Sisustuksen herkkupalat








Vaikka oman kodin sisustus on tällä hetkellä hieman tummanpuhuvaa, en voinut olla huokailematta ihastuksesta näiden vaaleiden sävyjen kanssa, kun siskoni kanssa kävimme tänään Cobellossa hakemassa sisustusinspiraatioita syksylle.

Olen himoinnut jo pitkään uutta vaaleaa sohvaa, mutta vielä  sohvanvaihto ei ole ajankohtainen, koska tämän hetkinen sohva on varsin toimiva, ainoastaan väärän värinen ja divaani, kun tahtoisin kolmenistuttavan sohvan sekä kaksi tuolia.

Mutta jos vaihtaisin se tulisi mitä todennäköisemmin olemaan tämä ihana bamoo sohva <3
Samaan sarjaan oli myös tuolit, jotka olivat yhtä ihastuttavat kuin sohvakin ja samalla muhkeat.
Toinen tuolivaihtoehto voisi olla Eilersenin tuoli nahkaisena tai sitten joku lepakkotuoli, joka on myös ollut Pakko saada-listalla jo hyvän aikaan.

Uutta olohuoneen pöytää olen miettinyt myös ja Cobellossa olikin myynnissä kaunis vaaleanharmaa pöytä metallikehikolla.
Tätä en tosin uutena lähde ostamaan, koska alessakin pöytä maksoi vielä n 1500€ ja pystyn tämän tyyppisen tekemään itsekin. Eli minun seuraava Diy-projekti taitaa ollakin uusi pöytä.

Olisihan siellä ollut yhtä sun toista kaunista, mm nämä sisustuslehdissä ja blogeissa näkyneet valkoiset simpukoin ja sulin varustetut kaulakorut. Täytyy myöntää, että myös tässä kohtaa rupesin miettimään, että tämänkin voisin toki itse tehdä- tuskin ihan samanlaista saisin, mutta kuitenkin.
Myös ihania mattoja olisi ollut aikka kuinka monta -petivaatteista puhumattkakaa. Tähän hupiin ei tarvittaisi enää kuin paksumpi lompakko ;)



Kauppareissulta ei nyt sohvaa tai muutakaan isompaa mukaan lähtenyt, mutta muutaman Riviera Maisonin lasin ostin kuitenkin. Nämä on aika jumbot ja sopiikin ihanasti vaikka kaakaolle tai smoothie lasiksi.

Sellaisia sisustushaaveita tälle päivälle täällä, mitä sun päivään kuuluu?

23 kommenttia

  1. Tuolta löyty vaikka mitä ihanaa <3 Mä pyydän ukko-kultaani tekemään mulle uuden sohvapöydän ja keittiönpöydän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyy ja pyydä että tekee meillekin :D

      Poista
  2. Ihania sisustusjuttuja! Nuo Riviera maison mukit on hienot, kelpaa teetä hörppiä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, minä olin ihan fiiliksissä :) Kiitos, tykkäsin noista laseista tosi paljon ja kun oli vielä alessakin niin ei tarttenut kahta kertaa miettiä kun kasssalle kiikutin.

      Poista
  3. Kuulen paikasta ekaa kertaa, ehkä hyvä niin ;) Ihanat lasit olet löytänyt ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ehkä tosiaan hyvä niin, tuolla karkaa aina mopo käsistä. Mutta silti suosittelen joskus käymään ;)

      Poista
  4. Okkei haluaisin tuon lankkupöydän ja sohvan, ihan mielettömiä. Ihanaa viikkistä ystäväin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvekinkin että voit tykätä, nää on niin ihanat <3
      Voi kiitos ja samoin, ihanaa viikkistä sinnekkin ystäväiseni <3

      Poista
  5. Onpa kaunista sisustusta. Syksy näkyy jo väreissä. Teekupit ovat ihanat. - Tykkäätkö puutarhakirjoista? Blogissani on kahden ihanan puutarhakirjan arvonta. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on niin kaunista että silmä lepää ja lompakko kevenee.
      Tykkään kyllä ja kävinkin blogissasi osallistumassa arvontaan :)
      Ihanaa viikkoa!

      Poista
  6. Kivoja sisustusjuttuja!! Tuolla vaan se "pakko saada" lista pitenee, kun kaikki tavarat ovat sellaisia että ne voisi mielellään kotiuttaa:) Ihanat nuo RM-lasit😍 Leppoisaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin pidät noista :) Joo tuo pakko saada-lista on kieltämättä pitkä jo...
      Kivaa viikkoa Päde :)

      Poista
  7. Näistä kivoista jutuista, jotka esittelit huolisin sohvan, jos sille olisi paikka. Olen olosuhteiden pakosta, 24 äidiksi kutsuvaa lasta kasvattaneena, joutunut sisustamaan niin monta lastenhuonetta ja laittamaan kodin sisustuksen uusiksi useamman kerran, että en oikein lämpene itse sisustamaan. Mutta toisten koteja ja sisustuslehtiä on kiva katsella.

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo uusi lasi ja muutenkin mukavia sisustusjuttuja!
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tykkään noista laseista, ostin lapsille omat, kun mielestäni noi sopisi kaakaomukeiksi ihanasti.
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  9. Upeita mööpeleitä! Kiva hakea inspiksiä alan liikkeistä. Tykkään tuosta pöydästä!
    Kauniit nuo lasit myös!
    Täällä tuikkuja poltellen iltaa vietetään...
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tykkään pyörähdellä noissa sisustusliikkeissä aina välillä hakemassa inspiraatioita milloin mihinkin.

      Ihanalta kuulostaa tuo tuikkujen poltteleminen, pimenevät illat ja kynttilät, niin tunnelmallista <3

      Poista
  10. Kiva sisustuspostaus. Minulla on nimittäin sisustuskriisi. Tänä syksynä pitäisi ostaa uusi sohva ja ruokailuryhmä. Hirveän stressaavaa. En tiedä yhtään minkälaisen haluaisin ja mikä sopisi näihin vanhoihin huonekaluihin. Pitäisi olla vielä helppohoitoista ja todella kestävää.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidit postauksesta. Voih ei tuota sisustukriisiä, toisaalta hankala ja toisaalta aivan ihana ongelma. Käyppä kurkkaamassa vaikka Pinterestissä, sieltä löytyy mielettömiä ideoita!
      Mukavaa tiistai-iltaa!

      Poista
  11. Tuo lankkupöytä olisi täydellinen meidän olohuoneeseen, pitääpä käydä mittailemassa ja katsomassa Cobellossa. DIY- projektia todellakin voisi suunnitella, aika suolainen vielä tuo hinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lankkupöytä on kyllä makee, mutta hinta tosiaan turhan suoplainen. Tuo on täydellinen DIY-projekti, ihan kun niitä ei olisi muutenkin jonossa ;)

      Poista
  12. Kauniita mööpeleitä! Kiva tuo sohvapöytä. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on kyllä ihania mööpeleitä, voisin kyllä kotiuttaa suurimman osa :D
      Kiitos Satu ja ihanaa viikkoa sinne myös!

      Poista