Kylässä taas

















Porvoossa nimittäin ja Tiian luona. Johan tässä on lomalla kotinurkkia kulutettukin parin viikon ajan, joten eilen kokosin kimpsut ja kampsut kasaan ja ajelin kohti Porvoota.
Oli ihan timanttinen reissu muuten. Ystävä, kaunis kesäpäivä, Porvoon vanhan kaupungin kujat ja kadut. Pizzaa ja leivoksia.

En varmasti ikinä kyllästy näihin maisemiin. Rakastan noita vanhoja taloja, suojaisia sisäpihoja ja korkeita aitoja, joiden yli tekisi mieli kurkkia, en väitän että niin tekisin;) Minua viehättää suunnattomasti juuri ne vanhimmat ja suojaisimmat talot. Kuka siellä asuu ja minkälainen historia sillä kyseisellä talolla on. Olisi ihana omistaa sellainen. Istua omenapuun alla suojaisalla pihalla ja nauttia kesästä.

Kun käyt Porvoossa varaa aikaa kunnolla ja tsekkaa samalla ne lukuisat pienen putiikit ja kahvilat. Niistä löytyy aarteita kohtuu hintaan. Toki myös ihania sisustusliikkeitä, joiden hintataso on huomattavasti korkeampi, mutta jo pelkästään niiden liikkeiden läpikoluaminen on ainakin minulle elämys. Löysin tällä kertaa pienen puodin, jossa myytiin upeita taidekortteja ja- tauluja.
Valitettavasti tällä kertaa oma aikani oli rajallinen, jotta ehdin tutustua valikoimaan kunnolla, samoin kuin ihanaan Bohemian liikkeeseen, jonka ovella jo meinasin saada pienen sydärin, se on juuri se minun näköiseni liike <3 Ensi kerralla sitten paremmalla ajalla käyn kummankin puodin valikoimat kunnolla läpi.

Nyt oli nimittäin vielä ehdittävä lemppari kahvilaan Cafe Cabrioleen syömään porkkanakakkua. Söinköhän sitä viimeksikin? En tiedä ihan sama, herkullista joka tapauksessa.
Paikan vihreä tee on maukasta, sellaista että sitä litkii ihan huomaamatta muutaman kupillisen, helteelläkin.

Koska Suomessa on lukuisia ihania paikkoja, kuten Porvoo ei minua harmita enää laisinkaan, vaikka emme ole lähdössä etelään tänä vuonna. Sitä vastoin, aion ehdottomasti koluta mahdollisimman monta ihanaa mestaa läpi ihan koto-Suomesta tämän kesän aikana, vaikka sitten ihan päivän reissuilla.

Aurinkoista viikkoa just sinulle <3

28 kommenttia

  1. Niin ihanat kuvat ja se on just hauskaa nähdä, miten tavallaan toinen Porvoon näkee. Ollaan otettu samoista kohteista kuvia ja silti niissä on kummankin kädenjälki eli tosi hauskaa katsella. <3

    Oli ihan timanttinen päivä, mutta ensi kerralla tulet viikoksi, miten meillä on aina tuli peffan alla, kun ei keretä mitään, hih.

    OOt super <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, että tässä sitä näkee minkälainen jokaisen oma kädenjälki on ja samat paikat, mutta kuvat ihan erinlaiset jokatapauksessa <3
      Hih viikko ois kova juttu, ehittäis kuule yhtä sun toista, mutta luulen, että kenenkään muun korvat ei kestäisi meidän höpötyksiä :D
      Ihanaa perjantaita ihanuus <3

      Poista
  2. Ihanan kesäinen tunnelma ja Porvoo on kyllä oikea herkku kaupungiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on ja tuolta ei oikein saa muuta kuin tunnelmallisia kuvia <3

      Poista
  3. Ihanat kuvat, ihana Porvoo ja te molemmat <3

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Se on sellainen, että kun kerran käy niin menettää sydämensä <3

      Poista
  5. Ihana kesäreissu. Rakastan myös Porvoota. Bohemia on kiva kauppa ja lempparikahvilani on Helmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mukava reissu. Porvoota on helppo rakastaa, ihana kaupunki <3 Tuohon Bohemiaan täytyy tutustua ensi kerralla paremmin, ehdottomasti. Ja kiitos kahvilasuosituksesta!

      Poista
  6. Olette molemmat niin kauniita. Porvoo on myös sinun kuvissa edukseen.
    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Kirsti <3 Ihanaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  7. Ihania kuvia ja ihanat naiset❤ Porvoo on kaunis kaupunki ja vaikka mitä kivaa nähtävää! Joskus on kesäkahveilla käväisty, ne pikkukahvilat on kivoja! Mukavaa viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Päde <3 Porvoo on upea sieltä tosiaan löytyy koko päiväksi tekemistä ja kokemista.
      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  8. Ihania kuvia! Porvoosta ei varmaan edes saa rumia kuvia :) Tiian puolelle just kommentoinkin, että postaus tuli just sopivaan saumaan, koska olen huomenna menossa itsekseni shoppailureissulle Porvooseen. Ja päätin teidän kehujen perusteella testata sen Cafe Cabriolen!

    Sulla on ihan superkiva blogi, jota en vaan ole saanut aikaiseksi kommentoida aikaisemmin. Jostain syystä se muka aina on niin työlästä, kun pääsääntöisesti luen juttuja tabletilla tai puhelimella. Mutta täällä siis yksi lukija, moi :) Ja tervetuloa piipahtamaan mun blogin puolelle joskus kun ehdit.

    Kivaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sieltä ei saa kyllä tekemälläkään huonoja kuvia:)
      Toivottavasti teillä on ollut ihana Porvoon reissu myös ja toivottavasti tykkäsitte Cafe Cabriolen valikoimista <3

      Ja superkiitokset sulle <3 Hei ei haittaa vaikka ei ehdikään kommentoida, on niin ihana kuulla, että luet ja tykkäät blogistani <3
      Minulla on sama juttu, monesti käyn lukemasssa kännykällä postauksia, mutta sillä en pääse kommentoimaan. Aina ei ehdi valitettavasti edes heti vastata näihin omaan blogiinkaan tuleviin, kun vasta päivien päästä-elämä.

      Tulen ehdottomasti piipahtamaan sinunkin blogissasi, aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  9. On kaunis ja idyllinen kaupunki.Kannattaa vanhaa kaupunkia käydä katsomassa kesälomareissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ja kesäloma on parasta aikaa luuhata kaikki kauniit paikat läpeensä :D

      Poista
  10. Ihanan kesäisiä ja kauniita Porvoon kuvia :)
    Kesällä on ihana matkailla ja retkeillä koti-Suomessakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ihana välillä matkustaa ihan koti-Suomessakin, täällä on niin paljon nähtävää ettei uskoiskaan.
      Porvoon on yksi lemppareita <3

      Poista
  11. Samaa mieltä ehdottomasti! Kerran käyneenä, halajan sinne uudestaan!
    Viehättävä kesäkaupunki!
    Leppoisaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella vieheäätävä kesäkaupunki. Tosin minä rakastan sitä ihan kaikkina aikoina, siinä on oma tunnelmansa <3
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  12. Ihana Porvoo! Kerran olen käynyt Porvoossa ja uudestaan pitää päästä :)
    Teidän pitää lähteä yhdessä katsastamaan myös Rauman vanhakaupunki!

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis olisi ihana käydä Raumalan vanhassa kaupungissa, en ole siellä käynytkään <3 Ja nyt vaan Porvoon reissua suunnittelemaan Marru <3<3

      Poista
  13. Cafe Cabriole on Taivas<3 Rakastan sitä ja Porvoo miljöönä on niin ihana, siis IHANA<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todellinen taivas, siellä on aina pakko päästä käymään <3

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Porvoo on ihan huippu paikka ja kiitos ihanainen <3

      Poista