Riippuvainenko?














Viime viikolla puhuttiin koulussa somesta ja nimenomaan kännykkäriippuvuudesta.
Opettaja kysyi suoraan, kuinka moni meistä pystyy olemaan ilman kännykkää kokonaisen päivän saatika ilman somea, vaikka viikon. Meidän luokallamme on n.30 oppilasta eikä yksikään myöntänyt, että pystyisi.

Rupesin miettimään omaa kännykkäriippuvuuttani.
Se on nimittäin samanlainen riippuvuus kuin mikä tahansa muukin, ehkä hieman kärjistetysti mutta kuitenkin.
Tajusin, etten pystynyt olemaan edes luennon aikana vilkaisematta kännykkääni ja siihen tulleita viestejä- mitkä ei todellakaan olleet maailmoja mullistavia, ja olisin pystynyt varsin hyvin elämään ilman niitä tietoja, jotka ruudulle lävähti. Ja silti, joka kerran, kun kännykkä värähti uuden ilmoituksen myötä, käteni hapuili puhelimen pöydältä syliini ja painoin sormenjälkitunnistinta, katselin viestit läpi sen suurempia ajattelematta. Ja niin teki muutkin oppilaat.

Tottakai maailma muuttuu ja olen toki kiitollinen teknologian edistymisestä ja helppoudesta.
Olen kiitollinen, että saan esim.lapseni kiinni välittömästi jos siihen on tarvetta ja moni asia on oikeasti todella paljon helpompaa, kiitos kännykän.

Kännykkä on tänä päivänä myös monella tärkeä työväline, mutta jos se hallistee sinua, etkä sinä sen käyttöä on syytä alkaa tarkastelemaan voisiko asioita jollain tapaa muuttaa.

Kun mietitään aivojen kuormitusta, joka tulee jo ihan tavallisen työpäivän aikana, pitäisi pystyä myös rauhoittamaan päivästä pieni hetki itselle, ilman että mikään ulkopuolinen asia kuormittaa sinua enempää.
Joskus olisi hyvä tylsistyä ja antaa mielen levätä. Myönnän että tämä on itselleni hyvin haasteellista, koska olen aina kaivannut ympärilleni virikettä.
Vaikka olisin yksin kotona, minulla soi musiikki tai on televisio päällä,  jokin joka aiheuttaa jonkinlaista ääntä ja aistimuksia. Vaikka kävisin lepäämään hetkeksi, taustalla soi musiikki, koska koen sen rauhoittavan omaa mieltäni ja saavan minut rentoutumaan, mutta se on samalla myös kuormittavaa, koska vaistomaisesti myös ajatukset alkavat harhailla tai rupeat kuuntelemaan laulun sanoja tai se voi tuoda muistoja mieleen jostain tilanteesta, jota alan käymään läpi mielessäni.

On se jännä kuinka vaikeaa onkaan antaa itselleen täysin rauhallinen hetki, nollata päivä tai ehkä pidempi työrupeama ja kuinka mahdottoman tärkeätä se oikeasti olisi. Kun aivosi käy ylikierroksilla, siitä seuraa helposti väsymystä, ärtyisyyttä, unohduksia, päänsärkyä, univaikeuksia jne. Asioita jotka vaikuttavat merkittävällä tavalla meidän jokapäiväiseen arkeemme.

Uskon, että kuitenkin pienillä muutoksilla on mahdollista saada merkittäviä tuloksia aikaan,

Mitä jos sen puhelimen voisi kotiin tulessa laittaa vaikka hetkeksi äänettömälle ja toiseen huoneeseen, sillä tuskin meidän täytyy olla tavoitettavissa 24/7?
Telkkarinkin voisi avata vasta hieman myöhemmin, ja katsoa vain ne lemppariohjelmat, eikö?
Eikä blogit, vlogit sekä instakaan karkaa sieltä minnekään, jos et niitä tarkista joka päivä heti töistä tullessasi, tai vielä parempaa/pahempaa sen työpäivän aikana, tai sängyssä, viimeiseksi nukkumaan mentäessä.

Ajatelkaapa, kuinka helppoa onkaan, asettaa lapsille rajat television, pelien ja kännykän käytössä, mutta kuinka vaikeata se onkaan kuin rajat pitäisi asettaa itselleen.



Oikeasti minun piti kirjoittaa teille ihan muusta asiasta, mutta tämä vain ryöpsähti näppäimistöltä.
Ehkä seuraavaksi kepeämpi aihe ;)
Ihanaa alkanutta viikkoa murut <3









Helsingin kuumimmat pikkujoulut!

Yhteistyössä Raflaamo







Se on marraskuu ja pikkujoulukausi kuumimmillaan.
Joko teillä muuten on pikkujoulusuunnitemat jo valmiina? Juhlitko pikkujouluja?
Jos paikka on vielä hakusessa voin lämmöllä suositella Helsingin ytimessä legendaarista Virgin Oilia, jossa avasin oman pikkujoulukauteni toissa viikolla pääkaupunkiseudun kuumimpien rytmien mukana, Insomnia Show&Dinnerin merkeissä!

Insomnia -show on täynnä kuumia rytmejä, upeaa tulkintaa ja tanssin huumaa.
Musikaalitähdet Lauri Mikkoja ja Eveliina Mattila vievät sinut kuumien rytmien pyörteisiin Roomasta Puerto Ricoon, yhdessä upeiden tanssijoiden Matti Puron, Katri Mäkinen, Kia Lehmuskosksi ja Juha Pykäläinen kanssa.

Itselleni tanssi ja musiikki on aina ollut tärkeä osa elämää. Ne ovat antaneet hienoja hetkiä ja muistoja, ne ovat myös iso osa omaa hyvinvointia ja voimaantumista, joten voinkin sanoa käsi sydämellä, että tämä kolmituntinen show on todellakin elämys, joka kantaa taas pitkälle.

Esitys itsessään oli tasapainoinen ja mukaansatempaava. Esitys soljuu mukavasti ja se on jaksotettu oikein onnistuneesti, niin että välissä voit nauttia herkullista illallista ja seurustella samalla ystävien kanssa. Kiitokset myös siitä kuinka yleisö oli otettu huomioon osana esitystä, sillä oli ihan ok nousta välillä tanssimaan yhdessä esiintyjien kanssa, ja jokunen meistä uskaltautui tanssinpyörteissä kipuamaan jopa lavalle asti, hatun nosto heille!






Kuten aiemmin mainitsinkin, iltaan kuului aivan mielettömän herkullinen buffet-ilallinen, joka sisälsi seuraavanlaisen Italialaisen Menun.

ALKURUOAT

Ciabattaa, yrttivoita ja hernehummusta
Insalata Verde
Scampi Caesar, caesarsalaatti jättikatkaravun pyrstöllä
Leipätikkuja
Mousse di Fragola; mansikkamoussea


Antipasto di Terra: Prosciuttoa, coppakinkkua, Spianata Romana -salamia, marinoituja herkkusieniä, melonia ja kaprista
Antipasto di Formaggi: Gorgonzola-, Talleggio- ja luomumozzarella di mucca -juustoa, viikunaa ja viinirypäleitä
Antipasto di Verdura: Timjamioliiveja, paprikaa, artisokkaa, tuoretomaattisalsaa ja rucolaa
Salciccia penne; piccante -tuoremakkaraa, marinoitua punasipulia, aurinkokuivattua tomaattia, basilikaa ja pennepastaa

PÄÄRUOKA
Yön yli haudutettua porsaan potkaa kolmella kastikkeella: salsaverde, punaviinikastike ja  pippurikastike
Salviaperunoita, yrttijuureksia

JÄLKIRUOKA
Suklaa-aprikoosileivos
Amarettovaahtoa





Kiitos kovasti, että sain avata pikkujoulukauden näin kivoissa tunnelmissa <3
Instan puolella jo ehdin tätä hehkuttaakin illan aikana ja  totesinkin, että lähdetään tyttöjen kanssa tuonne vielä varmasti uudelleenkin tanssahtelemaan.

Jos sinä haluat nähdä tämän ainutlaatuisen shown, pääset Virgin Oilin sivuilta, tästä katsomaan show`n aikataulun ja lippujen hinnat.
Sellainen vinkki vielä, että vielä, perjantaisin illan päättää bilebändi ja lauantaisin puolestaan Tähtiartistit tanssittavat teitä loppuillan, joten ei kun korkkarit kattoon ja baanalle <3
 








Pelastettaisiinko sarvikuonot?




















Tiesittekö, että tänään vietetään maailman vegaanipäivää.
Vegaanipäivän ajatuksena on nostaa, esille asioita ja hyötyjä, joita veganismista on niin ihmisille, ympäristölle samoin kuin eläimillekin- tietysti.

Vaikka itse en ole vegaani, on muuttuva maailma, hyvinvointi ja sen tuomat mahdollisuudet laittaneet myös omaa ajatusmaailmaani hieman uudelle tasolle. Tämänkaltaiset päivät saavat edes hetkeksi miettimään omia valintoja hieman tarkemmin. En tarkoita, että jokaisen olisi tehtävä radikaaleja muutoksia heti, vaan pienillä asioilla askel kerrallaan voi tehdä jotain paremmin ja merkityksellisiäkin arjen tekoja.

Kun sain pressitoimistolta sähköpostia, jossa tiedusteltiin halukkuutta osallistua omalla tavallani tärkeään asiaan, kuten sarvikuonojen suojelemiseen sukupuuttoon kuolemiselta, vastaukseni oli välittömästi, kyllä.

Toki maailmassa on paljon asioita, jonka puolesta taistella ja toimia, mutta jotenkin minua liikutti tämä asia. Sydämessä ailahti, kun ajattelin sarvikuonoja, jotka ovat kuolemassa sukupuuttoon, koska salametsästyksen takia vain hyvin harva yksilö selviää kansallispuistojen sekä suojeltujen alueiden ulkopuolella. On jotenkin surullista ajatella, kuinka me tuhoamme kokonaisia lajeja maapallolta ja minkä vuoksi?

Yhdessä villieläinten suojelua edistävän The Perfect World Foundation-järjestön kanssa Maria Nila auttaa orvoksi jääneitä sarvikuonoja pelastavaa Care for Wild Rhino Sanctuary-rahoitusaluetta. Nuo sarvikuonovauvat, kun on pelastettava 24h sisällä orvoksi jäätyään, jotta heillä on mahdollisuus selvitä. Kun he ovat tarpeeksi vahvoja heidät vapautetaan suojellulle alueelle, takaisin luontoon.

Jos sydämesi ailahti tämän asian hyväksi sinulla, on mahdollisuus tilata Maria Nilan verkkokaupasta  1-11.11 välisenä aikana koodilla Rhino tuotteita -25% alennuksella. Maria ohjaa kampanjan ajan tuoton sarvikuonojen suojelun hyväksi ❤️

Tuotteet itsessään ovat tietysti 100% vegaanisia, sekä parabeenittomia ja sulfaatittomia.
Minä olen käyttänyt Marian tuotteita jo aiemminkin ja tykännyt kovasti. Tuotteet ovat hinta-laatusuhteeltaan loistavia ja tekevät hiukset uskomattoman pehmeiksi.  nyt voisi sanoakin, että samassa paketissa yhdistyy monta hienoa asiaa.

Ihanaa viikonloppua sinulle ja hyvää vegaanipäivää!!