Ale ostoksia ja hehkua kasvoille!









Aurinkoista keskiviikkoa murut <3
Ulkona on tajuttoman kaunista ja lämmintä. Myönnän, että tänään lähtisin mieluummin rannalle kuin töihin, koska tuntuu hieman tuhlaukselta olla näin kaunis päivä sisätiloissa. On ehkä ihan hyvä, etten tee töitä kotona. Luulen, että minulla olisi muuten toimisto rannalla, koko kesän:)

Tämän kesän suosikkeja- sarja täydentyy tänään mm. Tallinnan ale ostoksilla.

♡Aloitetaankin minun suosikkilöydöstäni, hapsullisesta korikassista <3
Minä olen aina ollut jotenkin heikkona korikasseihin ja tämän kesäinen korilaukku- buumi onkin ollut minulle enemmän kuin mieleinen. Viime kertaisella Tallinnan reissulla osuikin erään kaupan hyllyllä silmiini tämä suloinen korikassi, enkä voinut jättää sitä kauppaan, en sitten millään.
Kassi on juuri sellainen mitä olen kaivannut. Sopivan kokoinen ja ehdottomasti rakastan tätä hieman boheemia ulkonäköä, nuo hapsut, ne vaan ovat yli suloiset<3 Hintakin varsin kohtuullinen, alennuksen jälkeen kassille jäi hintaa10€. Ehdottomasti löytö.

♡Samalta reissulta ostin myös nuo sandaalit. Alennuksesta nekin.
En yleensä osta glitterkenkiä, mutta tänä kesänä niitäkin on siunaantunut kenkähyllyyni jo kolmet kappaleet. Mikä lie minuun on mennyt, kun pitää säihkyä varpaisin asti:)
Ihan sataman lähellä on muuten ihana kauppa Stradivarius, josta nämäkin kengät ostin. Käykää ihmeessä tutustumassa, kun seuraavan kerran suuntaatte Tallinnaa.
♡Korvakorut ovat löytö Zarasta. Yhdet kauneimmista korvakoruista jotka omistan. Huomasin juuri kun katselin tämän kesä koruostoksiani, että olen ostanut kolmet musta/kultaiset hapsukorvikset, noh kun halvalla sai...

♡Kosmetiikkapuolelta L`Orelailta on tullut aivan ihanat korostustipat!
Yksi kesän käytetyimpiä meikkituotteita on ollut tuo tummempi purkki korostustippoja. Olen käyttänyt niin meikin päällä kuin ihan yksistään. Juhlissa, arjessa, ihan kaikessa. Sillä saa todella kauniin hehkun kasvoille-suosittelen<3
♡Sinulle joka puolestaan haluat käyttää puuterimaisia korostusvärejä, testaa LA VIE EN GLOW- paletti.
♡Sarjan poskipuna sekä aurinkopuuteri, ovat jääneet meikkipussiini pysyvästi. LIFE`S A PEACH poskipuna on kauniin persikkainen poskipuna, sävy joka sopii lähes kaikille.
BACK TO BRONZE aurinkopuuteri, on väriltään yksi parhaista. Tällä saa kauniin päivettyneen lookin ympäri vuoden, ja mikä parasta tästä ei todellakaan tule oranssia naamataulua.
*kosmetiikka saatu

Olisin palavasti halunnut kertoa teille vielä muutaman ihanuuden, mutta nyt ei aika enää anna myöten, vaan on pakko lähteä suuntaamaan askeleet töitä kohden. Nauttikaa auringosta. Kuullaan huomenna!






Kolme kirjasuositusta








Heippa ja aurinkoista viikkoa kaikille <3
Täällä on kuuden päivän työputki takana ja huomenna olisi kokonainen yksi vapaapäivä edessä:) Ajattelin napata kirjan käteen, pakata rantakamat sekä lapset mukaan ja suunnata rannalle.

Viimeksi olen lukenut kolme kirjaa, jotka on ihan jokainen lukemisen arvoisia.
Tässä olisi siis kolme lukusuositusta sinulle.

Fiona Barton: Leski


Jokainen on nähnyt hänet. Hirviön, josta lööpit kirkuvat. Miehen, jota syytetään kammottavasta rikoksesta. Mutta onko kukaan kiinnittänyt huomiota naiseen hänen vierellään?
Jean on jättänyt paljon kertomatta rikoksesta, josta hänen miestään epäiltiin. Hänellä on liian kiire olla täydellinen vaimo. Sellainen, joka seisoo aina miehensä rinnalla.
Mutta nyt mies on kuollut, ja Jean on vapaa kertomaan tarinansa niin kuin hän itse haluaa.
Se tarina, josta kaikki toimittajat kilpailevat. Millaisia salaisuuksia leski on valmis paljastamaan, mihin totuuteen hän itse uskoo?


Leski on psykologinen trilleri, kirja joka pitää otteessaan, alusta loppuun asti.
Kirjassa on juuri sopivasti juonenkäänteitä, pitämään lukijan otteessaan. 
Ja Jeanin henkilöhahmo, se on...no se teidän täytyy itse selvittää;)
Luin tämän kirjan nopeasti loppuu, en vain malttanut laskea sitä käsistäni juurikaan. Ja sitä paisti janosin saada selville, olinko oikeassa päätelmissäni:)

Täytyy sanoa, että Fiona Bartonin tyyli kirjoittaa on ihan omanlaisensa-mielenkiintoinen.  Teidän täytyy itse lukea kirja, jotta tiedätte mitä tarkoitan.


Lindsey Kelk:Ikuinen morsiusneito

Kun Maddie Fraiserin paras ystävä pyytää häntä osallistumaan häidensä järjestelyyn, Maddie ei tietenkään vi sanoa ei. Mutta samaan aikaan Maddien toisen ystävän liitto on sortumassa, Yrittäessään tasapainoilla vuosikausiin parhaan ylenemismahdollisuutensa ja hirviömorsiammen tekstiviestitulituksen ja öisten neuvottelutuokioiden keskellä, Maddie alkaa miettiä, olisiko hänen viimeinkin aika lakata olemasta morsiusneito ja ottaa elämänsä ohjat omiin käsiinsä.


Tämä kirja on ihana! Rakkautta, romantiikkaa, sarkasmia ja ystäviä.
Tämä kirja saa sinut nauramaan ääneen, se saa sinut myös vuodattamaan kyyneleitä ja ei, et pysty laskemaan tätä käsistäsi ennen kuin olet lukenut sen loppuun.
Haluan ehdottomasti lukea Lindseyn tuotannon kokonaan:)
Loistavaa kesälukemista.



Karin Slaughter:Kahlittu

Kun entinen poliisi löydetään murhattuna hylätyltä rakennustyömaalta Will Trent ja Georgian etsivätoimisto tietävät, että tästä murhatutkimuksesta tulee erityisen vaarallinen. Rikospaikan veriset jäljet viittaavat siihen, että on olemassa toinenkin uhri-nainen joka on kadonnut kuin tuhka tuuleen ja jonka henki on vaarassa ellei häntä pian löydetä. Todisteet paljastavat jutun yhteyden Willin, hänen työkavereidensa, läheistensä-ja jopa hänen jahtaamiensa rikollisten elämään.

Tämä kirja on ehdottomasti yksi parhaimpia mitä olen lukenut, kun puhutaan rikoskirjallisuudesta.
Kirjassa on melkein 500 sivua, ja se on koukuttava. 
Lukeminen vie useamman päivän, mutta tätä malttaa kyllä lukea.
Mielenkiintoiset henkilöhahmot tekevät kirjasta upean lukuelämyksen. Slaughterin tyyli kirjoittaa on suorastaan loistava. Hänen kirjojaan on myyty jo yli 35 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti, joten voitte vain kuvitella, minkälainen kirjailjia on kyseessä.
Jos pidät rikoskirjallisuudesta uskon, että pidät tästä.


Mukavia lukuhetkiä <3



*Kirjat saatu blogiin.

Kesän suosikkeja vol:1




Heippa ihanat, mitä teille kuuluu?!
Täällä ollaan reissusta palattu, ja takaisin arkirutiineissa. Kivaa oli.
Ajattelin postata teille viikon ajan mun tämän kesän suosikki juttuja. Kosmetiikasta, kirjoista, ostoksista reissuihin, oikeastaan ihan vähän kaikkea.

Kosmetiikasta en olekaan kirjoittanut vähään aikaan, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi sitä testannut-vaan päinvastoin. Olen testaillut kevään ja kesän aikana monia eri tuotteita, osa toiminut paremmin kuin toiset. Joistain tullut ehdottomia suosikkeja, sellaisia joista haluan ehdottomasti kertoa myös teille. Yhteen postauksen niitä on mahdotonta laittaa, ette jaksaisi lukea, enkä minä kirjoittaa, joten kerron niistä teille useammassa otteessa:)






Ensimmäisenä estradille pääsee Paco Rabannen 1 Million Lucky, sekä Lady Million Lucky- tuoksut. Paco Rabanne merkin takana on baskilais-ranskalainen arkkitehti ja muodin luoja Francisco Rabaneda y Cuervo, joka tunnetaan prêt-à-porter kokoelmistaan sekä eksklusiivisista hajuvesistään.

Kultaharkon muotoon pakattu I Million tuoksu, on kieltämättä näyttävä, pullo jota ei halua piilottaa kaappiin, vaan pistää ehdottomasti etualalle tuoksuhyllyssä.

♡Alkutuoksu: Otsoninen vivahde, luumu ja greippi. Ihanan raikas!
♡Sydäntuoksu: Hasselpähkinä, seetri, kashmir-puu, jasmiini ja hunaja. Pähkinäisen pehmeä, puinen ja miehekäs.
♡Pohjatuoksu: Patsuli, valkohankajäkälä ja vetiver. Maanläheinen ja intensiivinen

Tässä tuoksussa on kaikki tuoksunuotit kohdillaan. Ehdottomasti yksi parhaimpia miestentuoksuja joita tiedän♡

Naisten Lady Million Lucky Edp, on pakattu timanttisen muotoiseen pulloon, joka on varsin näyttävä pakkaus myöskin, eli hyllyn etunurkalle tämäkin.

♡Alkutuoksu: Vadelma. Herkullinen!
♡Sydäntuoksu: Ruusu, Jasmiini ja Hasselpähkinä. Ruusuinen ja viettelevä.
♡Pohjatuoksu: Hunaja, santelipuu, seetri ja kashmir-puu. Pehmeän kermainen

Kertakaikkisen hurmaavat tuoksunuotit♡ Pehmeän kermainen ja kaunis tuoksu. Olen ihan rakastunut tähän tuoksuu<3




♡Haukilahden ranta. Säällä kuin säällä. Maisemat ovat kauniit ja lenkkipolut hyvät. Täällä tuleekin vietettyä enemmän aikaa, kuin missään muilla rannoilla, vaikka kotimme vieressä on parikin uimarantaa, mutta tämä vie voiton kaikista, ainakin tällä hetkellä.

♡Mangon pellavamekko. Just se jota oltiin siskon kanssa kuvaamassa, kuin hieman flipattiin:)
Keveä ja kepeä kesähelteelle. Värikin jotain muuta mitä olen yleensä tottunut käyttämään, mutta vaihtelu virkistää. Ainut huono puoli on pellavan rytistyminen, mutta se on pieni paha, kivasta mekosta.




Jean Paul Gaultierin kesätuoksut <3 Yksi vuosikausien lemppareista ja keräilijöiden unelma.
Kesän 2018 Jean Paul Gaultierin tuoksupullojen designin takana on yksi tämän hetken merkittävimmistä taiteilijoista, pariisilainen katutaiteilija André Saraivan. Andréon syntynyt Ruotsissa, portugalilaista syntyperää ja asuu Ranskassa.

Pidän Gaultier tuoksujen ulkoasusta todella paljon. Ja yksi osa kausituoksujen odottamisessa on ehdottomasti se, että saa nähdä minkälainen design on tällä kertaa keksitty.
Upeahan se on jälleen kerran, eikös? Ihanan leikkisä ja ehdottoman kesäinen pullo on ilo silmälle ja tuo hymyn huulille.

Jean Paul Gaultier Le Male Eau Fraiche EdT -tuoksu on saanut inspiraationsa puhtaan pyykin tuoksusta.

♡Alkutuoksu: Alehydi, Minttu ja Neroli. Raikas!
♡Sydäntuoksu: Salvia, meripihka ja puiset aromit. Raikas edelleen ja miehekäs.
♡Pohjatuoksu: Vanilja, tonkapapu ja Santelipuu. Pehmeän miehekäs.

Pysyy ehdottomasti edelleen perheen miesten ja toki minunkin suosikeissa!

Jean Paul Gaultier Classique Eau Fraiche EdT -tuoksu on raikas, makea ja hurmaava niin ulkoasulta, kuin myös tuoksultaan. Tätäkin voin hyvillä mielein suositella.

♡Alkutuoksu: Sitruunasorbetti, sokeriruoko ja inkivääri. Makea ja samalla voimallinen!
♡Sydäntuoksu: Tiare-kukka, appelsiininkukka ja jasmiini. Kukkaisen kaunis.
♡Pohjatuoksu: Vanilja, myski ja labdanum- pihka. Aistikas.

Nämä ovat Limited edition tuoksuja, eli ovat vain tietyn aikaa myynnissä. Eli jos kiinnostus heräsi niin kannattaa käydä hankkimassa omansa, vielä kun niitä on saatavilla ♡ *Tuoksut saatu

Tässä ensimmäinen kattaus minun kesäsuosikkeihin, löytyikö sieltä mitään sinua ilahduttavaa?
Ihanaa perjantaita, ja palataan pian!

Meidän viikonloppu
















Meidän viikonloppu on ollut yksinkertaisen mukava. Kaikilla oli vapaa viikonloppu, joten ollaan lähdetty lemppari rannalle nauttimaan kesästä. Syöty ravintolassa, koska kotona on liian kuuma kokata.
Palattu rannalle aina uudelleen. Nautittu, maisemista, naurusta, vienosta tuulenvireestä ja haettu rantaravintolasta pizzat viltille ja nautittu toisen päivän lounas siinä. Lapset ovat kelluneet meressä jättimäisellä jäätelötötteröllä, joka kustantaa Lidlissä n. 10€ luokkaa. Pizzan ystäville löytyy myös omat uimapatjat samasta paikasta:)

On mieletön helle, kotona on kuumempi kuin ulkona, tai ainakin meidän makuuhuoneessa. Siellä ei pysty nukkumaan, vaikka ikkuna on auki. Ollaankin nukuttu olohuoneessa, kiitos kattotuulettimen, mikä on ruma, mutta tehokas.
Ei valiteta, vaikka kuumuus on käsikosketeltavaa, onhan kuitenkin tällainen hellekesä aika ihanaa, eikös vai? Mutta muistakaa juoda! Hoivasin jo yhtä pyörtynyttä eilen rannalla.  Muistutan lapsia juomaan koko ajan ja juon itsekin, makuvettä, vichyä, limsaa, ihan mitä vaan, kunhan juo. Muistakaa tekin, ettei tule nestehukkaa <3

Tänään ei lähdetä rannalle, vaan laivalle. Tai siis minä lähden lasten kanssa, miehen jäädessä vielä töihin. En tosin pelkästään oman porukan kanssa, vaan Verbulle tulee kaveri mukaan, ja siskoni perhe lähtee myös. Meitä on aikamoinen kopla liikenteessä. Hih, huomaatteko, olen taas keksinyt keinon olla kokkaamatta kotona;)

Toivotaan tosin, että ehditään ajoissa perille, ruuhkaa kuulemma pukkaa ja osa kaduista suljettu, mutta minä tiedän oikoreitin, joten homma on hallussa...


Aurinkoista viikkoa murut, palataan asiaan parin päivän sisällä!


Kun sä flippaat






Sovittiin siskoni kanssa, että kun pääsen töistä, käydään puistossa kuvaamassa hänen tekemiään neuleita ja minä samalla ottaisin muutaman tuotekuvan, sekä siskoni saisi napata samalla muutaman räpsyn minun vaatteistani, jotka olen alennusmyynneistä ostanut ja niihin varsin ihastunut.

Lähden harvoin, ihan liian harvoin sellaisille kuvausreissuille, jotka olen suunnitellut edes jollain tavalla etukäteen. Pieni tai isompi etukäteissuunnitelma oikeasti helpottaisi montaa asiaa, mutta minkäs teet, kun koet että suunnitella voi kyllä samalla hetkellä, kun olet jo tekemässä kyseistä asiaa.

Huikkasin miehelleni, että lähden Ellun kanssa puistoon kuvaamaan. Häntä rupesi naurattamaan ja totesi lempeästi virnistäen, että elä sitten valita Elulle koko ajan.
Virnistin takaisin ja totesin, etten yhtään ymmärrä mistä sinä puhut.

Myönnän teille, mutta en hänelle, olevani välillä ihan vaan hieman rasittava kuvaustilanteissa, siis niissä missä minusta pitäisi ottaa kuva tai yleensäkin siinä, että jollain toisella on kamera eikä mulla.
Olen todella kriittinen ja ärsyttävä, haluan että kuvat ovat juuri tietynlaisia ja ohjeistan hieman liikaa-enkä siltikään ole tyytyväinen.Onneksi kuitenkin pääsen käsittelemään kuvani itse. Mutta onneksi siskoni tietää tämän, eikä anna asian vaivata itseään lainkaan ja lähtee aina vaan uudestaan reissuille mukaan- ainakin toistaiseksi:) Ellu, et muuten huomauttanut, että mun neuleen hihassa oli jotain likaa:D

Alku menee yleensä ihan hyvin, mutta sitten aina jompikumpi flippaa. Useimmin Ellu, mutta yleensä päivän päätteeksi kumpikin.
Niin kävi tälläkin kertaa. Väitän tuntevani siskoni aika hyvin, ja huomasin jo ensimmäistä kuvaa ottaessa, että tämä oli taas niitä kertoja, että nauretaan suurin piirtein pissat housussa, ennen reissun päättymistä. Toi nimittäin tekee sen, joka kerta, tunkee itsensä mitä mielenkiintoisimmissa ilmeissä kuviin-sellaisiin joihin en niitä suunnitellut. Mutta enkös alkuun maininnutkin jotain niistä suunnitelmista, tai niiden puutteesta. Toisaalta luovuus kunniaan, näistä kuvistahan tuli paljon paremmat:D













Lopuksi sitten flipattiin yhdessä. Naurettiin mahat kippurassa nurmikolla ja otettiin kuvia-naurettiin vielä enemmän. Ellu tunki itsensä puuhun. Luulin että menee oksalle istumaan, ei mennyt. Änki itsensä puunkoloon, joka oli todenäköisesti täynnä jotain termiittejä, koska illalla oli iho näppylöillä ja allergialääkkeille oli tarvetta. Naurettiin vielä tänäänkin-niille ötököille ja näppylöille.

Jääkööt ne mekkokuvat sitten toiseen päivään....
Iloista viikkoa murut <3


Rippijuhlat





















Tämä kesä tuntuu hyvältä ja viime viikon lauantai erityisen upealta. Se oli päivä, jolloin juhlittiin meidän keskimmäisen lapsemme, Saken rippijuhlia.

Jollain tavalla ei voi kuin hämmästellä kuinka nopeasti tämä aika menee. Nyt jo ripille, vastahan hän oli pieni poika, tai no johan hän on ollut minua pidempi jo monta vuotta eli ei niin pieni, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan;)

Aamu alkoi auringon paisteella, äidin kurvatessa meille jo seitsemän aikaan aamulla voileipäkakut mukanaan. Kohta paikalle saapui siskoni ja veljeni. Meillä oli jo valmiina lasten ystäviä yökylässä, yksi tuli Tampereelta, toinen naapurustosta ja he joka jäivät siis koko viikonlopuksi meille. Vaikka oltiin koko porukka hyvissä ajoin ylhäällä ja valmiina juhlapäivään meinasi silti tulla pikkuinen kiire, kun oli muka kaikkea tekemistä vielä ja kuinka ja kirkossa piti olla jo 9.30

En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen ja onnellinen olen perheestäni, joka todellakin on aina valmiina auttamaan, eikä isojenkaan juhlien järjestäminen jää pelkästään yhden ihmisen hoidettavaksi. Minä olin nimittäin koko viikon töissä- juhlapäivää lukuun ottamatta, joten yksin näiden juhlien järkkääminen olisi ollut sula mahdottomuus-juhlia rakastavallekin.

Talkoohenki toimii aina, niin tälläkin kertaa. Äitini toi siis tullessaan voileipäkakut, siskoni leipoi gluteenittomat kakut ja esikoiseni valmisti suklaatäytekakut ja minä puolestani hankin kaiken muun rekvisiitasta ruokaan ja juomaan. Tapani mukaan liioitellen, meillä on vieläkin kaapit täynnä herkkuja ja kolme pulloa kuohuvaa! Ja rääppiäisiäkin on jo pidetty niin kotona kuin töissä ja silti evästä riittää.

Konfirmaatio vietettiin kauniissa Espoon Tuomiokirkossa. Kirkko oli ääriään myöten täynnä, kun rippilasten läheiset olivat kerääntyneet sankoin joukoin juhlistamaan tätä ainutlaatuista päivää.
Tilaisuus oli kaunis ja pienen orkesterin soittama musiikki erityisen tunteikasta.
Kirkonmenojen jälkeen kotimme täyttyi ystävistä ja sukulaisista, iloisista tunnelmista ja tosiaan mahdottomasta määrästä syötävää.
Valokuvia muistettiin ottaa muutama kirkolla, mutta ei sitten kotona oikeastaan laisinkaan, paitsi ne muutama ikimuistoinen, jossa yksi pelmahtaa kuvaan mopokypärä päässä, tai sitten se isosisko-pikkuveli-et osaa leikata kakkua-kuva.
Koska minä halusin vain nauttia päivästä enkä olla sidottuna kameranjatkeeksi, en tuona päivänä, niin ei oikeastaan edes harmittanut, ettei ehditty tai muistettu kuvata juurikaan, ei edes kaikkia vieraita, sori tästä. Mutta muistot tuosta päivästä pysyvät kuitenkin mielessä ja sydämessä ja se on tärkeintä<3





Minun mekkoni on Braezin mallistosta ja saatu juhlaa varten. Rakastan tuossa mekossa kaikkea, sen väriä, keveyttä ja kuinka kauniisti se laskeutuu. Se on päällä kuin silkkiä.  Parasta, että mekko taipuu niin arkeen kuin juhlaan sekä joka vartalonmallille ja on ajaton.  Mietin alkuun, annanko mekon olla ihan tuollaisenaan, mutta päädyin kuitenkin lisäämään siihen mustan ohuen vyön. Toimii kummin vain.
On ihana ajatella, että nyt minulla on yksi luottomekko, johon turvautua oli kyseessä sitten rippijuhlat, valmistujaiset, häät tai vaikka 50- kymppiset. Tämä on tosin ihan täydellinen myös sinne etelänmatkalle, jonne mieli halajaa edelleen kovasti.
Joten iso kiitos mekosta Braez ja Trendeal, teitte omalta osaltanne päivästä erityisen<3

Juhlat olivat onnistuneet ja niin meidän näköiset, täynnä naurua, ihania ihmisiä ympärillämme, loputonta puheensorinaa, halauksia, onnellisia hetkiä ja upeita muistoja.
Kiitos kaikille rakkaille vieraillemme jotka teitte Saken ja meidän päivästä ikimuistoisen <3