Lennokkaasti lomalle!









Lennokasta loman alkua ihan kaikille ja onnea valmistuneille<3

Siis tänään oli huippu ihana aamu, kun lähdimme Verbun todistusten jakoa katsomaan. Neiti jo eilen muutamaan kertaa, että ollaanko tulossa mukaan ja ottaisinko kameran mukaan. No todellakin otan ja hyvä niin, sää oli ihana ja oli aivan huippu hauskaa kuvata neitejä, jotka sydän täynnä riemua kirmasivat kesälomille:D

Sakke puolestaan halusi käydä noutamassa todistuksensa itse, ja kauluspaitakin ehti lentää pyykkikoppaan, ennen kuin ehdin kameran kanssa paikalle, mikä teini ;)

Todistusten jaon jälkeen koko lauma nuoria siirtyi meille viettämään aikaa, mikä on minusta aivan upea asia, mahtavaa että viihtyvät.
Minä kävin vetämässä porrastreenin ja kotiin palatessa vierasmäärä oli lisääntynyt, kummankin lapsen osalta. Iloinen nauru ja puheensorina täytti kodin, olen niin onnellinen ja ylpeä noista lapsista. Heidän hyvästä koulumenestyksestä, mutta sitäkin onnellisempi siitä mitä he ovat. Onnellisia, seurallisia ja upeita nuoria joilla on ihanat ystävät. Siinä on jo paljon ilon aiheita <3






Ei muuta kuin onnellisia ja ihania kesäloma muistoja kaikille ja sylin täydeltä onnea jokaiselle valmistuneelle ja koulunsa päättäneille, nyt on aika nauttia <3

13 kommenttia

  1. Voi miten ihanat nämä kuvat. Näitä oikein huokuu tuo ilonpäivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, ihana kun tunnelma välityy <3 Lapset olivat ihanan riemukkaalla tuulella :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lapset <3
      Oikein ihanaa kesää sinulle myös Maiccu! Muuten en pääse blogiisi millään, näyttää koko ajan ettei profiilia ole saatavilla :(

      Poista
  3. Nuo söpöläiset ovat täynnä energiaa kuin keväiset vasikat päästessään ensi kertaa laitumelle. Ihanat kuvat kerrassaan. Hyvä, että otit sen kameran. Nauttikaamme kaikki kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih tuo vertaus oli täydellinen, juuri sellaisia he olivat :D
      Kiitos Kirsti ja oikein ihanaa kesää sinulle myös :)

      Poista
  4. Iiiihaanaat kuvat, iloa ja meininkiä. Ihan sydämestä ottaa tuo kuva, jossa tyttärenne juoksee isänsä luokse, aivan huippuliikuttava otos.

    Muiskuja viikonloppuun ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos jälleen ihanuus:) Tuo mainitsemasi kuva Verbusta ja isästään, jäin katsomaan sitä ihan uusin silmin <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Ihanaa lomaa teidänkin koululaisille! Upeita ja iloisia kuvia <3

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloisia ja iloisia kesätyttöjä! Tummahiuksinen kaunotar on ilmiselvästi tyttäresi, teillä on samat kauniit piirteet <3
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  7. W#au mikä riemu ja ilo kuvista välittyy! Ihanaa lomaa teidän perheelle :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat noista suloisista tytöistä, joista suorastaan pursuaa ilo kesästä ja vapaudesta!

    VastaaPoista