Diy joulutonttu





Meille muutti tänään tonttu isonenä ja kuuraparta, tein heidät itse.
Tämä tonttu on äärimmäisen nopea ja yksinkertainen toteuttaa ja halaunkin jakaa ohjeen teille, jos joku tästä vaikka innostuisi.
Materiaaleiksi käy vanhat paidat, sukat, lapaset jne..tai sitten voit tehdä tontun vaikka pakasta otetuista kankaista, päätät itse.

Ohjeen kirjoitin teille niin kuin heidät itse tein, olkaapa hyvä!



Leikkasin valkoisen neulepaidan hihan vartaloksi.
Toiseen päähän hihaa laitetaan kumilenksu jonka jälkeen hiha täytetään riisillä. Tämän jälkeen vielä toiseen päähän hihaa kumilenksu ja vartalo on saanut pyöreän muotonsa:)



Seuraavaksi pieni kankaanpa täytetään riisillä, josta muotoutuu tontun nenä.
Itselläni tuli aikamoinen kolvi toiselle tontulle, joten kurkatkaa välillä kuinka iso nenä sieltä on muodostumassa!
Kankaanpalan sidoin kiinni kumilenksulla.


 Leikkasin tekoturkiksesta kolmionmallisen palan tontun parraksi ja ompelin sen kiinni parsinneulalla vartaloon.


Tämän jälkeen ompele nenä haluamaasi kohtaan muutamalla pistolla kiinni ja laita tontulle hattu päähän, tämä kannattaa myös ommella muutamalla pistolla kiinni.
Näiden tonttujen päähän eksyi tällä kerralla, yksi eripari lapanen ja sukka, mutta tontut ei valita ;)



Siellä ne tontut nyt katselee meitä olohuoneen nurkassa, vanhoilla maatalon heinäseivistä valmistetuilla tikkailla, joten ei muuta kuin hania askarteluhetkiä teille kaikille <3


18 kommenttia

  1. Aivan ihanat tontut!
    Kiva idea! Parittomia sukkia ja lapasiakin välillä löytyy.
    Mukavaa lauantai päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Joo noita parittomia sukkia ja lapasia tuntuu löytyvän yllättävänkin paljon, kukahan sen toisen parin aina vie ;)
      Mukavaa sunnuntaita :D

      Poista
  2. Aivan mahdottoman ihania tonttuja <3

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva idea. Viime joulun tienoilla mietinkin, että onkohan tällaisia vaikea tehdä itse. Kiitos ohjeesta, varmaa pitää ainakin yksi tehdä äidilleni lahjaksi.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, nyt vaan tonttutehdas pystyyn ;)

      Poista
  4. Tosi kiva idea! Juuri tuollaisista tontuista itsekkin tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on vielä niin nopeita tehdäkin! Nyt vaan tonttuja väsäämään :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos:) Tässä saa samalla kierrätettyä kaikki eripari sukat jne ..

      Poista
  6. Iiks miten suloiset partaturrit! En ole askartelevainen, mutta noi tyypit miltei tekisi mieli tehdä meillekin asustamaan. <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitti Tiia! Nää on kuule niin helppo ja nopea toteuttaa, että ei kun tonttuja tekemään vaan :D
      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  7. Ihana pieni askarteluprojekti! :) Minäkin olen jo ihan joulufiiliksissa suunnittelemassa mitä kaikkea voisi askarrella lasten kanssa <3

    VastaaPoista
  8. Tämä on just sellainen pieni ja nopea projekti. Täytyykin tulla katsomaan, mitä ihanaa sinä taas askartelet <3

    VastaaPoista