Hiihtolomalla-juniori juomahatussa




















Heissan!

Toivottavasti teillä on ollut ihana hiihtolomaviikko. Tämä ryhmä rämä kotiutui tiistai-iltana laivareissulta ja eilinen meni aika lailla lepäillessä. Matkalaukut lojuvat edelleen olohuoneen lattialla-niilläkään ei ole kiire minnekään.

Reissussa oli omat ja ystävien tenavat, ne jotka hengaa meillä muutenkin aina tai siis pari niistä. Ne joiden kanssa on tullut jo useampi reissu heitettyä ja seuraavat jo suunnitelmissa.
Matka oli leppoisa ja riemua täysi, jos ei lasketa hetken aikaa mököttävää Sakkea, joka ei saanut sadan euron ale-lenkkareita reissusta-tosin karkkipussilla leppyy isompikin jätkä ;)

Hiihtolomalaisia oli paatti täysi, isompia ja pienempiä. Yksi laulua rakastava poppoo sattui osumaan seinänaapureiksemme-karaoke raikasi koko yön, välillä nuotin vierestä ja toisinaan osui ihan siihen mihin pitikin.
Joku tippui sängystä sen seitsemän kertaa yön aikana, mutta tahtia se ei tuntunut hidastavan. Aamulla heistä ei kuulunut enää pihahdustakaan. Säälin sitä kaveria, jolla aamulla oli darran lisäksi kroppakin mustelmilla.

Me suunnattiin heti aamusta meriaamiaiselle, jonka jälkeen käytiin maissa pikkaisen shoppailemassa, tai siis lapset shoppaili ja minä maksoin, paitsi niitä kenkiä;)
Ja jos nuo junnut piti hajurakoa meihin aikuisiin laivalla ja maissakin- niin voi sanoa että niin pidin minäkin siinä vaiheessa, kun näin Saken tuo juomahattu ja sandaalit jalassa tulevan vastaan laivan käytävällä-hitto kuinka tyytyväisen näköinen hän olikin itseensä:D
Siis meidän perhe onkin oikeasti tallainen...
Oikeasti ihan parhaita hetkiä-junnujen kanssa <3

Loppu lomalle ei olekaan sitten sen suurempia suunnitelmia, ihan viihdytään täällä kotosalla me ja ne lasten ystävät, joista taas yksi heräsi meiltä tänä aamuna, niin kuin joka aamu siitä lähtien kuin loma alkoi.  Niin ja lapsenlapsetkin on haettu kyläilemään ja pulkat kaivettu esiin. Aurinko paistaa ja rinteet odottaa laskijoita. Minä rakastan tätä, kun talo on täynnä vilinää <3

Nyt aurinkoista viikkoa kaikille, pulkkamäki kutsuu<3

20 kommenttia

  1. Ihanaa aurinkoista viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia ja voi elämän kevät tuota kätevää cocislätsää! Ihanat. <3 Kaunista hiihtoloman jatkoa Souliina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että mun silmät hieman muljahti ympäri, kun näin jäbän tulevan hymy huulilla vastaan tuolla käytävällä. En todellakaan tiennyt että se oli pakannut sen mukaan, mutta siis niin Sakkemaista :)

      Kiitos Ihanuus ja oikein upeaa lomaa teille myös <3

      Poista
  3. Siis ihan mahtavia kuvia. Noi Saken läpsytossut on ihan huipputyylikkäät, meidän saman ikäinen poika kulkee sellaiset jalassa jopa täällä kotona. Juomahatusta en ehkä oo ihan samaa mieltä, ei siis ehkä niin muodikas, mutta hiton hauska kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis noi läpsytossut on joku hitti juttu noilla meidän junnujen ikäisillä kavereilla, ollut viimeisen vuoden ajan. Sama täällä, Sakke kulkee himassa ja näköjään ihan kaikkialla noissa.
      Ja olen niin samaa mieltä tuosta juomahatusta sun kanssas:D

      Ihanaa viikonloppua ihanuus <3

      Poista
  4. Aurinkoista lomaviikon jatkoa :) nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo, näin teen <3
      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sinne <3

      Poista
  5. Kuulostaa niin elämänmakuiselle ♥ Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä niin kiva reissu ja nuo mukulat, niiden kanssa tekemisestä nauttii <3

      Poista
  6. Leppoisalta kuullostaa lomailunne!
    Laivalla kyllä tapaa kaikenlaista väkeä.
    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta siellä kyllä löytyy kyllä jengiä joka lähtöön :)
      Mutta ihan hauskoja naapureita, eis siinä mitään :)

      Poista
  7. Teillä on ollut hurjan hauska reissu! Saken asusteet on kyllä makeet ja tuollaiset läpsytossuthan on just rennot laivalla liikkumiseen:) Ihanaa talvipäivää ja loman jatkoa sinne teille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih no joo onhan noissa varmasti mukava laivalla läpsytellä, ja toisaalta Saken tuntien se nyt menisi noissa missä vaan ;)
      Kiitos ja mukavaa sunnuntai-iltaa <3

      Poista
  8. Kihihih, kuulostaa ihanalle reissulle! Mainioita kuvia <3 Ihanaa viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli ihana reissu, sellainen hyväntuulinen :D

      Poista
  9. Ihana hyvänmielen postaus, kiitos :)
    Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanuus <3 Samoin, upeaa sunnuntaita <3

      Poista
  10. No kyllä tuo juomahattu sai naurut täälläkin aikaiseksi:D
    Nuoriso on niin parasta seuraa, vaikka hajurakoja välillä kaivataankin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoriso on kyllä ihan parasta seuraa ja nauruhermot on ainankin koetuksella :D Hajurako kumpaankin suuntaan on välillä ihan ok <3

      Poista