Nyt mua jännittää..






Heisan murut! Täällä on taas viikko vierähtänyt ja pieni piipahdus täällä bloginkin puolella.
Loma on tosiaan lusittu ja nyt ollaan vuorostaan ja valitettavasti pienellä saikulla.
Minulla on oika olkapää ollut jo monta kuukautta sökönä, mutta olen kuitenkin sen kanssa saanut sinniteltyä joillain tavalla. Diagnoosi on jäätynyt olkapää.
Olkapäähän on kertaalleen jo piikitetty kortisoonia, ilman minkäänlaista tulosta ja
nyt tilanne on valitettavasti pahempi, joten seuraavaksi odoteetaan magneettikuviin pääsyä, sekä niiden tuloksia.
Lääkäri tuossa jo hieman vihjaili, että mahdollisesti edessä odottaa leikkaus, mutta en sitä murehdi ennenkuin kuvat on otettu ja niistä nähdään tilanteen vakavuus.

Se on myös yksi syy minkä vuoksi blogissa on ollut hieman hiljaisempaa, koska olkapää ja käsi on välillä niin hemskutin kipeä, että jopa kuvaaminen ja kirjoittaminen on hieman kivuliaampaa tällä hetkellä.
Mutta eipä hätää, minä keksin siihenkin uudet tuulet, eli huomenna meinaan julkaista minun ensimmäisen tubevideon!
Katsotaan minkälaista matskua minä teille saan tuotettua, ihan vähän jännittää :D








Jos ei itse pysty kuvailemaan kannattaa antaa lapsenlapsille kamera :D
Oli viime viikolla tyttäreni perheen luona ja
annoin lapsenlapsille kamerani käyttöö hetkeksi ja kehotin kuvaamaan.
No pojat tekivät työtä käskettyä, innosta puhkuen.
Vaikka järkkäri olikin paina, ei se poikien intoa lannistanut. Toki minä hieman kannattelin sitä, mutta pojat itse sommitteli, tähtäsi ja painoi laukaisinta ja välillä antoi mennä oikein sarjatulella kuvia. Oli ihana katsoa heidän heittäytymistään ja sitä aitoa riemua uuden opettelemiseen.
Kyllä näistä pojista vielä kuvaajia tulee, ihan varmasti :D

Huomenna pistän teille linkkiä mun kanavalle, joten nyt ei muuta kuin,
Ihanaa viikkoa murut <3

36 kommenttia

  1. Vautsivau! Sitä odotellessa.. Miten sinulla voi olla lapsenlapsia???Olet ihan nuori!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih nyt on video ulkona ja linkki uusimmassa postuksessa. Tai sitten voi ihan hakea Souliina nimellä. onhan noita lapsenlapsia jo kolme kappaletta ja vanhin aloittaa jo koulun :D

      Poista
  2. Hienoja kuviahan ne lapset on ottaneet. Kyllä lapset osaa kun me aikuiset vain uskalletaan luottaa heihin.
    Itse tulin juuri ortopediltä. Kesästä saakka yksi jos toinen paikka on ollut sökönä ja nyt meni selkä, voi hitto miten ottaa aivoon. Tsemppiä meille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen smaaa mieltä että lapset kyllä osaavat, kun me aikuiset vaan annamme heidän yrittää ja luotamme heihin. On palkitsevaa katsoa mitä he saavat aikaiseksi ja se heidän innostus ja uskallus on jotain upeaa <3

      Voi harmi tuota sinun tilannettasi myös. Toivottavasti saat apua nyt ensisijaisesti siihen selkääsi ja toki muihinkin vaivoihin. Selkäkivut kun lamauttaa koko ihmisen.
      Tsemppiä <3

      Poista
  3. Harmitus tuo olkapää ja niin tuttu vaiva :(. Systeriltä leikkattiin kummatkin ja mä sain fyssarilla kuntoon omani (pelotti niin paljon se leikkaus). Ooh, enpä ihmettele että jännittää, kiva nähdä mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ainullakin, voi, kyllä tuntuu olevan niin yleinen vaiva. Hyvä että sinä olet saanut olkapään kuntoon ihan fyssarin avulla, minuakaan ei leikkaus kiinnostais laisinkaan.
      Jep, jännitti myös sitä videota tehtäessä, mutta ehkä seuraavat menee jo leppoisammin, tai ehkä ainankin vuoden päässtä jo menee sutjakkaammin :D

      Poista
  4. Voi miten ikävä kuulla että olkapää noin kiusaa:( Toivotaan että pääset pian tuohon magneettikuvaan! Itseltä leikattiin olkapää pari vuotta sitten ja nuo säryt on kyllä tuskallisen tuttuja:( Tsemppiä♥ Kuvat on aivan ihania! Varmasti on kiva sitä pienten tekemisen intoa ja iloa seurata:) Onnea uudesta tubekanavasta ja mukavia tubetus hetkiä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinullakin on ollut sama vaiva. Toivottavasti sinulla on kivut jääneet leikkauspöydälle, ja saat nauttia kivuttomasta elämästä. Kiitos kaikesta, kannustuksesta ja kuvakehuista <3

      Poista
  5. Hei kurja kun olet kärsinyt kivuista! Toivottavasti saat siihen apua:)
    Mahtavaa, että tubettajaksi sinäkin päätit ryhtyä, jään odottamaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä uskon että nyt jos saadaan ne magneettikuvat otettua, niin ehkä oikeanlainen hoito alkaa löytymään ja sitä kautta olo paranee.

      Hih tää tubettaminen on pitkän harkinnan tulos ja katsotaan nyt mitä oikein saan aikaiseksi :D

      Poista
  6. Minulla oli tuo jäätynyt olkapää myös. Vaivasi kaksi vuotta, mutta nyt on aika ok. Vähän jäi liikerajoitusta, mutta ei kipuile enää kuin kovan rasituksen jälkeen. Tsemppiä sinulle, tuo on ikävä vaiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin olet joutunut kärsimään tuosta viheliäisestä vaivasta ja vielä noin pitkään. Hyvä ettei enää juurikaan kipuile, mutta liikerajoittuneisuus ei kuulosta hyvältä :(

      Poista
  7. Auts mikä vaiva :/ Joskus olen ollut mukana, kun tuollaisia olkapäitä 'manipuloitiin' eli potilas uneen ja kirurgi väänsi 'väkisin' kättä eriasentoihin. Lopuksi muutama kortisonipiikki olkapäähän ja tyyppi herättyään himaan. Auttoi kuulema aina useamman kuukauden, en tiedä tehdäänkö edes nykyään moista ;)
    Ihana nähdä lasten kuvakulmat ja innostus kun heille antaa kameran käyttöön <3

    Mukavaa viikonjatkoa ja onnea uudelle tube-uralle!

    VastaaPoista
  8. Jee..tubevideota odotellessa! Toipumista💕Ihania kuvia☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tubevideo ulkona. Uusimmassa postauksessa on linkki :) Kiitos Kristiina <3

      Poista
  9. Varmasti kurja vaiva tuollainen!
    Tsemppiä ja toivottavasti apu löytyy pian.
    Kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuossa oma ongelmasna, mutta toivotaan että nyt vihdoin siihen saataisiin jotain apua. Kiitos Sari, kiva kuulla että tykkäät :)

      Poista
  10. Huomista odotellessa ❤ Toivottavasti saat olkapään kuntoon ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona on, unohdin vain tulla kertomaan :D
      Kiitos, sitä toivotaan <3

      Poista
  11. Ihan mielettömät kuvat ja voi noita koiruleita ja söpösiä lapsokaisia. <3 Ihanaa kun kävit tänään ja nythän se tubekanava on auki, jihuu ja onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuss, ihan kaikesta-jälleen kerran <3 Siis en mä varmaan ois ikinä saanut sitä kanavaa startattua ilman sun apua ja kannustusta. Vieläkin naurattaa se mun jäätyminen, kun vaan mainittiin sana, kuvataan!
      Nähdään taas pian <3

      Poista
  12. Makeita kuvia :) Tsemppiä olkapään kanssa <3
    Hyvä Souliina tubekanavasta, you rock <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ja kyllä sen on pako parantua, jossain vaiheessa ;)
      Ja iih, kiitos kannustuksesta myös, muiskuja <3

      Poista
  13. Olipa kiva nähdä livenä sinua ja nyt on kyllä pakko sanoa ääneen, että onko sulla todellakin lapsenlapsia??? Olet niin nuoren näköinen ja nuorekkaan oloinen!
    terkuin toinen mummi <3
    PS Mullakin on ollut ja on kyllä edelleenkin sama vaiva olkapäässä. Todella häiritsevä vaiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, oli ihan anähdä ja päästä hieman juttelemaan. Ja kyllä, minulla on kolme lapsenlasta ja vanhin aloittaa syksyllä koulun!
      Voi sinä ihana, kiitos niin olet itsekin niin nuorekkaan oloinen <3

      Hitsi näitä olkapääongelmia, ilman niitäkin päärjäisi oikein hyvin. Tsemppiä sinullekin tuohon ja nähdään taas.

      Poista
  14. Toivotaan, että olkapään ongelma selviää. Itselläni on ollut reilu 10 vuotta sitten neljän vuoden kipuhelvetti käsien takia. Kävin läpi 4 käsileikkausta 2,5 vuoden aikana. Joten tietoa on ongelmista ❤️ Jään innolla odottamaan tubevideota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo sinun tapauksesi on kyllä hurja. Neljä vuotta kipuhelvetissä kuulostaa kyllä tuskaiselta. Neljä leikkausta, huh, olet kyllä saanut kestää todella paljon, toivottavasti sinulla ei eneää kipuja ole <3

      Ekat videot ulkona ja kiitos Tätien, minäkin uskaltauduin tähän <3

      Poista
  15. Ihania kuvia ja kuvaajia, meilläkin välillä pikkukuvaajat innostuvat kuvailemaan. Saattaa puhelimestakin löytyä hasukoja kuvia välillä :D
    Hienoa kuulla sun uudesta aluevaltauksesta, pitääkin tulla kurkkimaan sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Pikkukuvaajat on ihan parasta, vitsi niiden intoa ja luovuutta <3 Hahaa ai sinne on puhelimellekin taltioitunut oivia otoksia, ihan mahtavaa!
      Tule ihmeessä kurkkimaa, pikku hiljaa sinne tulee enemmän matskua ja toivottavasti laadukkaampaa ;)

      Poista
  16. Ihania kuvia ja noi koirat <3. Tsemppiä olkapään kanssa, kyllä se siitä. Ja kohta taas kuvailet entiseen malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi koirat on kyllä sellaisia epeleitä että :D Kiitos Sari ja kyllä tää tästä ajan kanssa ja oikein odtan sitä, että olen kunnossa ja pääsen tekemään kaikkea ihan normaalisti :D Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  17. Tsemppiä olkapään kanssa! Toivottavasti vaiva helpottaisi :)

    VastaaPoista