Makuuhuoneen tunnelmaa



                                                                                                           *Yhteistyössä Kotikulta/Tokmanni








Kuten aikaisemmassa postauksessa teille kerroinkin täällä on hieman pyöritelty huonekaluja huoneesta toiseen ja nyt meidän makkari alkaa pikkuhiljaa olla sellainen mitä olen ajatellut. Ainoastaan uuttaa maalia tai tapettia seinät kaipaisi, mutta se urakka saa odottaa hieman valoisampia ja kiireettömämpiä päivä.

Meidän makkari on aika pieni, koko asunnon pienin huone ja tummasävytteinen. Vaikka voisi olettaa että pieni huone kannattaisi sisustaa vaaleillä väreillä, rakastan silti sen tummuttaa. Se sopii tähän vuodenaikaan ja minun tyliini varsin loistavasti-viihdyn siellä.
Meidän makuuhuone on yksi minun lempi paikkojani. Olen poistanut sieltä telkkarin ja pöytätietokoneen, haluan että kotona on edes yksi paikka missä voin olla ilman minkäänlaista häiriötekijää, jos niin haluan.

Rakastan kömpiä vällyjen väliin villasukat jalassa, kirja kainalossa ja teemukin seurana ja katsella ikkunasta ylilentäviä lentokoneita. Kuunnella kuinka lapset hengaavat kavereidensa kanssa ja välillä kömpivät jalkopäähän kertomaan asioista, jotka aiheuttavat välillä hervottomia nauruhepuleita tai ovat muulla tavoin koskettaneet päivän aikana. Kuunnella kuinka ovikello soi ja huomata kohta, että eteisen lattialla on kymmenen paria kanootin kokoisia kenkiä-teinit<3

Olen myös auttamaton jouluhöperö ja kun sain yhteistyöehdotuksen, jossa sain valita kotiimme jouluvalot ja pussilakanat Tokmannilta, ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä mitä valitsen, kun näin nämä Silmukka pussilakanasetit. Vitsi kuinka tykkään niistä. Ihana talvisen ja jouluisen fiiliksen tuovat petivaatteet, vai mitä mieltä olette?
Ostin myös tuollaisen tekoturkis torkkupeiton, joka on sellainen pumpulinpehmeä, lämmin ja niin kaunis<3 Porovalo päätyi meidän makkariin, mutta luulen, että tämä tulee vaihtaa paikkaa vielä moneen kertaan, kun se sopii niin loistavasti niin moneen tilaan.

Tiedättekö, tästähän puuttuu enää takka ja munatoti;)





Hankittiin samalla Verbun huoneeseen uudet petivaatteet. Harmaat Pitsi pussilakanasetit, jotka neiti itse valitsi sekä harmaa puuvillainen torkkupeitto ja 10-osainen valosarja, jolla on kokonaispituutta yli kahdeksan metriä ja valo osuus 3.6 metri, se soveltuu niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Olen katsonut vastaavaa valosarjaa sisustusliikkeessä ja sillä on ollut hintaa halvimmillaan n 60€. Aikamoinen ero, etten sanoisi.

Olen vilpittömästi iloinen siitä, millainen valikoima Tokmannilla on ja tämä Kotikulta sarja ilahdutti tuotteillaan. Ajattelin vielä käydä ostamassa sieltä Sakelle omat pussilakanat ja varmasti vielä yhdet valot hänenkin huoneeseen.
Myös keittiöpyyhkeitä taidan hakea ja yksi paistinpannukin jäi kaivelemaan mieltä.
Joka tapauksessa  laitan teille tähän alas linkit tuotteisiin, jos haluatte vaikka vilkaista tarkempia tuotetietoja.

♥️Kotikulta Valosarja 19,90€

Ihanaa lokakuun viimeistä teille murut <3


Oikeesti ei mitään ihmeellistä







Tulihan se viimein-postaus nimittäin. Kaksi viikkoa duuni ja koulujuttuja aika lailla putkeen, niin että osa urakasta on tehty jopa puolenyön aikaan seuraavana aamuna kellon ollessa valmiina herättämään minut kuudelta aamulla, mutta kaikesta on selvitty kuitenkin ja suht hyvin vielä, jos ei lasketa silmäpussien kokoa.

Tänään oli vihdoin vapaapäivä, jonka olin suunnitellut ottavani leppoisasti leffaa katsellen ja hyvästä ruoasta nauttien, mutta tunnetusti minun suunnitelmat tuppaavat vaihtumaan lennossa samoin kotimme sisustuksen;) Ajattelin että siirrän makkarin pientä pöytää ihan vain pikkaisen...en tiedä ketä yritin huijata ajatuksella, siirrän vaan yhtä pöytää.
Kuten arvata saattaa loppupelissä ihan pikkuisen vaan tarkoitti, että makkarin ja olkkarin tavaroita siirreltiin huoneesta ja paikasta toiseen, myös se yli satakiloinen viinikaappi ja kesken kaiken vielä kurvattiin Vuosaareen katsomaan Saken peliä. Niin ja ihan pikku välihuomautuksena, vaikka päivä oli ajoittain kaunis, oli ulkona kylmempää kuin jäähallissa- siis tähän ei vaan totu!

Peli voitettiin, Sakke on sormi paketissa ja huonekalut melkein paikoillaan. Ihan siis ei mennyt putkeen, mutta aika hyvä päivä silti. Edelleen mulla on tuhat asiaa teille kerrottavana ja ne huonekuvat ja monet muut näytettävänä. Mutta ne on pakko jättää toiseen päivään, nyt ei pysy silmät pidempään auki. Nastaa iltaa ja alkavaa uutta viikkoa!

Arkea









Heippa muruset <3
Mulla on ollut taasen vauhdikas viikko takana. On ollut reissuja ja opiskeluja, mukavia juttuja mutta nyt alkaa hieman tuntua se, että tässä on paahdettu täydellä teholla viime päivät ja viikot, tänä aamuna heräsin pienoiseen päänsärkyyn.
Opiskelu on antoisaa, mutta samalla uuden oppiminen ja asioiden sisäistäminen on aina hieman energiaa vieviä asioita, mutta toisaalta se samalla myös antaa paljon ja meillä on vielä tosi hyvä opiskelu porukka, joten fiilikset ovat kaikin puolin korkealla.

Vielä kun ilmat ovat olleet suhteellisen kauniita, ilma lämmin eikä sadekaan ole haitannut, olen ottanut tavaksi joko kävellä tai pyöräillä koulumatkat. Näin ollen tulee liikuttua suurinpiirtein 10 kilometrin lenkki päivän aikana ja se on jo ihan kivasti.

Olen monena aamuna ihastellut kuinka kaunis syysaamu voikaan olla. Pellot peittyvät upeaan usvaan ja ruska on kauneimmillaan. Pakko se on vaan myöntää, että syksy on kertakaikkisen upeaa aikaa <3

Reissusta puheenollen,  oltiin nimittäin Tiian kanssa Tallinnassa, postausta siitä tulee viikonloppuna ja samalla ideoitiin, että koska me nyt kuitenkin tavataan toisiamme suht paljon ja nähdään yhteisissä tapahtumissakin, niin päätettiin laittaa yhteistä tubekanavaa täydentämään meidän blogejamme.
Eli tuolta löyty meidän yhteisitä jutuista videota ja samalla me kumpikin tullaan tekemään ihan omia juttujamme sinne. Kanavalta löytyy jo kolme videota, joten ei kun lampsis sinne katselemaan meidän tekemisiämme:)

Oikein ihanaa loppuviikkoa teille, nauttikaahan upeasta ruskasta <3








Meikit kuuluu kaikille?







Vai kuuluuko sittenkään? 

Tästä olemme keskustelleet useamman bloggaajan ja toimittajan, Minäkö keski-ikäinen , Pinkit korkokengät, Naisellisia yksinpuheluja, Kristallikimara, Keyword:Love  sekä  Naiselon  Kaisan ja Sinin, voimin viime aikoina.

Lakkaako ihminen olemasta kiinnostava kun mittariin rävähtää 40+ ?
Entä onko hän yhdentekevä, eikö häneen enää kannata enää panostaa?
Onko hänen rahansa jollain tavalla erinlaista kuin nuoremman?
Kuuluuko meikit enää hänelle?

Tiedän että tämä kuulostaa monen korvaan varmasti liioitetulta, mutta nämä asiat ovat pyörineet väkisinkin mielessä kuunnellessa kanssa siskojen kokemuksia viime aikoina, puhumattakaan omakohtaisista tapauksista, jotka ovat pistäneet miettimään, että millä vuosituhannella me oikein elämme?




Kuten Tiia jo omassa postauksessaan kertoikin, olimme taannoin pressipäivillä jossa aikamme kierreltyämme näimme Anastasian tuotepisteen, jossa ajattelimme pyörähtää katsomassa, miltä heidän uutuudet näyttivät. Te, jotka olette blogejamme pidempään seuranneet, tiedätte että meistä kumpikin rakastaa kosmetiikkaa ja meikkejä, joten mielestäni oli enemmän kuin luonnollista käydä myös heidän pisteellä ja pressissä on yleensäkin tapana käydä kuulemassa jokaisen edustajan luona mitä uutta he ovat tuoneet tulevaan kauteen.

Paluu maan pinnalle olikin aikamoinen, kun pääsimme lähelle kyseistä esittelypistettä. Kyseinen edustaja nimittäin totesi heti,  että ei minulla ole teille mitään, olette liian vanhoja!
Tämä ei tietenkään, tai toivottavasti ollut kyseisen henkilön oma mielipide, vaan kyseisen brändin, joka on antanut toimintaohjeet edustajalleen.

Voin kertoa vaikka olenkin 46-vuotias, olen silti elossa ja meikkaan ja tunnen itseni ihan vetreäksi vaikkakin joitain paikkoja aina välillä kolottaakin.
Mutta toisaalta onhan se hyvä, että sinulle kerrotaan suoraan, että olet liian vanha ja voit kalppia jonnekin toiselle osastolle, meitä ei kiinnosta, niin ei jää noin niinkuin epäselväksi kellekään, vähiten itselle;)
Ja ei muuten jäänyt epäselväksi tilanne eilenkään. Kävimme nimittäin samassa paikassa pressipäivillä ja nyt kyseinen edustaja selkeästi vältteli meitä. Hän ei tullut pisteelleen laisinkaan sinä aikana, kun olimme siellä tai joku muu keski-ikäinen nainen, mutta kun paikalle tuli muutama nuorempi henkilö, niin edustaja liihotti yhtä paikalle esittelelemään ja antamaan tuotteita heille, kuin jossain olisi ollut ilmaisia ämpäreitä jaossa.
Tämä oli minusta sääli, koska olishan hän voinut suoraselkäisesti esitellä ne tuotteet, tiesimme jo valmiiksi olevamme väärää ikäryhmää, mutta kiinnostus kauneutta kohtaan ei silti meistä katoa.







Onneksi on kuitenkin paljon upeita brändejä, jotka eivät vieroksu meitä liian vanhoja kuluttajia, vaan kertovat tuotteistaan mielellään ja kohtelevat meitä tasavertaisina.
Tälläisestä on loistava esimerkki essence joka on edullinen ja nuorekas sarja, mutta samalla brändi haluaa panostaa myös kaiken ikäisiin kuluttajiin. Myös Loreal, Maybelline, Isadora, Urban Decay, Jefree Star ja moni moni muu kokee, että kauneus kuuluu kaikille, kiitos siitä heille<3

Olenkin sitä mieltä, että jatkossa kannan euroni juuri näille brändeille, jotka kohtelevat meitä tasa-arvoisesti ja kokevat, että joka iässä on oikeus kaunistautua, jopa ikäihmisen.




On jotenkin hämmentävää, että vielä tänä päivänäkin, jotkut brändit kokevat jollain tavalla haitalliseksi mainostaa tuotteitaan laajemmalle yleisölle.
Jotenkin sitä kuvittelisi, että laajempi yleisö toisi myös enemmän näkyvyyttä ja tuloja brändien kassaan, mutta voin toki olla väärässäkin-mene ja tiedä.

Ehkä aika ajoi vain meidän ohi,...


Mitä mieltä te olette asiasta?
 Kertokaa ihmeessä mielipiteenne ja omia kokemuksianne, niin hyviä kuin ehkä niitä huonompiakin.
Kiinnostaisi oikeasti kuulla, oletteko te kokenee ikäsyrjintää tai muuten?








Tähän mennessä viikkoa














💛 Polkenut sateessa postiin hakemaan Saken housuja, vain todetakseen, että ne olivat aivan liian isot ja ne täytyy palauttaa.

💛 Puhunut puhelimessa maratonpuheluita tolkuttoman paljon.

💛 Tavannut ystävän, jota en ole nähnyt hetkeen ja suunnitellut yhteistä Lontoon matkaa.

💛 Kärsinyt ilmeisesti flunssan aiheuttamasta jälkitaudista ja joutunut tohtorin pakeille.

💛 Ollut suunnattoman ylpeä junioristaan ja hänen fiksuista valinnoistaan.

💛 Todennut, että aamu seiskalta fillaroidessa olisi viisasta käyttää pipoa!

💛 Kuunnellut musiikkia ja saanut siitä energiaa.

💛  Joutunut ostamaan uuden läppärin, koska tietokoneemme sitten sanoi lopulta työsopimuksensa irti, pitkän kiukuttelun tuloksena.

💛 Kiukutellut sen läppärin kanssa, kun kaikki ei toimi niin kuin ennen :D

💛 Nauranut perheeni tilannekomiikalle ja todennut että tämä olisi loistavaa tositeeveetä.