Joulukranssi ja päivän kuulumiset








Tänään on ollut jotenkin ihan huippu mukava päivä. Lunta on tupruttanut taivaan täydeltä mikä saa minut riemukkaalle tuulelle- tosin ajokeli on aika surkea, mutta sekään ei ole menoa haitannut-tosin pikkaisen pisti olon ahtaalle, kun kesken ajon tuulilasiin lävähti kasa lunta ja pyyhkijät lakkasivat toimimasta! Puoli sokkona sitten etsimään pysähdyspaikka ja sutimaan tuulilasi puhtaaksi, pyyhkijät kuntoon ja matkaan taas. Ai niin ystäväni oli ollut bussissa, joka oli ajanut ojaan! Onneksi kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. Siis todella liukas keli tänään.

Muistatteko muuten kun taannoin kirjoittelin niistä järkyistä vatsakivusta, jotka veivät minut päivystykseen ja viipalekuviin? Silloinhan se oli aika veikkausta mikä oli vialla. Tänään oli erikoislääkärin vastaanotto ja syy saatiin selville, syy oli kohtutulehdus ja kysta. Nyt kaikki on jo hyvin, eikä siitä tarvitse enää huolehtia-luojan kiitos.
Totta kai mielessä kävi yhtä sun toista ja olenkin kiitollinen, että kotiin pääsi hyvien uutisten kera.

Tai no siihen kotimatkaan tuli pikku mutka, kun ensin vein mieheni töihin, jotta sain auton itselleni.
Olin nimittäin päättänyt käväistä ihan pikaisesti kirppareilla ja kaupassa. No pikaista ei tästäkään reissusta tullut, niin kuin harvemmin mistään, kun minusta on kyse.

Löysin Lucalle uuden toppahaalarin kahdeksalla eurolla ja itselleni takin vitosella. Yhden ihanan kulhon kotiutin eurolla, näistä kuvia toisessa postauksessa ja kukkia puolestaan sylillisen <3
Minä rakastan kukkia-ihan, kun sitä ei kukaan olisi huomannut :)

Kävin kotona välillä heittämässä vaatteet pesuun, tiskikoneen päälle ja viikkasin kasan pyykkiä- miten kummassa sitä aina vain riittää ja riittää?
Kaivoin kaapistani Take Away-mukin, jonka kaadoin äärimmilleen teetä, kainaloon vielä kimppu kukkia ja oli aika lähteä yllättämään eräs ihminen<3
Siitä kohtaamisesta tuli tämän päivän ihanin hetki. Halauksia, naurua ja hyvää mieltä <3 Oli ihana nähdä sinut Kellen!

Hain miehen duunista, tällä välin lunta oli satanut jo reippaasti lisää ja liikenne hieman sekaisin. Kotona tuunasin vielä jouluisen kranssin, joka päätyi alustavasti eteiseen. Vielä en ole päättänyt lopullista sijoituspaikkaa, joten nököttäkööt siinä siihen saakka kun keksin jotain muuta.
Pistin miehen hakemaan varastosta joulukuusen. Kauheastihan tuo yritti hanttiin laittaa ja ehdotti, että josko vasta jouluaattona? Yhtä äänekästä vastarintaa ei ihan heti tässä torpassa ole ollutkaan, joten ukkeli lähti hakemaan kuusta sisälle samalla sekunnilla ;) Verbu koristeli kuusen ystävänsä kanssa, mutta valot saavat odottaa huomiseen. Nöppönen on nimittäin näyttänyt purkalustonsa mahdin ja meillä on siis jatkojohdon osto edessä-huomenna, tänään ei enää pysty. Pojat ovat treeneissä ja minä en enää jaksa. Ja sitä paitsi, meillä välkkyy valot koko ajan täälläkin hetkellä, eli eiköhän tälle illalle saada sähkökatko aikaan kuitenkin, niin ihan turhat ne jouluvalot olisikin.
Täällä alkaa siis olla aika jouluinen fiilis jo. Koristeita alkaa olemaan lähes joka huoneessa ja joululaulut soi ja minä laulan mukana ja Verbu etsii korvatulppia:D

Ihanaa iltaa murut, nautitaan lumesta ja hmm sähkökatkoista <3





31 kommenttia

  1. Oletpa ehtinyt kaikenlaista - jotenkin kuulostaa ihan omalta touhuamiselta :)
    Hienoa, että kipujesi syy selvisi eikä ollut sen vakavampaa. On se kumma, kun aina tulee se pahin mieleen.
    Millä kirppiksillä kiertelet, olihan se niin että asut täällä pääkaupunkiseudulla? Olisi kiva löytää uusia paikkoja.
    Mä en ole saanut yhtään mitään aikaiseksi joulun suhteen, kun viime viikko hurahti noissa lastenhoitohommissa ja kotiinpaluun touhuissa ja nyt iski flunssanpoikanen, huoh.
    Mukavaa viiikkoa ja lepoa tälle illalle ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä päivä on kyllä ollut vauhdikas. Johtuneen varmasti siitä, että kasilta piti olla jo lekurissa, joten ehti touhuta vaikka mitä.
      Ihan kun olet myös niin touhukas :)

      Juu ja Espoossa asustelen. Akslei Mankkaalla on kirppis jossa käyn eniten. Sen lähellä on se kierrätyskeskus josta löyttää useasti kukkia lähes ilmaiseksi.
      Jäähallin kirppis ja Lanttila on myös käytävän arvoiset paikat!

      Katselinkin sinun kuvia teidän reissusta, se on ollut ihana ja täällä sitä haaveiltiin vain etelän lämmöstä :)
      Harmi, että olet joutunut flunssan kouriin, toivotaan että olisi nopeasti ohimenevä pöpö. Ja ehtiihän sitä vielä touhuta joulua myöhemminkin, ja toisaalta tulee se sieltä ilman kummempia touhujakin :)

      Mukavaa iltaa Maarit!

      Poista
  2. Sinulla on ollut kiireinen päivä! Ja kuitenkin kiva päivä. Ja hyviä uutisiakin. Meillä on myös tänään sähkö ollut päällä ja poissa. Raskas lumi on tainnut tehdä tehtävänsä.
    Upean kranssinkin olet askarrellut.
    Hyvää joulunodotusta Pauliina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuin tekemään vapaapäiävästä kiireisen :D
      Ai teilläkin on ollut sähköt poikki välillä. Tuo lumi on todellakin tehnyt tehtävänsä. Uutisista just luin, että sähköt on ollut muuten aika monessa taloudessa poissa ja on edelleen.
      Toivottavasti teille on jo palaillut.


      Kiitos Tuula ja oikein kivaa illanjatkoa <3

      Poista
  3. Hyvä juttu, että selvisi mikä oli vialla, epätietoisuus on oikeasti aina pahinta.

    Täällä todellakin on jouluinen fiilis, sen tietää siitä, kun että vaikka kuinka touhotan niin tuntuu, että päivästä loppuu tunnit kesken, vähän stressaavaa, mutta toisaalta just niin ihanaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se epätietoisuus tässä on aina pahinta. No nyt voi hengähtää.

      Hih, ihana kuulla, että siellä on kanssa niin jouluinen fiilis ja se on ihan mahtavaa!! Se joulun odotus ja touhuaminen on vaan niin parasta-ok hieman stressaavaa välillä, mutta ei onneksi paljoa.

      Ihanaa iltaa Jonna <3

      Poista
  4. Ihailen noin aikaansaavia ihmisiä. En työpäivän jälkeen saa oikein mitään aikaiseksi, kun on veto veks. Panostan viikonloppuun, että saan silloin jotain jouluhommeleita työn alle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä aina ole näin aikaansaava, nyt oli vapaapäivä niin ehti touhuta yhtä sun toista :)
      Kivaa viikkoa ja ihania touhuja viikonloppuun <3

      Poista
  5. Oletpa energinen. Kaunis kranssi. Teillä on jo jouluinen tunnelma. Hyvä uutinen tuo, ettei kyseessä ollut vielä vakavampi sairaus. Oikein hyvää joulun odotusta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih tänään oli energinen päivä :D
      Kiitos ja hyvin on saatu jouluhommeleita tänä vuonna eteenpäin.
      Oli tosiaan mukava kuulla, ettei mistään vakavammasta nyt ollut kyse.

      Oikein ihanaa viikkoa ja joulunodotusta sinnekin Kirsti!

      Poista
  6. Ihqu kranssi. Varsinkin tuo kauris tekee siitä nii...iin persoonallisen. Bongasin juuri blogisi ja ryhdyin lukijaksesi. Bloggaaminen on aika kivaa (mulle vielä aika uutta)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Merikaisla tuulessa, että pidit ja kiitos kun jäit lukijaksikin. Toivottavasti viihdyt blogini parissa:)

      Bloggaaminen on kivaa ja hei tulen kurkkaamaan blogiisi <3 Ihanaa viikkoa ja joulunodotusta!

      Poista
  7. Ihastuttava kranssi! Toivottavasti saamme nauttia tänään sataneesta lumesta vielä joulunakin, ihanan valoisaa ja puhdasta!
    Mukavaa Joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ja tätä todellakin toivotaan. Onneksi ainankin vielä on lumi pysynyt maassa:)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Tosi kiva kuulla että voit jo paremmin ,<3
    Lumi oli ihana yllätys tänne Keski-Suomeen. Näin talvi-ihmisenä tuntuu että herää eloon kun lumi maassa.
    Kivaa loppu viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ainankin tällä hetkellä voidaan paremmin :)
      Kiva kuulla, että siellä on myös lunta ja ihana kun olet talvi-ihmisiä, toivotaan että lunta riittää ja mahtavia ulkoilukelejä. Reipasta viikonloppua!

      Poista
  9. Ihana kranssi, mä sain tänä vuonna pakkomielteen kranssin suhteen ja hah, onneksi löysin omani :D Kiva kuulla, että syy kipuihin löytyi ja ei ole pahempaa <3 Mä taas tänään manasin tän kelin, olisi ollut sellaista pakkaslunta mutta ei, ihan kamalaa loskaa ja kengät kastuivat pariin otteeseen! Kotimatkalla illalla huomasin myös taloyhtiön parkkiksella yhden auton päälle tippuneen oksan, ilmeisesti lumen paino oli oksalle liikaa ja se on katkennut jonkun auton ylle :O Ja se oksa ei ollut mikään kovin pieni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko sulla se Ikea kranssi mitä metsästit, vai muistanko ihan väärin :) ?
      Joo no tuo loska ei oo kieltämättä mukava, vaan kunnon pakkaslumi, mutta toisaalta mulle kelpaa kumpi vaan sen vesisateen tilaalle :D
      Huih tuota oksan katkeamista, onneksi kukaan ei jäänyt alle. Totta tuo nuoskalui on kyllä raskasta.

      Poista
  10. Oi, näitä sinun postauksia on niin ihana lukea ♥ Niistä löytyy sitä tavallista arkea, jota minä rakastan ja bonuksena päälle aina upeat kuvat. Kirjoitat myös tosi mukavalla tyylillä. Kiitos Souliina näistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua ihana Krisse <3 Siis kiitos hurjan paljon ihanasta kommenttistasi ja ihana kuulla, että tykkäät ja kiitos itselelsi että luet <3
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  11. Ihana kranssi❤️ Sinulla on touhua riittänyt, hyvä että syy kipuiluun selvisi! Tuollaiset ystävä tapaamiset tuo kyllä iloa päivään..puolin ja toisin:) Leppoisaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde ja juu välillä sitä saa tehtyä vapaapävästäkin hyvin touhukkaan :)
      Jep ja ystävät tuo iloa päivään :)
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  12. Kivoja joulukuvia ja tunnelmaa ❤️ Tuli mieleen etten ole itse käynyt Akselin kirppiksellä kesän jälkeen vaikka muuten kirpputoreilla tuleekin piipahdettua usein. Akselissa on aina jotain kivaa ostettavaa. Eilen oli aika hankala keli ja tuntui siltä, että liikenne oli kaaoksessa ihan joka puolella. Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppä kurkkaamassa kuules taas tuo Akselin valikoima, siellä oli vaikka mitä ihanaa taas tarjolla. Tosin vähän vähemmän varmasti myyjiä jouluviikolla, mutta kuitenkin.
      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  13. Ihanan touhukas päivä! Mahtavaa kun mekin saimme tänne vihdoin lunta :)
    Tunnelmallista iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhua on tuntunut riittävän kiitettävästi kuule koko viikon :D
      Ihana lumi, kohta täytyy lähteä vähän ulos kuvailemaan. Ihanaa viikonloppua !!

      Poista
  14. Täälläkin nautitaan vihdoinkin lumesta:)
    Ihana tuo joulukranssi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun on tuota lunta <3 ja kiitos, siihen eteiseen se kranssi nyt kuitenkin jäi.
      Ihana lauantaita <3

      Poista
  15. Ihana että olet saanut huojentavia uutisia terveyden suhteen.Kiva joulukranssi! Mä olen laittanut joulua pikkuhiljaa..töissä hirveä härdelli joulun tiimoilta, niin kotona sit rennosti.Mukavaa joulun odotusta🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kieltämttä helpottavaa <3 Kotona on ihana ottaa rennosti ja tulee se joulu sieltä rauhallisemminkin. Toivottavasti kovin kiire töissä olisi jo takana ja pääsisit nauttimaan leppoisasta viikonlopusta <3

      Poista
  16. Onneksi voit paremmin, eivätkä kivut olleet merkki mistään pahemmasta!

    VastaaPoista