The Body Shop

The Body Shop on kosmetiikka-alan yritys, jonka perusti Anita Roddick vuonna 1976. Brändi jonka varmasti lähes jokainen tunnistaa.
Tämä on kosmetiikka merkki, jonka muistan nuoruudestani. Taisi äidillä olla jokunen puteli kylpyhyoneen hyllyssä, joita minä sitten siskoni kanssa testasin. Myöhemmin The Body Shopilta on tullut hankittua kotiin ja lahjaksi yhtä sun toista ja viime joulun aikaan, myös perheen kuopus teki ensimmäiset suihkusaippua ostoksensa kyseisessä liikkeessä :) Perinne siis jatkuu.
 Olinkin erittäin iloinen, kun sain blogiini testiin tuotteita, joita en ollut vielä aiemmin kokeillut.



SPA OF THE WORLD- sarja on taivaallisen ihanaa hemmottelua vartalolle!

BRAZILIAN CUPUACU SCRUB-IN-OIL on miellyttävän tuoksuinen kuorinta vartalolle. Sen kiteet ovat sopivan kokoisia, ei liian karkeita, mutta ei mitään huomaamattomiakaan. Kaulan ja decolteen aluetta käsittelen hellävaroen, mutta kuivat kantapäät, kyynärtaipeet ja polvet, saavat aavistuksen tehokkaamman käsittelyn.
Kuorinta jättää ihosta kauniin näköisen, ihanan pehmeän ja miellyttävän tuntuisen.
Sen jälkeen ATLANTIC SEAWEED CREAM, joka sisältää mm. merilevää. Se viilentää, pehmentää, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa.
Tätä tosin käytän useammin, en pelkästään silloin kun kuorin ihoni.
Näiden tuoksu on ihana, ei liian voimakas vaan nimenomaan sellainen Spa henkinen, raikas.
Eli jos kaipaat pientä hemmoteluhoitoa kotiin, nämä tuotteet luovat taatusti oman pikku hoitola tunnelman.


DOWN TO EARTH-luomivärit on saaneet inspiraationsa luonnon vahvoista väreistä.
Minulla on 8 sävyn paletti sekä 4 värin paletti sävyssä Grey. Neljän sävyn paleteista on saatavilla viisi erilaista värivaihtoehtoa, joista jokainen on todella kaunis!
Pigmentti on hyvä ja luomiväri levittyy kauniisti ja pehmeästi. Itse sain meikin pysymään kiitettävän pitkään jopa ilman silmämeikin pohjustusainetta. Kummankin paletin värit toimivat loistavasti niin  simppeliin päivämeikkiin kun dramaattisempaan iltameikkiin myös. Tykkään kummastakin. Hintaa neljän luomivärin paletille on 26.50 ja kahdeksan luomivärin paletille 39.00 euroa, joten varsin kohtuu hintaisia, eikös?



OIL OF LIFE tuotteiden ulkoasu, kullankeltainen voide on kuin aurinko ja saa hyvälle mielelle.
Silmänympärys geelin tuoksu on hyvin mieto, kun taas yövoide on voimakkaampi tuoksultaan. Minä haistan siinä voimakkaimmin tuon kamomillan sekä rosmariinin.

Tämä silmänympärysvoide onkin noussut yhdeksi suosikikseni, ja onkin ollut monen aamun pelastus.
Kumpikin tuote sisältää mustakuminan-, kamelian-, sekä ruusunmarjan siemenöljyä. Nämä yhdessä sekä kosteuttaa että elvyttää ihoa tehokkaasti. Silmänympärysgeelissä on myös kofeiinia joka vilkastuttaa verenkiertoa ja näin ollen vähentää turvotusta.

SLEEPING CREAM voiteeseen on edellä mainittujen lisäksi lisätty seitsemää erilaista eteeristä öljyä: pelargonia, rosmariini, meirami, kamomilla, laventeli, tähkälaventeli ja appelsiini.
Voide kosteuttaa, elvyttää ja ravitsee ihoasi nukkessasi. Eikö olekin ihanaa :)
Yhdessä nämä ovat aikamoinen kaksikko!



Mikä The Body Shopin tuotteista on sinun suosikkisi?


18 kommenttia

  1. Suosikkia on ihan mahdotonta nimetä, tosin varsin huumaantunut Body Shopin uusiin kasvonaamioihin. Mutta kyllä Body Shop ja L'Occitane on sellaisia omia klassikoita ja ikilemppareita. Bongasin Viron puolelta, varmaan siis on Suomessakin kynttilänkin kroppasarjaan, oijoi se oli upea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kasvonaamiota en olekaan testannut, täytyy varmasti kokeilla!
      Joo Body Shop ja L`Occitane on kieltämättä ihanat sarjat <3 Vaikeahan suosikkeja on nimetä, ihania niin moni.

      Poista
  2. Vuosia olen käyttänyt body shopin oliivikuorintaa, siinä on murskattuja oliivin kiviä. Ihanan pehmeän ihon saa sillä.
    Nuoruudesta muistuu mieleen myös body shopin vaniljaöljy, jonka tuoksu pysyi iholla koko päivän.
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliivikuorinta kuulostaa ihanalta <3 Minä olen tykännyt niistä vartalovoista ihan mielettömän paljon.

      Ihanaa alkanutta vikkoa sinulle myös!

      Poista
  3. Mielenkiintoisia tuotteita!
    Body shopissa tulee käytyä aika harvoin. Joulun aikaan olen käynyt jotain pientä
    ostamassa.
    Mukavaa maanantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Mielenkiintoisia todellakin:) Näistä löytyisi monen monta ihanaa joululahjaa, jotka ainakin itse kelpuuttaisin.

      Ihanaa tiistaita Sari!

      Poista
  4. Oi ihanuus, nyt ryntään Body shopiin , mun on meinaan pakko saada itelleni nuo vartalo jutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, nettisivuilla ei näitä vielä ollut myynnissä, mutta tulee varmasti piakkoin. Tosin muita Spa sarjan tuotteita , kuorintoja ja voiteita löytyy!

      Poista
  5. Oils of Life -tuotteet ovat tosi ihania, ihan ikääntyvän ihon lemppareita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin myös, ja nimenomaan aikuiselle iholle sopivia. Terkuin 40+ :D

      Poista
  6. Lempparia en voi kyllä sanoa, kun on niin monta ihanaa tuotetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heillä on kyllä lukuisia ihania tuotteita <3 Ja se tuoksumaailma <3

      Poista
  7. Mä olin teininä kunnon TBS-tyttö, äiti nauroi kun kannoin kesätyörahat liikkeeseen :D Mun suosikki on merkin rasvoittuvan ihon primeri, johan meikki pysyy paikallaan! Nuo luomivärit näyttävät aivan ihanilta, tuo paletti on yksinkertainen, mutta kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa siellä yksi fani lisää:D En kyllä yhtään ihmettele, että olet palkkasi kyseiseen liikkeeseen kantanut ;)

      Kiitti primer vinkistä! Luomivärit ovat kauniita minunkin mielestäni.

      Poista
  8. Oon ihan rakastunut siihen tbs:n argan oil body scrubiin! Se tuoksuu niin kovin uskomattoman hyvälle :-)

    ~ Jasmin N
    littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  9. Ihana Jasmin kun löysit blogiini ja jätit kommentin!
    Täytyypä käydä tuoksuttelemassa myös tuo mainitsemasi kuorinta. Minä tykkään muutenkin näistä TBS:n tuotteiden tuoksumaailmasta <3

    VastaaPoista