Uusi vuosi, uudet tai vanhat kujeet









Ihanaa uutta vuotta teille jokaiselle <3

Toivottavasti aamu on alkanut leppoisasti, täällä ainankin, sain nukkua pitkään ja herätä kaikessa rauhassa, tänään pitää mennä töihin vasta puolen päivän aikaan.
Ja ei, täällä ei todellakaan ole noin paljoa lunta, itse asiassa ei hiutalettakaan. Kuvat on vuoden takaa, ai kuinka kaipaankaan kunnon talvea! Kamera nimittäin tilttaili eilen.

Vuosi on ollut mielenkiintoinen. siinä on ollut niin ylä -kuin alamäkensä, mutta hyvä vuosi kaiken kaikkiaan kuitenkin.
Se toi paljon uusia kohtaamisia, mahdollisuuksia, uusia ystäviä ja ihania muistoja, kiitolline näistä kaikista <3
Vanhoista ystävistä ja perheestä puhumattakaan <3
Tälle vuodelle on tulossa ihania asioita, sellaisia joita odotan sydän täynnä iloa ja kerron teille niistä kun ajankohta on lähempi.

Miten on teittekö uuden vuoden lupauksia?
Minä en, koska ne harvemmin pitävät,ainankaan minulla,  mutta asetin itselleni kuitenkin muutaman tavoitteen ja toiveen, joissa toivon onnistuvan.
Nyt sorvin ääreen, palataan huomenna!

Nautitaan alkaneesta vuodesta ja toivotaan, että siitä tulisi jokaiselle entistä parempi <3

33 kommenttia

  1. Hyvää uutta vuotta! <3 Lupauksia en minäkään tee, katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan. Ajattelinkin, että ihanasti teillä tuprutellut lunta. Kauniita kuvia! Toivotaan, että saat kameran kuntoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ja toivottavasti vuosi on alkanut ihanasti.
      Kamera on nyt kunnossa en tiedä mikä jumi siihen oikein iski!

      Hih ja nyt täällä kyllä on lunta vaikka muille jakaa ;)

      Poista
  2. Hyvää Uutta vuotta!En lupauksia tehnyt liiemilti.Liikuntaa pitäisi harrastaa enemmän.Toivon mukaan työkiireet loppuisivat,sekin on aiheuttanut ajankäytön ongelmia.Muuten iloisin mielin kohti uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Aikku <3
      Samoja ajatuksia täälläkin tuon liikunnan suhteen ja toivottavasti sinula hieman hellittäisi nuo työkiireet!
      Oikein ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta!
    Teen aina lupauksen, että liikun enemmän, syön terveellisemmin ja pidän parempaa huolta itsestäni. Ei ole vielä varsinaisesti ikinä toteutunut :D :D mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka 2017 toisi muutoksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi tää on niin hauska. ä luulen, että itse olen aika samanlainen noiden lupausten suhteen, sen takia en tänävuonna sanonut niitä ääneen.
      Mutta hei, toivottavasti tämä vuosi toisi sitten niitä muutoksia ;)
      Oikein ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  4. En tee uuden vuoden lupauksia.
    Hyvää uutta vuotta sinulle!❤🎆

    VastaaPoista
  5. Toivon sinulle kauniita onnentäyteisiä päiviä vuodelle 2017!

    VastaaPoista
  6. Oi, miten kauniita talvisia kuvia. Täällä uusi vuosi alkoi positiivisesti, vaikkakin ulkona sataa juuri nyt räntää taivaan täydeltä.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos unelmoiden ja oi kuinka kiva kuulla, että vuosi on alkanut positiivisesti, toivottavasti jatkuu samanlaisena <3

      Poista
  7. Yksi upea asia vuodessa 2016 oli, että löysin sinut ystäväksi. <3 Sydämellistä uutta vuotta Souliina ja en tee lupauksia. Jos lupaan vaikka laihduttaa, sitä todennäköisemmin järsin vaikka niitä Omarmunkkeja, jotka tänne Suomen kamaralle on synnytetty ihan kiusakseni. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sanoistasi Tiia <3 Ja tiedätkö, se on yhtä upea asia myös minulle, että sain sinusta ystävän <3

      Hahaa, Omarmunkit ovat kyllä aikamoinen kiusaus!

      Poista
  8. Minä oon uuden vuoden lupausten tekemisen lopettanut jo monen monta vuotta sitten. En juuri koskaan niitä lupauksia pitänyt :)
    Ihanaa alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo mitä sitä turhia lupailemaan ;)
      Ihanaa alkanutta vuotta myös sinulle <3

      Poista
  9. Ihanaa uutta vuotta! En minäkään koskaan tee noita lupauksia, joten yhdyn edellisiin:)
    Minä myös kaipailen lunta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja ihanaa nyt sitä lunta vihdoin on!!

      Poista
  10. Hyvää alkanutta vuotta <3
    Tein saman lupausken kuin joka vuosi aieminkin; En lupaa mitään, päivät menevät yksi kerrallaan ja tilanteet elävät <3 Sen sijaan yritän, kokeilen ja teen parhani oli asia mikä hyvänsä.
    Tähän mennessä toiminut moitteettomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ja hei toi on oikea asenne !
      Näinhän sen pitäisikin olla <3

      Poista
  11. Aloitan taas ruokaremontin, syksyn ja talven herkuttelua on mennyt ihan höpösti. Ihanaa uutta vuotta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin tulla katsastamaan blogiisi, miltä ruokaremontti on tuntunut, ihanaa viikonloppua!

      Poista
  12. Mä en lupaa ikinä mitään. Uusi vuosi alkoi univelkaisena kiitos bilettävien naapureiden, joiden vuoksi oli vihdoin ennen kolmea soitettava poliisit, että päästiin nukkumaan. Joten voin sanoa, että vähän känkkäränkästi itselläni alkoi tämä vuosi, no kohti parempaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin facesta, noista kamalista naapureistasi! Siis, uskomatonta, etteivät yhtään jaksa ajatella muita!
      Toivottavasti vuosi jatkuu leppoisammin.

      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  13. Hyvää uutta vuotta! Olkoon tuleva vuosi kutkuttava ja kaikin puolin ihastuttava :)

    VastaaPoista
  14. Hyvää uutta vuotta 2017! <3 Kiva kuulla mitä uusi vuosi tuo tullessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cride! Ja täällä niistä asioista sitämukaa kerron <3

      Poista
  15. Hyvää ja parempaa uutta vuotta myös Sinulle! :)

    VastaaPoista
  16. En lupaillut mitään mutta suunnitelin muutamia juttuja jo viime vuoden puolella mitä sitten tulen tekemään tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä aina tarvitse luvatakaan, suunnittelukin on jo niin ihanaa <3

      Poista