Syksyn fiilareita







Nyt on jo melkein yö, kun kirjoittelen tätä postausta. Tai siltä se tuntuu, kun katsoo ulos, siellä on ihan pilkko pimeää jo.

Vaikkakin olen sanonut, etten olisi juurikaan syksyihminen, täytyy kuitenkin myöntää, että rakastan syksyssä montaa asiaa. Pimeneviä iltoja, kynttilöitä ja villasukkia.
Meillä kotona sisustuksen sävyt muuttuvat selkeästi tummemmiksi, ja huomaan kiertäväni kaupoilla katsellen vilttejä, koreja, sisustustyynyjä sekä erityisesti kukkia ja kasveja.

Olen viime aikoina hullaantunut tuohon hentoon ja yksinkertaiseen morsiuskukkaan/harsokukkaan tai miten sitä kukakin kutsuu, ja laittanut maljakoihin ympäri kotia. Se on jotenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan äärimmäisen viehättävä.
Viime Ikean reissulta kannoimme jälleen yhden ison viherkasvin kotiimme, Verbu lupasi hoitaa, koska minun hoidossa ne lakastuvat. Olen onneton viherpeukalo, vaikkakin rakastan kukkia.

Syksyn sävyt ovat saapuneet myös olohuoneeseen, kullanruskea vanha peitto koristaa sohvannurkkaa ja lattialle päätyi kevyet mutta tummat ja hieman boheemit matot, joihin olen ihan hulluna.

Keittiöön puolestani haluaisin sellaisen punasävyisen ison maton, sellaisen bohon, mutta valitettavasti sellaista ei ole vielä kohtuuhintaisena vastaan tullut. No kyllä se löytyy vielä, kunhan jaksan odottaa.

Ei mulla siis mitään tän tärkeämpää tälle illalle, mukavat illan jatkot ihan jokaiselle <3




22 kommenttia

  1. Hienoja otoksia. Teillä näyttää tosi kodikkaalta ja rauhalliselta.
    Öiden pimeys ja viileys kertovat syksyn läheisyydestä, vaikka päivisin on vielä lämmin. Monet haluavat juuri tähän aikaan panostaa sisustukseen.
    Ihanaa kotoilua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Tämä on tosiaa just se aika kun tulee panostettua sisutukseen ja minulle se on ehdottomasti se hetki, kun illat alkavat hämärtäyä, tuntuu että kaipaa jotain tummaa myös sisustuseensa:)

      Oikein ihanaa viikkoa Kirsti ja kaunista syyskuuta<3

      Poista
  2. No nyt täällä ihastumassa, eli kiva, että löysit blogini ja minäkin sitä kautta tänne!

    Minusta on vasta viime vuosina tullut syksyihminen (ainakin vähän), vaikka kevät ja kesä yhä lemppareitani ovatkin ja tykkään niin ikään laittaa kotia syyskuntoon tyynyillä, peitoilla, lyhdyillä jne.

    Morsiuskukka on kaunis tummia, pehmeitä taustoja vasten - olen samaa mieltä!
    Meidän kotiimme on viime vuoden aikana tullut aika paljon mustaa ja siihen on ollut kiva yhdistää värejä, kuten nyt viimeisenä okrankeltaisia tyynyjä.

    Ihanaa alkavaa syyskuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun tulit vastavierailulle:)

      Tääällä samoilla fiiliksillä. Koko ajan enemmän syksyihminen, mutta kesä ja kevät vie ehdottomasti voiton.
      Syksyn ihanuutta on, ne kynttillät, kirjat ja pimenevät illat, kunhan saa olla kotona:)

      Tuo teidän sisutsuksenne kuulostaa niin hyvältä ja okrankeltainen tyynty, no nyt on pakko mennä hankkimaan sellainen :D

      Upeaa syksyä sinulle myös <3

      Poista
  3. Hei, löysin juuri blogiisi. :-) Syksyn tulo on täälläkin saanut sisustusinnon heräämään. Tämän syksyn värit näyttäisivät olevan aika tummia ja aika ruskean sävyisiä. Katsotaan miten niistä inspiroituu. Kivaa lukemista täällä, tulin ja jäin. ps. Tule käymään. https://paleredrose.blogspot.com, Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun löysit blogiini, tervetuloa ja toivottavasti viihdyt<3 Tulen kurkkaamaan blogiisi hetimiten!

      Poista
  4. Täällä on myöskin sävyt sisustuksessa vaihtuneet tummempiin ja kynttilät on nostettu esille. Ihanaa pimenevät illat ja villasukat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin hyälle. Kyllä syksy osaa olla kaunista ja ihanaa, kun saa vähän vaihdella sisutuksen sävyjä samalla. Ihanaa ja aurinkoista viikkoa <3

      Poista
  5. Kynttilät on täälläkin kaivettu esiin ja haaveissa on paksut tummanvihreät samettiverhot olohuoneeseen...saas nähdä löytyisikö jostain kohtuu hintaan.
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, tummanvihreät samettiverhot olisivaat upeat<3 Katselin just h&m.n verhoja ja maksoi 80€ en raaskinut ostaa. Toivottavasti löytyisi edulliset jostain, vinkkaa minullekin jos näet:)

      Kaunista viikkoa sinulle Outi!

      Poista
  6. Ihanan vihreää ja kotoisaa!
    Harsokukka on kevyen kaunista vaikkakin olen sille armottoman allerginen!
    Floristintyön varjopuolia...herkistyy erilaisille kukille vuosien saatossa. :/
    Mutta kaunista se on!

    Ihanaa syystunnelmointia sinne kynttilänvaloon!
    Meillä jatkuu täysi hellekesä vielä pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei oletko allerginen sille:(Joo onhan tuo hankalaa jos joutuu työn puolesta niitä jatkuvasti käsittelemään ja on vielä allerginen. Voi hamri. Mutta onneksi on ihanan paljon kaikkia muita kauniita kukkia olemassa <3

      Kaunista syksynalkua sinulle Susanna <3

      Poista
  7. Syksy on yksi lempivuodenajoistani ♥ Rakastan sen hämyisyyttä ja tunnelmaa kynttilöineen ja valoineen. Villasukatkin on kaivettu jo esiin. Harsokukka on kaunis ja joskus olen myös ostanut sitä ja laittanut pelkästään maljakkoon. Kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on vaan niin tunnelmoinnin aikaa <3
      Harsokukka on ehkä kauneimmillaan, juuri yksikseen, niin ettei siinä ole muita kukkia seassa, ainankin minun mielestäni.

      Poista
  8. Kaunista ja niin vehreää! Itsekin rakastan harsokukkaa. Se säilyy kuivattunakin maljakossa pitkään.
    Syyskoti vaihtaa väriä meilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vuodenajat ovat mahtavia, kun samalla pääsee sisustamaan kotia uusiksi;)
      Nuo harsokukat ovat ihanat ja tosiaan, kestää ihan mielettömän kauan hyvänä!

      Poista
  9. Aivan ihania kuvia ja voi että en malta odottaa, että näen kuvia tämän päivän häistä. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  10. Harsokukka on kyllä tosi kaunis! Nyt kun näin kuvasi, alkoi ihan harmittaa että jätin ostamatta, kun viimeksi kukkakaupan ohi kulkiessa niitä myytiin valtavina kimppuina. Mutta silloin olikin maljakot täynnä auringonkukkia! Ehkä ansi viikolla on sitten vuorossa harsokukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harsokukka on kaunis ja kestävä! No ymmärrän kyllä, ettet ottanut niitä mukaan jos maljakossa oli upeat auringonkukat. Nekin ovat niin kauniita.

      Onneksi näitä harsokukkia on nyt saatavilla runsaasti, joten uutta kimppua ostamaan<3

      Poista
  11. Syksyyn laskeutuminen ja kesästä irti päästäminen on minulle aina vähän vaikeaa. Tänä syksynä onneksi mennän tällaista hidasta, lämmintä laskua kesäsätä syksyyn, sopii minulle!

    VastaaPoista