Puhutaanpa hieman ystävyydestä.
Meillä kaikilla on varmasti
hyvin erilaisia ystävyyssuhteita, on niitä joista kannattaa pitää kiinni
ja niitä jotka eivät ansaitse ystävyyttäsi. Osa on kulkenut mukana läpi
elämän, toiset ovat tulleet mukaan matkan varrella, rakkaita yhtä
lailla.
Olen onnekas siinä suhteen, että olen saanut tutustua elämäni aikana upeisiin ihmisiin, niin lapsuuden, työn kuin vapaa- ajan kautta. Osasta heistä on tullut sydänystäviä, joiden puolesta olet valmis tekemään melkein mitä tahansa, ja samoin he ovat valmiita tekemään saman sinun puolestasi. Se on sellaista aitoa, rehellistä ja syvää ystävyyttä. Olen näistä ihmisistä enemmän kuin onnellinen <3
Mutta valitettavasti mukaan mahtuu myös kavereita, jotka ovat naamasi edessä oikein mukavia, sympaattisia ja empaattisia, mutta selän takana ääni muuttuu kellossa.
Totta kai täytyy ajatella sitä, että me jokainen olemme omanlainen persoona eikä toisen kaveruuden taidot välttämättä ole ihan sitä mitä itse odottaisi, mutta onko minun silti pakko niellä kaikki skeida mitä toisen puolelta tulee?
Onko piiloveetuilu pahempi kuin se, että sanotaan suoraan toiselle mikä ärsyttää?
Saako toisen sairastumista käyttää aseena ja mitä se kertoo tällaisestä ihmisestä itsestään?
Missä kulkee raja, kun kaverisuhde on parempi viheltää poikki?
Parhaita asioita ystävyydessä on se, kun saa olla oma itsensä ja se riittää toiselle. Saa sanoa omat mielipiteensä, ne eriävätkin, tietäen ja luottaen että ystävä ymmärtää ja on ystävä huonoillakin hetkillä, eikä minun tarvitse todistella hänelle mitään.
Jokaisen pitäisi saada olla myös heikko silloin kun siltä tuntuu, ilman pelkoa siitä, että asiaa on ruodittu selän takana ja että siitä kuulee taatusti jälkikäteen, ja vielä kolmannen tai neljännen osapuolen kautta.
Itse en ikinä lähtisi arvostelemaan toista ihmistä hänen terveytensä nojalla, harva meistä varmaankaan haluaa tarkoituksella sairas olla, vai mitä luulet?
Minusta se on suorastaan epäreilua ja kertoo todellakin kyseisen henkilön sielunmaisemasta paljon. Sairaus kun harvemmin on oma valinta ja se on tarpeeksi raskasta kantaa ilman nenäkkäitä "kavereitakin".
Ei ole listaa mistä valitset, että kiva minäpä valitsen Menieren taudin koska se kuulostaa kivalta, jes päässä pyörii, olo on, kun Linnanmäellä, sen täytyy siis olla kivaa.
Tai miten olisi dementia, päivän lehden voi lukea, vaikka viisi kertaa päivässä ja aina on uudet uutiset.
Miltä kuulostaisi keliakia, ihan muiden kiusaksihan minä niitä gluteenittomia pullia kahvilassa tilaan ja kärsin vatsakivuista.
Voin sanoa omasta kokemuksestani, että mielelläni antaisin sairauteni pois heti ja eläisin niin täysipainoista elämää, kun mahdollista, mutta valinta ei ole minun, toki pystyn omilla vallinoillani sitä hieman helpottamaan, mutta en poistamaan.
Sitä vastoin, olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja nautin elämästäni täysin rinnoin, vaikka välillä tasapaino heittää.
Olen silti se sama tyyppi kuin ennenkin, ehkä hieman rennommalla otteella elämää kohtaan jopa, joten uskokaa tai älkää teidän ei tarvitse suunnitella elämääni uusiksi, osaan tehdä sen ihan itsekin.
Mutta toisaalta valinta on myös minun, eihän minun ole pakko sietää sellaista käytöstä vaan voin vapaasti valita ystäväni. Miksi tuhlata arvokasta aikaan, sellaiseen joka ei sitä arvosta.
Olen juuri tällainen, hieman höpsö, lojaali, äänekäs, nauravainen, välillä ujo ja todella itsepäinen sekä tulinen luonne, pidät minusta tai sitten et.
Ystävyys on kuin hyvä suklaarasia, se jaksaa aina yllättää iloisesti, paitsi se pahanmakuinen marsipaaninamu;)