuttuvan tönöstä.
Mutta muuten tämä on edelleen ihan kiva paikka kierrellä. Yritin tehdä hieman videotakin samalla, mutta meni niin nauruksi, että voipi olla, ettei tule mitään julkaisukelpoista.

Mutta siis piti mun vielä kertoa minun uudesta kesäkassista. Tuo More&Moren kaunis kesäkassi oli kirppislöytö, josta pulitin kokonaista 10€
Olen ihastellut tänä keväänä kauppoihin ilmestyneitä toinen toistaan upeampia kasseja, mutta ajatellut odotella alennusmyyntejä. No nyt ei tarvinnut odotella, en nimittäin usko, että enää tuon edullisemmin olisin tuota mistään saanut ja uusi vielä <3

No niin nyt on aika lähteä viemään roposet Lidliin, joten aurinkoa päiväänne ja palaillaan <3

35 kommenttia

  1. Niin megaihanat kuvat taas ja asu ja laukku, mekko ja kengät, kaikki. Vitsi mikä löytö 10e, tuo kassi olisi suhahtanut kyllä ostoskoriin heti täälläkin.

    Ihanaa uuden viikon alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ihana <3 Joo siis ihan mieletön löytö ja ei mitään käytönjälkiä. Nuo kengät on muuten siltä meidän taannoiselta Tallinnan reissulta :D

      Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  2. Ihania kuvia! Mistä olet hankkinut nuo hopeiset kengät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mini :) Nuo kengät ovat Tallinnan New Yorkerista. En tiedä onko tullut suomen valikoimiin, mutta kannattaa tsekata.

      Poista
  3. Niin kesäiset kuvat ♥ Marketan puisto on kyllä kiva paikka, täytyykin piipahtaa nyt kun sielläkin kukkii vaikka mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva paikka, sääli että nyt muutamia hieman ränsistyneitä juttuja, mutta käymisen arvoinen joka tapauksessa.

      Poista
  4. Sä oot kyllä taitava kuvaaja! ja kyllä lomasäät on niin ihanat sinulla...aurinkoa vain viikkoosi edelleen👒👒🌻🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana <3 Oikein aurinkoista viikkoa sinulle !

      Poista
  5. Muistan, miten jo Tallinnan reissulla katselit kesäkassia ja wautsi, minkä olet nyt itsellesi löytänyt. Nyt on kyllä ilmat olleet aivan mahtavat, toivottavasti nämä säät jatkuvat myös heinäkuussa kun itse lomailen.
    Aurinkoisia päiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiedätkö en löytänytkään sitä kassia Suomesta :( No tämä kyllä kelpaa oikein hyvin.
      Ilmat on ihan mielettömän helteiset ja toivotaan, että upeat säät jatkuisi koko kesän. Yöllä voisi sataa.

      Poista
  6. Upeita ja ihanan kesäisiä kuvia! On kyllä niin ihanaa kun lämpimät säät oikein hellii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle :) Ei voi valittaa säiden osalta:)

      Poista
  7. Ihanat kuvat! :) Ihanaa, kun tuli kesä näin varhain, jo toukokuussa! ☉ Ihanasti luonto kukkii nyt. Toivottavasti jatkuu vielä pitkään. Itse olen herännyt eloon taas talven jälkeen, kun valon määrä on lisääntynyt ... 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä jotenkin hämmästyttävää kuinka ajoissa saimme kesän, en valita!
      Sama täällä, kun valo lisääntyy niin itsekin herää ihan toisella tavalla elämään:D

      Poista
  8. Upeita kuvia! Rakastuin noihin sinun hopeisiin kenkiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne kengät ovat Tallinnasta ja oikein mukavat kävellä <3

      Poista
  9. Voi, mitkä ihanat kuvat. Tuulimylly ja kaikki. Asusteesi ovat upeat. Ihosi on kauniin tasaisesti päivettynyt. Ja sinulle on onnistunut loma. Positiivisuus tarttuu.
    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tuulimyllyssä lapset pienenä kiipeili. Harmittaa kun se on lahonnut, mutta ei voi minkään.
      Kiitos taas Kirsti, päivetys on syventynyt entisestään ja nuo kengät ovat olleet jalassa lähes koko kesän. Tuntuu sopivan ihan kaiken kanssa yhteen:)

      Poista
  10. Onpa kaunis ympäristö lomapäivä viettoon! Kyllä tosiaan olet saanut nauttia upeista säistä.
    Tosi kiva kesäkassi! Ottaisin itsekin.
    Ihanaa loman jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten oikein ihana ja rauhallinenkin vielä. Kesäkassi oli kyllä löytö, josta aidosti riemuitsen:)
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  11. Ihania kuvia :) Huippuhyvä tuuri kävi sinulla, kun näin kevääseen osui tällaiset säät ja ulkona on tosiaankin nyt huumaavan kaunista. Kivaa lomanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voisi oikein parempaa lomasäätä toivoa:) Tuo puitso on kiva ja ihanan lähellä, mukava paikka piipahtaa ja ottaa kuvia.

      Poista
  12. Toukokuun super-kesäloma!!
    Mainio ajankohta, todellakin, kun loppukesästä ei sitten tiedä...

    Nauti joka hetkestä kauneuden keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kesän paras kuukausi, ja mun ei pitänyt edes alkuperin olla lomalla nyt, mutta onneksi olen:D
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  13. Tämä kukkakausi on ollut jotain niin upeaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, uskomatonta suorastaan! Kaikkialla on kaunista <3

      Poista
  14. Niin ihana tunnelma kuvissa ja mikä löytö tuo kassi olikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi ja joskus tekee kyllä loistavia löytöjä:)

      Poista
  15. Ihana sinä, upeat kuvat ja tuo kassi <3! Sulla on nyt upeat lomasäät, kohta loma alkaa itsellänikin. Mutta kyllä tämä aurinko saa vaan hymyn huulille, vaikka olisikin töissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Salka <3 Nämä säät on ihanat, sellaiset ettei kaipaa minnekkään kauemmaksi.
      Ihanaa lomaa myös sinulle ja toivotaan että helteet jatkuvat ja saat nauttia niistä lomallakin <3

      Poista