Mies ja uskomaton ääni!













Nyt on ollut niin ihana viikonloppu takana, että on siitä pakko avautua teillekin <3
On ollut ystäviä, polttareita, hyvää ruokaa ja sitten on musiikki!

Pinkit korkokengät blogin Maiju pyysi minua seurakseen Waltteri Torikan konserttiin, joka oli viime sunnuntaina Savoy teatterissa Helsingissä.
Onneksi minulla sattui olemaan vapaapäivä, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun ilmoittauduin ilomielin seuraksi.

Maiju on fanittanut Waltteria jo pidemmän aikaa. Minulle Torikka tuli tutuksi oikeastaan vasta maikkarilla pyörineestä Tähdet Tähdet ohjelmasta.
Muistan silloin ihastelleeni tuota voimakasta ääntään hänen esittäessä Josh Grobanin You Raise Me Up kappaleen. Toki muutkin hänen esityksistään oli erittäin loistavia, mutta tämä kyseinen kappale teki minuun erityisen vaikutuksen.

Ennen konserttia kävimme nauttimassa leivoskahvit Bulevardin kahvisalongissa, josta pidin heti.
Tyylikäs ja rauhallinen kahvila, josta saa suussa sulavia herkkuja myös gluteenittomina.

Sunnuntaisessa konsertissa Waltteri Torikka Trio esitti Tapio Rautavaaran kappaleita, Sininen uni-levyltä.
Puolitoista tuntinen konsertti tempaisin yleisön mukanaan. Oli ihana huomata, kuinka vieressä istuneet varttuneemmatkin rouvat olivat yhtä hymyä ja lauloivat mukana, ja jokaisen kappaleen jälkeen yleisö osoitti suosiotaan raikuvin aplodein.
Levyn nimikkokappale esitettiin viimeisenä ja se toi tunteet pintaan. Isäpuoleni lauloi minulle ja siskolleni kyseistä kappaletta meidän ollessamme pieniä tyttöjä. Se on yksi kauneimmista lauluista ikinä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös tämä konsertti. Waltteri Torikka jäi trionsa kanssa vielä jakamaan nimikirjoituksia aulaan ja yhteiskuviin faniensa kanssa.

Minä jouduin valitettavasti poistumaan heti konsertin päätyttyä, en ehtinyt hakemaan nimmari tai yhteiskuvaa, mistä olen kade Maijulle ;) koska korkokenkäni oli repinyt toisen jalan kaikki varpaat verille! En yksinkertaisesti pystynyt seisomaan enää hetkeäkään niillä kengillä ja olisinkin heittänyt ne roskiin jo siellä, jos olisi ollut ihan mitä tahansa muuta laittaa jalkaan. Köpöttelinkin junalle, varpaat veressä ja välillä suurinpiirtein yhdellä jalalla hyppien. Kotiin päästyä ne kengät lensivät roskiin. 
Kipeistä varpaista huolimatta konsertti oli upea ja ikimuistoinen. Kiitos Maiju seurasta ja kiitos Trio elämyksestä <3 

Aurinkoista keskiviikkoa teille jokaiselle <3

14 kommenttia

  1. Kiitos tästä postauksesta. Tuli nostalginen olo sitä lukiessani. Täytyypä tutustua Torikkaan, sillä Tapio Rautavaara oli yksi lapsuuden ja nuoruuden suosikeistani. Eikä vähiten sen jälkeen, kun hän levytti "Tuopin jäljet", tätini sanoittaman laulun. Teosto palkkioilla täti osti hevosen, jonka toi meille hoitoon. Kutsuimme heppaa Tuopin jäljiksi. Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Kirsti, että tykäsit <3 Suosittelen tutustumaan Torikkaan, uskon että voisit pitää tästä uudesta levystä, varsinkin kun teillä on tuollainen ihana yhteys <3

      Ihana kun heppa sai kappaleen nimen, aivan ihana tarina, kiitos kun jaoit sen <3 Kiitos ja ihanaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Ihana lapsuusmuisto! 😊 Harmi, että kengät olikin huonot 😛 Hyvät korkkarit on kyllä harvassa, siksi nykyään menenkin lähes kaikkialle matalissa kengissä, silloin kun on korkkarit jostain syystä, melkein aina laskee minuutteja koska saa potkaistua ne jalasta pois 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäpuolellanikin oli vahva ääni ja sen takia tämä kappale, oli todella merkittävä <3
      Joo nuo kengät oli viheliäsiset, enen toimineen aivan hyvin, mutta nyt sitten repi jalat verille. Voi olla, että johtui siitä kun vaihdoin pohjalliset.
      Ensi kerralla kyllä sitten käytän samaa takktiikkaa kanssasi, ne matalat ja mukavat kengät jalkaan :)

      Poista
  3. Ooh mitäs mun lempparinaiset siellä ja voi hyvät hyssykät miten kauniilta näytät ja tuo persikka sävynä sopii niin hyvin <3

    Mukavaa päivää ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heips ihana :) Ja voih sun kanssas, kiitos <3 Tämä on muuten se mekko jonka ostin silloin Rosso reissulta, missä oltiin 40+ bloggareiden kanssa. Olin paikalla hieman liian aikaisin, joten ihan vaan poikkesin vaatekaupoille ;) Tästä tuli nopeasti yksi suosikeistani:)

      Ihanaa keskiviikkoa Tiia <3

      Poista
  4. Waltterilla on mahtava ääni. Minäkin ihastuin hänen ääneensä ja lavakarismaansa tähdet, tähdet ohjelmassa. Olipas ilkeät popot sulla jalassa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänellä on kyllä ihan uskomaton ääni! Samaa ohjelmaa ollaan seurattu :D
      Joo nuo popot oli kyllä oikeat kiusankappaleet.

      Poista
  5. Kiitos seurasta. Konsertti oli ihan mahtava ja sun seurassa siitä tuli vielä parempi. Ihanaa kun lähdit ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun pyysit mukaan <3 Se oli sellainen hyvän mielen ilta kaiken kaikkiaan <3

      Poista
  6. Siellä te ihanaiset naiset olette olleet kuuntelemassa Waltteri Torikkaa! Olisinpa saanut olla mukana. Joissain Waltterin Rautavaaran lauluissa olen kuulevinani Georg Otsin äänensävyä ja se on pelkästään hieno juttu.
    Tuo kenkätarina oli aika hurja!
    Mukavaa tulevaa viikonloppua, Souliina 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuula olisit varmasti tykkännyt tästä konsertista <3 Georg Ots, voi vautsi, täytyypä kuunnella uudestaa Waltterin kappaleet tältä levylt :)

      Joo osassa varpaita on edelleen laastarit paikoillaan, mutta hih eihän näille mahda minkään ja onpahan ainankin siitä illasta muistoja nyt oikein roppa kaupalla :D

      Poista
  7. Ihana päivä/viikonloppu ollut sinulla, mutta noi rakot varpaissa. Auts.
    Saitko jo kirjasi??Mitä tykkäsit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huikean ihana <3 Ei ole kirjaa vielä näkynyt, ilmoitan heti kun saan sen ja kerron mielipiteeni :D

      Poista