Joulun tuoksulahjat


Heissan ihanat! 
Mitä teille kuuluu, joko on jouluhulinat täydessä vauhdissa ja joululahjat hankittuina? Tässä olisi vielä muutama viime hetken lahjavinkki, jonka uskoisin miellyttävän lahjan saajaa. Minä ainankin ihastuisin!

Tuoksulahjan hankinta voi olla jopa hankalaa, koska tuoksuja on niin valtavan paljon, samoin mieltymyksiä.
Tässä postauksessa esittelen muutamia erintyyppisiä vaihtoehtoja, jos se hieman auttaisi valintoja.



Heti ensimmäisenä esittelyyn pääsee suuri rakkauteni Jean Paul Gaultier Christmas Collector. Nämä upeat klassikot sopii niin monelle. Meillä Gaultiereja käyttää niin isä kuin poika.

Huokailin ihastuksesta kun ensi kerran näin nämä pullot. Tuttu torso on puettu ihastuttavaan punaiseen jouluasuun ja se on saanut myös ympärilleen upean lumisadepallon. Juuri tuo kaunis ulkoasu saa sydämeni sykkimään erityisesti tälle tuoksulle ja aionkin säästää nämä pakkaukset ehdottomasti. Nämä ilahduttaa jopa senkin jälkeen, kuin viimeinen pisarara on käytetty.

Jean Paul Gaultier Glassique Christmas avautuu mandariinin, tähtianiksen, päärynän, bergamontin sekä ruusun upealla yhdistelmällä.
Sydäntuoksussa huumaa, luumu, inkivääri, iiriksenkukka, orkidea sekä ylang ylang.
Tuoksu pehmenee vaniljan, meripihkan , myskin, kanelin ja santelipuun syleilyyn.

Jean Paul Gaultier miestentuoksu on klassikko. Tämä tuoksu herättää aistit, se on rohkea ja mieleenpainuva.

Alkutuoksu: Minttu, laventeli, artemis, bergamotti ja kardemumma
Sydäntuoksu: Kumina, appelsiininkukka ja kardemumma.
Lopputuoksu: Vanilja, tonkapapu, santelipuu, meripihka, ja setripuu luo täydellisen kokonaisuuden.




Quatre-tuoksut ovat moderni ja rohkea tulkinta jalokivitalon ikonisesta sormuksesta. Tuoksut paljastavatkantajiensa vahvan karisman ja itsevarman lujan luonteen. Tuoksut tasapainottelevat hienovaraisesti perinteisessä ja nykyajassa, innovaatiossa ja traditiossa, rock´n´rollissa ja eleganssissa.

Tässäkin tapauksessa pullo on todellakin kuin koru. Korkissa oleva sormus,on upea yksityiskohta ja saa pullot näyttämään todella yleelliseltä. Boucheron Quatre-tuoksut on sinulle, itsevarmalle ihmiselle. Nimittäin näiden kanssa ei jää huomiotta missään tilanteessa.

Pour Femme on ehdottomasti tummempi ja syvempi kuin edeltäjänsä, mutta ei siltikään liian tumma.
Tämä tuoksu on todella mielenkiintoinen ja lopputuoksun kohdalla huomaan nuuhkivani rannetta useasti. Aivan täydellinen Uudenvuoden kavaljeeri.

Alkutuoksu: Rosepippuri, karvasmanteli sekä bergamotti.
Sydäntuoksu: Jasmin, tonka papu ja päärynä
Pohjatuoksu: Vanilja, meripihka ja santelipuu

Pour Homme tuoksui minulle hyvin nahkaisena tuoksuna, vaikka onkin  puinen-ja mausteinen tuoksu. Erilainen kuin mieheni yleisin käyttämät, mutta koukutti mieheni totaalisesti.  Joten joskus kannattaa rohkeasti kokeilla uutta tuoksua-silloin saattaa iloisesti yllättyä.

Alkutuoksu: Salvia, sitruuna ja laventeli
Sydäntuoksu: Patchouli, muskottipähkinä, mustapippuri sekä akigalapuu
Pohjatuoksu:Vetiver, setri ja vanilja


Loccitanen Terre de Lumiere tuoksu on myös puettu jouluiseen Limited edition asuun. Tämä pullo itsessään on jo niin kaunis lahja, vai mitä mietä olette?
Terre de Lumiere tuoksu on saanut inspiraationsa Provencen kultaisesta hetkestä ennen iltahämärää, jolloin aurinko laskee ja taivaan värjää kultainen ja purppurainen hohde.

Ensituoksu: Bergamontti, malva sekä punainen pippuri
Sydäntuoksu: Hunaja ja laventeli
Pohjatuoksu: Myski, manteli, tonkapapu, akaasia,

Tämä tuoksu on ehdottomasti minulle sarjaa tummemmat ja lämpöiset tuoksut. Se myös pysyy pitkään iholla.


Lopuksi tuoksu, joka vastaa monen naisen tyttömäiseen puoleen ja tuoksuun, joka ylittää kaikki ikärajat. Viva La Juicy Glace on nyt syyskuussa Suomen markkinoille lanseerattu uusin tuoksu.

Tuoksupullo on unelma naiselle, joka vannoo pinkin nimeen, mutta joka rakastaa myös tyttömäistä leikkisyyttä.

Tuoksu on täydellinen talveen, koska on saanut innoituksensa jäätyneen maailman kauneudesta. Myöskin siitä harvinainen tuoksu, että sen voi laittaa jääkaappiin ja saada uusia jäisiä teräväisempiä tuoksunuotteja esiin.

Tuoksussa on alkuperäisen Juicy Couture tuoksun tutuutta, mutta Viva La Juicy Glace on viileämpi ja raikkaampi.
Ensituoksussa on jäätynyttä mandariinia, huurteisia mustaherukan lehtiä ja herkullista päärynäsorbettia.

Sydäntuoksussa kukkaisia nuotteja, appelsiininkukka, Sambac-jasmiini ja Jasmine de Grasse.

Lopputuoksussa vanilja ja santelipuu tuovat tuoksulle pehmeyttä.
*tuoksut lehdistö näytteitä



28 kommenttia

  1. Ihanaa Joulunaikaa sinulle :) Aivan ihanat kuvat taas ja pakko sanoa, että nuo tuoksujen pullot on aivan ihastuttavia <3 Nuo Jean Paul Gaultier tuoksut menee täällä ostoslistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Elina ja sitä samaa sinulle. JPG:t on takuuvarmasti hyviä, joten ei muuta kuin pakettiin vaan :D

      Poista
  2. Nuo Gaultierin tuoksut haluaisin kyllä itselleni ja ukkelille myös. Upean talviset pullotkin.
    Mukavaa torstaita sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kieltämättä ihanat tuoksut ja aivan huikeat nämä lumisadepallot!
      Toivottavasti joulupaketista löytyisi ihana tuoksu sinulle ja miehellesi <3
      Ihanaa joulunodotusta <3

      Poista
  3. Kauniit kuvat. Kiitos kun esittelit myös miesten tuoksun. Kivaa päivän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti ja miehille löytyy niin upeita tuoksuja myös, että pakkohan niistäkin on vinkata :)
      Kivaa iltaa sinulle !

      Poista
  4. Kiitos ihanista tuoksuvinkeistä! Näistä löytyikin muutama varteenotettava vaihtoehto❤️. Eli viime hetken joululahjastressi selätetty!

    Ihanaa joulua!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä ja ihana kuulla, että vinkeistä oli apua:)
      Mukavaa joulunodotusta <3

      Poista
  5. Pitäisi olla mahdollisuus nuuskutella ruudun läpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin ihana mahdollisuus! Ei kuule ikinä tiedä minä päivänä se oikeasti onkin mahdollista :)

      Oikein ihanaa iltaa sinne Katja <3

      Poista
  6. Juicy Couture on niin ihana ja Gaultierin pullot on jumalaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavat tuoksut kummatkin ja samaa mieltä, noi pullot on täyttä rakkautta <3
      Ihanaa torstai-iltaa Jonna <3

      Poista
  7. Ihanat nuo Gaultierit! Rakastan tuoksuja ja olen suurkuluttaja sillä osastolla!
    Joulu alkaa olla suht valmis. Muutama leipomus ja pientä siivousta....
    Jouluviikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihan huikeat! Voi miten ihana kuulla, että siellä on samanlainen tuoksuita nauttija. Minusta on niin ihana ajatella, kuinka paljon upeita tuoksuja maailma onkin pullollaan <3

      Hyvällä mallilla tuntuu teidän joulutouhut olevan ja se on ihana homma.
      Oikein leppoisaa joulunaikaa sinulle Mamma63 <3

      Poista
  8. Ompa kauniit ♥ Lahjat jo hankittu ja loppurutistus enää leipomisten ja kokkailujen kanssa. Ihanaa joulua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain <3 Teilläkin on hyvällä malilla joulutouhut, ihan mahtavaa. Ja hei tsemppiä siihen loppurutistukseen <3
      Kivaa joulunaikaa <3

      Poista
  9. Ihania tuoksuja! Mieheni juuri kysyi, onko minulla joku toive tuoksun suhteen. Sanoin että saat valikoida niin kuin ennenkin. Joten, jännityksellä odotan, mitä paketista löytyykään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tuoksut ovat kyllä niin ihania, olen niin happy! Oih, mä niin uskon että siellä on jännitystä ilmassa, mitä ihanaa hän on tällä kertaa valinnut pakettiin <3 Pakko sitten tulla heti kurkkimaan blogiisi!

      Poista
  10. Voi ihanuus mitä tuoksuja ja niin kauniit kuvat!! Huomenna pitäisi vielä muutamia lahjoja käydä hakemassa, mutta muutenpa aika hyvin kaikki onkin valmiiina:) Mukavaa jouluviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia sinulle ihana Päde <3
      Samat suunnitelma täälläkin noiden lahjojen suhteen, huomenna on haettava viimeiset. Hyvin siellä teilläkin tuntuu olevan jouluvalmistelut vauhdissa.

      Ihanaa jouluviikkoa sinulle myös <3

      Poista
  11. Ihania kuvia ja tuoksufiiliksiä.
    Ihanaa joulunodotusta <3 Täällä vielä 100 asiaa tekemättä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, toivottavasti asialista pieneni ja sait nauttia leppoisasta joulusta <3

      Poista
  12. Kauniita kuvia mutta kyllä on tuoksujen pullotkin aivan huikeita❤Mukavaa joulun odotusta Souliina🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina. Nuo pullot on ihan huikeita! Nuo pullotkin ovat todellinen taidonnäyte, ei voi kuin ihailla.

      Poista
  13. Ihania kuvia! <3 Meillä on vaan oltu, kun lapsi alkoi eilen oksentamaan, toivottavasti päästään kuitenkin viettämään joulua. Ihanaa ja lämmintä joulunaikaa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti joulu ei mennyt sairastuvalla!
      Mukavaa joulunaikaa ja loppuvuotta!

      Poista
  14. Näitä Boucheron tuoksuja en ole tuoksutellutkaan, pakko käydä kaupassa nuuhkuttamassa. Aivan ihanat kuvat kertakaikkiaan ja samaa mieltä, nuo Gaultierin pullot ovat niin ihanat, Juicy Couture on tyttömäisyyden unelma ja L'Occitanen pullo on kaunis, kuin koru, lahja jo itsessään.

    Sydämellistä joulua ihana ystäväin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä Tiia nuuhkuttamassa, on aika ihanat!
      Nuo Gaultierit on huiput ja Juicy on täydellisen tyttömäinen. L`Occitanen pullo on kuin auinko <3

      Kiitos Tiia ja lepposiaa ja rauhaisaa joulunaikaa ystäväin <3

      Poista