Viikon DIY: Boho pikkukori







Näin jokin aika sitten netissä kuvan kauniista virkatusta korista, joka oli koristeltu pienin simpukoin. Kori oli jotenkin ihanan boheemi ja meidän sisustukseen täydellisen sopiva.
Ensin mietin sellaisen ostamista, mutta totesin että pystyn tekemään, jos ei nyt ihan samanlaista, niin ainakin vastaavan ihan itsekin ja niin myös teinkin.

Käytin tähän projektiin keskipaksua puuvillalankaa ja kirppareilta ostamia simpukoita.
Korin ohjeita on netti pullollaan, tässä teille muutama ohje1/ohje2,  joten sieltä vaan mieleistä valitsemaan.

Tällä kertaa tein aika pienen korin. Sellaisen joka sopii kynttiläkupin suojaksi tai pienelle kukkaruukulle. Kun kori oli virkattu valmiiksi, lisäsin simpukat ompelemalla ne ohuella langalla kiinni tasaisin välein. Jos et löydä simpukoita mitkä pystyt ompelemaan kiinni koriin, niin voit myös liimata ne esimerkiksi kuumaliimalla. Ihan mikä keino parhaiten tuntuu toimivan.

Tykästyin tähän jotenkin niin paljon, että nyt on pakko etsiä lisää simpukoita ja tehdä muutama isompi kori tämän seuraksi. Voisin toisaalta tehdä muutaman kankaisen version myös:)


Suloista perjantaita sinulle <3









13 kommenttia

  1. Söpö :)

    En muista milloin olisin viimeksi virkannut jotain, enkä tiedä, osaisinkokaan enää, mutta ikuisesti on jäänyt mieleen se, kuinka koulussa piti tehdä pannulappu ja yksi meidän luokan pojista ei osannut "kääntää", vaan virkkasi muovikassillisen ketjusilmukoita :D

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Aina kun näen tällaisia ihanuuksia, olen vähän kade virkkaustaitoisille ihmisille. Mulla ei vaan kertakaikkiaan kutimet tai muut käsityöjutskat pysy käsissä :D

    Tosi suloinen kori ♥ Ihanaa viikkistä sinne!

    VastaaPoista
  3. Upea <3
    Minä olen myös virkannut koreja matonkuteista. Mukavaa puuhaa ja korit on käytännöllisiä esim. kylppäriin hiusnipsuille tms.
    Halaukset viikonloppuun Souliina <3

    VastaaPoista
  4. Tulipa suloinen kori, ihania nuo simpukat <3
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  5. Suloisen korin olet tehnyt ja nuo simpukat tuovat koriin mukavaa ilmettä. Taitava olet! <3

    VastaaPoista
  6. Söpö kori. Ai sinulla pysyy virkkauskoukku kädessä. Ihailuni.
    Itse olen tumpelo tässä suhteessa, mutta vinkkaan virkkaavalle tyttärelleni.
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Nätti<3 Itselle ei ole suotu käsitöiden tekemisen intoa, eikä taitoa, mutta on kiva ihailla muiden taidonnäytteitä:)
    Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  8. Ihana kori!
    Harmi, kun en osaa virkata.
    Hyvää viikonloppua!❤️

    VastaaPoista
  9. Onpa sievä! Tosi hauska idea!
    Minulle tuo virkkaaminen on vaan niin vaikeeta!

    VastaaPoista
  10. Niin söpö ja niin ihanat kuvat. Aurinkoista sunnuntaita kamusein, jota on jo kova ikävä! <3

    VastaaPoista
  11. Suloinen simpukkakori! <3
    Aurinkoa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  12. Oi oi miten kiva kori...mä mietin näinköhän minulta onnistuisi..ei varmaankaan.Mukavaa viikkoa🌻🌻🍓🍓

    VastaaPoista