Pallomekossa







Moikka! Ei mulla oikeastaan mitään sen kummempaa asiaa ollut. Halusin vain tulla näyttämään tässä remontin keskellä teille minun kesämekkoani, joka on lyhykäisestä iästään huolimatta ollut jo monessa mukana. Tämä on muuten yksi niistä mekoista, joista aiemmin teille mainitsin-niistä viidestä jonka tämän kesän alennusmyynneistä ostin.

Kuten ensimmäisestä kuvasta näkee, ei tarvitse varmasti hirveästi miettiä kenen kanssa olin kuvausreissulla. Jep, siskoni kanssa jälleen kerran.
Tämäkin reissu meni jälleen niin nauruksi, oikein toden teolla, niin kuin aina, mutta sehän ei nyt tullut varsinaisesti yllärinä kummallekaan.  Meillä on täydellinen työnjako muuten. Minä laitan kameran asetukset valmiiksi ja kerron missä haluan kuvata ja minkä tyylistä, sisko ottaa sitten kuvat ilman silmälasejaan, ja toteaa, en muuten nää täst ruudult juuri mitään! Niin ja minä sitten lopuksi toki käsittelen ne kuvat, joita hän ei nähnyt ottaa ja ne jotka lopulta kuitenkin onnistuivat:)

Niin siitä mekosta vielä. Vaikkakin mekon mitta ei ole täysin ihanteellinen minulle, se saisi olla joko aavistuksen lyhempi tai pidempi, jotta olisi täydellinen, mutta se on tyyliltään sellainen, josta tykkään mielettömän paljon. Mekko on todella monikäyttöinen ja eri asusteiden kanssa, ilmeen saa muutettua arkisemmasta hyvinkin juhlavaan. Ilmojen viilentyessä tämän seuraksi sopii hyvin tennarit sekä lyhyt nahkatakki. Mekko joka menee pitkälle syksyyn.

Niin ja korvissa jälleen yhdet tupsukorvikset, joita on siunaantunut hyllylle yhtä monta paria, kuin uusia mekkoja<3 Höpsön onnellinen näistä löydöistä.



Kaunista alkanutta viikkoa sinne <3




38 kommenttia

  1. Tosi kiva kesämekko. Mua ei tuo mitta häirinnyt lainkaan. 😊 -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katta :) Kiva juttu, ettei mekon mitta häirinnyt. Se taitaa olla vaan mun oma mielikuva sitten :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! 😍

    <3: www.thewhat.fi

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko <3. Olet onnekas kun sinulla on sisko, jonka kassa kuvailla. Olisi tarpeen sellainen kuvausassari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kieltämättä ihanaa kun on sisko joka lähtee kuvaamaan ja osaa kuvata. Siinä on kuitenkin aina oma työnsä erikseen, jos täytyy itse viritellä kameraa jalustalle, ja ottaa kaukolaukaisemella kuvia. Näin on parempi:)

      Poista
  4. Hahaa mitä pölvästejä me ollaan :D
    Kuvistahan tuli oikein hienot vaikka unohdinkin lasit kotiin enkä nähny mitään :D Tietty voi olla että jatkossakin unohdan ne lasit kotiin,ni sit ne kuvat onnistuu ainankin...
    Tuo mekko on muuten tosi ihana ja mä vien sen joskus sulta <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ölö, mutta olihan hauskaa taas! Kuvat onnistui minunkin mielestäni hyvin, joten ensi kerralla jätä ne lasit tosiaan kotiin, hahaa :D

      Poista
  5. Kuulostaa kovin tutulta! :D Juuri tällaisia kuvailuretkiä itsekin parin kaverin kanssa harrastan (vaikka he eivät valokuvaamisesta paljoa vielä tiedäkään), ja ai että meillä on lystiä joka kerta!

    Olipas jotenkin piristävä viikon aloitus tämä kirjoituksesi :) Mekko on suloinen ja kuvatkin kauniit!

    Kivaa viikon jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sielläkin löytyy samanlaista kuvauseuraa :) Nuo hetkethän on ihan pasrasta <3 Minun siskonikaan ei samalla tavalla kuvaamista harrasta kuin minä, mutta kun laitan kaikki säädöt kamerasta kohdilleen ja kokeillaan eri juttuja, mistä kulmasta kuvata jne, niin kyllä sieltä aina muutama hyvä kuva joukosta löytyy ja hauskaa on aina:)

      Kiitos Salla ihanasta viestistä ja oikein aurinkoista viikkoa <3

      Poista
  6. Ei tosiaan tarvinnut arpoa, että kuka kuvat on ottanut. Teidän kuvaushetkiin olisi kiva päästä mukaan. Viikonloppuna ystävä toimi minun kuvaajana, meinattiin kummatkin tippua laiturilta veteen ja säikähdyksestä ja nauramisesta ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Mekko on muuten aivan ihana <3
    Kivaa uutta viikkoa mussukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihana Outi <3 Vitsi on teidänkin kuvausreissu ollut tosi hauska, noi hetket on ihan parasta, ei oo aina niin justiinsa edes onnistuuko kuvat. Kuule, eiköhän jokukerta oteta kuvausreissu yhdessä!

      Poista
  7. Vai että remonttia teilläkin - no, niin meilläkin...

    Ihanat kuvat, ihana mekko ja ihana nainen :-) (ja ihana kesä edelleen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin remonttia pukkaa... on tää niin kivaa ;)

      Kiitos Minna <3 ja hei aurinkoista viikkoa ja tsemppiä remontin keskelle<3

      Poista
  8. Aivan ihastuttava mekko! Kuin tehty juuri sinulle :)
    Monikäyttöiset ja moneen muuntautuvat mekot ovat ihan ykköskeksintö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula:) Mietin vielä hetken ostanko, että onko mulla käyttöä tälle, mutta onneksi ostin. On ollut ihan suosikkimekko tänä kesänä:)
      Nykyään yritänkin ostaa mekot niin, että voisi käyttää niin arjessa kuin juhlavammassakin jutuissa.
      Aurinkoista viikkoa<3

      Poista
  9. Instan puolella jo ihailinkin tätä mekkoa, kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun blongasti tämän sieltäkin:) Kiitos Kaisa <3

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Voi kiitos sinä ihanuus <3 Tiedätkö, Verbu eka nirpisti nenää'nsä kun oli mukana kuin sovitin tätä. No nyt on todennut hänkin, että kylläs se sopii sulle :D

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos paljon maarit, ja oikein upeaa elokuuta myös sinulle <3

      Poista
  12. Ihanaa Elokuuta ja kaunis mekko, sopii sulle! 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin myös sinulle Jasu <3 On kiva saada näin positiivista palautetta, tuntuu etä mekko on ollut todellakin oikea ostos :)

      Poista
  13. Ihana suomineito! Kesään just kuuluu hillua mekossa ja sitä me olemme nyt saaneet, mahan täydeltä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos ihanuus <3 ja totta, kesään todellakin kuuluvat mekot, ja tänä kesänä niille on ollutkin kiitettävästi tarvetta. Voi kun nämä ilmat vielä jatkuisivat tälläisinä pitkään!

      Poista
  14. Kauniita kuvia ja ihana mekko, sopii sulle! :)

    VastaaPoista
  15. No ihan superihana mekko! Ja syksyllä tosiaan varmasti tosi kivan näköinen tennareiden ja villatakin tai nahkatakin kanssa (tai farkku?!) ❤

    VastaaPoista
  16. Hienosti onnistuneet kuvat onnistuneesta ostoksesta.
    Sinulla on tasainen ja kaunis päivetys :)
    Hyvää elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  17. Waude, mikä espanjatar! Aivan huippuja kuvia!

    VastaaPoista