Kirjavinkki joulupakettiin ja jouluinen Helsinki











Okei maanantaina ja tiistain postukset jäivät väliin, sori siitä.  Tuli pari muuttujaa matkaan.
Olin myös hieman väsynyt, noh hieman oli ehkä turhan laimeasti sanottu, suoraan sanottuna mentiin silmät ristissä. Viikonloppu meni töissä ja Hartwallilla konsertti hulinoissa, konsertti jota edelleen muistelen lämmöllä. Niin ettei pieni väsymys oikeastaan haittaa mitään.

Maanantaina kirmattiin siskon kanssa töiden jälkeen Helsinkiin Aleksanterinkadun Suomalaiseen kirjakauppaan. Oli nimittäin treffit Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinsonin kanssa.  Okei niillä treffeillä oli pari (sataa) muutakin, mutta ei takerruta yksityiskohtiin.

Bruce oli saapunut Suomeen uusimman kirjansa, omanelämänkerran vuoksi ja oli tuona päivänä tapaamassa fanejaan ja jakamassa nimmareita. Innokkaimmat fanit olivat jonottanut jo kaksi tuntia, ennen Brucen paikalle saapumista pihalla-jonossa joka kiemurteli Virgin Oilille asti ja jonotti vielä pitkälle iltaan.
Kuten arvata saattaa, aluksi emme nähneet Brucesta vilaustakaan, koska fanilauma oli piirittänyt kyseisen herran. Haastattelun kuulimme kyllä, ja lopuksi vielä kajautettiin porukalla maamme laulukin Suomen kunniaksi. Tämän jälkeen uteiliaat siirtyivät sivummalle ja nimmarinjonottaja pääsivät lähemmäksi sitä odotettua hetkeä.

Kohta sainkin puskettua itseni ihmismassojen läpi kameran kera ja napattua muutaman kuvan muistoihin. Ihmisiä oli paikalla edelleen tuhottomasti ja olin valmis tyytymään tähänkin, mutta sillä välin siskoni oli mennyt jonottamaan kirjani kanssa ja illan päätteeksi saimmekin takaisin signeeratun painoksen <3
Muistatteko muuten ne Pepsodent mainokset, joissa on se vitivalkoinen korviin asti leviävä hymy?
Hienoa, siskoni jäätävä dollarihymy päihitti ne mainokset 6-0, siinä vaiheessa, kun hän pääsi vielä kätteleemään Brucea. Tässä vaiheessa aavistuksen sadattelin että mulla oli se kamera ja hänellä kirja!
Harkitsin jopa jättäväni hänet kävelemään kotiin, tai avaavani auton oven (hänen puoleisen) kurvissa, kun siitä lällätyksestä ei tahtonut tulla loppua.... kummallinen kakara ei oo kasvanut sitten lapsuusvuosien ;)

Kyseinen kirja menee ehdottomasti joululahjaksi veljelleni, joka on se suurin fani ja ostan itselleni uuden. Niin että ihan vinkiksi vaan muillekin musiikin ystäville, tämä on taatusti yksi joulun toivotuimmista lahjoista!

Käytiin vielä katselemassa Stockan jouluinen näyteikkuna ja todettiin, että ensi kerralla voisi ottaa lapset myös mukaan;)

Eipä tälle illalle sitten muuta, moikkis!




14 kommenttia

  1. Kauniita, jouluisia kuvia! Ihania perinteisiä jouluikkunoita.
    Sinulla on tosiaan ollut ihan ainutlaatuista actionia! Wau!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin kun pikku lapsi kun ihastelin jouluista kaupunkia ja noita ihania ikkunoita! Stockan jouluikkuna on päästävä aina katsomaan. Mieletöntä kuinka he joka kerta keksii niin ihania tarinoita sinne <3
      Juu oli ainutlaatuinen päivä :)

      Ihanaa perjantaita!

      Poista
  2. Hahahaa, lällätän vieläkin... minä sain kätellä Brucea :D

    VastaaPoista
  3. Ihanat jouluiset kuvat. Kiitos lahjavinkistä. Tunnen erään, joka ihastuu ikihyviksi. Pirtsakka perjantatia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa, että sieltä löytyy fani myös! Kiitos ja mahtavaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Hurmaavat kuvat, jouluinen Helsinki on niin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia ja jouluinen Helsinki on niin upea! Siellä viihtyisi kyllä vaikka joka päivä :)

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia, niin kaunista joulutunnelmaa♥ Kivat treffit onkin ollut, Olipas sisarellasi onnea:) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nuo valot ja tuo ikkuna tuo kyllä niin ihanan joulufiiliksen että <3
      Hihi oli ihanat treffit, ja olen vähän kateellinen siskolleni ;)
      Rauhaisaa viikonloppua Päde <3

      Poista
  6. Mää en kestä, miten mahtavat kuvat Brucesta, iiks <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä olin ihan iiks, kun pääsin näkemään hänet <3 Ihanaa viikonloppua ihanuus <3

      Poista
  7. Mahtavaa saada nimmari kirjaan :) Ja kättelykin myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja ihana antaa tämä lahjaksi veljelle joka fanittaa meitäkin enemmän Brucea :)

      Poista