Synttärihumua!




Tämä joulunaika on ollut meille yhtä juhlaa. Joulua vietimme oman perheen kesken, nauttien yhdessä olosta, rauhasta, kiireettömyydestä ja hyvästä ruoasta sekä ihanista lahjoista <3
 
Eilen juhlat jatkuivat veljeni ylläri synttäreiden merkeissä.Olimme siskoni kanssa järjestäneet  synttärit veljellemme minun kotona ja yllätys onnistui täydellisesti!

Meitä oli kaiken kaikkiaan n 20 henkeä juhlimassa ja vaikka kotimme ei mikään suuren suuri olekkaan, saimme loistavat kekkerit aikaiseksi:)

Parasta oli saada kaikki rakkaat yhteen ja nauttimaan jälleen siitä yhdessäolosta ja naurusta, sitä kyllä riitti ja tietysti ihanista herkuista.
Siskoni oli tehnyt aivan upean kitarakakun, joka oli tarkoitus riittää n20hengelle, mutta kuten aina, hän liioittelee reippaasti, tämä kakku oli nimittäin metrin mittainen ja varmasti vähintään 60hengelle! 

Joka tapauksessa Sankari oli iloisesti yllättynyt ja lahja/ lahjat oli mieluiset. Ketään tuskin yllättää että yksi lahja oli jääkiekkoon liittyvä ;)
Kuvat ei valitettavasti ole siitä parhaasta päästä, koska tuo kuvaus ikään kuin unohtui ja kuvat on pääosin napsittu kännyköillä, mutta näillä mennään ja eiköhän tuosta selvän saa että kaikilla oli niin mukavaa (huom alakuva :)

Tänään otetaan rauhallisesti, joten Ihanaa sunnuntaita kaikille <3


Hyvää joulua !



Oikein ihanaa joulua ja joulunaikaa kaikille teille <3

Koiramäen pajutalli




Sain eilen inspiraation eräästä facebook ryhmästä, tutustua Koiramäen Pajutalliin.
En ymmärrä kuinka en ole aiemmin täällä käynyt, meiltä kun matkaan menee autolla vain n20minuuttia.

Pihalle päästyäni en voinut kuin ihastella kuinka kauniilta vanhat aitat ja päätalo näyttikään. Pienissä aitoissa oli esillä kauniita risutöitä,lyhtyjä sekä linnunpönttöjä.
Yhdestä talosta löytyi pieni puoti jossa oli myynnissä toistaan kauniimpia koriste esineitä, tonttuja , hiiriä, kynttilöitä, kransseja ym.
Kiereltyämme aikamme navetassa, aitoissa ja pihamaalla siirryimme itse päätaloon. Siinä se lopullinen sekoaminen sitten tuli!  Päätalosta löytyi tunnelmallinen kahvila tikkunekkuineen, joulutortuista ja pullista puhumattakaan.  Mukaan sai ostaa kotitekoista sinappia, erinlaisia kahvi ja tee sekoituksia, kaakaomuruja purkissa, Vanhan ajan glögiä ja paljon muita herkkuja.

Täältä löytyi myös valtavan paljon sisutustuotteita ja aivan ihania juttuja jouluun, niin koristeiksi kuin lahjaksikin sopivaa.
Minusta tuntuu että vaikka kuinka kiertelin ja pysähdyin haltioituneena katselemaan tuotteita, en varmasti rekisteröinyt silti kaikkea sitä mitä tarjolla oli.


Juotuamme päiväkahvit ja teet kera herkkujen, teimme  vielä viimeiset ostokset  ja lähdettiin tyytyväisinä kotiin. Tänne on pakko palata uudestaan vielä ennen joulua, tämä on todellakin ihmemaa <3
 



 


Kranssin ohje







Tässä tulee lupaamani ohje suodatinpussi kranssiin.

Tarvitset 1 paketin 1*4 suodatinpusseja , styrox pohjan tai voit leikata pahvista haluamasi kokoisen pohjan. Kuumaliimaa sekä nitojan ja halutessasi nauhaa koristeluun.

Ylimmäisen kranssin olen tehnyt styrox pohjaan ja alimman pahviin.

Laita 3 suodatinpussia päällekkäin ja leikkaa ympyrä, laita suodatinpussi ympyrä nitojalla kiinni toisiinsa.
Muotoile kukka.  Rypistele ympyrä kerros kerrokselta kukaksi.

Styrospohjaan voit liimata kukat kuumaliimalla kerros kerrokselta.
Pahviin voit kiinnittää kukat nitojalla.

Viimeiseksi muotoile haluamastasi nauhasta rusetti ja kiinnitä kuumaliimalla.



Toivottavasti tästä on iloa jollekkin ja kysykää jos jotain jäi epäselväksi.
Valitettavasti kuvat on otettu kännykällä ja laatu ei silmiä hivele, mutta kun olen lahjakkaasti hävittänyt järkkärini laturi ja akku on päässyt loppumaan, niin nyt on tyydyttävä näihin:D


Diy juttuja ja pöydän kohtalo






Kirpeätä keskiviikkoa kaikille!
Täällä Espoon suunnalla ollaan herätty tänään pakkasaamuun, hyyrr.. 
Normaalisti pelkkä ajatus saa  minut palelemaan, mutta tänään se ei haittaa, olen lomalla ja voin nauttia pitkistä aamuista ja siitä että lämpö kohoaa plussan puolelle ennenkuin lähden minnekkään :)
Nyt onkin myös hyvää aikaa kirjoitella pikku Diy jutuista ja siitä olohuoneen pöydän uudesta ilmeestä.

Alla olevassa postauksessa kerroinkin pikku ongelmasta (haju), olohuoneen pöydän uuden pinnan suhteen.
Suunitelmissa oli käytää etikka seosta, mutta tyrmäävän hajun suhteen tämä vaihtoehto piti unohtaa.
Ei kun uutta ideaa kehiin. Soitin lankomiehelle, hänellä kun on ehtymätön varasto petsejä, lakkoja, maaleja jne (puuartesaani kun on).
Häneltä löytyikin täydellinen vaihtoehto meille. Zen puuvaha sävyssä Samurai.

Pöydän pintaan siveltii ainoastaan yksi kerros vahaa ja 15minuutissa pinta oli täysin kuiva.
Tämä vaha oli aivan täydellinen valinta, voin suositella muillekkin.
Tykkään lopputuloksesta, se on on juuri sellainen kuin toivoin!

Seuraava projekti olikin valkoinen kranssi.
Muutama päivä sitten näin Facebookissa tehdyn suodatinpussi kranssin ja täytyihän minun tehdä oma versioni siitä :)
Ihastuin tähän kovasti ja tein tuikkukupillekin oman mini version.
Ison kranssin ohjeen löytää googlestakin, mutta ajattelin huomenna tehdä ohjeen tännekkin.
Tämä on niin koukuttavaa että askartelupöytä on täynnä kranssitarvikkeita ja pää täynnä ideoita :)

Oikein inspiroivaa päivää teille kaikille <3





Ennen jälkeen ja pulassa










Ostin muutama vuosi sitten kirpparilta meidän olohuoneen pöydän. Pöytä oli ruma, sellainen punaisen ruskea, mutta jokin siinä viehätti ja niin kannoin sen kotiin. 
Pöytä sai uuden maalin pintaansa ja onkin palvellut valkoisena oikein hyvin nämä vuodet.


Pöydän pinta on nyt jo hieman kärsinyt ja kaipaisi uudistusta.
Olin lukenut netistä Etikka-teräsvilla seoksesta, jolla puun saisi vanhennettua kauniin väriseksi, sellainen vanha harmaa.
Ei kun tuumasta toimeen. Laitoin etikkaseoksen likoamaan kahdeksi vuorokaudeksi ja hioin pöydänpinnan valmiiksi. Enää tarvitsisi vain maalata, tai sitten ei!
Se litku haisee aivan järkyttävälle!
Tein koe maalauksen pienelle puun palalle, mutta eihän sitä voi sisälle tuoda, haju on tyrmäävä.

Tulos= Älä usko kaikkea mikä netissä lukee ;)
 Nyt minulla on hiottu pöytä ilman maalia, mutta onneksi pöytäliinalla saa tuon pinnan piiloon siksi aikaa kunnes löydän oikean lakan/petsin tai maalin.
Jos teillä on vinkkejä hyvästä maalista/petsistä, jolla saisi hieman harmahtavan pöydänpinnan niin laittakaa ihmeessä vinkki :)

 


10 minuutin venyttely




Huimaus on taas vaivannut enemmän kuin tarpeeksi, alkaa välillä huumori loppumaan.
Kroppa on jumissa. Pakko tehdä jotain, mutta kun kovin ihmeellistä ei pysty, jottei kaadu korkealta ;) Siis 158 sentin korkeudesta, ei siis niin kovin korkealta :D

Youtube on täynnä mitä mielenkiintoisimpia jooga/venyttelyvideoita, aloitin tänään tällä, jäsenet rutisivat kuin vanhat lahdon ovet...kyllä se siitä :). Aikaa menee n 10minuuttia ja sopii taatusti kaikille.

Mukavia venyttelyhetkiä, jos jokunen tästä videosta innostuu <3

Pieni RM DIY




Riviera Maisonilla on ollut myynnissä suloiset neulotut kynttilälyhdyt. En ole niitä saanut itse ostettua, niitä ei taida enää olla edes myynnissä,  joten eilen tein itselleni oman version niistä. 

Tähän tarvittiin vain Puuvillalankaa, 5mm neulepuikot ja RM:n nauhaa sekä muutama tunti omaa aikaa.
Sisälle pujotin Pentikin tyoksukynttilän ja toiseen sisustusliikkeestä (en muista mistä) ostetun leveämmän lyhdyn.
Näistä tuli kivat ja minua varsinkin viehättää, kuinka yksinkertaisen nätit nämä ovat. Valo siivilöityy todella kauniisti neulospinnan läpi.  Syksy, neulokset ja kynttilät <3

Inspiroivaa viikkoa kaikille <3







Kotona









Kaivoin kameran jälleen kaapista ja räpsin muutaman kuvan meidän kodista. Pieniä yksityiskohtia vain.

Minulla on uusi lempimuki, sarvikuono Indiskasta, siihen mahtuu varmaan litra teetä!
Täytyyhän sitä helteillä pitää nesteytyksestä huolta, tosin aina ei tarvitsisi liioitella.
Tämän kun huitaisee aamulla, niin illalla on vielä täysin virkeä.

Meillä on myös uudet verhot. Joku olisi ne varmasti laittanut lastenhuoneeseen, minä laitoin keittiöön, ne on vallan suloiset. Kukapa voi vastustaa kettua joka tarjoilee pupulle sieniä ?

Nyt käyn täyttämässä teeämpärin , haen korput kaveriksi ja jatkan MM kisojen parissa.
Mukavaa sunnuntaita <3




 




 

Mökkeilyä


Kesäloma alkaa olla lopuillaan ja arkinen aherrus taas edessäpäin. 
Kesä on ollut leppoisa ja rento. Paljon on koettu, nautittu ja naurettu. 
Treffattu ystäviä, grillattu kaatosateessa, uitu ja urheiltu, kalastettu ja mm mökkeilty ihan parhaassa seurassa <3






 Jooga hetki














Vietimme viikon lomastamme Savitaipaleella mökkeilemässä. Olimme vuokranneet mökin samalta herralta kuin viime vuonnakin, tällä kertaa tosin isoimman piilopirtin, koska porukkaakin oli edellisvuotta huomattavasti enemmän.
Lapset ottivat ystävänsä reissuun mukaan ja myös veljeni tytärensä kanssa liittyi seuraamme.

Reissu oli ihana, huolimatta siitä että automme rengas hajosi mökkitiellä tai että yhtenä päivänä mökille iski kunnon ukkosmyrsky, sähköt meni ja rakeita satoi hetken oikein olan takaa. Pojat oli tietysti sillä aikaa Mäntyharjulla kalassa= ravintolassa syömässä ;) ja me tytöt ihmettelimme kamera kourassa luonnonilmiötä mökin ikkunoiden läpi.
Muuten ilmat oli meille varsin suosiolliset ja päivät menikin lähinnä uiden saunoen, pelaillen, veneillen ja kalastellen. Sakke pääsi kokeilemaan ystävänsä virveliä jonka jälkeen veljeni antoi hänelle yhden omista virveleistään ja seuraava harrastus olikin sitten siinä!

Ihan koko viikkoa emme mökkimaisemissa olleet vaan yhtenä päivänä ajelimme Mikkeliin. Pojat halusivat kalastustarvike liikkeeseen ja tytöt vaatekauppoihin. Minä suuntasin Amanda B:n liikeeseen , joka oli upea<3 Kaikki löysivät jotain pientä ostettavaa, jonka jälkeen kierreltiin hetken aikaa torilla ja sitten syömään.Masut täynnä olikin mukava lähteä ajelemaan takaisin mökille ja ei kun saunomaa, uimaan ja kalastamaan, taas. Tytöt muuten nimesi joka ainoan fisun mitkä saaliiksi saatiin :)

Kaikkia kaloja emme tosin itse pitäneet vaan päästimme osan takaisin. Osa savustettiin tai grillattiin. Tai siis isäpuoleni savusti. Heillä on mökki n kilometrin päässä meidän majapaikasta ja äitini kävikin mökilämme useasti, yleensä aina jokin ruokavati mukana, lihapullia, muussia,vastapaistettua leipää tai iso kasa lettuja. Meitä niin hemmoteltiin <3

Lauantai aamu valkeni kauniina ja söimme rauhassa aamupalan. Pojat olivat virvelit kourassa laiturilla samantein kun silmät aukesi. 
Syötyämme siivosimme mökin ja pakkasimme auton, loma oli lopuillaan. Suuntana Espoo.
Teimme treffit K.n äidin kanssa Kärkkäiselle, he jatkavat vielä lomailua ja yksi lapsi jäisi siis matkalla pois.

Kärkkäinen oli kyllä iloinen yllätys, en ollut ennen siellä käynyt, mutta tämän jälkeen kyllä käyn! Se on aivan valtava kauppa /halli täynnä tavaraa. Ja tälläinen sisutushullu sekoaa kyllä siellä ja aivan totaalisesti. "Onneksi" oli tuo ukko hieman jarruttelemassa ostoinnostusta...seuraavan kerran menen ilman häntä...

Illalla kotiin päästyämme lapsetkin totesi, et kiva olla kotona mutta oli ihan mahtava reissu, ens vuonna uudelleen! Ja tottakai ystävät mukaan <3
Voin sanoa samoin, minä nautin suunnattomasti tästä viikosta, ihanat lapset, rakas veli, jonka kanssa nähdään aivan liian harvoin, koko perhe/porukka ja vielä oma vointi oli parempi kuin ikuisuuksiin niin tosiaan ensi vuonna uudelleen, kiitos kaikille ihanille reissusta <3