Bataattiranskalaiset ja onnellinen pupu.









Heissan ihanat!

Nyt voi sanoa, että on viikon tai paremminkin kahden, paras hetki, minulla on nimittäin vihdoin vapaapäivä!
Hieman iloa himmentää, että neiti sattuu olemaan juuri nyt flunssan kourissa. Hänen pitäisi viikonloppuna suunnistaa Tuberisteilylle ystäväperheen kanssa, joten nyt jännityksellä odotamme mihin suuntaan olotila menee. Toivottavasti parempaa, koska tätä risteilyä on todella odotettu ja pettymys tulee olemaan valtava, jos reissu peruuntuu viime hetkillä.

Koska flunssa vaivaa eikä neidillä oikein nälkäkään ole, ajateltiin valmistaa jotain helppoa pientä purtavaa.
Koska en todellakaan ole mikään Jamie Oliver keittiössä, pikemminkin Liisa ihmemaassa, päädyttiin kokeilemaan bataattiranskalaisten tekoa ohjeella, joka napattiin netistä K-ruoka.fi sivuilta.
Täytyy sanoa, että odotin herkullisen rapeita ranskiksia, niin kuin kuvassa, mutta totuus oli toinen.
Edessä oli kulhollinen hieman löysiä ja jauhoisia ranskiksia, jotka olisi kipeimmin kaivanneet rasvakeitintä tai jotain roihua ympärilleen, jolla pintaan olisi saatu hieman rapeutta.

Onneksi ruokaa ei tarvinnut sentää roskiin heittää, koska kotoa löytyy yksi pitkäkorva, joka rakastui mamman kokkailuihin oikein toden teolla!
Me Verbun kanssa päädyttiin lopulta noutoruokaan ;)

Leppoisaa torstaita !

20 kommenttia

  1. Ihana pupu <3 hyvä,että ranskikset kelpasi pitkäkorvalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina <3 Hänelle kyllä upposi bataattiranskikset hetkessä ;)

      Poista
  2. Me tehdään bataattiranut aina niin, että ne pyöritellään öljyssä ja ranskalaismausteissa, tulee rapeita ja ihan sairaan hyviä. Onneksi teillä on tuo oma puputti siellä auttamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Outi, minä kyllä yritin myös pyöritellä öljyssä ja suolassa, mutta ei noista rapeita saanut silti :D

      No ehkä ensi kerralla sitten :)

      Poista
  3. minä maustan bataattiransikikset öljyn ja mausteiden seoksella ja paahdan uunissa. Eihän niistä tule yhtä 'rapeita' kuin perunoista, mutta uppoaan kuin häkä laumaani. Vain mukavat dippikastikkeet ja meidän pupu jää ilman bataattia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä teen selkeästi jotain väärin, koska muilla tuntuu onnistuvan :D
      Teidän pupu on mahdottoman suloinen <3

      Poista
  4. Ihana, hyvä, et jollekin kelpas. :D

    VastaaPoista
  5. Bataattiranskalaiset on niin hyviä. Itse ns kypsennän ensin ranskalaiset tasalämmöllä uunissa ja lopuksi laitan grillivastuksille. Tällä tyylillä olen saanut rapeita ranskiksia.
    Paranemisia neidille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta vinkistä, ensi kerralla sitten grillivastus päälle!
      Kiitos neiti voi jo paremmin ja pääsee reissuun :D

      Poista
  6. Bataatti ranskikset ovat niin hyviä! Ihanalle pumpulle maistuu myös ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus ravintolassa maistanut bataattiranskiksia ja ne on ollut hyviä, nämä eivät :D
      Tästä taisi tulla Nöppiksen herkkua :D
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  7. Ihana onnellinen pupu <3 Bataattiranskikset on parempia, kuin perunasta tehdyt, rakastan. <3 Vielä kun ne saa dipata johonkin, niin aijai. Toivottavasti tytär paranee ja pääsee risteilylle. Ihanaa viikkistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Joo olen ravintolassa tosiaan noita maistanut ja oli hyviä, nämä vaan ei nyt onnistunut laisinkaan. No Nöppis oli hyvin onnellinen herkuistaan :)
      Verbu on jo kunnossa ja risteily odottaa neitiä tänään!
      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  8. Ihana pupu kun pelasti kokin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Hän on taatutsi paikalla kun on ruoasta kyse ;)

      Poista
  9. Voi että mikä pupukuva! IHANA! <3 Sun kuvat on muutenkin aina niin ilo silmälle :)

    VastaaPoista