Viikonlopun energiat väreistä ja auringosta.








Heippa hei.

Päivä on jo kääntynyt iltaan, kun minä rustaan postausta. Ei ehkä se ihanteellisin aika, mutta minulle se ainoa aika, tehdä postausta tällä hetkellä. En enää edes jaksa ihmetellä, että mihin ne päivät katosivat, elän jollain kiihdytyskaistalla.

No mutta mitenkäs teidän viikonloppu meni? Toivottavasti leppoisasti <3
Meillä elämä oli taas yllätyksiä täynnä, mutta oli siinä sentään jotain ihan leppoisiakin hetkiä.
Käytiin läheisen järven jäällä kävelyllä siskoni ja hänen koiriensa kanssa. Ilma oli ihan mahtava, aurinko paistoi ja pakkanenkin oli siedettävä, eli alle -5C
Jäälle oli uskaltautunut myös useampi sivakoija, sekä lapsiperhe kokeilemaan pysyikö niillä hokkareilla vielä pystyssä. Kaikki tuntuivat nauttivan keväisestä päivästä täysin rinnoin.
Ei turhaan puhuta ulkoilun tärkeydestä, kyllä se saa ainakin minun mielen virkeämmäksi.

Olen myös iloinnut kukista. Ihan mahtavaa, kun on taas tulppaanien aika - ostelen niitä heti lisää, kun edelliset alkaa nuupahtaa. Kukat ovat niin kaunis tapa tuoda väriä ja kauneutta kotiin ja ne piristävät mieltä, ainakin minun. Odotan malttamattomana kesää, jotta pääsen poimimaan kesäkukkia suoraan pellolta 

Pientä piristystä tässä tarvittiinkin, vaikka sitten tulppaanien muodossa, kun lauantai-sunnuntai välisenä yönä poika joutui kiireelliseen leikkaukseen. Kuten varmasti arvata saattaa, en nukkunut koko yönä - ei meistä kumpikaan.
Leikkaus meni onneksi hyvin ja poika toipuu kyllä, mutta se vanhemman huoli on vaan niin kova, aina.

Nyt kuitenkin suunnataan ajatukset tähän viikkoon, paljon ihania juttuja luvassa.
Ystävänpäivä,Verbun synttärit ja ystäviä, eli ei hullumpi viikko laisinkaan!

Oikein ihanaa maanantai-iltaa teille, minä painun leffan ääreen ja nukkumaan <3












16 kommenttia

  1. Pikaista paranemista pojallesi!
    Viikonloppuna ihastelin siskoni uutta vauvaa ja rentoilin oikein kunnolla.
    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Oih onnea tädille, vauvat ovat jotain niiiin ihanaa <3

      Poista
  2. Täällä ihmetellään sitä samaa mihin päivät oikein menee :D
    Ihanaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina, ihanaa viikkoa sinne myös :)
      Joo joku kumma tässä on nyt vialla, kun ne päivät katoaa ihan tosta vaan ;)

      Poista
  3. Voi ei, pikaista paranemista <3. Nyt on jotenkin kiva aika vuodesta, ja koko ajan paranee, joten kyllä se taas tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Tämä onkin parasta tässä kohtaa vuotta, kun päivät vaan paranee, sitä kesää odotellessa :D

      Poista
  4. Paranemisia pojalle! <3 Nurkan takana kuikuileva, kohta koittava kevät saa minut kyllä niin hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salka <3 Sama täällä, kyllä se auringon määrä koko ajan lisääntyy ja kevät tulee <3

      Poista
  5. Voi että, voin kyllä kuvitella että tuollainen aiheuttaa unettoman yön vanhemmilla! Tsemppiä sinne toipumiseen! <3 Ja kauniita kuvia olet ottanut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Såfin <3 Minun olisi pitänyt vielä sunnuntai aamuna töihin mennä, mutta ei siitä mitään tullut.

      Ostin muuten uuden objektiivin, ja vielä hieman hakusessa kuvien ottaminen sen kanssa, mutta kiva kuulla, että tykkäät :)
      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  6. Paranemista pojalle. <3 Tämän päiväinen valo sai mielen heti pirteäksi, kevät, tule jo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, kyllä se siitä <3
      Kyllä tuolla valolla on niin piristävä vaikutus, itsekin odotan jo kunnon kevättä.
      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  7. Onpas teillä ollut sitten viikonloppu.Toivotaan pojallesi paranemisia!Viikonloppu meni ja viikko jo saatu alkuun.Tänään oli jo niin keväinen päivä.Blogissani arvonta,käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aina ei mee ihan putkeen, ainakaan meillä ;) Kiitos, poika toipuu yllättävän kovaa vauhtia.
      Täytyy tulla kurkkaamaan blogiisi, on pitänyt kyllä tulla jo muutenkin!
      Ihanaa ystävänpäivää <3

      Poista
  8. Aika kuluu nykyisin niin nopeasti. Tuntuu, että se suorastaan juoksee. Ymmärrän niin tuon huolesi pojastasi. Hienoa, että kaikki on nyt menossa parempaan päin. Tulppaanit ovat kyllä niin kauniita ja niistä tulee tosi keväinen fiilis. Ihanat kuvat sinulla taas tässä postauksessa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krisse <3 Tulppaanit tuovat nimenomaan kevätfiiliksen ja ostelen niitä joka viikko, joskus useamminkin :D
      Poika on toipunut varsin vauhdikkaasti, joten huh!

      Poista