Hidasta ja nauti hetkestä!







Tiedättekö, täällä on lorvittu oikein toden teolla ja luvan kanssa.
Ei auttanut kahvakuulat ja miekkailut, joten nyt piti ottaa pikku paussi kaikesta. Se on tehnyt hyvää.

Olen kuunnellut musiikkia paljon ja lauleskellut siinä samalla. Tosin niin, ettei kukaan toinen ole kuulemassa, säästelen perheeni korvia.  Musiikki on rauhoittavaa ja voimaannuttavaa, musiikki on myös mielettömän inspiroivaa ja saa hyvälle mielelle.
Katsoitteko muuten Talentia? Minä katsoin ja kannustin nuorta lahjakasta räppäriä Andrei Makaroffia. Harmitti oikein tosissaan, että hän ei päässyt jatkoon, mutta uskon, että kuulemme hänestä vielä.
Näin myös Helsingin reissulla mielettömän poikakuoron, joka lauloi joululauluja niin upeasti, että tyhjensin lompakkoni kolikoista samalta seisomalta heidän pipoonsa, niin kuin teki moni muukin, nuo pojat oikeasti pysäyttivät laulullaan ihmiset paikoilleen.

On tähän viikkoon mahtunut muutakin kuin musiikkia. Ihanan tsemppaava ystävä, jonka kanssa on monet puhelut ja meseviestit käyty läpi ja aina tämän jälkeen huomaan hymyn viipyvän pitkään kasvoillani. Nauruhermoja koettelevat tyttäret ja tuo äitiään pidemmäksi venähtänyt poika, joka ei siskojaan huonommaksi jää.

Tällä viikolla saapui myös uudet taljat ja tyynynpäälliset, jotka olin tilannut, tykkään todella paljon!  Makkariin vaihtui samalla tummanharmaat samettiverhot, nyt on aika tummanpuhuvaa, mutta saa olla.
Sain blogiini mielettömän kauniin ja ihanan laatikon English Tea Shopin teetä, josta tällainen teeaddicti on enemmän kuin mielissään, siis täältä löytyy myös suklaan makuista teetä <3 Kiitos!!
Nämä English Tea Shopin teet on nousseet ihan ykköskaartiin omista tee suosikeistani. On ihanaa, kun myös teetä on saatavilla ihan huikean erilaisia makuja. Tuon mukin sain Minäkö Keski-ikäinen? blogin Tiialta, kiitos ihanasta mukista<3

Rupesin myös eilen lukemaan Puhdas suolisto kirjaa, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Kirjan on kirjoittanut sydänlääkäri ja lääketieteen tohtori Alejandro Junger, joka haluaa osoittaa, kuinka voimme oireiden hoitamisen sijaan ennaltaehkäistä sairauksia. Alejandro on saanut länsimaisen lääketieteen ohella oppinsa myös itämaisesta lääketieteestä Intiassa ollessaan.  Alejandro kertoo kirjassaan omakohtaisi kokemuksiaan ja Clean Cut ohjelmasta, jonka tarkoitus on kunnostaa suolistoamme.
Mutta kerron kirjasta sitten lisää, kun olen siihen enemmän perehtynyt.

*Teet ja kirja saatu blogiin

Nyt menen juomaan kupposen kuumaa ja tonkimaan varastosta joulurekvisiittaa esille, oikein ihanaa perjantaita! Viikonloppuna paljastan hieman kotiamme :)


18 kommenttia

  1. Ooh olen otettu, että heppamuki pääsi blogiin ja vielä niin ihanien juttujen kanssa yhdessä. <3 Nukuin viime yönä 3t, Sofia vieressä ja mies siis reissussa. Tuuli paukautti harava-antennia sillä lailla ikävän säännöllisesti kattoon ja lopulta Sofiasta huolimatta siirryin sohvalle ja katsoin Netflixiä yli 3:n... 6:lta heräsin ja siinä välissä päästin Onnin sisään ja ulos. Oikeasti tänään ei pysty mihinkään...

    Ihanaa viikonloppua ja muista rentoutua ja ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo heppamuki on niin kaunis, siitä on juotu jo monet teekupilliset, kiitos :)
      Voi apua mikä yö sinulla on ollut takana, mä oisin varmasti ihan zombie tuollaisen jälkeen! Yritäppä nyt ottaa iisisti ja toivotaan, että ensiyönä ei tuuli kolisuttele kattoja ja saisit nukuttua <3
      Leppoisaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Ihanan rentouttavia päiviä sinulle, olet ne ansainnut <3 Kerroppa sitten mitä tykkäät kirjasta, minulle tuo opus olisi varmasti hyvä,saisin lisää vinkkejä mun kipeän suoliston hoitoon. Ja muuten aivan ihanan näköisiä teelajitelmia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina, todellakin otan rennosti :)
      Saat lukea tämän kirjan minun jälkeen, tuli heti mieleen sun suolistovaivat;)
      Teet on ihania, tule käymään niin nautitaan jotkut ihanuudet yhdessä <3

      Poista
  3. Oi, jään innolla odottamaan kodin paljastusta. Rentoa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodin palajstus tuli vähän myöhässä, mutta toivottavasti siitä jotain irti saa :D

      Poista
  4. Ihana tee lajitelma ja tuo kirja on varmasti kiinnostava :) Leppoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo teet on ihan mielettömän ihania <3 Kirjaan täytyy nyt perehtyä oikein todella.
      Kivaa keskiviikkoa!

      Poista
  5. Toivottavasti lepo on auttanut oloosi ja vointisi on jo parempi ♥ Mä olen ihaillut tuota teekalenteria muutaman kerran kaupassa. Minusta olisi ihana antaa tuollainen kalenteri lahjaksi teenlipittäjäystävälle ♥ Kauniit kuvat olet jälleen blogiisi napsinut. Sinulla on taito tehdä se ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3 Olo on itseasiassa tällä hetkellä vähän pahempi, mutta kyllä se tästä.
      Loistava idea olisi muuten tälläinen teekalenteri ja varmasti ystäväsi tykkäisi <3
      Kiitos vielä kuvakehuista, olen todella otettu <3

      Poista
  6. Maittavan näköinen teelajitelma! Ja kaunis muki. Mielelläni kuulisin (=lukisin) lisää tuosta kirjasta, jos siellä olisi jotain ihan konkreettisia vinkkejä parempaan oloon. Mukavaa ensimmäistä adventia <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maittava on! Olin niin iloinen saadessani tämän mukin <3
      Mielelläni kerron kirjasta enemmän, heti kun pääsen siinä pidemmälle. Oli siinä ainankin ihan ruokaohjeitakin, eli jotain konkreettista!

      Poista
  7. Oih, kuulostaa ihanalta rentoutumiselta! <3 Ja tuo kirja kuulostaa todella mielenkiintoiselta - itse voisin myös kuvitella lukevani.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin niin lon irti rentoutumisesta :D
      Kerron kirjasta heti lisää, kun olen lukenut :)

      Poista
  8. Rauhallista alkanutta adventtia!

    VastaaPoista