Ristiäisissä
























Olen äärimmäisen onnellinen, koska tiedän ettei tältä lapselta ei tule rakkautta ja sylejä puuttumaan.


Heippa ihanat <3

Täytyy sanoa, että perhe on parasta. Oli se iso tai pieni, millä kokoonpanolla tahansa. Ystävillä, sisaruksilla, mummoilla ja papoilla ja lapsilla, yhtä kaikki rakkailla ihmisillä.
Sunnuntaina vietettiin tällaisella kokoonpanolla Herneen ristiäisiä. Paikalla oli paljon vieraita, varmasti lähemmäksi viisikymmentä lapset mukaan luettuina. Iso perhe paljon rakkautta <3

Herne sai nimekseen Luca Henri Alekseij.
Luca
  •   peräisin kreikan kielestä
  • tarkoittaa  Lucanian asukasta
  • Luukkaan evankeliumi 
Henri 
  • alkujaan ranskalainen nimi, hallitsija, kuningas
  • myös muinaissaksan nimistä Haimrich & Heinrich
  • mahtava koti/ hovi
 Alekseij
  • kreikan nimestä Alexandros
  • ihmisen puolustaja/ auttaja

Minulle Alekseij on selkeästi jääkiekkoilijan nimi, joten ilmoitinkin vanhemmille vieväni pojan kiekkokouluun heti kun hän täyttää kolme;)
Todennäköisempää kuitenkin taitaa olla, että pojasta tulee muusikko, sen verran vahvat muusikon geenit tulee isän puolelta sukua ja koska Lucalla on kummikatraskin aikamoisilla laulunlahjoilla varustettu, niin peli taitaa olla sillä selvä.

Isoveljet olivat selkeästi ylpeitä pikkuveljestään ja juhlien koskettavin hetki oli, kun esikoinen kiitti  kasteen lopussa pikkuveljestään, se oli hetki, jolloin miehen taskuliinalle tuli jälleen käyttöä, muillekin kuin vain minulle.
Kun liikutukselta oli selvitty, siirryimme juhlapöydän antimien kimppuun. Isomummi, kummit ja Inka oli leiponut valtavat määrät suussa sulavia herkkuja meidän nautittavaksemme.

Minä puolestaan häärin kameran takana minkä kerkesin, joten jälleen kuvat minusta yleensäkin saattika minusta ja Lucasta on minimissä, mutta ei se mitään muistan silti jokaisen hetken, hymy, naurun ja ilon ilman tallennettuja otoksiakin.

Koska olin luvannut ottaa kuvan mekostani teille, kävimme siskoni kanssa kastetilaisuuden jälkeen ottamassa muutama asukuva, tai siis yritimme ottaa, mutta loppupelissä se meni nauramiseksi ja maattiin heinikossa hiukset täynnä heiniä ja ötököitä. Ihan täydellinen päivä siis <3





 Kiitos Inka, Nicolas ja pojat olette rakkaita <3

22 kommenttia

  1. Herne. <3 :D Komean nimen sai pikkuinen ja nuo hiukset on ihan mahtavat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä varmaan kutsun häntä Herneeksi aina ;) Mutta juu nimi on ihana minunkin mielestä, samoin kun peikkopojan kuontalo :D

      Poista
  2. Voi miten paljon iloa,rakkautta ja välittämistä kuvista kuvastuu <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihana Satu kuulla, että kuvista välittyy tuo kaikki <3 <3 <3

      Poista
  3. Aivan ihanaa oli juhlissa ja sun kanssa yrittäessä ottaa asukuvia :D :D Hienon nimen herne sai <3 ja itku tuli täälläkin, kun veli kiitti pikkuveikasta <3 Aivan huikea päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kyllä ohikulkijat ehkä hieman hymyilivät kun katselivat meidän kuvausyrityksiä ;)
      Taisi olla tippa linssissä kaikilla <3

      Upea nimi upealla jäbällä, jolla on nyt jo ekat adidakset muuten :D

      Poista
  4. Ihanan näköiset juhlat. Johan täällä pelkästä lukemisesta tuli tippa linssiin. Niin suloisia poikia, pienet ja isotkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Outi <3 Mulla tuli tippa linssiin paikan päällä, se oli niin koskettavaa <3

      Poista
  5. Kauniita tunnelmallisia kuvia herkästä päivästä:) Ihanat lapset sulla ja nyt myös nuo lapsenlapset:) Mikään ei voita perhettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos M <3 Totta mikään ei voita perhettä ja olen omastani erittäin onnellinen <3

      Poista
  6. Ihan huippu kuvat hienosta kastejuhlasta. Komea nimien yhdistelmä. Rakkaus ja huolenpito välittyy kuvista. Voi noita juhlakalun hiuksia! Toivon onnea ja menestystä pikkuiselle ja koko hänen suvulleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti ihana kuulla että tunnelma välittyy noin hyvin kuvista <3
      Me saimme tietää nimen vasta paikanpäällä ja kyllä se säväytti, ihana ja suvuissa kulkevia nimiä valittu, joten siltä osin aivan erityisen upea kokonaisuus mielstäni <3

      Hih pikku-ukolla on kyllä kieltämättä komea kuontalo, vaikka jo reilusti harventunut ;)

      Poista
  7. Ihania kuvia ja onnellisia tunnelmia ja niin kaunis perhe ja kaikki te. Lapsesi ovat niin kauniita <3

    Herne, meillä oli Papu <3 voi suloisuutta, tässä on elämä ja sen tarkoitus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaikista kauniista sanoistasi, sinä ihanuus <3
      Tuo Paupkin on niin ihana hellittelynimi <3
      Tunnelma oli kyllä ihana, todella onnistuneet juhlat, ei voi kun kiittää asianosaisia järjestelyistä.

      Poista
  8. Loistavia tunnelmakuvia mukavasta juhlasta. Ja poika sai todella kauniin nimen. Olipa hänell hieno paksu tukka jo nyt =). Onnea perheelle ja ennen kaikkea pikkuiselle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katinka <3 Pikku ukolla on hiukset jo harvenutneet puolella, mutta ihanan paksut hiukset tosiaan toisella :D Tykkään itsekin tuosta nimestä todella paljon, suvuissa kulkevia nimiä valittu <3

      Poista
  9. Ihania kuvia! Suloinen pikkupoika ja ihana perhe! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaisa <3 Olen ihan myyty tuolle pikku hurmurille :D

      Poista
  10. Ihastuttavan lämminhenkisiä kuvia ja ihana mekko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Jonna <3 Toivottavasti saan joku päivä otettua vielä paremman kokonaiskuvan tuosta mekosta :)

      Poista
  11. Voi miten hyvä mieli tuli tästä postauksesta. Ristiäiset ovat ihania tapahtumia, alkoi itkettää kun mietin, että oman pienokaisen juhlasta vasta vuosi, tuntuu iäisyydeltä. Ja mekkosi on ihana. Ja siskosikin vaikuttaa niin ihanalta. <3

    VastaaPoista
  12. Kauniit kuvat! Ja ihanat ristiäiset! Hienon nimen sai pikkumies! Paljon onnea Lucan elämäntaipaleelle.
    Mukavaa juhannusviikkoa! Ps. Jos ilmat sallivat, niin sinulla on ihana juhannusmekko!

    VastaaPoista